Edellinen jakso: Sammaloituneet niityt, § 1
Seuraava jakso: Sammaloituneet niityt, § 3
§ 2
Kun nyt on suoritettavana tutkimus siitä, miksi niityille kasvaa sammalta, luonnollisinta on kohdistaa katse ja ajatukset näihin kasveihin ja seurata kiirehtimättä luonnon toiminnan jälkiä ja tehdä tarkkoja havaintoja siitä, missä määrin kukin noista perustekijöistä voi vaikuttaa samaisen kasvin viihtymiseen ja kasvuun. Mitkään tavat sammalen hävittämiseen eivät voi tuottaa varmemmin tuloksia kuin sellaiset, jotka perustuvat tähän tutkimukseen, etenkin kun kokemuksen havaitaan selvästi vahvistaneen samojen seikkojen merkityksen.
Etenkin kaksi sammallajia on vuosi vuodelta yhä enemmän työntynyt Ruotsin niittylaitumille.
Toinen on karhunsammal, Polytrichum caule simplici1. Sen näkee kasvavan kaikkialla vesiperäisillä ja alavilla mailla, joiden maaperä ei ole syvää liejua, vaan sekoittunutta hiekka- tai hietamaata ja pysyy kosteana, mutta ei kuitenkaan aivan likomärkänä, paikoissa, joista pääosa vedestä pääsee esteittä valumaan pois, mutta joista puuttuu maan täydellisen kuivumisen mahdollistavia lasku-uria. Niinpä saattaa nähdä sangen suuriakin ojittamattomia alueita, jotka ovat tämän sammalen peitossa, ja aina myös havaitaan sen kasvavan rehevämmin mäen juurella, jonne kertyy jonkin verran vettä maaperän kautta, kuin tasaisessa maastossa. Jos lähellä on metsää suojaamassa sitä varjollaan, se kasvaa vieläkin korkeammaksi. Mutta jos tämän kasvin haluaa nähdä kasvavan täyteen mittaansa, sitä pitää etsiä rinteiden juurelta ja notkelmista, paikoista, jossa kasvaa rehevää kuusimetsää ja vain harvoja lehtipuita tai näitä ei ole lainkaan. Nämä paikat ovat syvässä varjossa, viettävät hiukan eivätkä peity pitkäksi aikaa veden alle keväisin. Sellaisissa paikoissa voi todeta sen peittävän maapohjaa 12–18 tuuman mittaisena taljan tavoin, ja sen päällä käveleminen on hankalaa. Tällainen maasto on kiistattomasti tämän sammalen locus natalis2, vaikka se tulee toki toimeen huonommissakin ympäristöissä.
Se voi levitä niityille sekä kylväytymällä että kasvavien osien kulkeutumisen välityksellä. Sen pienessä siemenkotasessa3 on hienojakoista keltaista ja hyvin kevyttä pölyä. Kun mainittu kotanen on täysin tuleentunut, se avautuu ja päästää ilmoille pienimmänkin tuulenhenkäyksen myötä hyvin runsaasti siemeniään, jotka voivat kulkeutua uskomattoman kauas ja kylväytyä sinne tänne, alkavat keväällä nopeasti kasvaa ja tuottavat siementä jo kolmantena kesänä.
Tämän sammalen kasvullinen leviäminen tapahtuu aivan yhtä helposti. Niittomies leikkaa heinän mukana myös tämän sammalen latvat, joita haravoitsija levittää heinien mukana. Ne latvat, jotka putoavat heinän juureen, juurtuvat4 nopeasti osaksi maan oman kosteuden, osaksi vähäisenkin sateen ansiosta. Myös karja, jota syksyisin yleisesti laidunnetaan niityillä, repii maasta jonkin verran tätä sammalta ruohon mukana; koska se ei kuitenkaan maistu elikoille, ne seulovat sen eroon muusta ja sylkevät maahan, jossa joko ne itse tai muut eläimet tallaavat sen maahan. Kukapa ei tästä havaitsisi, miten helposti tämä kaiken lisäksi monivuotinen kasvi voi levitä?
Jos nyt tämän sammalen siemenet tai elinvoimaiset osat osuvat otolliseen maaperään, sellaiseen, jossa sen tiedetään kokemuksen mukaan kasvaneen, se valtaa
laajoja alueita muutamassa vuodessa. Mutta jos maaperä on toisenlaista, nimittäin kuivaa, kaikkia reunoja kohti viettävää, ahkerasti muokattua ja tuuletettua, tämä sammal ei viihdy sillä lainkaan tai kasvaa ainakin niin heiveröiseksi, että muut kasvit, joiden locus natalis sellainen maaperä on, työntävät sen tieltään syrjään.Vaikka tällä sammalella ei ole suuria vaatimuksia sääolojen suhteen, sen nähdään kuitenkin kasvavan voimakkaammin kylmillä kuin lämpimän ilmaston alueilla; se on rehevämpää Lapissa kuin viljelysseuduilla.
Edellinen jakso: Sammaloituneet niityt, § 1
Seuraava jakso: Sammaloituneet niityt, § 3
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: