Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 12

Mutta jos sammaloitunut kovapohjainen niitty sijaitsee sellaisessa paikassa, että sille voidaan siedettävin kustannuksin padota vettä, tätä keinoa ei pidä suinkaan jättää käyttämättä, sillä se on todellakin joissakin paikoissa huokein kaikista ajateltavissa olevista keinoista. Tuollaisia paikkoja ovat kaikki ojitetut pikkujärvet, joiden ruohikot ovat muuttuneet sammalikoksi. Ne voidaan pienellä, useinkin vain 2 tai 3 sylen mittaisella valtaojan padolla jättää veden alle niin pitkäksi ajaksi kuin halutaan63 ja tilanteen mukaan mahdollista on, sillä siellä luonto on jo aiemmin osoittanut, että veden virtaus alueelle on hyvinkin vastannut sen haihtumista sieltä, muutenhan se ei olisi ollut pikkujärvi.

Muut tasaiset kovapohjaiset niityt, joita useimmilta suunnilta ympäröivät ylävämmät maastot, joilta niille valuu vettä, voidaan myös siedettävin kustannuksin järjestää keväisin veden peittoon ainakin joksikin aikaa kesällä. Niiden kohdalla on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, miten korkea pato tähän tarvitaan, ja sen perusteella harkittava, mistä aineesta, puusta, maasta vai kivestä, sen rakentaminen kullakin paikalla on talon­pitäjälle siedettävimmin kustannuksin parasta. Puupatohan ei kestä monia vuosia, mutta viimeksi mainitut ovat sen sijaan kestäviä, kunhan niiden paksuus on oikeassa suhteessa niiden korkeuteen ja ne on tehty alhaalta hyvin paksuiksi ja maavalli niin korkeaksi, ettei ylimääräinen vesi valu sen yli, vaan löytää tiensä patoluukun yli.

Näin vuosina 1737–17381, miten tehokas keino patoaminen on sammalen hävittämiseen ja ruohon kasvun edistämiseen, kun erääseen koskeen, joka sijaitsee 600 kyynärän päässä neljännespeninkulman pituisesta järvestä, rakennettiin myllypato; järven ja kosken välillä ei ollut yhtään vesiputousta. Järvi oli syvä ja jyrkkärantainen molempia päitään lukuun ottamatta. Toisessa päässä oli rahka- ja karhunsammalen peittämää alavaa suota, toisesta päästä järveen laski vähäinen joki, joka virtasi pitkän matkan ilman putouksia. Tämän pään kauttaaltaan alavat rannat oli jo etäisessä menneisyydessä raivattu niityksi ja olivat varsin sammaloituneita. Myllypato korotti mainitun järven pintaa kesällä 1737 peräti kuuden korttelin verran pystysuoraan mitattuna, jolloin sekä suo64 sen toisessa päässä että jokisuu toisessa jäivät kokonaan veden alle. Niityn omistaja valitti silloin ankarasti padon vaikutuksista, ja se purettiin 1738 naapurien tiluksille aiheut­tamiensa varsin suurten haittojen takia. Silloin havaittiin kaiken vedessä seisoneen sammalen ja metsän kuihtuvan pois lahden rantaan saakka ja ruohon kasvun tyrehtyneen niityllä täysin. Seuraavana kesänä vihreyttä alkoi kuitenkin nousta esiin siellä täällä, nämä laikut laajenivat nopeasti ja tuottivat jo samana vuonna kohtalaisen heinäsadon, joka ei kuitenkaan ollut verrattavissakaan seuraavien vuosien satoihin; silloin en voinut nähdä niittomiestä ruohon seasta, sillä se ulottui joissakin kohdissa hänen har­tioit­tensa yläpuolelle vieläpä kaukana metsässä asti. Sammal oli kadonnut niin suosta kuin niityltäkin, ja suokin tuotti niityn tavoin runsaasti heinää, vaikkakaan ei kestänyt pitkään, ennen kuin happamuus pääsi jälleen voitolle ja painoi sen lähes entisenlaiseen hedelmättömyyteen. Niitty tuotti kuitenkin oivallisen heinäsadon yhä vuonna 1746, jolloin muutin pois tuolta paikkakunnalta, vaikka tulos ei enää ollut aivan yhtä hyvä kuin ensimmäisinä vuosina.

Niinpä kaikki luonteeltaan tuollaiset sammaloituneet maat voidaan joko kerran kymmenessä tai kahdessakymmenessä vuodessa jättää veden peittoon koko kesäksi tai sitten suojata sammalen kasvulta jokavuotisilla 3–4 viikon mittaisilla veden patoamisilla.


  1. Näin vuosina 1737–1738: Chydenius oli syntynyt vuonna 1729 ja oli siten 8–9-vuotias todistaessaan myllypadon rakentamista. Tuohon aikaan perhe asui Kuusamon pappilassa, ja todennäköisesti hän viittaa johonkin paikkakunnalle rakennettuun myllyyn.

Alkuperäisdokumentit

Alkukieli

§. 12.

Men äger nu den Mosslupna hårdvall en sådan belägenhet, at däruppå kan med drägelig kostnad updämmas vatten, bör det ingalunda försumas; ty det blifver i sanning på vissa ställen det aldraminst kostsama af alt som kan uptänkas. Sådana äro alla updikade träsk, som förvandlat sin gräsväxt til Mossa. De kunna med en liten dam, ofta ej öfver 2 eller 3 famnar lång uti utfalls diket, ställas under vatten, til så lång tid man behagar,63 och omständigheterna tillåta; ty där har Naturen förr vist, at vattnets tillopp varit svarande emot den utdunstning däraf skedt, annars hade det ej varit Träsk.

Andra jämna hårdvalls ängar, som äro på flästa sidorna omgifna med några högder, hvilka dit leda sitt vatten, kunna äfven med drägelig kostnad om Våren ställas under vatten, åtminstone til en tid på Sommaren. Vid dem bör i synnerhet märkas, huru hög dam de fordra, och därefter eftersinnas, hvilkendera på hvar ort kan falla en Hushållare drägeligare at bygga, antingen af trä, jord eller sten; ty den första står ej många år, men de senare äro däremot beständiga, allenast deras tjocklek är proportionerad efter högden, och de äro gjorde väl vida nedan til, samt mull-vallen så hög, at öfverlopps-vattnet ej går öfver den, utan finner utväg at öfver dam-luckan springa sin väg.

Huru kraftigt medel dämning är, at utrota Mossan och befordra gräsväxten, såg jag år 1737 och 382, då en Qvarn-dam upsattes i en forss, som låg 600 alnar från en insjö af en fjerdedels mil i längden, utan at något vatten-fall var dem imellan. Träsket var annars djupt, och hade mäst branta stränder, undantagandes i båda ändarna, af hvilka i den ena var et lågt kärr med hvit- och björn-mossa öfvervuxit: i den andra föll en liten å til träsket, som på lång väg ej hade något vattu-fall, och hade öfveralt låga strander, som redan i äldre tider blifvit til äng uprögde, och voro nog Mosslupne. Qvarn-dammen högde, år 1737 om Sommaren, vattnet til hela 6 qvarteren lodrätt, uti ofvanstående Träsket, hvaraf så väl kärret i64 den ena ändan, som åmynningen i den andra hele och hållne sattes under vatten. Ägaren af ängen förde då en svår klagan öfver dammen, och år 1738 förstördes den för så stora olägenheter, som grannarnes ägor därigenom tilfogades. Då märkte man all Mossa och skog, som stått i vatten, ända til strand-Viken, torka bårt, och gräsväxten vara slätt ingen på ängen. Men följande Sommaren såg man grönt begynna at sticka sig up här och där, som vidgade sig med en hast, och gaf redan det året en någorlunda hö-bärgning, som dock icke var at likna emot de följande årens, då jag ej kunde se slotter-karlen utur gräset; ty det gick honom på somliga ställen öfver axlarna, och det ända långt up uti skogen. Mossan hade icke mindre i kärret än på ängen fått afsked, och bar den nu, så väl som ängen, et ömnigt hö, fast det där intet varade länge, innan syran åter tog öfverhand och försatte den nästan i lika ofruktsamt stånd, som den var förr; men ängen bar ännu år 1746, då jag flyttade från den landsorten, en härlig hö-växt, fast den ej var aldeles lika med de första årens.

Således kan all Mosslupen mark af ofvannämde beskaffenhet, antingen en gång hvart tionde eller tjugunde år til en hel Sommar sättas under vatten, eller ock genom årliga dämningar i 3 à 4, veckor præserveras3 mot Moss-växten.


  1. 1737 och 38: Chydenius var född 1729 och han var således 8–9 år då han bevittnade byggandet av kvarndammen. Vid den här tiden bodde familjen på prästgården i Kuusamo. Sannolikt syftar han här på något kvarndammsbygge i trakten.
  2. skyddas

Suomi

§ 12

Mutta jos sammaloitunut kovapohjainen niitty sijaitsee sellaisessa paikassa, että sille voidaan siedettävin kustannuksin padota vettä, tätä keinoa ei pidä suinkaan jättää käyttämättä, sillä se on todellakin joissakin paikoissa huokein kaikista ajateltavissa olevista keinoista. Tuollaisia paikkoja ovat kaikki ojitetut pikkujärvet, joiden ruohikot ovat muuttuneet sammalikoksi. Ne voidaan pienellä, useinkin vain 2 tai 3 sylen mittaisella valtaojan padolla jättää veden alle niin pitkäksi ajaksi kuin halutaan63 ja tilanteen mukaan mahdollista on, sillä siellä luonto on jo aiemmin osoittanut, että veden virtaus alueelle on hyvinkin vastannut sen haihtumista sieltä, muutenhan se ei olisi ollut pikkujärvi.

Muut tasaiset kovapohjaiset niityt, joita useimmilta suunnilta ympäröivät ylävämmät maastot, joilta niille valuu vettä, voidaan myös siedettävin kustannuksin järjestää keväisin veden peittoon ainakin joksikin aikaa kesällä. Niiden kohdalla on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, miten korkea pato tähän tarvitaan, ja sen perusteella harkittava, mistä aineesta, puusta, maasta vai kivestä, sen rakentaminen kullakin paikalla on talon­pitäjälle siedettävimmin kustannuksin parasta. Puupatohan ei kestä monia vuosia, mutta viimeksi mainitut ovat sen sijaan kestäviä, kunhan niiden paksuus on oikeassa suhteessa niiden korkeuteen ja ne on tehty alhaalta hyvin paksuiksi ja maavalli niin korkeaksi, ettei ylimääräinen vesi valu sen yli, vaan löytää tiensä patoluukun yli.

Näin vuosina 1737–17384, miten tehokas keino patoaminen on sammalen hävittämiseen ja ruohon kasvun edistämiseen, kun erääseen koskeen, joka sijaitsee 600 kyynärän päässä neljännespeninkulman pituisesta järvestä, rakennettiin myllypato; järven ja kosken välillä ei ollut yhtään vesiputousta. Järvi oli syvä ja jyrkkärantainen molempia päitään lukuun ottamatta. Toisessa päässä oli rahka- ja karhunsammalen peittämää alavaa suota, toisesta päästä järveen laski vähäinen joki, joka virtasi pitkän matkan ilman putouksia. Tämän pään kauttaaltaan alavat rannat oli jo etäisessä menneisyydessä raivattu niityksi ja olivat varsin sammaloituneita. Myllypato korotti mainitun järven pintaa kesällä 1737 peräti kuuden korttelin verran pystysuoraan mitattuna, jolloin sekä suo64 sen toisessa päässä että jokisuu toisessa jäivät kokonaan veden alle. Niityn omistaja valitti silloin ankarasti padon vaikutuksista, ja se purettiin 1738 naapurien tiluksille aiheut­tamiensa varsin suurten haittojen takia. Silloin havaittiin kaiken vedessä seisoneen sammalen ja metsän kuihtuvan pois lahden rantaan saakka ja ruohon kasvun tyrehtyneen niityllä täysin. Seuraavana kesänä vihreyttä alkoi kuitenkin nousta esiin siellä täällä, nämä laikut laajenivat nopeasti ja tuottivat jo samana vuonna kohtalaisen heinäsadon, joka ei kuitenkaan ollut verrattavissakaan seuraavien vuosien satoihin; silloin en voinut nähdä niittomiestä ruohon seasta, sillä se ulottui joissakin kohdissa hänen har­tioit­tensa yläpuolelle vieläpä kaukana metsässä asti. Sammal oli kadonnut niin suosta kuin niityltäkin, ja suokin tuotti niityn tavoin runsaasti heinää, vaikkakaan ei kestänyt pitkään, ennen kuin happamuus pääsi jälleen voitolle ja painoi sen lähes entisenlaiseen hedelmättömyyteen. Niitty tuotti kuitenkin oivallisen heinäsadon yhä vuonna 1746, jolloin muutin pois tuolta paikkakunnalta, vaikka tulos ei enää ollut aivan yhtä hyvä kuin ensimmäisinä vuosina.

Niinpä kaikki luonteeltaan tuollaiset sammaloituneet maat voidaan joko kerran kymmenessä tai kahdessakymmenessä vuodessa jättää veden peittoon koko kesäksi tai sitten suojata sammalen kasvulta jokavuotisilla 3–4 viikon mittaisilla veden patoamisilla.


  1. Näin vuosina 1737–1738: Chydenius oli syntynyt vuonna 1729 ja oli siten 8–9-vuotias todistaessaan myllypadon rakentamista. Tuohon aikaan perhe asui Kuusamon pappilassa, ja todennäköisesti hän viittaa johonkin paikkakunnalle rakennettuun myllyyn.

Englanti

Unfortunately this content isn't available in English

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: