[1]
Kuninkaallinen kirkkojärjestys1 säätää toki nimenomaisesti 19. luvun 2. pykälässä, että pyhään saarnavirkaan vihittävän on oltava vähintään 25-vuotias, mutta esittää tähän nimenomaisena poikkeuksena, että jos joku on ennen tuon iän saavuttamista osoittanut erityisellä lahjakkuudellaan ja opintomenestyksellään sekä kiitettävillä elintavoillaan olevansa tähän tehtävään erityisen valmis, niin ettei vihkimystä voida häneltä evätä kohtuuttomuutta aiheuttamatta, hänelle voidaan suoda vihkimys jo aikaisemmin. Kuninkaallisen majesteetin 21. elokuuta 1786 päivätty armollinen kiertokirje määrää kuitenkin 3. pykälässään tuon ikärajan pidettäväksi voimassa ilman poikkeuksia. Tähän asiaan olisi pappissäädyn pitänyt alamaisesti ensinnäkin huomauttaa, että opintojen tie oli viime vuosisadalla, jolloin kirkkojärjestys annettiin, hyvin hankalakulkuinen ja valmiiksi raivaamaton, joten väistämättä kului useita vuosia, ennen kuin nuorukainen ennätti käydä koulut ja pätevöityä ylioppilaaksi. Tämän oppimäärän voi nykyisin kohtuullisellakin lahjakkuudella oppia vähempinä vuosina käyttäen useitakin koulutuksen oikoteitä, niin että siten edettyään voi selviytyä varhaisemmin myös tarvittavista pappisopinnoista. Kirkkojärjestyksessä säädettyä papiksi vihkimisen ikärajaa olisi tämän takia pitänyt pikemminkin alentaa, koska koulunkäyntinsä varhain aloittanut ja sitä ahkerasti jatkanut nuorukainen voi jo 16–17 vuoden iässä hyvin kelvata ylioppilaaksi ja[2] näin ollen jo 3–4 vuoden ahkerien akateemisten opintojen jälkeen olla 21–22 vuoden ikäisenä kutakuinkin pätevä papin virkaan.
Kuninkaallisen majesteetin 21. elokuuta 1786 päivätty armollinen kiertokirje näyttää toisaalta jättävän täysin syrjään erinomaiset opilliset suoritukset, älykkyyden, viranhoidossa tarpeellisen lahjakkuuden sekä vakaan elämäntavan, joita ei aina saavuteta pelkästään ikävuosien karttuessa, minkä seikan kuninkaallinen kirkkojärjestys on sangen viisaasti osannut ottaa huomioon säätämällä poikkeuksen yleiseen sääntöön. Vallitsevan tilanteen takia käy varmaankin usein niin, että työteliäät, teräväpäiset ja yritteliäät lahjakkuudet suuntautuvat mieluummin siviili- ja sotilasvirkaurille, joilla he eivät näe pelkkien ikävuosien nousevan esteeksi onnen tavoittelulleen, kuin tähtäävät ylioppilaaksi tultuaan pappisopintoihin. Niissähän nopeaälyisten lahjakkuuksien on kituutettava 8–9 vuoden ikuisuus, jota he eivät pysty lyhentämään kunnollisilla tavoilla eivätkä uutteruudella. Tämä johtaa tulevaisuudessa nopeaälyisten ja aloitekykyisten miesten pahaan puutteeseen pappissäädyn piirissä, kun toisaalta vain hidasjärkisin aines, joka tulee 21–22 vuoden iässä ylioppilaaksi, pystyy kestämään odotuksen 25-vuotiaaksi saakka päästäkseen silloin papiksi.
Kolmanneksi ei näytä olevan aihetta pelätä, että nuorempina vihkimyksen saaneilta papeilta puuttuu lujuutta, jota vuodet tietysti kasvattavat, koska nuoret papit saavat harvoin jos koskaan seurakunnan esipaimenen asemaa, vaan heistä tulee kirkkoherrojen yksityisiä apupappeja ja korkeintaan kappalaisia vakiintuneiden miesten ja seurakunnan paimenten valvonnan ja ohjauksen alaisuuteen, kunnes he itse vakiintuvat.[3]
Näiden alamaisten huomautusten täyden merkityksen voi osoittaa vain kokemus, luotettavin oppimestari. Jo niiden kuuden vuoden aikana, jolloin edellä mainittua armollista asetusta on noudatettu,2 sen vaikutukset ovat tulleet yhä selvemmin näkyviin. 1) Lähes kaikki keskimääräistä paremmin suoriutuvat opiskelijat ovat kokonaan hylänneet papin uran tulevaisuudensuunnitelmistaan ja suuntautuneet muille virkaurille, ja ne harvat, jotka yhä pyrkivät pappisvirkaan, laskeskelevat kärsimättöminä edessään vielä olevia vuosia, mikä säikäyttää kaikki nuoremmat kokonaan pyrkimästä tälle virkauralle.
2) Jo nyt ilmenee selvästi havaittavaa pulaa vaaditun iän saavuttaneista pappiskokelaista, mistä syystä niin tämän kuin Porvoonkin hiippakunnan3 monista seurakunnista puuttuu tarpeellista sielunhoitoa ja monilta iäkkäiltä papeilta virkatehtävien hoidossa tarvitsemiaan apulaisia. Jo parissa vuodessa tämä pula alkaa väistämättä olla kaksin verroin ankarampi, kun kerran kuninkaalliselta majesteetilta ei voida saada erivapautta iän takia ja useimmat ylimääräisistä sota- ja rykmentinpapeista ovat ennättäneet saada vakinaiset paikkansa.
3) Säädettyyn ikään ehtineiden pätevien kokelaiden puuttuessa Turun ja Porvoon tuomiokapitulit ovat joutuneet hyväksymään ja vihkimään hiippakunnan välttämättömien tarpeiden takia papeiksi vuoden tai kaksi opiskelleita ylioppilaita, jotka ovat karkeina maalaispoikina aloittaneet koulunkäynnin 15–20-vuotiaina ja päässeet 25 vuoden ikään ehtimättä vielä akateemisiin opintoihin[4] ja joilla ei ole tietoja, kasvatusta, kokemusta eikä maailmantuntemusta, ja toisaalta hylkäämään mitä pätevimpiä pappiskokelaita yhden tai kahden ikävuoden puuttumisen takia.
4) Kokemus osoittaa, että kun ikävaatimuksen täyttävistä pappiskokelaista on ilmeisen selvästi pulaa, lopulta riittävään ikään ehtivät ovat niin välttämättömiä seurakuntien palvelukseen, että heidät on vihittävä papeiksi, ovatpa heidän opilliset suorituksensa miten heikkoja tahansa ja vaikka heidän elämänvaelluksessaan olisi moittimista. Tämän tietäessään he eivät opiskele ahkerasti eivätkä elä nuhteettomasti, vaan odottelevat vuosien täyttymistä jouten ja huolettomina ja vuosien myötä pikemminkin turmeltuvat kuin muuttuvat parempaan suuntaan.
Näiden kaikkien tärkeiden näkökohtien sekä ikävien seurausten takia Pohjanmaan papisto anoo alamaisesti, että kuninkaallinen majesteetti suvaitsisi armossaan alentaa säädettyä ikää 22 tai 23 vuoteen sekä kaikkein armollisimmin antaa tuomiokapituleille kirkkolain suoman vapauden hyväksyä nuorempienkin vihkiminen papeiksi, kun tiedossa on kokelaan erityinen pätevyys, uutteruus ja moraalinen kelpoisuus.
Suom. HE
[1]
Kongl. Kyrcko Ordningen4 stadgar wäl uttryckeligen Cap. 19. § 2 at den som skall ordineras til det Helga Prediko ämbetet skall hafwa upfylt sin ålders 25:te år, men gör derwid likwäl det uttryckeliga undantag, om någon wore som dess förinnan, genom särdeles gåfwor och framsteg i Studier, samt berömligit lefwerne har giordt sig dertil så särdeles skickelig, at ordinationen honom icke utan ofog5 kan wägras han då äfwen förut kunde blifwa ordinerad; Men Kongl. Maij:sts Nådiga Circulaire af d:n 21. Augusti 1786. §. 3. föreskrifwer denna ålder aldeles utan undantag. Hwarwid Presterskapet i underdånighet först bordt göra den anmärkning, at Studiernas wäg i förra Seculo, då Kyrcko Ordningen utgafs war mycket tråkig6 och obanad, så at en mängd af år nödwändigt upgingo innan en yngling hant genomgå Scholorna och blifwa en skickelig student, hwilcket nu kan äfwen af måtteliga snillen läras innom färre år, genom flera i Scholæ wägen nytjade ginwägar, och således äfwen tidigare hinna förwärfwa sig nödiga Prästa Studier, i ansende hwartil den i Kyrcko Ordningen föreskrefna Prästa ålder snarare bordt förkortas, emedan en yngling, som tidigt börjat och flitigt fortsatt sina Studier redan wid 16 och 17 års ålder kan blifwa en skickelig Student, och[2] således efter 3 a 4 års flitigt anlagda Studier wid Academien wid 21 och 22 års ålder äga en någorlunda skickelighet at blifwa Präst.
För det andra synes Kongl. Maij:sts Nådiga Circulaire af d:n 21. Aug: 1786 afskära alt afsende på utmärkt lärdom, snille, Ämbets gåfwor och stadgad wandel,7 som ei altid winnes med blåtta åren, hwilcket Kongl. KyrckoOrdningen så wisligen wetat undantaga från den allmänna regeln; hwaraf måste hända, at arbetsamma, qwicka och driftiga snillen, som i Civil- och Militaire-Ämbeten ei se någon bom8 sin lycka i wägen af blotta åren wända sig dit åt, hällre än i Prästa wägen, sedan de blifwit studenter tråka igenom9 en 8 a 9 års ewighet för qwicka snillen den de hwarcken genom dygd eller drift se sig kunna förkorta, til en stor saknad i framtiden af Qwicka och driftiga män i Presta Ståndet, då deremot blott de trögaste ämnen som wid 21 och 22 års ålder blifwa studenter förmå uthärda til 25 år at då blifwa Prester.
För det Tredie synes ei wara at befara hos yngre ordinerade Präster saknad af den stadga, som åren dem naturligt wis tildela, då yngre Prester sällan [e]ller aldrig komma at förestå någon Församling, utan måste blifwa privata Adjuncter,10 och högst Capellaner under stadgade Mäns och Pastorers upsigt och handledning, tils de sielfwa stadga sig.[3]
Dessa underdåniga ärhindringar11 winna widare sin fulla styrcka om man allenast rådfrågar förfarenheten, den säkraste läromästaren. Redan under de 6 år då förut åberopade Nådiga författning blifwit efterlefwad12 hafwa dess werkningar alt mer och mer blifwit synbara. 1:o deruti, at nästan alla qwickare Studerande, aldeles slagit Prästa wägen för sin framtid utur hogen, och wändt sig åt andra ämbeten, och de få som ännu ämna sig til Läro ämbetet13 räkna med otålighet de dem ännu återstående åren, hwarigenom alla yngre aldeles afskräckas at gå in uti denna Ämbets wäg.
2:o Yppas redan en synbar brist på Prästa ämnen, som fylt sina år, hwarigenom flera församlingar i detta och Borgo Stift14 sakna nödig siäla wård, och flere ålderstegna Präster med hielpare, til sina syslors bestridande; hwilcken brist innom par år måste blifwa dubbelt känbarare, då venia ætatis15 hos Kongl. Maij:stt en gång ei kan winnas, och de öfwerflödiga Krigs och Regements Prester redan hunnit til större delen få sina stationer.16
3:io Hafwa Consistorierna i Åbo och Borgo, i brist på skickeliga Ämnen af laga ålder nödgats til oumgängeliga behof i Stiften gilla och ordinera ett och 2 års gamla studenter, som grofwa bonde sönner 15 och 20 års gamla gådt i Scholan oc[h] upnått 25 års ålder innan de hunnit til Academie[n][4] och äga hwarcken kunskaper upfostran förfarenhet eller werld17 och deremot afwisa de skickeligaste Prest ämnen för brist på ett eller 2 år.
4:o Intygar förfarenheten, at då synbar brist är på fullåriga Prest Candidater, blifwa de som ändteligen hinna up åldren så nödige til Församlingarnes betiening, at de måste ordineras ehuru swaga de ock wore i studier och förklickade18 i sin wandel, hwarföre de istället för flit i sina studier och dygdig wandel wänta ut sina år i lättia och bekymmerslöshet och blifwa genom åren mera förderfwade än förbättrade.
I ansende til hwilcka alla wichtiga considerationer och olyksfölgder Prästerskapet i Öster botn i Underdånighet anhåller Kongl. Maij:st täktes i Nåder minska den föreskrefna åldern til 22 el. 23 år och tillika aller nådigst lemna Consistorierna den i Kyrcko Lagen förunta frihet at wid särdeles wist skickelighet flit och dygd få äfwen antaga yngre til Ordination.
[1]
Kuninkaallinen kirkkojärjestys19 säätää toki nimenomaisesti 19. luvun 2. pykälässä, että pyhään saarnavirkaan vihittävän on oltava vähintään 25-vuotias, mutta esittää tähän nimenomaisena poikkeuksena, että jos joku on ennen tuon iän saavuttamista osoittanut erityisellä lahjakkuudellaan ja opintomenestyksellään sekä kiitettävillä elintavoillaan olevansa tähän tehtävään erityisen valmis, niin ettei vihkimystä voida häneltä evätä kohtuuttomuutta aiheuttamatta, hänelle voidaan suoda vihkimys jo aikaisemmin. Kuninkaallisen majesteetin 21. elokuuta 1786 päivätty armollinen kiertokirje määrää kuitenkin 3. pykälässään tuon ikärajan pidettäväksi voimassa ilman poikkeuksia. Tähän asiaan olisi pappissäädyn pitänyt alamaisesti ensinnäkin huomauttaa, että opintojen tie oli viime vuosisadalla, jolloin kirkkojärjestys annettiin, hyvin hankalakulkuinen ja valmiiksi raivaamaton, joten väistämättä kului useita vuosia, ennen kuin nuorukainen ennätti käydä koulut ja pätevöityä ylioppilaaksi. Tämän oppimäärän voi nykyisin kohtuullisellakin lahjakkuudella oppia vähempinä vuosina käyttäen useitakin koulutuksen oikoteitä, niin että siten edettyään voi selviytyä varhaisemmin myös tarvittavista pappisopinnoista. Kirkkojärjestyksessä säädettyä papiksi vihkimisen ikärajaa olisi tämän takia pitänyt pikemminkin alentaa, koska koulunkäyntinsä varhain aloittanut ja sitä ahkerasti jatkanut nuorukainen voi jo 16–17 vuoden iässä hyvin kelvata ylioppilaaksi ja[2] näin ollen jo 3–4 vuoden ahkerien akateemisten opintojen jälkeen olla 21–22 vuoden ikäisenä kutakuinkin pätevä papin virkaan.
Kuninkaallisen majesteetin 21. elokuuta 1786 päivätty armollinen kiertokirje näyttää toisaalta jättävän täysin syrjään erinomaiset opilliset suoritukset, älykkyyden, viranhoidossa tarpeellisen lahjakkuuden sekä vakaan elämäntavan, joita ei aina saavuteta pelkästään ikävuosien karttuessa, minkä seikan kuninkaallinen kirkkojärjestys on sangen viisaasti osannut ottaa huomioon säätämällä poikkeuksen yleiseen sääntöön. Vallitsevan tilanteen takia käy varmaankin usein niin, että työteliäät, teräväpäiset ja yritteliäät lahjakkuudet suuntautuvat mieluummin siviili- ja sotilasvirkaurille, joilla he eivät näe pelkkien ikävuosien nousevan esteeksi onnen tavoittelulleen, kuin tähtäävät ylioppilaaksi tultuaan pappisopintoihin. Niissähän nopeaälyisten lahjakkuuksien on kituutettava 8–9 vuoden ikuisuus, jota he eivät pysty lyhentämään kunnollisilla tavoilla eivätkä uutteruudella. Tämä johtaa tulevaisuudessa nopeaälyisten ja aloitekykyisten miesten pahaan puutteeseen pappissäädyn piirissä, kun toisaalta vain hidasjärkisin aines, joka tulee 21–22 vuoden iässä ylioppilaaksi, pystyy kestämään odotuksen 25-vuotiaaksi saakka päästäkseen silloin papiksi.
Kolmanneksi ei näytä olevan aihetta pelätä, että nuorempina vihkimyksen saaneilta papeilta puuttuu lujuutta, jota vuodet tietysti kasvattavat, koska nuoret papit saavat harvoin jos koskaan seurakunnan esipaimenen asemaa, vaan heistä tulee kirkkoherrojen yksityisiä apupappeja ja korkeintaan kappalaisia vakiintuneiden miesten ja seurakunnan paimenten valvonnan ja ohjauksen alaisuuteen, kunnes he itse vakiintuvat.[3]
Näiden alamaisten huomautusten täyden merkityksen voi osoittaa vain kokemus, luotettavin oppimestari. Jo niiden kuuden vuoden aikana, jolloin edellä mainittua armollista asetusta on noudatettu,20 sen vaikutukset ovat tulleet yhä selvemmin näkyviin. 1) Lähes kaikki keskimääräistä paremmin suoriutuvat opiskelijat ovat kokonaan hylänneet papin uran tulevaisuudensuunnitelmistaan ja suuntautuneet muille virkaurille, ja ne harvat, jotka yhä pyrkivät pappisvirkaan, laskeskelevat kärsimättöminä edessään vielä olevia vuosia, mikä säikäyttää kaikki nuoremmat kokonaan pyrkimästä tälle virkauralle.
2) Jo nyt ilmenee selvästi havaittavaa pulaa vaaditun iän saavuttaneista pappiskokelaista, mistä syystä niin tämän kuin Porvoonkin hiippakunnan21 monista seurakunnista puuttuu tarpeellista sielunhoitoa ja monilta iäkkäiltä papeilta virkatehtävien hoidossa tarvitsemiaan apulaisia. Jo parissa vuodessa tämä pula alkaa väistämättä olla kaksin verroin ankarampi, kun kerran kuninkaalliselta majesteetilta ei voida saada erivapautta iän takia ja useimmat ylimääräisistä sota- ja rykmentinpapeista ovat ennättäneet saada vakinaiset paikkansa.
3) Säädettyyn ikään ehtineiden pätevien kokelaiden puuttuessa Turun ja Porvoon tuomiokapitulit ovat joutuneet hyväksymään ja vihkimään hiippakunnan välttämättömien tarpeiden takia papeiksi vuoden tai kaksi opiskelleita ylioppilaita, jotka ovat karkeina maalaispoikina aloittaneet koulunkäynnin 15–20-vuotiaina ja päässeet 25 vuoden ikään ehtimättä vielä akateemisiin opintoihin[4] ja joilla ei ole tietoja, kasvatusta, kokemusta eikä maailmantuntemusta, ja toisaalta hylkäämään mitä pätevimpiä pappiskokelaita yhden tai kahden ikävuoden puuttumisen takia.
4) Kokemus osoittaa, että kun ikävaatimuksen täyttävistä pappiskokelaista on ilmeisen selvästi pulaa, lopulta riittävään ikään ehtivät ovat niin välttämättömiä seurakuntien palvelukseen, että heidät on vihittävä papeiksi, ovatpa heidän opilliset suorituksensa miten heikkoja tahansa ja vaikka heidän elämänvaelluksessaan olisi moittimista. Tämän tietäessään he eivät opiskele ahkerasti eivätkä elä nuhteettomasti, vaan odottelevat vuosien täyttymistä jouten ja huolettomina ja vuosien myötä pikemminkin turmeltuvat kuin muuttuvat parempaan suuntaan.
Näiden kaikkien tärkeiden näkökohtien sekä ikävien seurausten takia Pohjanmaan papisto anoo alamaisesti, että kuninkaallinen majesteetti suvaitsisi armossaan alentaa säädettyä ikää 22 tai 23 vuoteen sekä kaikkein armollisimmin antaa tuomiokapituleille kirkkolain suoman vapauden hyväksyä nuorempienkin vihkiminen papeiksi, kun tiedossa on kokelaan erityinen pätevyys, uutteruus ja moraalinen kelpoisuus.
Suom. HE
Unfortunately this content isn't available in English
[1]
Kongl. Kyrcko Ordningen22 stadgar wäl uttryckeligen Cap. 19. § 2 at den som skall ordineras til det Helga Prediko ämbetet skall hafwa upfylt sin ålders 25:te år, men gör derwid likwäl det uttryckeliga undantag, om någon wore som dess förinnan, genom särdeles gåfwor och framsteg i Studier, samt berömligit lefwerne har giordt sig dertil så särdeles skickelig, at ordinationen honom icke utan ofog23 kan wägras han då äfwen förut kunde blifwa ordinerad; Men Kongl. Maij:sts Nådiga Circulaire af d:n 21. Augusti 1786. §. 3. föreskrifwer denna ålder aldeles utan undantag. Hwarwid Presterskapet i underdånighet först bordt göra den anmärkning, at Studiernas wäg i förra Seculo, då Kyrcko Ordningen utgafs war mycket tråkig24 och obanad, så at en mängd af år nödwändigt upgingo innan en yngling hant genomgå Scholorna och blifwa en skickelig student, hwilcket nu kan äfwen af måtteliga snillen läras innom färre år, genom flera i Scholæ wägen nytjade ginwägar, och således äfwen tidigare hinna förwärfwa sig nödiga Prästa Studier, i ansende hwartil den i Kyrcko Ordningen föreskrefna Prästa ålder snarare bordt förkortas, emedan en yngling, som tidigt börjat och flitigt fortsatt sina Studier redan wid 16 och 17 års ålder kan blifwa en skickelig Student, och[2] således efter 3 a 4 års flitigt anlagda Studier wid Academien wid 21 och 22 års ålder äga en någorlunda skickelighet at blifwa Präst.
För det andra synes Kongl. Maij:sts Nådiga Circulaire af d:n 21. Aug: 1786 afskära alt afsende på utmärkt lärdom, snille, Ämbets gåfwor och stadgad wandel,25 som ei altid winnes med blåtta åren, hwilcket Kongl. KyrckoOrdningen så wisligen wetat undantaga från den allmänna regeln; hwaraf måste hända, at arbetsamma, qwicka och driftiga snillen, som i Civil- och Militaire-Ämbeten ei se någon bom26 sin lycka i wägen af blotta åren wända sig dit åt, hällre än i Prästa wägen, sedan de blifwit studenter tråka igenom27 en 8 a 9 års ewighet för qwicka snillen den de hwarcken genom dygd eller drift se sig kunna förkorta, til en stor saknad i framtiden af Qwicka och driftiga män i Presta Ståndet, då deremot blott de trögaste ämnen som wid 21 och 22 års ålder blifwa studenter förmå uthärda til 25 år at då blifwa Prester.
För det Tredie synes ei wara at befara hos yngre ordinerade Präster saknad af den stadga, som åren dem naturligt wis tildela, då yngre Prester sällan [e]ller aldrig komma at förestå någon Församling, utan måste blifwa privata Adjuncter,28 och högst Capellaner under stadgade Mäns och Pastorers upsigt och handledning, tils de sielfwa stadga sig.[3]
Dessa underdåniga ärhindringar29 winna widare sin fulla styrcka om man allenast rådfrågar förfarenheten, den säkraste läromästaren. Redan under de 6 år då förut åberopade Nådiga författning blifwit efterlefwad30 hafwa dess werkningar alt mer och mer blifwit synbara. 1:o deruti, at nästan alla qwickare Studerande, aldeles slagit Prästa wägen för sin framtid utur hogen, och wändt sig åt andra ämbeten, och de få som ännu ämna sig til Läro ämbetet31 räkna med otålighet de dem ännu återstående åren, hwarigenom alla yngre aldeles afskräckas at gå in uti denna Ämbets wäg.
2:o Yppas redan en synbar brist på Prästa ämnen, som fylt sina år, hwarigenom flera församlingar i detta och Borgo Stift32 sakna nödig siäla wård, och flere ålderstegna Präster med hielpare, til sina syslors bestridande; hwilcken brist innom par år måste blifwa dubbelt känbarare, då venia ætatis33 hos Kongl. Maij:stt en gång ei kan winnas, och de öfwerflödiga Krigs och Regements Prester redan hunnit til större delen få sina stationer.34
3:io Hafwa Consistorierna i Åbo och Borgo, i brist på skickeliga Ämnen af laga ålder nödgats til oumgängeliga behof i Stiften gilla och ordinera ett och 2 års gamla studenter, som grofwa bonde sönner 15 och 20 års gamla gådt i Scholan oc[h] upnått 25 års ålder innan de hunnit til Academie[n][4] och äga hwarcken kunskaper upfostran förfarenhet eller werld35 och deremot afwisa de skickeligaste Prest ämnen för brist på ett eller 2 år.
4:o Intygar förfarenheten, at då synbar brist är på fullåriga Prest Candidater, blifwa de som ändteligen hinna up åldren så nödige til Församlingarnes betiening, at de måste ordineras ehuru swaga de ock wore i studier och förklickade36 i sin wandel, hwarföre de istället för flit i sina studier och dygdig wandel wänta ut sina år i lättia och bekymmerslöshet och blifwa genom åren mera förderfwade än förbättrade.
I ansende til hwilcka alla wichtiga considerationer och olyksfölgder Prästerskapet i Öster botn i Underdånighet anhåller Kongl. Maij:st täktes i Nåder minska den föreskrefna åldern til 22 el. 23 år och tillika aller nådigst lemna Consistorierna den i Kyrcko Lagen förunta frihet at wid särdeles wist skickelighet flit och dygd få äfwen antaga yngre til Ordination.
[1]
Kuninkaallinen kirkkojärjestys37 säätää toki nimenomaisesti 19. luvun 2. pykälässä, että pyhään saarnavirkaan vihittävän on oltava vähintään 25-vuotias, mutta esittää tähän nimenomaisena poikkeuksena, että jos joku on ennen tuon iän saavuttamista osoittanut erityisellä lahjakkuudellaan ja opintomenestyksellään sekä kiitettävillä elintavoillaan olevansa tähän tehtävään erityisen valmis, niin ettei vihkimystä voida häneltä evätä kohtuuttomuutta aiheuttamatta, hänelle voidaan suoda vihkimys jo aikaisemmin. Kuninkaallisen majesteetin 21. elokuuta 1786 päivätty armollinen kiertokirje määrää kuitenkin 3. pykälässään tuon ikärajan pidettäväksi voimassa ilman poikkeuksia. Tähän asiaan olisi pappissäädyn pitänyt alamaisesti ensinnäkin huomauttaa, että opintojen tie oli viime vuosisadalla, jolloin kirkkojärjestys annettiin, hyvin hankalakulkuinen ja valmiiksi raivaamaton, joten väistämättä kului useita vuosia, ennen kuin nuorukainen ennätti käydä koulut ja pätevöityä ylioppilaaksi. Tämän oppimäärän voi nykyisin kohtuullisellakin lahjakkuudella oppia vähempinä vuosina käyttäen useitakin koulutuksen oikoteitä, niin että siten edettyään voi selviytyä varhaisemmin myös tarvittavista pappisopinnoista. Kirkkojärjestyksessä säädettyä papiksi vihkimisen ikärajaa olisi tämän takia pitänyt pikemminkin alentaa, koska koulunkäyntinsä varhain aloittanut ja sitä ahkerasti jatkanut nuorukainen voi jo 16–17 vuoden iässä hyvin kelvata ylioppilaaksi ja[2] näin ollen jo 3–4 vuoden ahkerien akateemisten opintojen jälkeen olla 21–22 vuoden ikäisenä kutakuinkin pätevä papin virkaan.
Kuninkaallisen majesteetin 21. elokuuta 1786 päivätty armollinen kiertokirje näyttää toisaalta jättävän täysin syrjään erinomaiset opilliset suoritukset, älykkyyden, viranhoidossa tarpeellisen lahjakkuuden sekä vakaan elämäntavan, joita ei aina saavuteta pelkästään ikävuosien karttuessa, minkä seikan kuninkaallinen kirkkojärjestys on sangen viisaasti osannut ottaa huomioon säätämällä poikkeuksen yleiseen sääntöön. Vallitsevan tilanteen takia käy varmaankin usein niin, että työteliäät, teräväpäiset ja yritteliäät lahjakkuudet suuntautuvat mieluummin siviili- ja sotilasvirkaurille, joilla he eivät näe pelkkien ikävuosien nousevan esteeksi onnen tavoittelulleen, kuin tähtäävät ylioppilaaksi tultuaan pappisopintoihin. Niissähän nopeaälyisten lahjakkuuksien on kituutettava 8–9 vuoden ikuisuus, jota he eivät pysty lyhentämään kunnollisilla tavoilla eivätkä uutteruudella. Tämä johtaa tulevaisuudessa nopeaälyisten ja aloitekykyisten miesten pahaan puutteeseen pappissäädyn piirissä, kun toisaalta vain hidasjärkisin aines, joka tulee 21–22 vuoden iässä ylioppilaaksi, pystyy kestämään odotuksen 25-vuotiaaksi saakka päästäkseen silloin papiksi.
Kolmanneksi ei näytä olevan aihetta pelätä, että nuorempina vihkimyksen saaneilta papeilta puuttuu lujuutta, jota vuodet tietysti kasvattavat, koska nuoret papit saavat harvoin jos koskaan seurakunnan esipaimenen asemaa, vaan heistä tulee kirkkoherrojen yksityisiä apupappeja ja korkeintaan kappalaisia vakiintuneiden miesten ja seurakunnan paimenten valvonnan ja ohjauksen alaisuuteen, kunnes he itse vakiintuvat.[3]
Näiden alamaisten huomautusten täyden merkityksen voi osoittaa vain kokemus, luotettavin oppimestari. Jo niiden kuuden vuoden aikana, jolloin edellä mainittua armollista asetusta on noudatettu,38 sen vaikutukset ovat tulleet yhä selvemmin näkyviin. 1) Lähes kaikki keskimääräistä paremmin suoriutuvat opiskelijat ovat kokonaan hylänneet papin uran tulevaisuudensuunnitelmistaan ja suuntautuneet muille virkaurille, ja ne harvat, jotka yhä pyrkivät pappisvirkaan, laskeskelevat kärsimättöminä edessään vielä olevia vuosia, mikä säikäyttää kaikki nuoremmat kokonaan pyrkimästä tälle virkauralle.
2) Jo nyt ilmenee selvästi havaittavaa pulaa vaaditun iän saavuttaneista pappiskokelaista, mistä syystä niin tämän kuin Porvoonkin hiippakunnan39 monista seurakunnista puuttuu tarpeellista sielunhoitoa ja monilta iäkkäiltä papeilta virkatehtävien hoidossa tarvitsemiaan apulaisia. Jo parissa vuodessa tämä pula alkaa väistämättä olla kaksin verroin ankarampi, kun kerran kuninkaalliselta majesteetilta ei voida saada erivapautta iän takia ja useimmat ylimääräisistä sota- ja rykmentinpapeista ovat ennättäneet saada vakinaiset paikkansa.
3) Säädettyyn ikään ehtineiden pätevien kokelaiden puuttuessa Turun ja Porvoon tuomiokapitulit ovat joutuneet hyväksymään ja vihkimään hiippakunnan välttämättömien tarpeiden takia papeiksi vuoden tai kaksi opiskelleita ylioppilaita, jotka ovat karkeina maalaispoikina aloittaneet koulunkäynnin 15–20-vuotiaina ja päässeet 25 vuoden ikään ehtimättä vielä akateemisiin opintoihin[4] ja joilla ei ole tietoja, kasvatusta, kokemusta eikä maailmantuntemusta, ja toisaalta hylkäämään mitä pätevimpiä pappiskokelaita yhden tai kahden ikävuoden puuttumisen takia.
4) Kokemus osoittaa, että kun ikävaatimuksen täyttävistä pappiskokelaista on ilmeisen selvästi pulaa, lopulta riittävään ikään ehtivät ovat niin välttämättömiä seurakuntien palvelukseen, että heidät on vihittävä papeiksi, ovatpa heidän opilliset suorituksensa miten heikkoja tahansa ja vaikka heidän elämänvaelluksessaan olisi moittimista. Tämän tietäessään he eivät opiskele ahkerasti eivätkä elä nuhteettomasti, vaan odottelevat vuosien täyttymistä jouten ja huolettomina ja vuosien myötä pikemminkin turmeltuvat kuin muuttuvat parempaan suuntaan.
Näiden kaikkien tärkeiden näkökohtien sekä ikävien seurausten takia Pohjanmaan papisto anoo alamaisesti, että kuninkaallinen majesteetti suvaitsisi armossaan alentaa säädettyä ikää 22 tai 23 vuoteen sekä kaikkein armollisimmin antaa tuomiokapituleille kirkkolain suoman vapauden hyväksyä nuorempienkin vihkiminen papeiksi, kun tiedossa on kokelaan erityinen pätevyys, uutteruus ja moraalinen kelpoisuus.
Suom. HE
Unfortunately this content isn't available in English