Vuoden 1686 kirkkolaissa, jota Chydeniuksen kirjoituksessa kutsutaan kuninkaalliseksi kirkkojärjestykseksi, oli mm. säädös pappisvihkimyksen saajien alaikärajasta. Lain 19. luvun § 2 antoi papin virkaan vihittäviä koskevan määräyksen: ”Hänen pitää myös olla 25 vuotta täyttänyt, elleivät sitten jotkut ole jo ennen tuon iän täyttymistä osoittautuneet erityisten lahjojensa ja opintomenestyksensä sekä kiitettävien elämäntapojensa ansiosta siinä määrin kyvykkäiksi tehtävään, ettei vihkimystä voida heiltä kohtuuttomuuteen syyllistymättä evätä.” Säädöstä täydensi 21.8.1786 annettu kuninkaallinen käskykirje, jossa sanottiin: ”Piispan ja konsistorin on myös tarkoin huolehdittava siitä, ettei vihitä useampia pappeja kuin välttämättä tarvitaan, ja valvottava tätä asiaa vakaalla kädellä” (§ 2). Seuraavassa pykälässä korostettiin, että pappisvihkimystä haluavan ”on oltava 25 vuotta täyttänyt”, eikä mitään mahdollisuuksia erivapauksiin annettu.
Kirkkolain säädös antoi siis mahdollisuuden jonkinlaiseen joustamiseen ja tuomiokapituleille tilaisuuden vihkiä papiksi myös nuorempia henkilöitä, jotka anoivat vihkimystä ennen 25 ikävuoden täyttymistä, jos nämä olivat tiedoiltaan ja hyveiltään poikkeuksellisen ansiokkaita. Heidät määrättiin sitten työhön seurakuntiin, joissa he voivat toimia ”vakiintuneiden miesten ja pastoreiden valvonnassa”. Anders Chydenius huolestui siitä, ettei vuoden 1786 kuninkaallisen käskykirjeen uusi säädös mahdollistanut kirkkolain sallimaa 25 vuoden ikärajasta poikkeamisen mahdollisuutta. Käskykirje oli ollut voimassa vain muutamia vuosia, mutta saanut useasti nähtyjä kielteisiä seurauksia pappien rekrytoinnissa. Opintojen varhainen aloittaminen oli varsin tavallista, ja varhain aloittaneilla saattoi olla jo 21- tai 22-vuotiaina viran edellyttämät tiedot ja taidot. Vaikka Chydenius ei asiaa konkreettisena esimerkkinä mainitse, tässä tilanteessa oli myös hänen sisarenpoikansa Jacob Tengström, joka oli aloittanut yliopisto-opintonsa 15-vuotiaana. Papit saattoivat ikävaatimuksesta selviytyäkseen mennä jopa niin pitkälle, että väärensivät syntymätodistuksensa. Lahjakkaat ylioppilaat saattoivat myös luopua ajattelemasta papin uraa ja valita jonkin toisen ammatin, koska eivät saaneet vihkimystä, vaikka olivat suorittaneet tutkintonsa. Tämä taas johti tuntuvaan pappispulaan Suomen molemmissa hiippakunnissa, eikä ikääntyneillä papeilla ollut mahdollisuutta saada avukseen nuoria apupappeja, joita he tarvitsivat suoriutuakseen tehtävistään. Turun ja Porvoon konsistorit olivat mielestään välttämättömyyden pakosta joutuneet vihkimään papeiksi säädetyn iän saavuttaneita maalaistalojen poikia, vaikka näillä ei ollut viran vaatimia tietoja eikä taitoja. Ne joutuivat vihkimään papin virkaan myös henkilöitä, jotka olivat pappisvihkimystä odottaessaan langenneet laiskotteluun ja holtittomuuteen syventävien opintojen suorittamisen ja hyveellisen elämän viettämisen sijasta.
Chydenius esitti anomuksessaan, että kuningas alentaisi säädetyn ikärajan 22 tai 23 vuoteen ja antaisi samalla konsistoreille mahdollisuuden hyväksyä vihittäväksi nuorempiakin henkilöitä, jos nämä ovat osoittaneet erityistä uutteruutta ja kunnollisuutta. Epäselvää on, päätyikö anomus, joka on Chydeniuksen jälkeenjääneiden papereiden joukossa, koskaan kuninkaan käsiin tai valtiopäivien käsiteltäväksi. Chydenius osallistui Gävlen valtiopäiville 1792, mutta siellä anomus ei ole voinut tulla käsittelyyn. Anomuksessa on myöhemmin yliviivattu kohta, jossa viitataan ”autuaimmin edesmenneeseen Kuningas Kust. 3.:een”, mikä näyttää osoittavan, että anomus on kirjoitettu kuninkaan 29.3.1792 tapahtuneen kuoleman ja siis myös Gävlen valtiopäivien päättämisen jälkeen. Anomuksen muodon perusteella on myös epätodennäköistä, että se olisi ollut esillä vuoden 1793 riemujuhlassa, jossa papisto käsitteli asiaa pääsemättä konkreettisiin tuloksiin.
Chydenius ei ollut mukana Norrköpingin valtiopäivillä 1800. Pappissääty anoi niillä konsistoreille oikeutta vihkiä papeiksi 25 vuotta nuorempia henkilöitä, jotka tunnetaan opintojensa erinomaisesta etenemisestä ja vakaasta käytöksestä. Ei ole todisteita siitä, että Jacob Tengström, joka oletettavasti tunsi Chydeniuksen anomuksen, olisi nostanut sen esiin noilla valtiopäivillä, vaan asia nousi kaikesta päätellen esiin asiaintilan aiheuttaman yleisen tyytymättömyyden takia. Pappissääty ei saavuttanut konkreettisia tuloksia. Tengström otti sen sijaan pappissäädyn puhemiehenä asian esille Porvoon maapäivillä 1809. Hän ilmoitti, että Turun konsistori oli ”pari vuotta sitten” esittänyt kuninkaalliselle majesteetille alamaisen anomuksen, että 23 vuotta täyttäneet voisivat saada pappisvihkimyksen. Tengströmin mukaan anomusta ei kuitenkaan ollut ehditty käsitellä ennen poliittisten olojen muuttumista. Pappissääty päätti anoa keisarilta, että ikäraja alennettaisiin 22 vuoteen. Perusteluksi esitettiin, että julkiseen virkaan ja jopa tuomariksi saattoi päästä jo 21-vuotiaana. Nuoret olivat 22-vuotiaina jo niin vakiintuneita käytökseltään ja periaatteiltaan, että he ”vanhempien miesten valvonnassa” toki kykenivät osallistumaan seurakunnan tehtävien hoitoon. Lisäksi uusia pappeja tarvittiin kipeästi, koska pappien määrä oli vähentynyt tuntuvasti sodan aikana. Anomukseen suostuttiin, asiasta annettiin keisarillinen asetus 11.2.1811. Siinä säädettiin: ”Opiskelijat voidaan kahdenkymmenen kahden vuoden iässä hyväksyä pappistutkinnon suorittajiksi ja papiksi vihittäviksi.” Vuoden 1686 kirkkolain nuoremmilta henkilöiltä edellyttämiä erityisen hyviä tietoja ja kiitettävän nuhteetonta elämää ei asetuksessa mainita. Tengström palasikin tähän kysymykseen uskonpuhdistuksen juhlavuotena 1817 asetetussa kirkkolakikomiteassa, jonka puheenjohtaja hän oli. Komitea päätti yksimielisesti pitää kiinni 22 vuoden ikärajasta (13. luku § 3). Sama ikäraja otettiin myös uuteen vuoden 1869 kirkkolakiin (§ 108), jossa säädettiin: ”sen, joka haluaa astua papinvirkaan, on oltava nimeltään ja maineeltaan tahraton, noudatettava tunnetusti jumalaapelkääväistä ja kristillistä elämäntapaa ja iältään vähintään kaksikymmentäkaksivuotias”.
Ruotsissa kuninkaallinen majesteetti päätti 1.3.1810 antaa konsistoreille oikeuden vihkiä papiksi 23-vuotiaita. Erityisestä anomuksesta ja tapauskohtaisen tutkinnan perusteella konsistorit voivat saada tähän luvan myös papiksi vihittävän ollessa 22-vuotias, mutta samalla tähdennettiin, ettei ”minkäänlaista erivapautta” voida antaa tuota ikää nuoremmille. Mahdollisuus erivapauden saamiseen peruutettiin vain kymmenen vuoden kuluttua, kun kuninkaallinen majesteetti päätti 30.11.1820, ettei ketään voida vihkiä papiksi ennen 23 vuoden ikää. Tämä säädös pysyi Ruotsissa voimassa kirkon ja valtion eroon saakka, vuoteen 2000, jolloin ikäraja poistettiin kokonaan uudessa kirkkojärjestyksessä (31. luku). Suomessa 22 vuoden ikäraja poistettiin hieman aikaisemmin kuin Ruotsissa. Se tehtiin vuoden 1994 uudessa kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä.
GB
Suom. HE
Kirjallisuus
Björkstrand, Gustav, En kyrkolag i samklang med tidens verkliga behov. Den av ärkebiskop Jacob Tengström ledda kyrkolagskommitténs försök att utforma en ny kyrkolag för Finland i komparativt perspektiv, Finska kyrkohistoriska samfundets handlingar 201, Helsingfors 2007.
Björkstrand, Gustav, Försök till ny Redaction af Kyrko Lag för Finland. En källkritisk utgåva av ärkebiskop Jacob Tengströms kyrkolagsförslag jämte Förslag till ny Prestvalsförordning i Finland, Finska kyrkohistoriska samfundets handlingar 181, Helsingfors 1998.
Ekman, Fredric, Systematisk samling af utdrag utur gällande Författningar rörande Ecclesiastik- och Skole-Staterne uti Stor-Furstendömet Finland med särskildt hänseende till Åbo Erke-Stift, Åbo: Frenckellska boktryckeriet 1860–1865.
Kyrko-Lagen af 1686 och Kongl. Förordningen, huru med Rättegång i Dom-Capitlen förhållas skall, af den 11 februari 1687 samt författningar, som dem upplysa, förklara, ändra eller tillöka, så ock i särskilda mål utfärdade kongl. bref, resolutioner eller utslag, som tjena till upplysning om rätta förståndet af kyrko-lagen och förordningen om rättegång i dom-capitlen; på konungens befallning utgifna, Uppsala: Leffler och Sebell 1845.
Kyrkolag för den evangelisk-lutherska kyrkan i Storfurstendömet Finland. Af Finlands ständer wid Landtdagen år 1867 antagen och af Hans Kejserliga Majestät den 9 december (27 November) 1868 i nåder stadfästad. Gifwen i Helsingfors den 6 december 1869, Helsingfors 1869.
Protocoll, hållit i det Högvördiga Präste Ståndet vid Landtdagen i Borgå stad år 1809, Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 40, Helsingfors 1899.