Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 86
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 88
§ 87
Pykälässä 51 kriitikko ottaa esitettäväkseen kohdittain pääperusteet, joiden avulla hän pyrkii vahvistamaan tuoteplakaatin välttämättömyyden.1 Haluan tarjoutua seuraamaan häntä omine huomautuksineni, en sillä tavalla kuin hän on tehnyt Kansallisen voiton kanssa, vaan rehellisesti myöntämään kaiken, missä hän on oikeassa ja paljastamaan ne virheaskeleet, jotka eivät johda valtion todelliseen onnellisuuteen, ja sinä lukijani, joka et vielä tähän mennessä ole väsynyt seuraamaan minua, tulet tuomariksemme.
Ensimmäiset neljä kohtaa myönnän täysin, viidennessä lienee jotain moniselitteisyyttä sanoissa eniten ihmistyötä, mutta se korjataan parhaiten sitä seuraavassa, jossa kriitikko paljastaa enemmän itsestään, ja silloin kun puhutaan suurimmasta määrästä tuotteita, tämä pitää ymmärtää tuotteiden mahdollisimman korkeaksi arvoksi, kuten Kansallisen voiton pykälissä 2 ja 32 on selvästi todistettu.
Kuudennessa kohdassa perusta on hyvä, mutta itse rakennus on tehty epämääräisesti, minkä takia se on vaarassa sortua, mutta tämä voidaan helposti ratkaista lisäämällä nämä sanat: minkä ylitse se ei voi mennä, mutta hyvinkin jäädä sen alle. Sillä mitään muuta näistä lähtökohdista ei vielä seuraa.142
Seitsemäs on oikein, jos hän likimain yhtäläisillä oloilla tarkoittaa myös samanlaisia säädöksiä, mutta jos ne on suljettu ehdoista ulos, niin kohta on täysin väärin, ellei se pääty näihin sanoihin: jolla on suurin määrä yhtä ahkerasti työskenteleviä ihmisiä, sillä väkirikkaassa kansakunnassa yksikin säädös voi suoraan kieltää tai epäsuorasti haitata työläisiä valmistamasta muuten kuudennen kohdan mukaan mahdollisia määriä.
Kun kriitikko ei ole tätä huomannut, niin myös kahdeksas pykälä on sekä perustaltaan että johtopäätöksiltään väärä, ellemme oleta, että hän puhuu siinä hyvin järjestetyistä valtioista, ja silloin olemme sisällyttäneet hypoteesiin suurimman osan siitä, mitä yritämme löytää johtopäätöksistä. On näet monia valtioita, joissa suuremmat ja pienemmät määrät laiskoja kansalaisia nauttivat elatusta, minkä takia valtio, joka ruokkii pienemmän määrän laiskureita, väistämättä valmistaa enemmän tavaroita kuin toinen, joka elättää useampia, vaikka ne molemmat ovat yhtä väkirikkaita, jos vain kaikki on muuten samoin.
Tästä havaitaan silloin helposti, että näin pettävällä pohjalla myös yhdeksäs kohta on täysin väärä, jos kirjoittaja ei sanoilla kun kaikki muut tekijät valtioita verrattaessa ovat yhtäläiset tarkoita myös yhtäläisiä säädöksiä, kuten seitsemännessä kohdassa on huomautettu, ja että niiden avulla on aikaansaatu yhtäläistä ahkeruutta kahdeksannen kohdan muistutuksen mukaisesti.
Kymmenennessä momentissa kriitikko eksyy jo täysin pois tieltä. Hän ottaa siinä johtopäätöksensä pohjaksi ajatuksen, että valtion asukkaat voivat hyvin, kun valtio on väkirikas, mikä kuitenkin sotii kaikkea kokemusta vastaan. Ottakaamme kaksi valtiota, toisessa tuhat ja toisessa sata henkilöä. Antakaamme ensin mainitun valmistaa tavaroita yhdellä miljoonalla vuodessa ja toisen puolella. Kysyn nyt, kummassa valtiossa asukkaat voivat paremmin? Kriitikko sanoo, että ensin mainitussa, mutta minä jälkimmäisessä, sillä jos jaamme tasan molempien valtioiden ansiot niiden asukkaiden kesken, niin ensin mainitun asukkaat saavat henkeä kohden tuhat taaleria, mutta jälkimmäisen 5 000, eivätkö nämä voi paremmin? Ja välttämättömyystavaroiden lisäksi jopa kykene kustantamaan itselleen monia mukavuuksia?
Mutta jos me toisaalta oletamme, että kummankin valtion asukkaat tuottavat itse kukin tavaroita arvoltaan yhtä suuren määrän, esimerkiksi tuhannella taalerilla henkeä kohden, niin heidän täytyy molemmissa valtioissa voida suunnilleen samoin, mutta143 on kokonaan toinen asia, kun puhutaan valtiosta mahtina, jota alamaiset ylläpitävät. Jos silloin jokainen henkilö maksaa näissä valtioissa kymmenen taaleria kruunulle, niin ensin mainittu valtio saa 10 000 vuotuisena verotulona, mutta jälkimmäinen ei enempää kuin tuhat taaleria. Siten väkirikas valtio on aina mahtavampi, mutta siitä ei seuraa, että yksityiset henkilöt aina voisivat siellä parhaiten.
Yhdestoista kohta voidaan sietää niin kauan kun puhutaan pelkästä mahdollisuudesta, mutta se käy tarpeettomaksi silloin, kun hyödyllisimmät elinkeinot ovat hylättyinä ja kaipaavat työtätekeviä käsiä.
§. 87.
I 51 §. företager sig Criticus, at Puncte-wis anföra Hufwudgrunderne hwarmed han söker bestyrka nödwändigheten af Product-Placatet.3 Jag wil bjuda til, at följa honom med mina Anmärkningar, icke på det sättet, som han gjordt med den Nationnale Winsten, utan redeligen medgifwa alt hwad han har rätt uti, och uptäcka de snedsteg, hwilka ej leda til Statens sanskyldiga lycksalighet, och du min Läsare! som ännu icke trötnat, at härtils följa mig, skal blifwa wår Domare.
De fyra första Puncterne medgifwer jag aldeles: uti den femte ligger wäl någon twetydighet i orden: mästa människo-arbetet, men det skal i den följande bäst rättas, hwarest Criticus mera röjer sig; och då det talas om största antalet af tilwerkningar, bör det förstås om tilwerkningar til högsta wärdet, som i den Nationnale Winsten § §. 2. och 34 är tydeligen bewist.
I 6:te Puncten är grund-walen god, men åbygnaden twetydig, och i följe däraf swigtande, men kan lätt hjelpas genom tilsatts af dessa orden: hwaröfwer hon icke kan gå, men wäl blifwa därunder. Ty mera följer, ännu icke af præmisserna.142
Den 7:de hafwer sin riktighet, om han med någorlunda lika beskaffenheter, äfwen förstår lika författningar; men äro de utur wilkoret uteslutne, så är den helt falsk, om han icke slutes med dessa ord: som äger största antalet af lika flitigt arbetande människor, emedan en enda författning i en tal-rik Nation, kan directe förbjuda eller indirecte förhindra arbetare, at tilwerka det annars enligt 6:te Puncten möjeliga Quantum.
Som Criticus sådant icke anmärkt, så blifwer ock den 8:de Puncten både til grund och slutsatts falsk, om wi icke supponere, at han där talar om wäl inrättade Stater, och då hafwe wi antagit i Hypothesen, det mästa som wi söke i Conclusion. Ty det gifwes många Stater, där större och mindre antal late Medborgare njuta underhåll, i anledning hwaraf den Staten, som föder et mindre antal lättingar, nödwändigt tilwerkar mera Waror, än en annan, som underhåller flera, fast de bägge äro lika talrike, om allenast alt annat är lika.
Häraf finner man då lätt, at den 9:de Puncten är på en så swiksam grund äfwen helt falsk, om Auctor ej med orden: då alt annat Staterne imellan är lika, supponerar äfwen lika författningar, såsom wid 7:de Momentet är anmärkt, och den dymedelst tilwäga bragta lika flit, enligt erhindran wid 8:de Momentet.
I 10:de Momentet går Criticus redan aldeles utur wägen. Han tager där til grund för sin slutsatts: at inwånare i en Stat, må wäl, när Staten är folkrik; som likwäl strider emot all förfarenhet. Lät oss taga twenne Stater, den ena af 1 000:de den andra af 100 Personer. Lät den förre tilwerka Waror för en million om året, den andra för ½. Nu frågar jag i hwilkendera Staten må inwånarne bäst? Criticus säger i den förra, men jag i den senare; ty om wi dele jämt hwardera Statens förtjenst emellan deras Inbyggare, så få de i den förra hwardera 1 000 Dal. til mans, men i den senare 5 000: må icke då desse bäst? och utom nödtorfts Waror äfwen kunna förse sig med många beqwämligheter?
Men om wi åter supponere, at hwardera Statens inwånare hwar för sig tilwerka Waror til lika wärde ex. g. 1 000 Dal. til mans, så måste de i båda Staterna må qvam proxime lika; men143 en helt annan sak är det, då man talar om Staten, såsom en Magt, den där underhålles af undersåtare: Om då hwar Person i dessa olika Stater betalar 10 Dal. til Kronan, så undfår den ena Staten 10 000 i årlig Ränta, men den andra ej mera än 1 000 Dal. Således är en folkrik Stat altid mägtigare, men private må därföre icke altid bäst därinne.
11:te Puncten kan tålas, så länge man talar om blotta möjeligheten; men blifwer onödig då de fördelaktigaste näringar ligga i ödesmål, och sakna arbetande händer.
§ 87
Pykälässä 51 kriitikko ottaa esitettäväkseen kohdittain pääperusteet, joiden avulla hän pyrkii vahvistamaan tuoteplakaatin välttämättömyyden.5 Haluan tarjoutua seuraamaan häntä omine huomautuksineni, en sillä tavalla kuin hän on tehnyt Kansallisen voiton kanssa, vaan rehellisesti myöntämään kaiken, missä hän on oikeassa ja paljastamaan ne virheaskeleet, jotka eivät johda valtion todelliseen onnellisuuteen, ja sinä lukijani, joka et vielä tähän mennessä ole väsynyt seuraamaan minua, tulet tuomariksemme.
Ensimmäiset neljä kohtaa myönnän täysin, viidennessä lienee jotain moniselitteisyyttä sanoissa eniten ihmistyötä, mutta se korjataan parhaiten sitä seuraavassa, jossa kriitikko paljastaa enemmän itsestään, ja silloin kun puhutaan suurimmasta määrästä tuotteita, tämä pitää ymmärtää tuotteiden mahdollisimman korkeaksi arvoksi, kuten Kansallisen voiton pykälissä 2 ja 36 on selvästi todistettu.
Kuudennessa kohdassa perusta on hyvä, mutta itse rakennus on tehty epämääräisesti, minkä takia se on vaarassa sortua, mutta tämä voidaan helposti ratkaista lisäämällä nämä sanat: minkä ylitse se ei voi mennä, mutta hyvinkin jäädä sen alle. Sillä mitään muuta näistä lähtökohdista ei vielä seuraa.142
Seitsemäs on oikein, jos hän likimain yhtäläisillä oloilla tarkoittaa myös samanlaisia säädöksiä, mutta jos ne on suljettu ehdoista ulos, niin kohta on täysin väärin, ellei se pääty näihin sanoihin: jolla on suurin määrä yhtä ahkerasti työskenteleviä ihmisiä, sillä väkirikkaassa kansakunnassa yksikin säädös voi suoraan kieltää tai epäsuorasti haitata työläisiä valmistamasta muuten kuudennen kohdan mukaan mahdollisia määriä.
Kun kriitikko ei ole tätä huomannut, niin myös kahdeksas pykälä on sekä perustaltaan että johtopäätöksiltään väärä, ellemme oleta, että hän puhuu siinä hyvin järjestetyistä valtioista, ja silloin olemme sisällyttäneet hypoteesiin suurimman osan siitä, mitä yritämme löytää johtopäätöksistä. On näet monia valtioita, joissa suuremmat ja pienemmät määrät laiskoja kansalaisia nauttivat elatusta, minkä takia valtio, joka ruokkii pienemmän määrän laiskureita, väistämättä valmistaa enemmän tavaroita kuin toinen, joka elättää useampia, vaikka ne molemmat ovat yhtä väkirikkaita, jos vain kaikki on muuten samoin.
Tästä havaitaan silloin helposti, että näin pettävällä pohjalla myös yhdeksäs kohta on täysin väärä, jos kirjoittaja ei sanoilla kun kaikki muut tekijät valtioita verrattaessa ovat yhtäläiset tarkoita myös yhtäläisiä säädöksiä, kuten seitsemännessä kohdassa on huomautettu, ja että niiden avulla on aikaansaatu yhtäläistä ahkeruutta kahdeksannen kohdan muistutuksen mukaisesti.
Kymmenennessä momentissa kriitikko eksyy jo täysin pois tieltä. Hän ottaa siinä johtopäätöksensä pohjaksi ajatuksen, että valtion asukkaat voivat hyvin, kun valtio on väkirikas, mikä kuitenkin sotii kaikkea kokemusta vastaan. Ottakaamme kaksi valtiota, toisessa tuhat ja toisessa sata henkilöä. Antakaamme ensin mainitun valmistaa tavaroita yhdellä miljoonalla vuodessa ja toisen puolella. Kysyn nyt, kummassa valtiossa asukkaat voivat paremmin? Kriitikko sanoo, että ensin mainitussa, mutta minä jälkimmäisessä, sillä jos jaamme tasan molempien valtioiden ansiot niiden asukkaiden kesken, niin ensin mainitun asukkaat saavat henkeä kohden tuhat taaleria, mutta jälkimmäisen 5 000, eivätkö nämä voi paremmin? Ja välttämättömyystavaroiden lisäksi jopa kykene kustantamaan itselleen monia mukavuuksia?
Mutta jos me toisaalta oletamme, että kummankin valtion asukkaat tuottavat itse kukin tavaroita arvoltaan yhtä suuren määrän, esimerkiksi tuhannella taalerilla henkeä kohden, niin heidän täytyy molemmissa valtioissa voida suunnilleen samoin, mutta143 on kokonaan toinen asia, kun puhutaan valtiosta mahtina, jota alamaiset ylläpitävät. Jos silloin jokainen henkilö maksaa näissä valtioissa kymmenen taaleria kruunulle, niin ensin mainittu valtio saa 10 000 vuotuisena verotulona, mutta jälkimmäinen ei enempää kuin tuhat taaleria. Siten väkirikas valtio on aina mahtavampi, mutta siitä ei seuraa, että yksityiset henkilöt aina voisivat siellä parhaiten.
Yhdestoista kohta voidaan sietää niin kauan kun puhutaan pelkästä mahdollisuudesta, mutta se käy tarpeettomaksi silloin, kun hyödyllisimmät elinkeinot ovat hylättyinä ja kaipaavat työtätekeviä käsiä.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 87.
I 51 §. företager sig Criticus, at Puncte-wis anföra Hufwudgrunderne hwarmed han söker bestyrka nödwändigheten af Product-Placatet.7 Jag wil bjuda til, at följa honom med mina Anmärkningar, icke på det sättet, som han gjordt med den Nationnale Winsten, utan redeligen medgifwa alt hwad han har rätt uti, och uptäcka de snedsteg, hwilka ej leda til Statens sanskyldiga lycksalighet, och du min Läsare! som ännu icke trötnat, at härtils följa mig, skal blifwa wår Domare.
De fyra första Puncterne medgifwer jag aldeles: uti den femte ligger wäl någon twetydighet i orden: mästa människo-arbetet, men det skal i den följande bäst rättas, hwarest Criticus mera röjer sig; och då det talas om största antalet af tilwerkningar, bör det förstås om tilwerkningar til högsta wärdet, som i den Nationnale Winsten § §. 2. och 38 är tydeligen bewist.
I 6:te Puncten är grund-walen god, men åbygnaden twetydig, och i följe däraf swigtande, men kan lätt hjelpas genom tilsatts af dessa orden: hwaröfwer hon icke kan gå, men wäl blifwa därunder. Ty mera följer, ännu icke af præmisserna.142
Den 7:de hafwer sin riktighet, om han med någorlunda lika beskaffenheter, äfwen förstår lika författningar; men äro de utur wilkoret uteslutne, så är den helt falsk, om han icke slutes med dessa ord: som äger största antalet af lika flitigt arbetande människor, emedan en enda författning i en tal-rik Nation, kan directe förbjuda eller indirecte förhindra arbetare, at tilwerka det annars enligt 6:te Puncten möjeliga Quantum.
Som Criticus sådant icke anmärkt, så blifwer ock den 8:de Puncten både til grund och slutsatts falsk, om wi icke supponere, at han där talar om wäl inrättade Stater, och då hafwe wi antagit i Hypothesen, det mästa som wi söke i Conclusion. Ty det gifwes många Stater, där större och mindre antal late Medborgare njuta underhåll, i anledning hwaraf den Staten, som föder et mindre antal lättingar, nödwändigt tilwerkar mera Waror, än en annan, som underhåller flera, fast de bägge äro lika talrike, om allenast alt annat är lika.
Häraf finner man då lätt, at den 9:de Puncten är på en så swiksam grund äfwen helt falsk, om Auctor ej med orden: då alt annat Staterne imellan är lika, supponerar äfwen lika författningar, såsom wid 7:de Momentet är anmärkt, och den dymedelst tilwäga bragta lika flit, enligt erhindran wid 8:de Momentet.
I 10:de Momentet går Criticus redan aldeles utur wägen. Han tager där til grund för sin slutsatts: at inwånare i en Stat, må wäl, när Staten är folkrik; som likwäl strider emot all förfarenhet. Lät oss taga twenne Stater, den ena af 1 000:de den andra af 100 Personer. Lät den förre tilwerka Waror för en million om året, den andra för ½. Nu frågar jag i hwilkendera Staten må inwånarne bäst? Criticus säger i den förra, men jag i den senare; ty om wi dele jämt hwardera Statens förtjenst emellan deras Inbyggare, så få de i den förra hwardera 1 000 Dal. til mans, men i den senare 5 000: må icke då desse bäst? och utom nödtorfts Waror äfwen kunna förse sig med många beqwämligheter?
Men om wi åter supponere, at hwardera Statens inwånare hwar för sig tilwerka Waror til lika wärde ex. g. 1 000 Dal. til mans, så måste de i båda Staterna må qvam proxime lika; men143 en helt annan sak är det, då man talar om Staten, såsom en Magt, den där underhålles af undersåtare: Om då hwar Person i dessa olika Stater betalar 10 Dal. til Kronan, så undfår den ena Staten 10 000 i årlig Ränta, men den andra ej mera än 1 000 Dal. Således är en folkrik Stat altid mägtigare, men private må därföre icke altid bäst därinne.
11:te Puncten kan tålas, så länge man talar om blotta möjeligheten; men blifwer onödig då de fördelaktigaste näringar ligga i ödesmål, och sakna arbetande händer.
§ 87
Pykälässä 51 kriitikko ottaa esitettäväkseen kohdittain pääperusteet, joiden avulla hän pyrkii vahvistamaan tuoteplakaatin välttämättömyyden.9 Haluan tarjoutua seuraamaan häntä omine huomautuksineni, en sillä tavalla kuin hän on tehnyt Kansallisen voiton kanssa, vaan rehellisesti myöntämään kaiken, missä hän on oikeassa ja paljastamaan ne virheaskeleet, jotka eivät johda valtion todelliseen onnellisuuteen, ja sinä lukijani, joka et vielä tähän mennessä ole väsynyt seuraamaan minua, tulet tuomariksemme.
Ensimmäiset neljä kohtaa myönnän täysin, viidennessä lienee jotain moniselitteisyyttä sanoissa eniten ihmistyötä, mutta se korjataan parhaiten sitä seuraavassa, jossa kriitikko paljastaa enemmän itsestään, ja silloin kun puhutaan suurimmasta määrästä tuotteita, tämä pitää ymmärtää tuotteiden mahdollisimman korkeaksi arvoksi, kuten Kansallisen voiton pykälissä 2 ja 310 on selvästi todistettu.
Kuudennessa kohdassa perusta on hyvä, mutta itse rakennus on tehty epämääräisesti, minkä takia se on vaarassa sortua, mutta tämä voidaan helposti ratkaista lisäämällä nämä sanat: minkä ylitse se ei voi mennä, mutta hyvinkin jäädä sen alle. Sillä mitään muuta näistä lähtökohdista ei vielä seuraa.142
Seitsemäs on oikein, jos hän likimain yhtäläisillä oloilla tarkoittaa myös samanlaisia säädöksiä, mutta jos ne on suljettu ehdoista ulos, niin kohta on täysin väärin, ellei se pääty näihin sanoihin: jolla on suurin määrä yhtä ahkerasti työskenteleviä ihmisiä, sillä väkirikkaassa kansakunnassa yksikin säädös voi suoraan kieltää tai epäsuorasti haitata työläisiä valmistamasta muuten kuudennen kohdan mukaan mahdollisia määriä.
Kun kriitikko ei ole tätä huomannut, niin myös kahdeksas pykälä on sekä perustaltaan että johtopäätöksiltään väärä, ellemme oleta, että hän puhuu siinä hyvin järjestetyistä valtioista, ja silloin olemme sisällyttäneet hypoteesiin suurimman osan siitä, mitä yritämme löytää johtopäätöksistä. On näet monia valtioita, joissa suuremmat ja pienemmät määrät laiskoja kansalaisia nauttivat elatusta, minkä takia valtio, joka ruokkii pienemmän määrän laiskureita, väistämättä valmistaa enemmän tavaroita kuin toinen, joka elättää useampia, vaikka ne molemmat ovat yhtä väkirikkaita, jos vain kaikki on muuten samoin.
Tästä havaitaan silloin helposti, että näin pettävällä pohjalla myös yhdeksäs kohta on täysin väärä, jos kirjoittaja ei sanoilla kun kaikki muut tekijät valtioita verrattaessa ovat yhtäläiset tarkoita myös yhtäläisiä säädöksiä, kuten seitsemännessä kohdassa on huomautettu, ja että niiden avulla on aikaansaatu yhtäläistä ahkeruutta kahdeksannen kohdan muistutuksen mukaisesti.
Kymmenennessä momentissa kriitikko eksyy jo täysin pois tieltä. Hän ottaa siinä johtopäätöksensä pohjaksi ajatuksen, että valtion asukkaat voivat hyvin, kun valtio on väkirikas, mikä kuitenkin sotii kaikkea kokemusta vastaan. Ottakaamme kaksi valtiota, toisessa tuhat ja toisessa sata henkilöä. Antakaamme ensin mainitun valmistaa tavaroita yhdellä miljoonalla vuodessa ja toisen puolella. Kysyn nyt, kummassa valtiossa asukkaat voivat paremmin? Kriitikko sanoo, että ensin mainitussa, mutta minä jälkimmäisessä, sillä jos jaamme tasan molempien valtioiden ansiot niiden asukkaiden kesken, niin ensin mainitun asukkaat saavat henkeä kohden tuhat taaleria, mutta jälkimmäisen 5 000, eivätkö nämä voi paremmin? Ja välttämättömyystavaroiden lisäksi jopa kykene kustantamaan itselleen monia mukavuuksia?
Mutta jos me toisaalta oletamme, että kummankin valtion asukkaat tuottavat itse kukin tavaroita arvoltaan yhtä suuren määrän, esimerkiksi tuhannella taalerilla henkeä kohden, niin heidän täytyy molemmissa valtioissa voida suunnilleen samoin, mutta143 on kokonaan toinen asia, kun puhutaan valtiosta mahtina, jota alamaiset ylläpitävät. Jos silloin jokainen henkilö maksaa näissä valtioissa kymmenen taaleria kruunulle, niin ensin mainittu valtio saa 10 000 vuotuisena verotulona, mutta jälkimmäinen ei enempää kuin tuhat taaleria. Siten väkirikas valtio on aina mahtavampi, mutta siitä ei seuraa, että yksityiset henkilöt aina voisivat siellä parhaiten.
Yhdestoista kohta voidaan sietää niin kauan kun puhutaan pelkästä mahdollisuudesta, mutta se käy tarpeettomaksi silloin, kun hyödyllisimmät elinkeinot ovat hylättyinä ja kaipaavat työtätekeviä käsiä.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 86
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 88
paikat:
Henkilöt: Runeberg, Edvard Fredric
Raamatunkohdat:
Aiheet: