Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 84
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 85 [b]
§ 85 [a]1
Jos luomme edelleen katseemme valtakunnan muihin elinkeinoihin, näemme niissä yhtä surkuteltavan tilanteen. Mitä hyvä lukija arvelee, että yksi ainoa kiista rahvaan ja Pohjanmaan137 ja Länsipohjan kaupunkien välillä siitä, onko ensin mainitulla oikeus purjehtia tavaroineen mihin tahansa haluamaansa kaupunkiin valtakunnassa, on maksanut näille maakunnille aina vuodesta 1723 lähtien? Uskaltaakohan kukaan sanoa, tai mahdetaankohan häntä uskoa, kuinka monta tynnyrillistä kultaa tähän on molemmilta puolilta uhrattu?
Tälle sitkeälle riidalle luotiin ensimmäinen perusta vuoden 1617 kauppa-asetuksessa, kun Pohjanmaan ja Länsipohjan kaupungit sidottiin Tukholmaan. Kuninkaallinen majesteetti näki liiankin hyvin, että tämä pakko tuhoaisi Norlannin kaupungit, jos rahvas saisi harjoittaa omaa merenkulkuaan ja hyödyntää tavallisia satamia, minkä takia uhrattaisiin rahvaan oikeus. Kun kysymyksestä talonpoikaispurjehduksesta kiisteltiin vuonna 1723 valtakunnan säädyissä ja kuninkaallisessa kauppakollegiossa, kollegion näkee olleen kahden tulen välissä. Se myönsi toisaalta, erityisesti Länsipohjaa koskien, että oli rahvaan saavuttama oikeus saada tarjota tavaroitaan myytäväksi siellä, missä niistä voitiin maksaa parhaiten, ja että tämä vapaus oli myöskin sekä hyödyllinen että tarpeellinen maalaisten vaurastumisen ja hyvinvoinnin kannalta, mutta se otti toisaalta harkintaansa, kuinka tällainen rahvaan vapaus uhkasi tuhota ympäröivät kaupungit, kun näillä ei asetuksen takia ollut mahdollisuutta kauppakeinotteluun muualla kuin pelkästään Tukholmassa, jonne rahvaskin voisi uskaltautua vierailemaan.
Riita pantiin tästä syystä puoliksi, rahvaan kustannuksella. Se tarkoitti sitä, että he saisivat purjehtia, mutta eivät muilla aluksilla kuin veneillä, joista ei ollut maaseudulle juuri hyötyä, koska veneillä oli pitkän etäisyyden takia miltei mahdotonta purjehtia niihin kaupunkeihin, joista rahvas saattoi odottaa tavaroilleen yhtään parempia hintoja.
Sitten on vielä tietty kaupunki, joka kantaa polttopuuta tähän tuleen, hankkii itselleen rikkaan sadon ylläpitämällä tätä kiistaa ja on toistaiseksi linnoittautunut parhaitten etujensa taakse.
§. 85 [a].2
Kaste wi widare wåra ögon på de andre Rörelser i Riket, se wi där en lika ömkanswärd belägenhet. Hwad menar wäl Läsaren, en enda twist imellan Allmogen och Städerne i Öster-137 och Wäster-bottn, huruwida den förre ägde någon rättighet, at segla med sina Waror til hwad Stad inom Riket den behagade, alt sedan år 1723 kostat desse Provincier? Mon någon wågade säga, eller kunde blifwa trodd, huru många tunnor Guld på båda sidor därpå äro upoffrade?
Til denna långsamma3 trätan, lades första grunden i 1617 års Handels-Ordinantie, då Öster- och Wästerbottniske Städerne blefwo bundne wid Stockholm. Kongl. Maj:t såg altför wäl, at detta twång skulle ödelägga de Norrländske Städerne, om Allmogen fått nyttja sin egen Sjöfart och wanliga hamnar, därföre skulle Allmogens rätt sätta imellan. Då frågan om Bonde-Seglation 1723 ventilerades af Riksens Ständer, och Kongl. Commerce-Collegio, ser man Collegium hafwa warit imellan twänne eldar. De widgå på ena sidan, i synnerhet om Wästerbottn: at det war Allmogens wälfångna rättighet, at få föryttra sina Waror, hwarest de bäst kunde betalas; och at samma frihet äfwen war både nyttig och nödig, til Landtmannens upkomst och wälmåga; men de taga på andra sidan i öfwerwägande, huru en sådan frihet för Allmogen, skulle hota de omliggande Städer med undergång, då de för sin Handels-Speculation, i anseende til Ordinantierne, ej hade widare utrymme, än endast på Stockholm, som af Allmogen sjelf kunde til äfwentyrs besökas.
Saken klyfwes därföre i tu, på Allmogens depence.4 De skulle få segla, heter det; men ej med andre Fartyg än båtar; hwarmed Landet dock war föga betjent, då farten med Båtar war nästan omöjelig, för de Städers aflägsenhet, hwarest Allmogen hade någon förbättring i priset på sin Wara at förwänta.
Det finnes ännu den Stad, som bär wed på denna elden, som genom underhållande af samma twist, gör sig en rik skörd, och sitter så länge säkrast inom sina tilskansade förmåner.
§ 85 [a]5
Jos luomme edelleen katseemme valtakunnan muihin elinkeinoihin, näemme niissä yhtä surkuteltavan tilanteen. Mitä hyvä lukija arvelee, että yksi ainoa kiista rahvaan ja Pohjanmaan137 ja Länsipohjan kaupunkien välillä siitä, onko ensin mainitulla oikeus purjehtia tavaroineen mihin tahansa haluamaansa kaupunkiin valtakunnassa, on maksanut näille maakunnille aina vuodesta 1723 lähtien? Uskaltaakohan kukaan sanoa, tai mahdetaankohan häntä uskoa, kuinka monta tynnyrillistä kultaa tähän on molemmilta puolilta uhrattu?
Tälle sitkeälle riidalle luotiin ensimmäinen perusta vuoden 1617 kauppa-asetuksessa, kun Pohjanmaan ja Länsipohjan kaupungit sidottiin Tukholmaan. Kuninkaallinen majesteetti näki liiankin hyvin, että tämä pakko tuhoaisi Norlannin kaupungit, jos rahvas saisi harjoittaa omaa merenkulkuaan ja hyödyntää tavallisia satamia, minkä takia uhrattaisiin rahvaan oikeus. Kun kysymyksestä talonpoikaispurjehduksesta kiisteltiin vuonna 1723 valtakunnan säädyissä ja kuninkaallisessa kauppakollegiossa, kollegion näkee olleen kahden tulen välissä. Se myönsi toisaalta, erityisesti Länsipohjaa koskien, että oli rahvaan saavuttama oikeus saada tarjota tavaroitaan myytäväksi siellä, missä niistä voitiin maksaa parhaiten, ja että tämä vapaus oli myöskin sekä hyödyllinen että tarpeellinen maalaisten vaurastumisen ja hyvinvoinnin kannalta, mutta se otti toisaalta harkintaansa, kuinka tällainen rahvaan vapaus uhkasi tuhota ympäröivät kaupungit, kun näillä ei asetuksen takia ollut mahdollisuutta kauppakeinotteluun muualla kuin pelkästään Tukholmassa, jonne rahvaskin voisi uskaltautua vierailemaan.
Riita pantiin tästä syystä puoliksi, rahvaan kustannuksella. Se tarkoitti sitä, että he saisivat purjehtia, mutta eivät muilla aluksilla kuin veneillä, joista ei ollut maaseudulle juuri hyötyä, koska veneillä oli pitkän etäisyyden takia miltei mahdotonta purjehtia niihin kaupunkeihin, joista rahvas saattoi odottaa tavaroilleen yhtään parempia hintoja.
Sitten on vielä tietty kaupunki, joka kantaa polttopuuta tähän tuleen, hankkii itselleen rikkaan sadon ylläpitämällä tätä kiistaa ja on toistaiseksi linnoittautunut parhaitten etujensa taakse.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 84
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 85 [b]
paikat: Länsipohja Norlanti Pohjanmaa Tukholma
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: