Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Seikkaperäinen vastaus

Seikkaperäinen vastaus, § 83

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 83

Pidän erityisen onnettomina niitä elinkeinosäädöksiä, jotka rakentuvat verotukselle, siis sitä, kun elinkeinoja säännöstellään verojen takia eikä veroja elinkeinojen. Haluan sanoa sen verran, että kun otamme tehtäväksemme laittaa elinkeinot kuntoon, niin meidän täytyy siirtää tyystin syrjään huoli siitä, miten kruunun pitäisi saada tästä korkonsa. Jos elinkeino menestyy, huoleen ei ole aihetta, sillä veroja saadaan siitä kyllä aina. Ja niin tärkeänä kuin muuten haluankin kruunun oikeutta pitää, niin minua surettaa paljon, kun vapaus kielletään tyystin sillä tekosyyllä, että kruunun tulot pienenevät, mikä minkä hyvänsä vapauden saaneiden kuuluisi kuitenkin korvata millä tavalla hyvänsä.

Samaan tapaan ei voida pitää muina kuin haitallisina niitä säädöksiä, jotka tukevat yhtä elinkeinoa toisten kustannuksella ja erityisesti vähemmän hyödyllisiä välttämättömien kustannuksella: etuja, erioikeuksia ja tukiaisia jaetaan silkkimadoille, tupakan ja värikasvien istutuksille ja manufaktuuritavaroille, ja sitten maata viljeleviä verotetaan tämän takia; kauppaa ja merenkulkua laajennetaan ottamatta huomioon, miten se vaikuttaa muihin elinkeinoihin; tiettyjen kaupunkien kehittymistä pidetään koko valtakunnan kehittymisenä ja niin edelleen.

Tästä aiheesta lukija löytää lisätietoja hiljattain painosta tulleen ja useita kertoja mainitun kirjoituksen Kansallinen voitto pykälästä 15 ja sitä seuraavista pykälistä1. Kykenen useiden päivänselvien esimerkkien avulla osoittamaan, kuinka kaikkein suurin este elinkeinoille on tullut juuri sellaisesta pakotetusta säätelystä ja hyvin hinnakkaista prosesseista ja laajoista oikeudenkäynneistä. Ainoa, mihin ne ovat kyenneet, on elinkeinojemme ottaminen pihteihin ja mehujen imeminen niistä niin, että suuri osa kuihtuu joutuessaan liian ankaran suoneniskennän kohteeksi ja vuodattamaan hikeään kaikkien valtakunnan tuomioistuinten ja virkamiesten työllistämiseksi ja ylläpitämiseksi.

Mitäköhän lukija arvelee, paljonko pelkästään kuuluisa, pitkään kestänyt Tukholman suutarien ja kengänkorjaajien välinen kiista2 siitä, mitä oikeuden mukaan kuuluu kummankin ammattiin, on vienyt rahaa näiltä molemmilta ammattikunnilta kaikissa oikeusasteissa, kun suutarien ammattikunta on jo yhdestä aivan lyhyestä kirjelmästä kuninkaalli­selle majes­teetille maksanut yli sata plootua? Entä toinen kiista täkäläisten kulta­langanvetäjien ja nyörintekijöiden välillä3 siitä, kummalle kuuluu oikeus myydä kaluunoita? Jos oletamme, että nämä ja vastaavat kiistat ovat maksaneet useita tynnyrillisiä kultaa, niin kysyn syystä: eikö tämä raha ole joutunut pois elinkeinoista ja ole joko näiden elinkeinonharjoittajien tappiota tai tule heille korvauksena muilta valtakunnan kansalaisilta, jotka kuluttavat heidän tuottamiaan tavaroita? Jos ensin mainittu on tapahtunut, niin elinkeinonharjoittajat ovat samassa määrin köyhtyneet oikeudenkäynnissä, jota ei koskaan olisi ollut, elleivät ammattikuntasäännöt olisi tehneet heitä muihin verrattuna etuoikeutetuiksi elinkeinoihinsa, mutta jos jälkimmäinen on tapahtunut, niin heidän tuotteidensa hinnat ovat nousseet vastaavasti. Miten on silloin mahdollista, että käsityöläisemme voisivat selvitä tuotteillaan hintakilpailussa ulkomaalaisten kanssa? Eivätkö hollantilaiset ja englantilaiset valmista ilman ammattikuntasääntöjä yhtä hyviä tavaroita kuin konsanaan Ruotsissa ja jopa kohtuullisempaan hintaan? Olisiko luonto itse ilman lakien apua Englannissa luokitellut kellosepänammatin ei vain erilliseksi käsityöksi, vaan myös jakanut työläiset saman ammatin sisällä kymmenestä viiteentoista erityiseen luokkaan, joista yksi ei ikinä puutu toisen tekemisiin? Maassa, jossa on vähän väestöä ja kaikkein tiukimmat säädökset, näin ei kuitenkaan voida tehdä ilman elinkeinonharjoittajien joutumista turmioon, mutta työntekijöiden määrän kasvaessa tämä tapahtuu itsestään ilman mitään säädöksiä.


  1. Kansallinen voitto ... seuraavista pykälistä: <em>Kansallinen voitto, § 15 ja seur.
  2. Tukholman suutarien ja kengänkorjaajien välinen kiista: Tässä ammattikuntien välisessä kiistassa oli kyse siitä, saivatko kengänkorjaajat valmistaa tietyn tyyppisiä jalkineita, kuten pikisaumakenkiä ja saappaita.
  3. kiista täkäläisten kultalanganvetäjien ja nyörintekijöiden välillä: Tässä oli kysymys siitä, kummalla ammattikunnalla oli oikeus valmistaa univormuissa ja livreissä käytetyt, kulta- tai hopeapäällysteiset koristenauhat. Koska tavoitteena oli tarkasti määritellä, kuka sai tehdä mitäkin, toisiaan lähellä olevien ammattikuntien välille syntyi usein kiistoja.

Alkuperäisdokumentit

Jaksot

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: