Seikkaperäinen vastaus, § 79

§. 79.

II:o, Säges Auctor hafwa begått et enfaldigt misstag däruti, at han påstår, det utlänningen, drefwen af winning-lystnaden, genast skulle komma at stoppa bristen, så snart priset127 i en Stat börjar at stiga öfwer tilbörligheten. Men märk, min Läsare! at hwad som sant är i denna proposition, är Auctors, men alt hwad däruti finnes annat, är af Critici egen afwel. Auctor har påstått, at winnings-lystnaden retar utlänningar, när Warorne stiga, at göra sig nytta af det förhögde priset; men aldrig determinerat huru stor förhögning därtil skulle fordras. I en Stat, som nyttjar en fri in- och ut-rikes rörelse, blifwer samma förhögning, som kan åstadkomma tilförsel af den bristande waran, den gången samma Waras naturliga wärde, som är altid mindre, ju mera rörelsen är qwick och lefwande. Och just detta enfaldiga misstaget, (så kallar Criticus det) måste han pag. 28, 29 och 30 nyttja sjelf til en grund-orsak, hwarföre Swenska Handlande ärsatte Salt-bristen i utländske hamnarne wid Östersjön, fast han ej wäntar af utlänningen lika barmhertighet emot oss.

III:tio. Säges, at Auctor inbillar sig mycket fåfängt, at det Landet winner därwid, i allmänhet at tala, som för lätt köp kan få en nödtorfts Wara som Barlast. Detta är osant, min kära Läsare!

Criticus brukar här samma maner, som i den föregående Puncten: han hafwer altid något egit, som han så nätt smyger in i profglaset, at stå för Auctors räkning, och at få en wämjaktig smak uppå Källans watten; men det skal snart blifwa urskildt. Jag wil allenast bruka en liten konst, at låta Critici tilsats gå öfwer i et annat glas, det han såsom en redlig man dricker sjelf ut, så få wi igen rätta smaken på det som lemnas qwar. Lät oss allenast lägga til den af Criticus anförde Proposition wid slutet, desse orden: När alt annat twänne Stater imellan är lika, så må hon wäl stå för Auctors räkning; ty i hela Auctors Afhandling finnes detta förbehåll ligga uti sjelfwa sakens egen natur.

När han talar om godt köp på Salt, då det föres til Barlast, såsom gagneligt för Riket, så är klart, at den lindring ej kunnat ärsättas hos utlänningen genom et omåtteligen stegrat wärde på sina öfrige Waror: Wåre egne Stapel-handlande, woro ju de, som 1723 och 24 sågo surt på utlänningen för det han sålde Saltet så lågt, och betalte Järnet wäl. Hade utlänningen då stegrat up sina öfriga Waror til sin ärsättning, hade wåra egna kunnat straxt slå ho128nom på fingren genom lägre pris på samma Waror, eller ock utan sin skada fälla Salt-priset lika lågt med utlänningen, och wara genom andra Warors pris lika wäl skades-löse, som han.

När wi altså på ena sidan se, huru Kongl. Commerce-Collegium påstår, at wåre egne Handlande, hwilka likwäl nyttjade 1/3 del af Tullen til sin förmon genom hel-friheten,2Enligt en förordning från 1600-talet kunde ett inhemskt handelsfartyg som fyllde vissa krav på att kunna bestyckas och förses med ett visst antal kanoner i krigstid befrias från 1/3 av import- och exporttullarna och åtnjuta så kallad munderad skeppsfrihet (helfrihet). Sådana handelsfartyg som lämpade sig sämre för krigsändamål kunde befrias från 1/6 av samma tull och kallades halvfria. ej kunde sälja Saltet för så godt pris, som främmande föryttrade det til, och på den andra, huru utlänningen äfwen undersålde wåra egne Handlande på alla andra Importer och betalte Exporterna bäst, så lärer den bifogade tilläggningen3Åsyftar Swedenborgs memorial 13.4.1723. äga så mycket säkrare sin grund i sjelfwa sakens natur, utan at den af Auctor behöft nämnas.

1. Enligt en förordning från 1600-talet kunde ett inhemskt handelsfartyg som fyllde vissa krav på att kunna bestyckas och förses med ett visst antal kanoner i krigstid befrias från 1/3 av import- och exporttullarna och åtnjuta så kallad munderad skeppsfrihet (helfrihet). Sådana handelsfartyg som lämpade sig sämre för krigsändamål kunde befrias från 1/6 av samma tull och kallades halvfria.
2. Åsyftar Swedenborgs memorial 13.4.1723.

§ 79

2) Kirjoittajan sanotaan langenneen typerään virheeseen hänen väittäessään, että voitonhimon ajama ulkomaalainen lopettaisi pulan välittömästi heti, kun valtiossa valliseva hinta127 alkaa nousta yli kohtuullisen. Mutta huomaa, lukijani, että se mikä tässä ehdotuksessa on totta, on kirjoittajan esittämää, mutta kaikki muu siinä oleva on kriitikon omaa aikaansaannosta. Kirjoittaja on väittänyt, että voitonhimo ajaa ulkomaalaiset ottamaan tavaroiden kallistuessa hyödyn kohonneista hinnoista, mutta hän ei ole koskaan määritellyt, kuinka suuri korotus tähän vaaditaan. Vapaata koti- ja ulkomaankauppaa hyödyntävässä valtiossa se korotus, joka voi johtaa puuttuvan tavaran toimittamiseen, on tämän tavaran senhetkinen luonnollinen arvo, joka on aina sitä pienempi, mitä nopeammasta ja elinvoimaisemmasta kaupasta on kyse. Ja juuri tätä typerää virhettä (sellaiseksi kriitikko sitä nimittää) hän joutuu sivuilla 28, 29 ja 30 itse käyttämään perussyynä siihen, miksi Ruotsin kauppiaat paikkasivat suolapulan Itämeren ulkomaalaisissa satamissa, vaikka hän ei odota ulkomaalaisilta samaa armollisuutta meitä kohtaan.

Kolmanneksi väitetään, että kirjoittaja kuvittelee hyvin turhamaisesti, että yleisesti ottaen voitolle jää se maa, jolla on mahdollisuus saada edullisesti välttämättömyystavaroita painolastiksi. Tämä ei ole totta, rakas lukijani!

Kriitikko käyttää tässä samaa maneeria kuin edeltävässä kohdassa. Hänellä on aina jotain omaa, jota hän niin hienosti ujuttaa mukaan näyte­lasiin kirjoittajan nimissä saadakseen etovan maun lähteen veteen, mutta se saadaan kyllä äkkiä eroteltua. Käytän ainoastaan pientä temppua ja annan kriitikon lisäyksen valua yli toiseen lasiin, josta hän rehellisen miehen tavoin juo itse, niin että saamme jälleen oikean maun siihen, mitä jää jäljelle. Lisätkäämme ainoastaan kriitikon esittämän ehdotuksen loppuun nämä sanat: kun kaikki muu kahden valtion välillä on samanlaista, niin tämä voi hyvin mennä kirjoittajan laskuun, sillä koko kirjoittajan tutkielmassa on tämän varauksen oletettu sisältyvän itse asian omaan luonteeseen.

Kun hän puhuu siitä, kuinka hyödyllistä valtakunnalle on, että suolaa saadaan halvalla kuljetettaessa sitä painolastina, on selvää, ettei ulkomaalainen voinut korvata tätä hinnanalennusta nostamalla muiden tavaroidensa hintoja mittaamattomasti. Olivathan omat tapulikauppiaamme niitä, jotka vuosina 1723 ja 1724 katsoivat happamasti ulkomaalaisiin, kun nämä myivät suolaa niin halvalla ja maksoivat raudasta niin hyvin. Jos ulkomaalaiset olisivat silloin nostaneet muiden tavaroidensa hintaa korvaukseksi, omat kauppiaamme olisivat voineet heti lyödä128 heitä sormille alentamalla samojen tavaroiden hintoja tai laskemalla vahinkoa kärsimättä suolan hinnan yhtä alas kuin ulkomaalaisilla ja tekemällä muiden tavaroiden hinnoilla yhtä voitollista kauppaa kuin he.

Kun nyt siis toisaalta näemme, miten kuninkaallinen kauppakollegio väittää, että omat kauppiaamme, jotka kuitenkin kokovapauden41600-luvulta peräisin olevan määräyksen mukaan kotimainen kauppa-alus, joka täytti sotilaallisen käyttöön soveltuvuutta koskevat ehdot, sai kolmasosan helpotuksen vienti- ja tuontitulleista (helfrihet). Huonommin sotakäyttöön soveltuvat alukset saivat vain 1/6 alennuksen (halvfrihet). kautta saivat omaksi edukseen kolmasosan halvemmat tullimaksut, eivät voineet myydä suolaa niin halpaan hintaan, mihin muukalaiset sitä myivät, ja toisaalta, kuinka ulkomaalaiset myös myivät halvemmalla kuin omat kauppiaamme kaikkia muita tuontituotteita ja maksoivat vientituotteista parhaiten, niin tehty lisäys perustunee yhä varmemmin itse asian luonteeseen ilman, että kirjoittajan olisi tarvinnut sitä mainita.

1. 1600-luvulta peräisin olevan määräyksen mukaan kotimainen kauppa-alus, joka täytti sotilaallisen käyttöön soveltuvuutta koskevat ehdot, sai kolmasosan helpotuksen vienti- ja tuontitulleista (helfrihet). Huonommin sotakäyttöön soveltuvat alukset saivat vain 1/6 alennuksen (halvfrihet).

Unfortunately this content isn't available in English