Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 55
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 57
§ 56
Kaikki myöhemmät kauppasäädökset ja -määräykset noudattavat samoja periaatteita, ja sinun, lukijani, täytyy huomata, kuinka pitkälle sellaiset kaupan puitteet ovat poikenneet siitä vapaudesta, joka kirjoittajan mielestä on valtakunnalle hyödyksi, ja ovat jopa täysin ristiriidassa sen kanssa. Mikä voi silloin enemmän vahvistaa hänen väitettään kuin se, että niiden vaikutukset valtakunnan kauppaelinkeinolle ovat jääneet säälimisen arvoisiksi ja surkuteltaviksi? Kuinka oli mahdollista, että niin ankarat säädökset eivät vaikuttaisi yhteisiin asioihin?
Johtopäätöksekseni kaikesta tästä minun ei tarvitse muuta kuin lainata kriitikon omaa todistusta valtakunnan tilasta tuona aikana. ”Olisiko mahdollista, että joku voisi uskotella meidän tulevaisuudessa saavuttavan suuremman onnen käyttämällä sellaisia säädöksiä, kun yli 200 vuoden yritykset ja kokemukset puhuvat sitä vastaan ja todistavat jokaiselle vastaansanomattomasti valtakuntaa niiden ansiosta kohdanneesta ahdingosta ja mitä huolestuttavimmista olosuhteista?”
Totuus voimistuu täten vielä paljon enemmän ja selviytyy kaikista vastaväitteistä ja epäilyksistä, kun muistetaan, että kaikkina näinä 200 vuotena Ruotsin kauppa ja merenkulku, manufaktuurit ja muut elinkeinot tuskin piristyivät tai saavuttivat mitään edistystä enempää kuin kuningas Kaarle XI:n aikana. Samoin tulee muistaa hänen tekemänsä kauppaa koskevat säädökset eli aiempien kauppa-asetusten muutokset, nimittäin kuinka hän kaikenlaisten väliaikaispäätösten ja toimilupien avulla päästi ulkomaalaiset kauppiaat ja asiamiehet toimimaan meillä – tämä nähdään selkeästi kuninkaallisesta päätöksestä 18. huhtikuuta 16871 koskien Tukholman maistraatin ja porvariston valitusta – ja kuinka hän maaliskuun 21. päivän 1673 kauppa-asetuksen 5. pykälässä kumoaa vuoden 1617 kauppa-asetuksen 17. pykälän. Hän sanoo tällöin, että ”aiemmat kauppa-asetukset eivät olleet kaikin osin sovellettavissa ja siksi niitä ei ole voitu panna täysin sananmukaisesti täytäntöön, jottei kauppa vähentyisi ja kärsisi siitä huomattavasti”. ”Kaiken tämän takia”, todetaan edelleen, ”kauppaa ei voida rajoittaa näin, vaan tulkinta täytyy soveltaa valtakunnan oikeiden ja varsinaisten etujen mukaiseksi ja mukauttaa siten, että kruunun veronkantajia lukuun ottamatta ne aateliset ja muut säätyläiset, joilla olisi siihen haluja, voisivat harjoittaa tukkukauppaa joko itsenäisesti tai yhtiöissä porvareiden kanssa, vaikkeivät he haluaisi hankkia porvarisoikeuksia. Samoin he myös saisivat käydä kauppaa vekseleillä, perustaa manufaktuureja ja ruukkeja, varustaa laivoja, käydä suolan, viinin, mausteiden, humalan ja viljan sekä muiden tavaroiden tukkukauppaa.”2
En tiedä, kuinka on mahdollista, että kun pieninkin kaupan avautuminen on 10–20 vuoden kuluessa osoittanut mitä tuntuvinta vaikutusta elinkeinojen elpymiseen, jotkut jaksavat odottaa yli 200 vuotta sitä autuutta, joka pakottamisen kautta on kerran virtaava valtakuntaan.
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 55
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 57
Henkilöt: Kaarle XI
Raamatunkohdat:
Aiheet: