Seikkaperäinen vastaus, § 38

§. 38.

Lät oss nu närmare eftersinna, hwarifrån detta antal arbetare blifwit tagit. Mon Städerne någonsin warit i stånd, at förse sig sjelfwa med folk, eller mon icke Lands-byggden årligen tusendetals warit nödsakad, at ärsätta Städernas betydeliga afgång?1förlust

Denna nya handtering, jag menar denna forcerade Sjö-fart, ehwad arbetare därtil blifwit tagne från Städerna eller landet, har förr eller senare stannat på Landtbrukets depence, i det 2 000 personer för et helt år blifwit ryckte til Skepps-byggerierna, och 2 000 för all sin tid tagne därifrån, och i följe däraf ej allenast alla högstnödiga upodlingar, som 4 000 personer kunnat göra på första året, och sedan 2 000 i hela deras lifs-tid saknas på Rikets jord, utan ock den mängd af Spannemål och Victualier, som samma personer wid Landtbruket af sin egen afwel, kunnat föda sig med. Det är i det aldraminsta tre Tunnor Spannemål årligen på hwar person, och et Lispund Smör, som nödwändigt til samma arbetares uppehälle måst i det stället införskrifwas utifrån, och gör för första året 12 000 Tunnor Spannemål, och de följande 6 000: Smör för första året 4 000, och alla de följande åren 2 000 Lisp., utom mångt annat, som alt med redbart utomlands har måst betalas.

När wi nu tillika öfwerwäge det ansenliga förlag för Skepp, Tachlage2tackel, allt tågvirke och alla block i riggen på ett fartyg och Segel, med mera, som Rederierne i en så penninge-71lös tid straxt efter kriget måste gå uti, hwilket nödwändigt fordrade til en stor del utländska Förlager på ränta och dyra införskrifningar af därtil nödiga Waror, så blifwer ej swårt at se, om de penningar, som wåra egna Handlande fingo för sina Frakter, stannade i Swensk eller utländsk mans hand.

Til exempel: Om wi tage allenast de år 1724 å nyo bygde 248 Fartyg, i et medel-tal hwardera kosta 10 000 Dal. Kopparm:t, fordrades til deras utredande in emot 2 ½ millions Förlag, af hwilket til det minsta den utomlands annars sälgbara Järn-posten3järnpartiet minskades til ½ million Dal. K:mynts wärde, för det som nyttjades til egna Skepps-byggerier; För desse Skeppens behof til Tachlage, Linor, Trossar etc. kunde åtgå wid pass à 15 Skepp. på hwardera, 3 720 Skepp. Hampa, som à 200 Dal. Skepp. drog en Summa af 744 000 Dal. K:mynt utur Riket. Lägga wi nu 1 000 alnar Segelduk til hwardera Fartyget, som til större delen färdigt hämtades in och räkne dess pris til 1 Dal. K:mynt alnen, utgör det 248 000 Dal. K:mynt, eller tilsammans med den införskrefne Hampans wärde, in emot 1 million Dal., som samma år gingo til utlänningen. Om nu dessa 248 Skepp blifwit upbygde med utländska Förlager til 2 ½ million, förlorade Riket blott igenom Räntor däruppå à 6 pro Cent 150 000 Dal. årligen.

1. förlust
2. tackel, allt tågvirke och alla block i riggen på ett fartyg
3. järnpartiet

§ 38

Miettikäämme nyt lähemmin, mistä tämä työntekijöiden lukumäärä on otettu. Ovatkohan kaupungit koskaan kyenneet hankkimaan itselleen väkeä, eli eikö maaseudun ole vuosittain ollut pakko korvata kaupunkien tuntuvia menetyksiä tuhansilla ihmisillä?

Tämä uusi elinkeino, tarkoitan tätä pakolla toteutettua merenkulkua, johon työläisiä on otettu kaupungeista tai maalta, on ennemmin tai myöhemmin jäänyt maatalouden vahingoksi, kun 2 000 ihmistä on kokonaiseksi vuodeksi ajettu laivatelakoille ja 2 000 on otettu pysyvästi maataloudesta. Seurauksena tästä valtakunnan peltomaat ovat jääneet paitsi kaikkia niitä mitä tarpeellisimpia viljelystöitä, joita ensimmäisenä vuonna olisi voinut tehdä 4 000 ihmistä ja sen jälkeen 2 000 koko elinaikansa, minkä lisäksi peltojen tuotosta puuttuu se määrä viljaa ja elintarvikkeita, joilla nämä ihmiset olisivat voineet maataloudessa omalla työllään ravita itseään. Kyse on vähintään kolmesta tynnyrillisestä viljaa vuosittain henkilöä kohden ja yhdestä leiviskästä voita, jotka on välttämättä pitänyt hankkia sen sijaan ulkomailta näiden työläisten ylläpitoon. Tämä tekee ensimmäiseltä vuodelta 12 000 seuraavilta 6 000 tynnyriä viljaa sekä voita ensimmäiseltä vuodelta 4 000 ja kaikilta seuraavilta vuosilta 2 000 leiviskää, minkä lisäksi paljon muuta on pitänyt maksaa ulkomaille käteisellä.

Kun nyt samoin tarkastelemme niitä huomattavia lainoja, joihin varustamojen laivoja, takiloita, purjeita ynnä muuta hankkiakseen71 heti sodanjälkeisenä niukkuuden aikana täytyi turvautua, mikä välttämättä edellytti suurelta osin ulkomaalaisia korkolainoja ja kalliita telakoilla tarvittavien tavaroiden tilauksia, ei ole vaikea nähdä, ovatko ne rahat, jotka omat kauppiaamme saivat rahtimaksuiksi, pysyneet ruotsalaisten vaiko ulkomaalaisten käsissä.

Esimerkiksi: jos tarkastelemme vain niitä vuonna 1724 rakennettuja 248 uutta laivaa, jotka keskimäärin maksoivat jokainen 10 000 kuparitaaleria, niiden varustamiseen tarvittiin 2 ½ miljoonan lainat, minkä takia ulkomaalaisille muuten myytävissä ollut rautamäärän arvo pieneni pahimmillaan puoleen miljoonan kuparitaaleriin omaan laivanrakennukseen käytetyn raudan vuoksi. Kunkin laivan takilaan, köysiin, touveihin ja niin edelleen saattoi kulua suunnilleen 15 kippuntaa eli yhteensä 3 720 kippuntaa hamppua, joka kippunnan hinnan ollessa 200 taaleria vei 744 000 kuparitaaleria valtakunnasta. Jos nyt lisäämme jokaista alusta kohden tuhat kyynärää purjekangasta, joka pääosin tuotiin valmiina, ja laskemme sen hinnaksi yhden kuparitaalerin kyynärältä, se tekee 248 000 kuparitaaleria eli hankitun hampun arvoon yhdistettynä lähes miljoona taaleria, jotka tuona vuonna menivät ulkomaalaisille. Jos nyt nämä 248 laivaa rakennettiin ulkomaisin 2 ½ miljoonan lainoin, valtakunta menetti pelkkinä kuuden prosentin korkoina 150 000 taaleria vuosittain.

Unfortunately this content isn't available in English