Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 35
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 37
§ 36
Jos tapulikaupunkien kauppiaat olisivat kaikkien entisten elinkeinojensa rinnalla kyenneet hoitamaan laivanvarustamojaan edes jotenkin voitollisesti, ei olisi voitu sanoa, että merenkulku raunioituisi ilman tuoteplakaattia eikä että tämä kauppa tuotti silkkaa tappiota. Edellä on jälleen muistutettu, ettei ollut mitään säädöstä, joka olisi estänyt heitä ottamasta itselleen kaikki omat rahtikuljetuksemme, joita he halusivat. Siten ainoa ajateltavissa oleva tulkinta on, että nämä alukset maksoivat varustajilleen niin paljon työkustannuksina, miehistön palkkoina, ennakkomaksuina ja niin edelleen, että he joko eivät lainkaan voineet käyttää niitä niin alhaisilla rahtihinnoilla kuin ulkomaalaiset tarjosivat omiaan tai tekivät sen suurin tappioin.
Oli vain kaksi mahdollista tapaa välttää tämä tappio: joko saada varustamon rahtihintoja nostettua tai halvemmilla kustannuksilla aluksia ja työväkeä. Kumpikaan näistä ei ollut mahdollinen ilman kansakunnalle koituvia tappioita tai kustannuksia. Edellinen on juuri edellä selvästi osoitettu. Mitä taas tulee jälkimmäiseen: jos tämä olisi jonkinlaisen pakon avulla ollut mahdollista toteuttaa, varustamojen tappio olisi pitänyt jakaa oikeudenmukaisesti työväen kesken niin, että kaikki olisivat saaneet työstään vähemmän kuin mitä nyt todellisuudessa kaikkialla maksettiin. He eivät näet tämän elinkeinon kohdalla olleet oikeutettuja enempään kuin mihin varustajilla oli varaa. Eli jos vuonna 1724 laivanrakennukseen käytetyt 586 000 päivätyötä olisivat nyt maksaneet varustajille miljoona kuparitaaleria, ne eivät silti olleet läheskään niin arvokkaita, jos otetaan huomioon laivojen varustajille tuottamat tappiot. Olkoon silloin esimerkiksi68 600 000 taaleria se hinta, jonka varustajat juuri ja juuri olisivat voineet maksaa.
Jokainen ajattelevainen huomaakin, että nämä 600 000 taaleria olivat silloin oikea arvo näille 586 000 päivätyölle, jotka käytettiin tuona vuonna laivanrakennukseen, ja siten 400 000 taaleria vähemmän kuin varustamot todellisuudessa maksoivat. On myös varmaa, että kauppiaamme mielellään olisivat pitäneet tämän ylijäämäsumman, jos he olisivat kyenneet saamaan työntekijöitä edullisemmin ehdoin, ja toisaalta yhtä ilmeistä on, että ne 2 000 ihmistä, joiden oletettiin työskennelleen koko vuoden laivanrakennuksessa, olisivat mielellään tyytyneet 600 000 taaleriin, jos heillä ei olisi ollut muuta suurempaa ansiota toisissa elinkeinoissa. Mutta kun heitä ei saatu alle 400 000 taalerin lisäyksellä ryhtymään tähän työhön, käy selväksi, että he olisivat joissakin muissa elinkeinoissa pystyneet ansaitsemaan lähes yhtä suuren summan, joka heille nyt täytyi tarjota laivanrakennuksesta, nimittäin miljoonan, mikä on 400 000 taaleria enemmän kuin heidän laivanrakennustyönsä todellinen arvo.
Jos nyt sovellamme tässä kansallisen voiton kiistatonta määritelmää, johon väistämättä päädymme ja joka koostuu siitä, ”että mahdollisimman pieni määrä ihmisiä tuottaa tavaroita, joiden arvo on mahdollisimman suuri”, mitä on valaistu lähemmin edellä mainitussa kirjoituksessa samasta aiheesta, niin mikään totuus ei ole päivänselvempi kuin että ne 2 000 ihmistä, jotka vuonna 1724 työskentelivät vain laivanrakennuksessa ja siinä valmistivat tavaraa 400 000 taalerin arvosta vähemmän kuin olisivat tehneet muissa töissä, samalla aiheuttivat yhtä suuren menetyksen koko kansakunnalle, mikä oli varsinaisesti se, mikä piti todistaa.
Purjehtiminen näillä 248 laivalla vaati nyt vuosittain miehistöiksi jatkuvasti vähintäänkin 2 000 miestä, jotka ruokkisivat itsensä ja läheisensä suurimmaksi osaksi tästä elinkeinosta. Kun rahdit nyt kannattivat niin huonosti, on varmaa, että myös merimiesten on täytynyt olla liian kallispalkkaista, ja heidän voidaan edellä kuvatulla tavalla todistaa aiheuttaneen työllään tässä elinkeinossa niin suuren kansallisen tappion kuin varustajat ilman tuoteplakaattia olisivat menettäneet heidän palkkauksessaan.
§. 36.
Hade Stapel-städernas Handlande, jämte all sin förriga handtering kunnat, hälst med aldrig så liten winst, sköta sina Rederier, hade det hwarken kunnat sägas, at Sjö-farten utan Product-Placat skulle blifwa ruinerad, eller at denna Handel idel förlust kastade af sig. Förut är åter påmint, at ingen författning låg i wägen, som hindrade dem, at gå in uti alla wåra egna Frakter, som de sjelfwe åstundade. Således finner ingen annan uttydning här rum, än at desse Fartyg kostade sina Redare så mycket i arbete, manskaps hyror och förlag etc., at de antingen icke ens, eller med stor förlust, nödgades nyttja dem för så lindriga Frakter, som utlänningen tilböd sina.
At hjelpa denne förlust, woro ej mera än twänne sätt möjelige: antingen at skaffa Rederierne större Frakter, eller Fartyg och folk för lindrigare pris. Ingendera slags ersättning hade rum, utan at blifwa Nationen til förlust eller på dess depence.1 Det förra är näst förut tydeligen wist, och hwad det senare beträffar, om det genom något slags twång hade låtit göra sig; så hade denna Rederiernas förlust med rätta bordt delas på arbetarena, så at hwardera fått mindre för sitt arbete, än nu werkeligen öfweralt betaltes, emedan de i anseende til denna närings-gren ej woro berättigade til mera, än hwad Redarne kunde komma ut med, så at om de år 1724 på Skepps-byggeri anwände 586 000 dags-werken, nu hade kostat Redarena 1 million Daler Kopparm:t, woro de likwäl i anseende til Redarenas förlust med Skeppen, på långt när ej wärda så mycket. Lät då til exempel68 600 000 Daler wara det pris, som Rederierne i det knappaste kunnat komma ut med.
Hwar eftertänksam finner ju, at desse 600 000 Dal. woro då rätta wärdet af desse 586 000 dags-werken, som anwändes detta år på Skepps-byggerie, och således 400 000 Dal. mindre, än Rederierne werkeligen betalt. Det är äfwen ofelbart, at wåra Handlande gärna innehållit samma öfwerlopps Summa, om de warit i stånd, at få arbetare för billigare wilkor, och på andra sidan lika handgripeligt, at de 2 000 människor, som supponerades hela året därmed hafwa warit syslo-satte, hade gärna åtnögdt sig med 600 000 Dal. om de ingen annan större förtjenst hade haft i något annat närings-fång; men då de ej kunde förmås, at under 400 000 Dal. tilökning gå in i detta arbete, blifwer klart, at de i några andra näringar quam proxime2 kunde förtjena en lika stor Summa, som dem nu måste bestås för Skepps-byggeriet, nämligen 1 million, det är 400 000 Dal. mera, än deras tilwerkning wid Skepps-byggeriet werkeligen war wärd.
Lämpe wi nu här til det oryggeliga begrep, wi måste hafwa om Nationnal-winst, nämligen, at den består däruti, när minsta antal människor frambringa Waror til det högsta wärde, som nogare finnes uplyst i förrnämde Tractat i samma ämne, så blifwer ingen sanning sol-klarare, än at de 2 000 människor, som år 1724 arbetade blott uppå Skepps-byggerie, och därwid tilwerkade Waror för 400 000 Dal. mindre wärde än wid annat arbete, med det samma åstadkommo en lika stor förlust för hela Nation, hwilket war egenteligen det som skulle bewisas.
Samma 248 Skepp fordrade nu i det aldraminsta 2 000 man alt framgent årligen til besättningar, at föra dem; som til största delen af denne näring skulle föda sig och de sina. Nu emedan Frakterne buro sig så illa, blifwer wisst, at Sjö-folket äfwen måste warit för dyrlegdt, om hwilka just på lika sätt, som näst förut skedt kan bewisas, at de i denna näring arbetat til så stor Nationnal förlust, som Redarena utom Product-Placatet hade förlorat wid deras aflöning.
§ 36
Jos tapulikaupunkien kauppiaat olisivat kaikkien entisten elinkeinojensa rinnalla kyenneet hoitamaan laivanvarustamojaan edes jotenkin voitollisesti, ei olisi voitu sanoa, että merenkulku raunioituisi ilman tuoteplakaattia eikä että tämä kauppa tuotti silkkaa tappiota. Edellä on jälleen muistutettu, ettei ollut mitään säädöstä, joka olisi estänyt heitä ottamasta itselleen kaikki omat rahtikuljetuksemme, joita he halusivat. Siten ainoa ajateltavissa oleva tulkinta on, että nämä alukset maksoivat varustajilleen niin paljon työkustannuksina, miehistön palkkoina, ennakkomaksuina ja niin edelleen, että he joko eivät lainkaan voineet käyttää niitä niin alhaisilla rahtihinnoilla kuin ulkomaalaiset tarjosivat omiaan tai tekivät sen suurin tappioin.
Oli vain kaksi mahdollista tapaa välttää tämä tappio: joko saada varustamon rahtihintoja nostettua tai halvemmilla kustannuksilla aluksia ja työväkeä. Kumpikaan näistä ei ollut mahdollinen ilman kansakunnalle koituvia tappioita tai kustannuksia. Edellinen on juuri edellä selvästi osoitettu. Mitä taas tulee jälkimmäiseen: jos tämä olisi jonkinlaisen pakon avulla ollut mahdollista toteuttaa, varustamojen tappio olisi pitänyt jakaa oikeudenmukaisesti työväen kesken niin, että kaikki olisivat saaneet työstään vähemmän kuin mitä nyt todellisuudessa kaikkialla maksettiin. He eivät näet tämän elinkeinon kohdalla olleet oikeutettuja enempään kuin mihin varustajilla oli varaa. Eli jos vuonna 1724 laivanrakennukseen käytetyt 586 000 päivätyötä olisivat nyt maksaneet varustajille miljoona kuparitaaleria, ne eivät silti olleet läheskään niin arvokkaita, jos otetaan huomioon laivojen varustajille tuottamat tappiot. Olkoon silloin esimerkiksi68 600 000 taaleria se hinta, jonka varustajat juuri ja juuri olisivat voineet maksaa.
Jokainen ajattelevainen huomaakin, että nämä 600 000 taaleria olivat silloin oikea arvo näille 586 000 päivätyölle, jotka käytettiin tuona vuonna laivanrakennukseen, ja siten 400 000 taaleria vähemmän kuin varustamot todellisuudessa maksoivat. On myös varmaa, että kauppiaamme mielellään olisivat pitäneet tämän ylijäämäsumman, jos he olisivat kyenneet saamaan työntekijöitä edullisemmin ehdoin, ja toisaalta yhtä ilmeistä on, että ne 2 000 ihmistä, joiden oletettiin työskennelleen koko vuoden laivanrakennuksessa, olisivat mielellään tyytyneet 600 000 taaleriin, jos heillä ei olisi ollut muuta suurempaa ansiota toisissa elinkeinoissa. Mutta kun heitä ei saatu alle 400 000 taalerin lisäyksellä ryhtymään tähän työhön, käy selväksi, että he olisivat joissakin muissa elinkeinoissa pystyneet ansaitsemaan lähes yhtä suuren summan, joka heille nyt täytyi tarjota laivanrakennuksesta, nimittäin miljoonan, mikä on 400 000 taaleria enemmän kuin heidän laivanrakennustyönsä todellinen arvo.
Jos nyt sovellamme tässä kansallisen voiton kiistatonta määritelmää, johon väistämättä päädymme ja joka koostuu siitä, ”että mahdollisimman pieni määrä ihmisiä tuottaa tavaroita, joiden arvo on mahdollisimman suuri”, mitä on valaistu lähemmin edellä mainitussa kirjoituksessa samasta aiheesta, niin mikään totuus ei ole päivänselvempi kuin että ne 2 000 ihmistä, jotka vuonna 1724 työskentelivät vain laivanrakennuksessa ja siinä valmistivat tavaraa 400 000 taalerin arvosta vähemmän kuin olisivat tehneet muissa töissä, samalla aiheuttivat yhtä suuren menetyksen koko kansakunnalle, mikä oli varsinaisesti se, mikä piti todistaa.
Purjehtiminen näillä 248 laivalla vaati nyt vuosittain miehistöiksi jatkuvasti vähintäänkin 2 000 miestä, jotka ruokkisivat itsensä ja läheisensä suurimmaksi osaksi tästä elinkeinosta. Kun rahdit nyt kannattivat niin huonosti, on varmaa, että myös merimiesten on täytynyt olla liian kallispalkkaista, ja heidän voidaan edellä kuvatulla tavalla todistaa aiheuttaneen työllään tässä elinkeinossa niin suuren kansallisen tappion kuin varustajat ilman tuoteplakaattia olisivat menettäneet heidän palkkauksessaan.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 36.
Hade Stapel-städernas Handlande, jämte all sin förriga handtering kunnat, hälst med aldrig så liten winst, sköta sina Rederier, hade det hwarken kunnat sägas, at Sjö-farten utan Product-Placat skulle blifwa ruinerad, eller at denna Handel idel förlust kastade af sig. Förut är åter påmint, at ingen författning låg i wägen, som hindrade dem, at gå in uti alla wåra egna Frakter, som de sjelfwe åstundade. Således finner ingen annan uttydning här rum, än at desse Fartyg kostade sina Redare så mycket i arbete, manskaps hyror och förlag etc., at de antingen icke ens, eller med stor förlust, nödgades nyttja dem för så lindriga Frakter, som utlänningen tilböd sina.
At hjelpa denne förlust, woro ej mera än twänne sätt möjelige: antingen at skaffa Rederierne större Frakter, eller Fartyg och folk för lindrigare pris. Ingendera slags ersättning hade rum, utan at blifwa Nationen til förlust eller på dess depence.3 Det förra är näst förut tydeligen wist, och hwad det senare beträffar, om det genom något slags twång hade låtit göra sig; så hade denna Rederiernas förlust med rätta bordt delas på arbetarena, så at hwardera fått mindre för sitt arbete, än nu werkeligen öfweralt betaltes, emedan de i anseende til denna närings-gren ej woro berättigade til mera, än hwad Redarne kunde komma ut med, så at om de år 1724 på Skepps-byggeri anwände 586 000 dags-werken, nu hade kostat Redarena 1 million Daler Kopparm:t, woro de likwäl i anseende til Redarenas förlust med Skeppen, på långt när ej wärda så mycket. Lät då til exempel68 600 000 Daler wara det pris, som Rederierne i det knappaste kunnat komma ut med.
Hwar eftertänksam finner ju, at desse 600 000 Dal. woro då rätta wärdet af desse 586 000 dags-werken, som anwändes detta år på Skepps-byggerie, och således 400 000 Dal. mindre, än Rederierne werkeligen betalt. Det är äfwen ofelbart, at wåra Handlande gärna innehållit samma öfwerlopps Summa, om de warit i stånd, at få arbetare för billigare wilkor, och på andra sidan lika handgripeligt, at de 2 000 människor, som supponerades hela året därmed hafwa warit syslo-satte, hade gärna åtnögdt sig med 600 000 Dal. om de ingen annan större förtjenst hade haft i något annat närings-fång; men då de ej kunde förmås, at under 400 000 Dal. tilökning gå in i detta arbete, blifwer klart, at de i några andra näringar quam proxime4 kunde förtjena en lika stor Summa, som dem nu måste bestås för Skepps-byggeriet, nämligen 1 million, det är 400 000 Dal. mera, än deras tilwerkning wid Skepps-byggeriet werkeligen war wärd.
Lämpe wi nu här til det oryggeliga begrep, wi måste hafwa om Nationnal-winst, nämligen, at den består däruti, när minsta antal människor frambringa Waror til det högsta wärde, som nogare finnes uplyst i förrnämde Tractat i samma ämne, så blifwer ingen sanning sol-klarare, än at de 2 000 människor, som år 1724 arbetade blott uppå Skepps-byggerie, och därwid tilwerkade Waror för 400 000 Dal. mindre wärde än wid annat arbete, med det samma åstadkommo en lika stor förlust för hela Nation, hwilket war egenteligen det som skulle bewisas.
Samma 248 Skepp fordrade nu i det aldraminsta 2 000 man alt framgent årligen til besättningar, at föra dem; som til största delen af denne näring skulle föda sig och de sina. Nu emedan Frakterne buro sig så illa, blifwer wisst, at Sjö-folket äfwen måste warit för dyrlegdt, om hwilka just på lika sätt, som näst förut skedt kan bewisas, at de i denna näring arbetat til så stor Nationnal förlust, som Redarena utom Product-Placatet hade förlorat wid deras aflöning.
§ 36
Jos tapulikaupunkien kauppiaat olisivat kaikkien entisten elinkeinojensa rinnalla kyenneet hoitamaan laivanvarustamojaan edes jotenkin voitollisesti, ei olisi voitu sanoa, että merenkulku raunioituisi ilman tuoteplakaattia eikä että tämä kauppa tuotti silkkaa tappiota. Edellä on jälleen muistutettu, ettei ollut mitään säädöstä, joka olisi estänyt heitä ottamasta itselleen kaikki omat rahtikuljetuksemme, joita he halusivat. Siten ainoa ajateltavissa oleva tulkinta on, että nämä alukset maksoivat varustajilleen niin paljon työkustannuksina, miehistön palkkoina, ennakkomaksuina ja niin edelleen, että he joko eivät lainkaan voineet käyttää niitä niin alhaisilla rahtihinnoilla kuin ulkomaalaiset tarjosivat omiaan tai tekivät sen suurin tappioin.
Oli vain kaksi mahdollista tapaa välttää tämä tappio: joko saada varustamon rahtihintoja nostettua tai halvemmilla kustannuksilla aluksia ja työväkeä. Kumpikaan näistä ei ollut mahdollinen ilman kansakunnalle koituvia tappioita tai kustannuksia. Edellinen on juuri edellä selvästi osoitettu. Mitä taas tulee jälkimmäiseen: jos tämä olisi jonkinlaisen pakon avulla ollut mahdollista toteuttaa, varustamojen tappio olisi pitänyt jakaa oikeudenmukaisesti työväen kesken niin, että kaikki olisivat saaneet työstään vähemmän kuin mitä nyt todellisuudessa kaikkialla maksettiin. He eivät näet tämän elinkeinon kohdalla olleet oikeutettuja enempään kuin mihin varustajilla oli varaa. Eli jos vuonna 1724 laivanrakennukseen käytetyt 586 000 päivätyötä olisivat nyt maksaneet varustajille miljoona kuparitaaleria, ne eivät silti olleet läheskään niin arvokkaita, jos otetaan huomioon laivojen varustajille tuottamat tappiot. Olkoon silloin esimerkiksi68 600 000 taaleria se hinta, jonka varustajat juuri ja juuri olisivat voineet maksaa.
Jokainen ajattelevainen huomaakin, että nämä 600 000 taaleria olivat silloin oikea arvo näille 586 000 päivätyölle, jotka käytettiin tuona vuonna laivanrakennukseen, ja siten 400 000 taaleria vähemmän kuin varustamot todellisuudessa maksoivat. On myös varmaa, että kauppiaamme mielellään olisivat pitäneet tämän ylijäämäsumman, jos he olisivat kyenneet saamaan työntekijöitä edullisemmin ehdoin, ja toisaalta yhtä ilmeistä on, että ne 2 000 ihmistä, joiden oletettiin työskennelleen koko vuoden laivanrakennuksessa, olisivat mielellään tyytyneet 600 000 taaleriin, jos heillä ei olisi ollut muuta suurempaa ansiota toisissa elinkeinoissa. Mutta kun heitä ei saatu alle 400 000 taalerin lisäyksellä ryhtymään tähän työhön, käy selväksi, että he olisivat joissakin muissa elinkeinoissa pystyneet ansaitsemaan lähes yhtä suuren summan, joka heille nyt täytyi tarjota laivanrakennuksesta, nimittäin miljoonan, mikä on 400 000 taaleria enemmän kuin heidän laivanrakennustyönsä todellinen arvo.
Jos nyt sovellamme tässä kansallisen voiton kiistatonta määritelmää, johon väistämättä päädymme ja joka koostuu siitä, ”että mahdollisimman pieni määrä ihmisiä tuottaa tavaroita, joiden arvo on mahdollisimman suuri”, mitä on valaistu lähemmin edellä mainitussa kirjoituksessa samasta aiheesta, niin mikään totuus ei ole päivänselvempi kuin että ne 2 000 ihmistä, jotka vuonna 1724 työskentelivät vain laivanrakennuksessa ja siinä valmistivat tavaraa 400 000 taalerin arvosta vähemmän kuin olisivat tehneet muissa töissä, samalla aiheuttivat yhtä suuren menetyksen koko kansakunnalle, mikä oli varsinaisesti se, mikä piti todistaa.
Purjehtiminen näillä 248 laivalla vaati nyt vuosittain miehistöiksi jatkuvasti vähintäänkin 2 000 miestä, jotka ruokkisivat itsensä ja läheisensä suurimmaksi osaksi tästä elinkeinosta. Kun rahdit nyt kannattivat niin huonosti, on varmaa, että myös merimiesten on täytynyt olla liian kallispalkkaista, ja heidän voidaan edellä kuvatulla tavalla todistaa aiheuttaneen työllään tässä elinkeinossa niin suuren kansallisen tappion kuin varustajat ilman tuoteplakaattia olisivat menettäneet heidän palkkauksessaan.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 35
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 37
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: