Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 28
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 30
§ 29
On yleisesti tunnettua, miten kauppamme on kasvanut niinä kolmena kuluneena vuonna, joina olemme saaneet istua rauhan tyvenessä. Jo kauan ennen tuoteplakaattia ruotsalaiset kauppiaat työskentelivät kaikkialla lisätäkseen laivojensa lukumäärää. Rauta, valtakunnan tärkein vientituote, oli ulkomaisten asiamiesten ja kauppiaiden avulla saatu ylös korkeimpaan arvoonsa, joka sillä koskaan on ollut ulkomaisissa valuutoissa. Myös raudan määrä vaikuttaa olleen riittävä, nimittäin 260 000 kippuntaa, ja Värmlannin vuorikunta oli samaan aikaan noussut vaurauteen, kuten edellä on todistettu. Viljan maahantuontimäärä ei ollut tuolloin suurempi kuin 157 792 tynnyriä, kun se viime vuosina on noussut 500 000–600 000 tynnyriin. Suolaa ulkomaalaiset myivät tähän aikaan niin edullisin ehdoin, että kuninkaallinen kauppakollegio itse sanoo, ettei ruotsalaisilla kauppiailla ollut tarjota suolaa siihen hintaan. Täällä ei näin ollen ollut mitään puutetta, joka olisi saanut kuninkaalliset kollegiot ehdottamaan mitään uutta. Kauppa oli suloisesti elpynyt lyhyessä rauhan tyvenessä, ja kansakunta alkoi voimistua ja maistaa vapauden miellyttäviä hedelmiä. Kuninkaallinen kauppakollegio näki selvästi, että tuoteplakaatti avaisi uuden tien yhteenliittymille ja tavaroiden hintojen nousulle, koska se kuninkaalliselle majesteetille 30. lokakuuta 1724 jättämässään alamaisessa puoltolauseessa1 sanoo: ”Jos kävisikin ilmi, että varustamot näkisivät tässä kiellossa tilaisuutensa ja vahingollisen yhteenliittymän kautta nostaisivat suolan hintaa asiattomasti, asetuksessa voitaisiin hinnannousun hillitsemiseksi myöntyä siihen, että muukalaiset saisivat jälleen joksikin aikaa vapauden tuoda suolaa Ruotsiin, kunnes se laskisi tavalliseen edulliseen hintaansa. Kun tästä varoitetaan kotimaisia varustamoja etukäteen, ne pelännevät vielä enemmän tällaisiin juonitteluihin ryhtymistä.”
Lukijani, tässä on yhtä ja toista, joka tulee huomioida tarkkaan, jos aiomme saattaa asian oikeaan valoon. Eikö kuninkaallinen kauppakollegio myönnäkin näissä sanoissa tuoteplakaatin voivan mahdollistaa ruotsalaisten kauppiaiden yhteenliittymän, joka oli ulkomaalaisten kilpailijoiden takia muuten täysin mahdoton?
Eikö se tunnustakin, että oikea ja varsinainen väline tämän estämiseksi ja ehkäisemiseksi oli plakaatin mitätöiminen? Kuitenkin se olettaa, että kotimaiset varustamot voitiin pitää kohtuullisuuden puitteissa vain pelkällä varoituksella. En pysty omalta osaltani käsittämään, miksi mainittu kollegio on nyt päätynyt näin hyvään uskoon niistä, joille säädösten kautta on luotu edellytykset itsekkääseen toimintaan. Oliko mainittu kollegio jo unohtanut, kuinka hedelmättömiä olivat olleet vastaavat varoitukset, joita kuninkaallinen kollegio mitä vakavimmin sanakääntein oli joitakin vuosia aiemmin antanut hillitäkseen Göteborgin asukkaiden väkivahvaa yhteenliittymää Värmlannin vuorikuntaa vastaan? Siitähän seurasi, että kruunun omat rautakymmenykset jäivät samana vuonna myymättä, ja tehdyt tilaukset tulivat vastalauseiden saattelemina takaisin. Eikö kollegio voisi ottaa annettuna sen, että ihminen on yhtä paha oli hän missä tahansa ja että henkilökohtaisiin hyveisiin luottaminen on hulluutta ja pysyy sellaisena?
Millä perusteella kuninkaallinen kollegio oletti voivansa kohdistaa parempia ajatuksia ja enemmän luottamusta ihmisiin, jotka elivät yhdessä yhteisössä, kuin toisessa yhteisössä eläneisiin ihmisiin? Olen sitä mieltä, että kun kollegio mietinnössään kuninkaalliselle majesteetille 12. marraskuuta 17222 koskien käsityötavaroiden arvonnousua tiesi sanoa, että kaikki parannuskeinot sitä vastaan olivat käsityöläisten yhteisössä tuloksettomia paitsi yksi, nimittäin lähteen tukkiminen suuremman vapauden avulla (lähteellä tarkoitettiin sitä pakkovaltaa, jota ammattikunnat kykenivät käyttämään kansakuntaa vastaan), se olisi yhtä hyvin voinut tulla siihen tulokseen, että myös kauppiaiden keskinäisiä yhteenliittymiä, joihin tuoteplakaatti saattoi johtaa, voitiin välttää vain soveltamalla samaa periaatetta tähän yhteisöön. Kuka olisi voinut kuvitella että kollegio, joka oli äskettäin vedonnut päivittäiseen kokemukseensa siitä, ettei taksojen ja kieltojen varaan voinut rakentaa, nyt uskoisi, että pelkällä plakaatin kumoamisen uhalla olisi niin voimakas vaikutus, etteivät kauppiaat uskaltaisi nostaa myyntitavaroidensa ja pudottaa vientituotteidemme hintoja, vaikka ne kävivät harvalukuisemmiksi kuin aiemmin. Liekö kollegio käyttänyt tässä sitä sääntöä, jota se itse vähän aiemmin kutsui paitsi yleispäteväksi, myös järkkymättömäksi, nimittäin että runsas tarjonta laskee tavaran hintaa, vai liekö kollegio uskonut tavaroiden tuontikiellon aiheuttavan niiden runsautta?
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 28
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 30
paikat: Göteborg Ruotsi Värmlanti
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: