Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 18
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 20
§ 19
Tuoteplakaatti ja kielto asiamieskauppaa vastaan oli juuri pantu toimeen, kun edellä mainitussa muistiossa esitetty enne alkoi silminnähden toteutua. Vuosi vuodelta pahentunut raudan alihinta sekä ruukinomistajien ja työntekijöiden vaikeudet ja hätä antoivat tästä kammottavan todistusaineiston niin, että seuraavilla valtiopäivillä säädyillä näyttää olleen monia huolekkaita neuvotteluja tästä asiasta. Samaan suuntaan viittaavat salaisen valiokunnan ehdottamat ja kuninkaallisen majesteetin vuonna 1747 rautakonttorille antamat privilegiot1, joissa muun muassa sanotaan: jos rautaa viedään nykyiseen matalaan hintaan ja korkealla vaihtokurssilla, se johtaa väistämättä tuhoon ne, jotka saavat tästä elinkeinosta leipänsä ja toimeentulonsa.
Se, mistä tämä matala hinta johtui, ei myöskään ollut mikään arvoitus. Tämä tuli vuoden 1743 valtiopäivillä selvästi todistettua suuren liikemiehemme2 salaiselle kauppa- ja manufaktuurideputaatiolle antamassa muistiossa, ja sen arvoisa laatija selittää matalasta raudanhinnasta toisaalla, että sen takana olivat lainanantajien liittoutumat, kun (huom.!) mitään kontrollia ei asetettu ruukinomistajien puolelta heitä vastaan, jolloin koko valtakunta kärsi siinä missä ruukinomistajat.31
Tästä seuraa mielestäni kolme täysin huomionarvoista kysymystä.
Miksi Bergslagen oli tänä aikana niin kiinnostunut lainanantajista, kun nähdään, että Värmlannin vuorikunta kolmen vuoden aikana, vuodesta 1719 vuoteen 1723, pelkästään Uddevallan tapulioikeuden ansiosta tuli kykeneväksi huolehtimaan suurimmasta osasta liiketoimintaansa omilla pääomillaan? Eiköhän syy ole sama, joka saattoi tämän vuorikunnan vuodesta 1681 vuoteen 1719 yhtä surkuteltavaan tilaan, nimittäin raudan matala hinta?
Mikä mahdollisti lainanantajien liittoutumisen näin matalan raudan hinnan saamiseksi? Eiköhän vain se, että ostajia oli vähän ja he olivat liittyneet yhteen, kuten Göteborgin kaupungin kauppiaat olivat vuodesta 1681 vuoteen 1719.
Miksi raudan ostajia oli vuodesta 1724 vuoteen 1747 vähemmän kuin aiemmin? Eiköhän tämä tapahtunut siksi, että ulkomaiset asiamiehet suljettiin ulos tekemästä tarjouksia raudastamme ja laivat eivät tuoteplakaatin takia voineet noutaa sitä samoissa määrin kuin aiemmin? Haastan kriitikon kaikkine kannattajineen lausumaan näistä kysymyksistä totuuden ja antamaan kaikkiin aikaisempiin profetioihin ja tapahtumiin paremmat selitykset.
Näet nyt, lukijani, kuinka kriitikon käy, ja kuinka valtakuntaa hyödyttäviä nämä taloussäädökset ovat olleet. Eikö hän ole joutunut harhaan, tai hänen ääneen päästämänsä vakava ja hyvää tarkoittava porvarismiehensä, kun tämä lähellä sivun yhdeksän loppua sanoo, että taloussäädöksiemme vaikutukset ja hedelmät3 eivät valtion olosuhteiden takia ole vielä voineet (40 vuoden aikana) tulla näkyville, kun ne kuitenkin viitenä ensimmäisenä voimassaolovuotenaan pudottivat raudan hintaa jopa 10–12 taaleria ja seuraavina kymmenenä vuonna jopa 18 taaleria jokaiselta kippunnalta.
Kun me samalla tavalla punnitsemme surkuteltavaa tilaa, johon ruotsalainen merenkulku tähän aikaan muutoin oli kauppasäädöstemme takia ajautunut, totuus saa yhä lisää voimaa.
Portugaliin matkaavat suolalaivat hukuttivat tuon maan uskomattomaan määrään tervaa, lautoja, rautaa ja muita vuorikuntiemme32 tuotteita, ja meidän oli pakko ostaa sieltä vuosittain jopa 80 000 tynnyrillistä suolaa.
Näin portugalilaisille annettiin mahdollisuus määrätä hinnat molemmissa tapauksissa. He laskivat niitä ostaessaan meidän tavaroitamme ja täysin vastoin puheitaan ja sopimuksia korottivat myydessään omiaan, sillä he tiesivät hyvin, että ruotsalaiset laivat, jotka kerran olivat purjehtineet sinne, eivät voineet jättää kuormaansa myymättä, eivätkä niin pitkän matkan jälkeen kääntyä takaisin ilman suolalastia, niin kauan kun Espanjan kauppa oli meille vielä täysin vierasta. Tämän kaiken johdosta ja kauppakollegion hänen kuninkaalliselle majesteetilleen 4. maaliskuuta 1732 tekemän nöyrimmän ehdotuksen4 mukaan ruotsalaista asiamiestä Bachmansonia5 (nyt herra kauppaneuvos Nordencrantz) pyydettiin tekemään salainen tiedustelumatka ja huomaamatta hankkimaan itselleen tietoja siitä, mitä hintoja ruotsalaisilla olisi tavaroilleen odotettavissa Espanjassa, ja mikäli sinne ei voitaisi avata mitään kaupankäyntiä, samaan aikaan kuninkaallinen majesteetti yrittäisi Portugalin kuninkaalle osoittamansa korkea-arvoisen kirjoituksen vakavahenkisin sanakääntein suostutella portugalilaiset kohtuullisuuteen.
Ruotsin kauppa oli näin sidottu joka puolelta mitä onnettomimmin kahlein ja tarvitsi nopeaa ja voimallista apua, ettei se pian kaatuisi halvaukseen tai kuolettavaan verensyöksyyn.
Omaksuttu kauppajärjestelmä oli voittanut kansakunnan viisaimpien yleisen hyväksynnän. Siksi ei etsitty syytä mistään aiemmin hyväksytystä säädöksestä, vaan syytettiin erilaisia muita yhteensattumia ja pieniä onnettomuuksia, jotka eivät onnettomimman sodankaan aikaan olleet koskaan kyenneet johtamaan kauppaa niin pahaan ahdinkoon kuin mihin se nyt keskellä parasta rauhanaikaa oli joutunut.
Yksi jos toinenkin napisi varmaankin salaa itse toimenpiteistä, mutta omaksutut periaatteet katsottiin niin pyhiksi, ettei kukaan uskaltanut näkyvästi puuttua niihin ilman, että häntä olisi pidetty petturina.
Vieraiden nimien suojassa ja kertomusten avulla yritettiin silti vaivihkaa tuoda esille totuus. Erään Mentorin esitettiinkin puhuneen näin vuonna 1738: ”Mutta”, hän sanoo valittaen, ”muutoksen saavuttamiseksi mikään ei olisi parempi keino kuin sallia vapaa ulkomaankauppa, jolloin ehkäistäisiin ja lakkauttettaisiin kaikki kaupankäynnin monopolistiset järjestelyt, jotka juuri nyt uhkaavat viedä maan ankaraan köyhyyteen.”6 33
Mutta näinä aikoina oli hyödytöntä puhua sellaiseen äänensävyyn. Meillä oli toki satoja muita keinoja vaivojemme parantamiseen. Luulimme että kalliiden tehtaiden perustaminen oli kaikki kaikessa. Näimme maanviljelyksemme parantuvan ja kaupan virkistyvän niiden avulla. Niiden avulla myös meidän turmioon kallistunut kauppataseemme kääntyisi toiseen suuntaan. Olimmehan aiemmin auttaneet varustamojamme tuoteplakaatilla ja siten sulkeneet ulkomaalaiset jakamasta voittojamme. Ajateltiin, että jos vientimme kasvaa vielä tehtaiden ansiosta ja tuontitavaroiden tarve pienenee, ei ole enää mitään epäilystä, etteikö Ruotsi pian voisi saavuttaa onnensa huipun.
§. 19.
Product-Placatet och Förbudet emot Expediternas Handel woro icke förr utfärdade, än den i ofwannämde Memorial anförde spådom begynte ögonskenligen sannas, hwarom Järnets underpris, som år från år förwärrades, och Bruks-ägares och Arbetares förlägenhet och nöd, gåfwo et bedröfweligt witnesbörd, så at wid de följande Riksdagar Ständerne finnas haft många bekymmersama öfwerläggningar om denna sak. Därmed instämmer Järn-Contoirets år 1747 af Secreta-Utskottet projecterade, och af Kongl. Maj:t utfärdade Privilegier, där det bland annat heter: At om Järnet skal utgå til nu warande låga pris och höga Wäxel-Cours, måste det medföra deras undergång, som af denna näring hafwa sin föda och rörelse.7
Hwarifrån detta låga pris härstammade, war ej eller någon Gåta. Det blef wid 1743 års Riksdag af wår stora Finance-man, uti et til Secreta Handels- och Manufactur-Deputation ingifwit Memorial8 tydeligen bewist, och yttrar sig dess wärda Uphofsman, om det låga Järn-priset på et annat ställe, at det härrörde af Förlagsmännernes sammansättningar, då NB. ingen controll gafs på Bruks-ägarnes sida emot dem, hwarwid icke mindre hela Riket led, än Bruks-ägarena.31
Härwid förekomma mig trenne helt märkwärdiga9 Frågor.
Hwarföre war Bärgslagen denna tiden så angelägen om Förlagsmän, när man ser, at Wärmlands Bärgslag på tre års tid, ifrån 1719 til 1723, blott genom Uddewallas Stapel-rätt blef i stånd satt, at drifwa mästa arbetet med egna förlager? Mon icke samma orsak, som satte denna Bärgslag, från 1681 til 1719, i lika bedröfweligt tilstånd, nämligen et lågt Järn-pris?
Hwad war det, som satte Förlags-männerne i stånd, at göra sammansättningar til et sådant lågt Järn-pris? Mon icke få och sammansatte köpare, sådane, som Götheborgs Stads Handlande woro från 1681 til 1719.
Hwarföre woro Köpare af Järnet, från 1724 til 1747, färre, än de warit förut? Mon det ej skedt därigenom, at utländska Expediterna blefwo utestängde, at bjuda på wårt Järn, och skeppen genom Product-Placatet, at til det antal, som förr skedt, afhämta det samma? Jag trotsar10 Criticus med alla sina tilgifne, at på dessa Frågor kunna afgifwa sanningen och alla förutgående prophetier11 och händelser likmätigare12 swar.
Nu ser du, min Läsare! huru det går med Criticus, och huru gagnande för Riket dessa hushålls-författningar warit. Har han icke farit wilse, eller hans alfwarsama och wälmenande Borgersman, som han införer talande, då han pag. 9. mot slutet säger: at werkan och frukten af wåra hushålls inrättningar,13 efter Statens omständigheter, ännu ej kunnat (på 40 års tid) wisa sig; emedan de på de 5 första åren redan fält Järn-priset til 10 à 12 Dal.; men på de följande 10 åren til 18 Dal. på hwart Skepp.
När wi tillika öfwerwäga den ömkeliga belägenhet Swenska Sjö-farten i öfrigt hade råkat uti wid denne tiden, genom wåra Handels-författningar, winner sanningen än widare styrka.
Portugal belastades af dit löpande Salt-skepp med en otrolig mängd af Tjära, Bräder, Järn och andre wåre Bärgslagers32 Producter, och wi nödgades därifrån allena årligen uphandla wid pass 80 000 tunnor Salt.
Härigenom sattes Portugisen i stånd, at commendera priset på båda delarne, fälde det på wår, och twärt emot ord och aftal, högde på sin egen Wara, emedan han wäl wisste, at Swenska Skepp, som en gång seglat dit, hwarken kunde behålla sina Waror, eller efter en så lång resa, wända utan Salt-laddningar tilbaka, så länge wi i Spanska Handelen ännu woro helt främmande. I anledning af hwilket alt Swenska Agenten Backmansson,14 (nu Herr Commerce-Rådet Nordencrantz) i stöd af Commerce-Collegii til Hans Kongl. Maj:t under den 4:de Martii 1732 aflemnade underdåniga Föreställning,15 anmodas om en hemlig Expedition, at oförmärkt göra sig underrättad, hwad Debit16 de Swenska på sina Waror i Spanien hade at förwänta, och om icke någon Handel dit åt kunde öpnas, och imedlertid genom Kongl. Maj:ts Egen höga Skrifwelse i afwarsama termer til Konungen i Portugal, söka förmå Portugiserne til billighet.
Swenska Handelen hade således fastnat i de olyckeligaste band på alla sidor, och behöfde en tidig och eftertryckelig hjälp, om han ej snart skulle stupa af slag eller en dödelig blodstörtning.
Den antagna Handels-systemen hade wunnit hos de klokaste i Nation et allmänt bifall. Man sökte därföre ej efter orsaken i någon af de förut gillade författningar, utan skylde på några andra tilfälligheter och små olycks-händelser, hwilka aldrig under de olyckeligaste Krig warit i stånd, at sätta rörelsen i så hårdt trångsmål, som den nu under bästa fredslugnet råkat uti.
En och annan knotade wäl i mjugg på sjelfwa anstalterne; men den antagne Principe ansågs för så helig, at ingen wågade uppenbart röra därwid, utan at anses för förrädare.
Icke desto mindre sökte man, at under främmande namn och målningar, smyga fram sanningen. En Mentor införes17 således 1738 talande: ”Men - - säger han beklageligen - - Til ändrings ärhållande häruti wore aldrig bättre medel, än at låta den utrikes Commercen njuta en fri tilgång, hwarigenom alla Monopoliska inrättningar i Handelen skulle kunna förebyggas och afskaffas, som rätt nu hota landet med en swår fattigdom.”1833
Men det war fåfängt i denna tiden, at tala utur en sådan ton. Wi hade wäl hundrade andra medel, som skulle bota wår krämpa. Wi trodde, at uti Fabrikers kostsama inrättning skulle alt bestå. I dem sågo wi wårt Jord-bruk förbättradt och Handelen uplifwad: i dem skulle ock wår til undergång lutande Handels-Ballance slå om på andra sidan. Wi hade ju tilförene hulpit up wåra Rederier genom Product-Placatet, stängt utlänningen från deltagande i wår Avance.19 Ökas wåra Exporter, tänkte man, ännu genom Fabriker och behofwen utifrån minskas; så är ingen twifwel mera, at ju Swerige snart måtte nå högden af sin sällhet.
§ 19
Tuoteplakaatti ja kielto asiamieskauppaa vastaan oli juuri pantu toimeen, kun edellä mainitussa muistiossa esitetty enne alkoi silminnähden toteutua. Vuosi vuodelta pahentunut raudan alihinta sekä ruukinomistajien ja työntekijöiden vaikeudet ja hätä antoivat tästä kammottavan todistusaineiston niin, että seuraavilla valtiopäivillä säädyillä näyttää olleen monia huolekkaita neuvotteluja tästä asiasta. Samaan suuntaan viittaavat salaisen valiokunnan ehdottamat ja kuninkaallisen majesteetin vuonna 1747 rautakonttorille antamat privilegiot20, joissa muun muassa sanotaan: jos rautaa viedään nykyiseen matalaan hintaan ja korkealla vaihtokurssilla, se johtaa väistämättä tuhoon ne, jotka saavat tästä elinkeinosta leipänsä ja toimeentulonsa.
Se, mistä tämä matala hinta johtui, ei myöskään ollut mikään arvoitus. Tämä tuli vuoden 1743 valtiopäivillä selvästi todistettua suuren liikemiehemme21 salaiselle kauppa- ja manufaktuurideputaatiolle antamassa muistiossa, ja sen arvoisa laatija selittää matalasta raudanhinnasta toisaalla, että sen takana olivat lainanantajien liittoutumat, kun (huom.!) mitään kontrollia ei asetettu ruukinomistajien puolelta heitä vastaan, jolloin koko valtakunta kärsi siinä missä ruukinomistajat.31
Tästä seuraa mielestäni kolme täysin huomionarvoista kysymystä.
Miksi Bergslagen oli tänä aikana niin kiinnostunut lainanantajista, kun nähdään, että Värmlannin vuorikunta kolmen vuoden aikana, vuodesta 1719 vuoteen 1723, pelkästään Uddevallan tapulioikeuden ansiosta tuli kykeneväksi huolehtimaan suurimmasta osasta liiketoimintaansa omilla pääomillaan? Eiköhän syy ole sama, joka saattoi tämän vuorikunnan vuodesta 1681 vuoteen 1719 yhtä surkuteltavaan tilaan, nimittäin raudan matala hinta?
Mikä mahdollisti lainanantajien liittoutumisen näin matalan raudan hinnan saamiseksi? Eiköhän vain se, että ostajia oli vähän ja he olivat liittyneet yhteen, kuten Göteborgin kaupungin kauppiaat olivat vuodesta 1681 vuoteen 1719.
Miksi raudan ostajia oli vuodesta 1724 vuoteen 1747 vähemmän kuin aiemmin? Eiköhän tämä tapahtunut siksi, että ulkomaiset asiamiehet suljettiin ulos tekemästä tarjouksia raudastamme ja laivat eivät tuoteplakaatin takia voineet noutaa sitä samoissa määrin kuin aiemmin? Haastan kriitikon kaikkine kannattajineen lausumaan näistä kysymyksistä totuuden ja antamaan kaikkiin aikaisempiin profetioihin ja tapahtumiin paremmat selitykset.
Näet nyt, lukijani, kuinka kriitikon käy, ja kuinka valtakuntaa hyödyttäviä nämä taloussäädökset ovat olleet. Eikö hän ole joutunut harhaan, tai hänen ääneen päästämänsä vakava ja hyvää tarkoittava porvarismiehensä, kun tämä lähellä sivun yhdeksän loppua sanoo, että taloussäädöksiemme vaikutukset ja hedelmät22 eivät valtion olosuhteiden takia ole vielä voineet (40 vuoden aikana) tulla näkyville, kun ne kuitenkin viitenä ensimmäisenä voimassaolovuotenaan pudottivat raudan hintaa jopa 10–12 taaleria ja seuraavina kymmenenä vuonna jopa 18 taaleria jokaiselta kippunnalta.
Kun me samalla tavalla punnitsemme surkuteltavaa tilaa, johon ruotsalainen merenkulku tähän aikaan muutoin oli kauppasäädöstemme takia ajautunut, totuus saa yhä lisää voimaa.
Portugaliin matkaavat suolalaivat hukuttivat tuon maan uskomattomaan määrään tervaa, lautoja, rautaa ja muita vuorikuntiemme32 tuotteita, ja meidän oli pakko ostaa sieltä vuosittain jopa 80 000 tynnyrillistä suolaa.
Näin portugalilaisille annettiin mahdollisuus määrätä hinnat molemmissa tapauksissa. He laskivat niitä ostaessaan meidän tavaroitamme ja täysin vastoin puheitaan ja sopimuksia korottivat myydessään omiaan, sillä he tiesivät hyvin, että ruotsalaiset laivat, jotka kerran olivat purjehtineet sinne, eivät voineet jättää kuormaansa myymättä, eivätkä niin pitkän matkan jälkeen kääntyä takaisin ilman suolalastia, niin kauan kun Espanjan kauppa oli meille vielä täysin vierasta. Tämän kaiken johdosta ja kauppakollegion hänen kuninkaalliselle majesteetilleen 4. maaliskuuta 1732 tekemän nöyrimmän ehdotuksen23 mukaan ruotsalaista asiamiestä Bachmansonia24 (nyt herra kauppaneuvos Nordencrantz) pyydettiin tekemään salainen tiedustelumatka ja huomaamatta hankkimaan itselleen tietoja siitä, mitä hintoja ruotsalaisilla olisi tavaroilleen odotettavissa Espanjassa, ja mikäli sinne ei voitaisi avata mitään kaupankäyntiä, samaan aikaan kuninkaallinen majesteetti yrittäisi Portugalin kuninkaalle osoittamansa korkea-arvoisen kirjoituksen vakavahenkisin sanakääntein suostutella portugalilaiset kohtuullisuuteen.
Ruotsin kauppa oli näin sidottu joka puolelta mitä onnettomimmin kahlein ja tarvitsi nopeaa ja voimallista apua, ettei se pian kaatuisi halvaukseen tai kuolettavaan verensyöksyyn.
Omaksuttu kauppajärjestelmä oli voittanut kansakunnan viisaimpien yleisen hyväksynnän. Siksi ei etsitty syytä mistään aiemmin hyväksytystä säädöksestä, vaan syytettiin erilaisia muita yhteensattumia ja pieniä onnettomuuksia, jotka eivät onnettomimman sodankaan aikaan olleet koskaan kyenneet johtamaan kauppaa niin pahaan ahdinkoon kuin mihin se nyt keskellä parasta rauhanaikaa oli joutunut.
Yksi jos toinenkin napisi varmaankin salaa itse toimenpiteistä, mutta omaksutut periaatteet katsottiin niin pyhiksi, ettei kukaan uskaltanut näkyvästi puuttua niihin ilman, että häntä olisi pidetty petturina.
Vieraiden nimien suojassa ja kertomusten avulla yritettiin silti vaivihkaa tuoda esille totuus. Erään Mentorin esitettiinkin puhuneen näin vuonna 1738: ”Mutta”, hän sanoo valittaen, ”muutoksen saavuttamiseksi mikään ei olisi parempi keino kuin sallia vapaa ulkomaankauppa, jolloin ehkäistäisiin ja lakkauttettaisiin kaikki kaupankäynnin monopolistiset järjestelyt, jotka juuri nyt uhkaavat viedä maan ankaraan köyhyyteen.”25 33
Mutta näinä aikoina oli hyödytöntä puhua sellaiseen äänensävyyn. Meillä oli toki satoja muita keinoja vaivojemme parantamiseen. Luulimme että kalliiden tehtaiden perustaminen oli kaikki kaikessa. Näimme maanviljelyksemme parantuvan ja kaupan virkistyvän niiden avulla. Niiden avulla myös meidän turmioon kallistunut kauppataseemme kääntyisi toiseen suuntaan. Olimmehan aiemmin auttaneet varustamojamme tuoteplakaatilla ja siten sulkeneet ulkomaalaiset jakamasta voittojamme. Ajateltiin, että jos vientimme kasvaa vielä tehtaiden ansiosta ja tuontitavaroiden tarve pienenee, ei ole enää mitään epäilystä, etteikö Ruotsi pian voisi saavuttaa onnensa huipun.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 18
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 20
paikat: Bergslagen Espanja Göteborg Lissabon Portugali Ruotsi Uddevalla Värmlanti
Henkilöt: Nordencrantz (vuoteen 1743 Bachmanson), Anders Salvius, Lars
Raamatunkohdat:
Aiheet: