Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 10
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 12
§ 11
Asian tausta on lyhykäisyydessään tämä: tapaus ilmoitettiin vuonna 1688 kuninkaalliselle vuorikollegiolle, ja kuninkaallinen majesteetti alisti sen 20. tammikuuta ja 12. huhtikuuta 1689 silloin asetetulle kauppakomissiolle ja kuninkaalliselle vuorikollegiolle harkittavaksi, mutta kun kummallakaan osapuolista ei ollut esittää näyttöä, kauppakomissio totesi tarpeelliseksi, että vuorikollegion edustajista muodostettu komissio määrättäisiin ratkaisemaan tämä asia paikan päällä. Tätä ei kuitenkaan pantu toimeen, vaan Bergslagen jätettiin yksin säälittävään asemaansa aina vuoteen 1710 asti, jolloin ruukinpatruunat sekä Bergslagenin rahvas toistivat vanhan valituksensa kahden anomuksen ja yhden muistion kautta. Tämän johdosta vuorikollegio ilmoitti kirjelmässään 10. toukokuuta kuninkaallisille kamari- ja kauppakollegioille, kuinka vasarapatruunoiden ja Värmlannin vuorikunnan rahvaan väistämätön turmio oli pelättävissä moisen pakotetun kaupan takia. Tästä aiheesta syntyi mainittujen kollegioiden välinen tiukkasanainen ja laaja kirjeenvaihto, joka lopulta päättyi siihen, että tapauksen tutkimiseksi täytyisi järjestää paikan päälle komissio.
Tällä välin ja tehdäkseen komission tarpeettomaksi kuninkaalliset kamari- ja kauppakollegiot antoivat Göteborgin maistraatille lähetetyn kirjeen välityksellä varoituksen kaupungin kauppiaille pidättäytyä kohtuuttomasta pakottamisesta ja painostuksesta sekä nurjamielisyydestä rautakaupassa ja ennakkomaksusopimuksissa1, mikäli he halusivat saada säilyttää hankkimansa tapulivapauden. Tällä ei kuitenkaan ollut sen kummempaa vaikutusta, kuin että kuninkaallisen majesteetin omat rautakymmenykset2 jätettiin tuona vuonna tyystin myymättä ja että niiden varaan tehdyt tilaukset täytyi palauttaa. Tämän takia mainitut Kollegiot saivat syyn toistaa 5. syyskuuta 1710 aiemman varoituksensa selväsanaisella lisäyksellä, että hänen kuninkaalliselle majesteetilleen ja valtakunnalle olisi koko Bergslagenin säilyttämisestä huolehtiminen tärkeämpää kuin joidenkin yksittäisten kauppiaiden voitto ja etu, niiden jotka siekailematta väärinkäyttivät korkean esivallan kaupungille antamia ja yleiseen hyvään tähdänneitä privilegioita yksityiseksi hyödykseen ja edukseen.
Mutta koska Bergslagen ei havainnut näiden kauniiden sanojen vaikuttaneen mitenkään eikä sillä ollut mitään mihin turvautua, se vaati yhä edelleen päätetyn komission asettamista. Tämä kokoontui lopulta 31. heinäkuuta 1711 Filipstadissa. Komission jäseninä olivat maaherra ja myöhempi valtaneuvos Salomon Cronhielm ja kaksi asessoria, Kinninmundt ja Cederstedt. Komissio ratkaisi, että kyseinen vuorikunta saisi nauttia samoista myyntivapauksista kuin muutkin vuorikunnat, minkä vuoksi Uddevalla saisi takaisin vuonna 1681 menettämänsä tapulioikeudet, jotta sen rautakauppa voisi toimia Göteborgin vastapainona.
Mutta surkuteltavaa oli, ettei tätäkään ratkaisua pantu täytäntöön, vaan asia tuli vasta vuonna 1719 uudestaan tarkasteltavaksi kollegioissa ja salaisessa valiokunnassa, joiden puoltojen jälkeen hänen kuninkaallinen majesteettinsa armollisessa päätöksessään 23. toukokuuta samana vuonna lopultakin vahvisti mainitun komission tuomion, vaikkakin 16 hopeaäyriä suuremmalla tullilla Uddevallasta maastavietävää rautakippuntaa kohden. Tämä maksu ei merkinnyt mitään muuta kuin samansuuruista Göteborgin kauppiaille suoritettavaa korkoa.
Ja vielä: asia ei saanut jäädä tähän, vaan vuotta myöhemmin Göteborgin edustaja Jacob Sahlgren nosti sen uudestaan esille ja sen jälkeen vuoden 1720 valtiopäivillä samat kollegiot ja salainen valiokunta tarkastelivat sitä. Tällöin määrättiin suoritettavaksi uusi selvitys, joka kuninkaallisen majesteetin armollisimmalla määräyksellä ja vuorikollegion 30. syyskuuta 1720 laatimalla kirjeellä annettiin herra paroni ja maaherra Ribbingin tehtäväksi. Mainittu maaherra yhtyi kaikin osin edeltävään komissioon, kuten hänen Kristinehamnissa 29. marraskuuta samana vuonna laatimastaan pöytäkirjasta voidaan havaita. Tämä mietintö lähetettiin lausuntoa varten uudestaan kuninkaallisille kamari-, vuori- ja kauppakollegioille sekä valtiokonttorille, jotka kaikki 29. toukokuuta 1722 yhdessä suosittelivat kuninkaalliselle majesteetille, että Uddevallalle vuonna 1719 uudestaan annettu tapulivapaus säilytettäisiin. Göteborgin kaupungin valtuutetun, pormestari von Utfallin vaatimuksesta asia kuitenkin lähetettiin edelleen sota- ja amiraliteettikollegioihin, jotka asettuivat mietinnössään täysin vastakkaiselle kannalle.
Lopulta asia alistettiin vuonna 1723 erityiselle näitä kiistoja ratkaisemaan asetetulle deputaatiolle, joka 5. syyskuuta samana vuonna esitteli sen koko laajuudessaan valtakunnan korkea-arvoisille säädyille.
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 10
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 12
paikat: Bergslagen Filipstad Göteborg Kristinehamn Uddevalla Värmlanti
Henkilöt: Cederstedt, Jonas Cronhielm, Salomon Kinninmundt, Robert Ribbing, Conrad Sahlgren, Jacob Utfall, Wilhelm von
Raamatunkohdat:
Aiheet: