Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 10
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 12
§ 11
Asian tausta on lyhykäisyydessään tämä: tapaus ilmoitettiin vuonna 1688 kuninkaalliselle vuorikollegiolle, ja kuninkaallinen majesteetti alisti sen 20. tammikuuta ja 12. huhtikuuta 1689 silloin asetetulle kauppakomissiolle ja kuninkaalliselle vuorikollegiolle harkittavaksi, mutta kun kummallakaan osapuolista ei ollut esittää näyttöä, kauppakomissio totesi tarpeelliseksi, että vuorikollegion edustajista muodostettu komissio määrättäisiin ratkaisemaan tämä asia paikan päällä. Tätä ei kuitenkaan pantu toimeen, vaan Bergslagen jätettiin yksin säälittävään asemaansa aina vuoteen 1710 asti, jolloin ruukinpatruunat sekä Bergslagenin rahvas toistivat vanhan valituksensa kahden anomuksen ja yhden muistion kautta. Tämän johdosta vuorikollegio ilmoitti kirjelmässään 10. toukokuuta kuninkaallisille kamari- ja kauppakollegioille, kuinka vasarapatruunoiden ja Värmlannin vuorikunnan rahvaan väistämätön turmio oli pelättävissä moisen pakotetun kaupan takia. Tästä aiheesta syntyi mainittujen kollegioiden välinen tiukkasanainen ja laaja kirjeenvaihto, joka lopulta päättyi siihen, että tapauksen tutkimiseksi täytyisi järjestää paikan päälle komissio.
Tällä välin ja tehdäkseen komission tarpeettomaksi kuninkaalliset kamari- ja kauppakollegiot antoivat Göteborgin maistraatille lähetetyn kirjeen välityksellä varoituksen kaupungin kauppiaille pidättäytyä kohtuuttomasta pakottamisesta ja painostuksesta sekä nurjamielisyydestä rautakaupassa ja ennakkomaksusopimuksissa1, mikäli he halusivat saada säilyttää hankkimansa tapulivapauden. Tällä ei kuitenkaan ollut sen kummempaa vaikutusta, kuin että kuninkaallisen majesteetin omat rautakymmenykset2 jätettiin tuona vuonna tyystin myymättä ja että niiden varaan tehdyt tilaukset täytyi palauttaa. Tämän takia mainitut Kollegiot saivat syyn toistaa 5. syyskuuta 1710 aiemman varoituksensa selväsanaisella lisäyksellä, että hänen kuninkaalliselle majesteetilleen ja valtakunnalle olisi koko Bergslagenin säilyttämisestä huolehtiminen tärkeämpää kuin joidenkin yksittäisten kauppiaiden voitto ja etu, niiden jotka siekailematta väärinkäyttivät korkean esivallan kaupungille antamia ja yleiseen hyvään tähdänneitä privilegioita yksityiseksi hyödykseen ja edukseen.18
Mutta koska Bergslagen ei havainnut näiden kauniiden sanojen vaikuttaneen mitenkään eikä sillä ollut mitään mihin turvautua, se vaati yhä edelleen päätetyn komission asettamista. Tämä kokoontui lopulta 31. heinäkuuta 1711 Filipstadissa. Komission jäseninä olivat maaherra ja myöhempi valtaneuvos Salomon Cronhielm ja kaksi asessoria, Kinninmundt ja Cederstedt. Komissio ratkaisi, että kyseinen vuorikunta saisi nauttia samoista myyntivapauksista kuin muutkin vuorikunnat, minkä vuoksi Uddevalla saisi takaisin vuonna 1681 menettämänsä tapulioikeudet, jotta sen rautakauppa voisi toimia Göteborgin vastapainona.
Mutta surkuteltavaa oli, ettei tätäkään ratkaisua pantu täytäntöön, vaan asia tuli vasta vuonna 1719 uudestaan tarkasteltavaksi kollegioissa ja salaisessa valiokunnassa, joiden puoltojen jälkeen hänen kuninkaallinen majesteettinsa armollisessa päätöksessään 23. toukokuuta samana vuonna lopultakin vahvisti mainitun komission tuomion, vaikkakin 16 hopeaäyriä suuremmalla tullilla Uddevallasta maastavietävää rautakippuntaa kohden. Tämä maksu ei merkinnyt mitään muuta kuin samansuuruista Göteborgin kauppiaille suoritettavaa korkoa.
Ja vielä: asia ei saanut jäädä tähän, vaan vuotta myöhemmin Göteborgin edustaja Jacob Sahlgren nosti sen uudestaan esille ja sen jälkeen vuoden 1720 valtiopäivillä samat kollegiot ja salainen valiokunta tarkastelivat sitä. Tällöin määrättiin suoritettavaksi uusi selvitys, joka kuninkaallisen majesteetin armollisimmalla määräyksellä ja vuorikollegion 30. syyskuuta 1720 laatimalla kirjeellä annettiin herra paroni ja maaherra Ribbingin tehtäväksi. Mainittu maaherra yhtyi kaikin osin edeltävään komissioon, kuten hänen Kristinehamnissa 29. marraskuuta samana vuonna laatimastaan pöytäkirjasta voidaan havaita. Tämä mietintö lähetettiin lausuntoa varten uudestaan kuninkaallisille kamari-, vuori- ja kauppakollegioille sekä valtiokonttorille, jotka kaikki 29. toukokuuta 1722 yhdessä suosittelivat kuninkaalliselle majesteetille, että Uddevallalle vuonna 1719 uudestaan annettu tapulivapaus säilytettäisiin. Göteborgin kaupungin valtuutetun, pormestari von Utfallin vaatimuksesta asia kuitenkin lähetettiin edelleen sota- ja amiraliteettikollegioihin, jotka asettuivat mietinnössään täysin vastakkaiselle kannalle.19
Lopulta asia alistettiin vuonna 1723 erityiselle näitä kiistoja ratkaisemaan asetetulle deputaatiolle, joka 5. syyskuuta samana vuonna esitteli sen koko laajuudessaan valtakunnan korkea-arvoisille säädyille.
§. 11.
Sammanhanget af saken är kårteligen detta: Målet anmältes 1688 i Kongl. Bärgs-Collegio och af Kongl. Maj:t under den 20 Jan. och 12 April 1689 remitterades til en då förordnad Commerce-Commissions och Kongl. Bärgs-Collegii skärskådande; men som ingendera parten war med bewis försedd, fant Commission nödigt, at i orten en Commission af Bärgs-Collegii Ledamöter skulle förordnas öfwer detta mål, hwarpå likwäl ingen werkställighet fölgde, utan lämnades Bärgslagen uti sin ömkanswärda belägenhet, alt til år 1710, då Bruks-Patronerne, jämte menige Bärgslagen,3 genom 2:ne Supliker och 1 Memorial itererade4 sin förra klagan, i anledning hwaraf Bärgs-Collegium genom Skrifwelse af den 10 Maji, förständigade Kongl. Kammar- och Commerce-Collegierne, huruledes Hammar-Patronernes och gemena5 Bärgslagens i Wärmeland ofelbara undergång genom en slik twungen Handel stod at befara. Öfwer detta ämne upkom bemälte Collegier imellan en swår och widlyftig Skrift-wäxling, som ändteligen stannade däri, at en Commission i orten til detta målets undersökning måtte förordnas.
Imedlertid och at göra Commission onödig, lät Kongl. Kammar- och Commerce-Collegierne genom Bref til Magistraten i Götheborg åtwarna Stadens trafiqverande Handlande,6 at med sådant odrägeligt twång och förtryck samt oginhet i Järn-handel och förlags-Contracter7 afstå, så kärt dem war, at få behålla sin undfångne Stapel-frihet, hwilket likwäl ej hade bättre werkan, än at Kongl. Maj:ts Egit Tionde-järn,8 det året lemnades aldeles oförsåldt, och de därpå gjorde anordningar9 måste återsändas. I anledning hwaraf bemälte Collegier föranlåtos, at under den 5 Sept. 1710 iterera sin förra åtwarning, med uttryckelig tilsats, at Hans Kongl. Maj:t och Riket wore mera angelägit, om en hel Bärgslags conservation, än några enskildte Köpmäns winst och fördel, de där intet betänkande hade, de Staden af höga Öfwerheten förlänte, och på det allmänna bästa syftande Privilegier, til sin privata nytta och fördel at missbruka.18
Men som Bärgslagen af dessa wackra ord, såg ingen werkan, eller hade det aldraminsta, at trygga sig wid; påstod10 den än ytterligare om den faststäldte Commissions sättande, hwilken ändteligen 1711 den 31 Julii i Philipstad sammanträdde. Denne Commission bestod af följande Ledamöter, nämligen Lands-höfdingen, sedermera Riks-Rådet Salomon Cronhjelm, och twänne Assessorer, Kindmund och Cederstedt, hwilken resolverade,11 at berörde Bärgslag skulle njuta lika försälgnings-frihet, som den öfriga i Riket, hwarföre Uddewalla skulle få igen sin 1681 förlorade Stapel-rätt, på det Den Järn-handelen emot Götheborg Balancera kunde.
Men bedröfweligt war, at äfwen detta utslag ej blef werkstäldt, utan kom saken å nyo först 1719 under granskning af Collegierne och Secreta-Utskottet, på hwilkas tilstyrkande Hännes Kongl. Maj:t, genom nådig Resolution af den 23 Maji, samma år, ändteligen stadfäste berörde Commissions dom, dock med 16 öre Silfwermynts drygare Tull för hwart Skepp. Järn, som från Uddewalla skulle exporteras, hwilken afgift icke annat war, än en lika stor Ränta til Götheborgs Handlande.
Än mera: Saken fick ei blifwa därwid, utan blef året därpå af Götheborgs Fullmägtig Jacob Sahlgren å nyo uprörd, och sedan wid 1720 års Riksdag af samtelige Collegierne och Secrete-Utskottet granskad, så at det då förordnades en ny Commission, som af Herr Baron och Landshöfdingen Ribbing, enligt Kongl. Maj:ts nådigste Befallning, och Bärgs-Collegii Bref af den 30 Sept. 1720 skulle förrättas; hwarwid bemälte Landshöfdinge til alla delar instämde med den förra Commission, som af dess Protocoll, hållit i Christinæhamn, den 29 Nov. samma år, kan intagas. Detta betänkande remitterades på nytt til Kongl. Kammar- Bärgs- och Commerce-Collegiernes samt Stats-Contoirets utlåtande, hwilka alla den 29 Maji 1722 gemensamt tilstyrkte K. Maj:t, at bibehålla Uddewalla wid den 1719 å nyo undfångne Stapel-frihet; men på Götheborgs Stads Fullmägtig Præsidentens12 Utfalls påstående,13 afgick saken ytterligare til Krigs- och Amiralitets-Collegierne, som med et aldeles häremot stridande betänkande inkommo.19
Sluteligen uptogs hon år 1723 af en särskild öfwer dessa twistigheter tilförordnad Deputation, som under den 5 September samma år, lade den samma i hela sin widd för Riks. Höglofl. Ständers ögon.
§ 11
Asian tausta on lyhykäisyydessään tämä: tapaus ilmoitettiin vuonna 1688 kuninkaalliselle vuorikollegiolle, ja kuninkaallinen majesteetti alisti sen 20. tammikuuta ja 12. huhtikuuta 1689 silloin asetetulle kauppakomissiolle ja kuninkaalliselle vuorikollegiolle harkittavaksi, mutta kun kummallakaan osapuolista ei ollut esittää näyttöä, kauppakomissio totesi tarpeelliseksi, että vuorikollegion edustajista muodostettu komissio määrättäisiin ratkaisemaan tämä asia paikan päällä. Tätä ei kuitenkaan pantu toimeen, vaan Bergslagen jätettiin yksin säälittävään asemaansa aina vuoteen 1710 asti, jolloin ruukinpatruunat sekä Bergslagenin rahvas toistivat vanhan valituksensa kahden anomuksen ja yhden muistion kautta. Tämän johdosta vuorikollegio ilmoitti kirjelmässään 10. toukokuuta kuninkaallisille kamari- ja kauppakollegioille, kuinka vasarapatruunoiden ja Värmlannin vuorikunnan rahvaan väistämätön turmio oli pelättävissä moisen pakotetun kaupan takia. Tästä aiheesta syntyi mainittujen kollegioiden välinen tiukkasanainen ja laaja kirjeenvaihto, joka lopulta päättyi siihen, että tapauksen tutkimiseksi täytyisi järjestää paikan päälle komissio.
Tällä välin ja tehdäkseen komission tarpeettomaksi kuninkaalliset kamari- ja kauppakollegiot antoivat Göteborgin maistraatille lähetetyn kirjeen välityksellä varoituksen kaupungin kauppiaille pidättäytyä kohtuuttomasta pakottamisesta ja painostuksesta sekä nurjamielisyydestä rautakaupassa ja ennakkomaksusopimuksissa14, mikäli he halusivat saada säilyttää hankkimansa tapulivapauden. Tällä ei kuitenkaan ollut sen kummempaa vaikutusta, kuin että kuninkaallisen majesteetin omat rautakymmenykset15 jätettiin tuona vuonna tyystin myymättä ja että niiden varaan tehdyt tilaukset täytyi palauttaa. Tämän takia mainitut Kollegiot saivat syyn toistaa 5. syyskuuta 1710 aiemman varoituksensa selväsanaisella lisäyksellä, että hänen kuninkaalliselle majesteetilleen ja valtakunnalle olisi koko Bergslagenin säilyttämisestä huolehtiminen tärkeämpää kuin joidenkin yksittäisten kauppiaiden voitto ja etu, niiden jotka siekailematta väärinkäyttivät korkean esivallan kaupungille antamia ja yleiseen hyvään tähdänneitä privilegioita yksityiseksi hyödykseen ja edukseen.18
Mutta koska Bergslagen ei havainnut näiden kauniiden sanojen vaikuttaneen mitenkään eikä sillä ollut mitään mihin turvautua, se vaati yhä edelleen päätetyn komission asettamista. Tämä kokoontui lopulta 31. heinäkuuta 1711 Filipstadissa. Komission jäseninä olivat maaherra ja myöhempi valtaneuvos Salomon Cronhielm ja kaksi asessoria, Kinninmundt ja Cederstedt. Komissio ratkaisi, että kyseinen vuorikunta saisi nauttia samoista myyntivapauksista kuin muutkin vuorikunnat, minkä vuoksi Uddevalla saisi takaisin vuonna 1681 menettämänsä tapulioikeudet, jotta sen rautakauppa voisi toimia Göteborgin vastapainona.
Mutta surkuteltavaa oli, ettei tätäkään ratkaisua pantu täytäntöön, vaan asia tuli vasta vuonna 1719 uudestaan tarkasteltavaksi kollegioissa ja salaisessa valiokunnassa, joiden puoltojen jälkeen hänen kuninkaallinen majesteettinsa armollisessa päätöksessään 23. toukokuuta samana vuonna lopultakin vahvisti mainitun komission tuomion, vaikkakin 16 hopeaäyriä suuremmalla tullilla Uddevallasta maastavietävää rautakippuntaa kohden. Tämä maksu ei merkinnyt mitään muuta kuin samansuuruista Göteborgin kauppiaille suoritettavaa korkoa.
Ja vielä: asia ei saanut jäädä tähän, vaan vuotta myöhemmin Göteborgin edustaja Jacob Sahlgren nosti sen uudestaan esille ja sen jälkeen vuoden 1720 valtiopäivillä samat kollegiot ja salainen valiokunta tarkastelivat sitä. Tällöin määrättiin suoritettavaksi uusi selvitys, joka kuninkaallisen majesteetin armollisimmalla määräyksellä ja vuorikollegion 30. syyskuuta 1720 laatimalla kirjeellä annettiin herra paroni ja maaherra Ribbingin tehtäväksi. Mainittu maaherra yhtyi kaikin osin edeltävään komissioon, kuten hänen Kristinehamnissa 29. marraskuuta samana vuonna laatimastaan pöytäkirjasta voidaan havaita. Tämä mietintö lähetettiin lausuntoa varten uudestaan kuninkaallisille kamari-, vuori- ja kauppakollegioille sekä valtiokonttorille, jotka kaikki 29. toukokuuta 1722 yhdessä suosittelivat kuninkaalliselle majesteetille, että Uddevallalle vuonna 1719 uudestaan annettu tapulivapaus säilytettäisiin. Göteborgin kaupungin valtuutetun, pormestari von Utfallin vaatimuksesta asia kuitenkin lähetettiin edelleen sota- ja amiraliteettikollegioihin, jotka asettuivat mietinnössään täysin vastakkaiselle kannalle.19
Lopulta asia alistettiin vuonna 1723 erityiselle näitä kiistoja ratkaisemaan asetetulle deputaatiolle, joka 5. syyskuuta samana vuonna esitteli sen koko laajuudessaan valtakunnan korkea-arvoisille säädyille.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 11.
Sammanhanget af saken är kårteligen detta: Målet anmältes 1688 i Kongl. Bärgs-Collegio och af Kongl. Maj:t under den 20 Jan. och 12 April 1689 remitterades til en då förordnad Commerce-Commissions och Kongl. Bärgs-Collegii skärskådande; men som ingendera parten war med bewis försedd, fant Commission nödigt, at i orten en Commission af Bärgs-Collegii Ledamöter skulle förordnas öfwer detta mål, hwarpå likwäl ingen werkställighet fölgde, utan lämnades Bärgslagen uti sin ömkanswärda belägenhet, alt til år 1710, då Bruks-Patronerne, jämte menige Bärgslagen,16 genom 2:ne Supliker och 1 Memorial itererade17 sin förra klagan, i anledning hwaraf Bärgs-Collegium genom Skrifwelse af den 10 Maji, förständigade Kongl. Kammar- och Commerce-Collegierne, huruledes Hammar-Patronernes och gemena18 Bärgslagens i Wärmeland ofelbara undergång genom en slik twungen Handel stod at befara. Öfwer detta ämne upkom bemälte Collegier imellan en swår och widlyftig Skrift-wäxling, som ändteligen stannade däri, at en Commission i orten til detta målets undersökning måtte förordnas.
Imedlertid och at göra Commission onödig, lät Kongl. Kammar- och Commerce-Collegierne genom Bref til Magistraten i Götheborg åtwarna Stadens trafiqverande Handlande,19 at med sådant odrägeligt twång och förtryck samt oginhet i Järn-handel och förlags-Contracter20 afstå, så kärt dem war, at få behålla sin undfångne Stapel-frihet, hwilket likwäl ej hade bättre werkan, än at Kongl. Maj:ts Egit Tionde-järn,21 det året lemnades aldeles oförsåldt, och de därpå gjorde anordningar22 måste återsändas. I anledning hwaraf bemälte Collegier föranlåtos, at under den 5 Sept. 1710 iterera sin förra åtwarning, med uttryckelig tilsats, at Hans Kongl. Maj:t och Riket wore mera angelägit, om en hel Bärgslags conservation, än några enskildte Köpmäns winst och fördel, de där intet betänkande hade, de Staden af höga Öfwerheten förlänte, och på det allmänna bästa syftande Privilegier, til sin privata nytta och fördel at missbruka.18
Men som Bärgslagen af dessa wackra ord, såg ingen werkan, eller hade det aldraminsta, at trygga sig wid; påstod23 den än ytterligare om den faststäldte Commissions sättande, hwilken ändteligen 1711 den 31 Julii i Philipstad sammanträdde. Denne Commission bestod af följande Ledamöter, nämligen Lands-höfdingen, sedermera Riks-Rådet Salomon Cronhjelm, och twänne Assessorer, Kindmund och Cederstedt, hwilken resolverade,24 at berörde Bärgslag skulle njuta lika försälgnings-frihet, som den öfriga i Riket, hwarföre Uddewalla skulle få igen sin 1681 förlorade Stapel-rätt, på det Den Järn-handelen emot Götheborg Balancera kunde.
Men bedröfweligt war, at äfwen detta utslag ej blef werkstäldt, utan kom saken å nyo först 1719 under granskning af Collegierne och Secreta-Utskottet, på hwilkas tilstyrkande Hännes Kongl. Maj:t, genom nådig Resolution af den 23 Maji, samma år, ändteligen stadfäste berörde Commissions dom, dock med 16 öre Silfwermynts drygare Tull för hwart Skepp. Järn, som från Uddewalla skulle exporteras, hwilken afgift icke annat war, än en lika stor Ränta til Götheborgs Handlande.
Än mera: Saken fick ei blifwa därwid, utan blef året därpå af Götheborgs Fullmägtig Jacob Sahlgren å nyo uprörd, och sedan wid 1720 års Riksdag af samtelige Collegierne och Secrete-Utskottet granskad, så at det då förordnades en ny Commission, som af Herr Baron och Landshöfdingen Ribbing, enligt Kongl. Maj:ts nådigste Befallning, och Bärgs-Collegii Bref af den 30 Sept. 1720 skulle förrättas; hwarwid bemälte Landshöfdinge til alla delar instämde med den förra Commission, som af dess Protocoll, hållit i Christinæhamn, den 29 Nov. samma år, kan intagas. Detta betänkande remitterades på nytt til Kongl. Kammar- Bärgs- och Commerce-Collegiernes samt Stats-Contoirets utlåtande, hwilka alla den 29 Maji 1722 gemensamt tilstyrkte K. Maj:t, at bibehålla Uddewalla wid den 1719 å nyo undfångne Stapel-frihet; men på Götheborgs Stads Fullmägtig Præsidentens25 Utfalls påstående,26 afgick saken ytterligare til Krigs- och Amiralitets-Collegierne, som med et aldeles häremot stridande betänkande inkommo.19
Sluteligen uptogs hon år 1723 af en särskild öfwer dessa twistigheter tilförordnad Deputation, som under den 5 September samma år, lade den samma i hela sin widd för Riks. Höglofl. Ständers ögon.
§ 11
Asian tausta on lyhykäisyydessään tämä: tapaus ilmoitettiin vuonna 1688 kuninkaalliselle vuorikollegiolle, ja kuninkaallinen majesteetti alisti sen 20. tammikuuta ja 12. huhtikuuta 1689 silloin asetetulle kauppakomissiolle ja kuninkaalliselle vuorikollegiolle harkittavaksi, mutta kun kummallakaan osapuolista ei ollut esittää näyttöä, kauppakomissio totesi tarpeelliseksi, että vuorikollegion edustajista muodostettu komissio määrättäisiin ratkaisemaan tämä asia paikan päällä. Tätä ei kuitenkaan pantu toimeen, vaan Bergslagen jätettiin yksin säälittävään asemaansa aina vuoteen 1710 asti, jolloin ruukinpatruunat sekä Bergslagenin rahvas toistivat vanhan valituksensa kahden anomuksen ja yhden muistion kautta. Tämän johdosta vuorikollegio ilmoitti kirjelmässään 10. toukokuuta kuninkaallisille kamari- ja kauppakollegioille, kuinka vasarapatruunoiden ja Värmlannin vuorikunnan rahvaan väistämätön turmio oli pelättävissä moisen pakotetun kaupan takia. Tästä aiheesta syntyi mainittujen kollegioiden välinen tiukkasanainen ja laaja kirjeenvaihto, joka lopulta päättyi siihen, että tapauksen tutkimiseksi täytyisi järjestää paikan päälle komissio.
Tällä välin ja tehdäkseen komission tarpeettomaksi kuninkaalliset kamari- ja kauppakollegiot antoivat Göteborgin maistraatille lähetetyn kirjeen välityksellä varoituksen kaupungin kauppiaille pidättäytyä kohtuuttomasta pakottamisesta ja painostuksesta sekä nurjamielisyydestä rautakaupassa ja ennakkomaksusopimuksissa27, mikäli he halusivat saada säilyttää hankkimansa tapulivapauden. Tällä ei kuitenkaan ollut sen kummempaa vaikutusta, kuin että kuninkaallisen majesteetin omat rautakymmenykset28 jätettiin tuona vuonna tyystin myymättä ja että niiden varaan tehdyt tilaukset täytyi palauttaa. Tämän takia mainitut Kollegiot saivat syyn toistaa 5. syyskuuta 1710 aiemman varoituksensa selväsanaisella lisäyksellä, että hänen kuninkaalliselle majesteetilleen ja valtakunnalle olisi koko Bergslagenin säilyttämisestä huolehtiminen tärkeämpää kuin joidenkin yksittäisten kauppiaiden voitto ja etu, niiden jotka siekailematta väärinkäyttivät korkean esivallan kaupungille antamia ja yleiseen hyvään tähdänneitä privilegioita yksityiseksi hyödykseen ja edukseen.18
Mutta koska Bergslagen ei havainnut näiden kauniiden sanojen vaikuttaneen mitenkään eikä sillä ollut mitään mihin turvautua, se vaati yhä edelleen päätetyn komission asettamista. Tämä kokoontui lopulta 31. heinäkuuta 1711 Filipstadissa. Komission jäseninä olivat maaherra ja myöhempi valtaneuvos Salomon Cronhielm ja kaksi asessoria, Kinninmundt ja Cederstedt. Komissio ratkaisi, että kyseinen vuorikunta saisi nauttia samoista myyntivapauksista kuin muutkin vuorikunnat, minkä vuoksi Uddevalla saisi takaisin vuonna 1681 menettämänsä tapulioikeudet, jotta sen rautakauppa voisi toimia Göteborgin vastapainona.
Mutta surkuteltavaa oli, ettei tätäkään ratkaisua pantu täytäntöön, vaan asia tuli vasta vuonna 1719 uudestaan tarkasteltavaksi kollegioissa ja salaisessa valiokunnassa, joiden puoltojen jälkeen hänen kuninkaallinen majesteettinsa armollisessa päätöksessään 23. toukokuuta samana vuonna lopultakin vahvisti mainitun komission tuomion, vaikkakin 16 hopeaäyriä suuremmalla tullilla Uddevallasta maastavietävää rautakippuntaa kohden. Tämä maksu ei merkinnyt mitään muuta kuin samansuuruista Göteborgin kauppiaille suoritettavaa korkoa.
Ja vielä: asia ei saanut jäädä tähän, vaan vuotta myöhemmin Göteborgin edustaja Jacob Sahlgren nosti sen uudestaan esille ja sen jälkeen vuoden 1720 valtiopäivillä samat kollegiot ja salainen valiokunta tarkastelivat sitä. Tällöin määrättiin suoritettavaksi uusi selvitys, joka kuninkaallisen majesteetin armollisimmalla määräyksellä ja vuorikollegion 30. syyskuuta 1720 laatimalla kirjeellä annettiin herra paroni ja maaherra Ribbingin tehtäväksi. Mainittu maaherra yhtyi kaikin osin edeltävään komissioon, kuten hänen Kristinehamnissa 29. marraskuuta samana vuonna laatimastaan pöytäkirjasta voidaan havaita. Tämä mietintö lähetettiin lausuntoa varten uudestaan kuninkaallisille kamari-, vuori- ja kauppakollegioille sekä valtiokonttorille, jotka kaikki 29. toukokuuta 1722 yhdessä suosittelivat kuninkaalliselle majesteetille, että Uddevallalle vuonna 1719 uudestaan annettu tapulivapaus säilytettäisiin. Göteborgin kaupungin valtuutetun, pormestari von Utfallin vaatimuksesta asia kuitenkin lähetettiin edelleen sota- ja amiraliteettikollegioihin, jotka asettuivat mietinnössään täysin vastakkaiselle kannalle.19
Lopulta asia alistettiin vuonna 1723 erityiselle näitä kiistoja ratkaisemaan asetetulle deputaatiolle, joka 5. syyskuuta samana vuonna esitteli sen koko laajuudessaan valtakunnan korkea-arvoisille säädyille.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 10
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 12
paikat: Bergslagen Filipstad Göteborg Kristinehamn Uddevalla Värmlanti
Henkilöt: Cederstedt, Jonas Cronhielm, Salomon Kinninmundt, Robert Ribbing, Conrad Sahlgren, Jacob Utfall, Wilhelm von
Raamatunkohdat:
Aiheet: