Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 87
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 89
§ 88
Kahdennessatoista momentissa kriitikko asettaa elinkeinot poliittiseen paremmuusjärjestykseen sen mukaan, voivatko ne työllistää useampia vai harvempia työläisiä. Minusta tämä olisi perusteltua ainoastaan, jos meillä olisi kansaa kuin hyttysiä täyttämään kaikki elinkeinot yhdellä kertaa. Mutta siinä tapauksessa, että meillä olisi sitä erittäin vähän, seuraa toinen kysymys: Miten osaisin päätellä, mikä elinkeino tulisi sijoittaa arvoltaan ensimmäiseen luokkaan, mikä seuraavaan ja niin edelleen? Saataisiinkohan matalimpaan luokkaan asettaa lainkaan työläisiä ennen kuin ensimmäiset ovat tulleet täytetyiksi? Vai pitäisikö kaikki täyttää kerralla? Ja mistä kriitikko aikoo ottaa heidät?
Minulle vastataan: kaikki tällainen selviää taulustolaitoksesta, kun saadaan tietää, mikä elinkeino on elättänyt suurimmat väkimäärät. Mutta ajattele, jos taulustolaitos olisi perustettu Ruotsiin jo vuonna 1720, silloin kun merenkulku oli käytännössä täysin lamautuneena, ja jos silloin olisi seurattu poliittista arvoluokitusta, niin merenkulun elvyttäminen lienee ollut yksi viimeisistä elinkeinoista, joille tuolloin olisi uhrattu ajatuksia. Tai jos sattumalta joku siten ajatteleva, jollainen kirjoittajan syytetään olevan, olisi pitänyt ohjia silloin, kun tuoteplakaatti säädettiin, olisikohan merenkulkumme silloin saanut saman etusijan ja aseman, joka sillä nyt on? Enpä usko.
Göteborgin ja Bohusin läänin sillinpyynti oli 20 vuotta sitten tämän arvojärjestyksen matalimmilla sijoilla, mutta nyt tilanne on täysin toinen. Olisi kiinnostavaa tietää, kuka onkaan nostanut tämän elinkeinon aiemmasta sijoituksestaan. Vastataan, että sillinpyynti voi nyt ruokkia suurempia väkimääriä kuin aiemmin, mutta kysyn poliittisten arvojärjestystemme tekijöiltä, mistä he tietävät sen, elleivät kokemuksesta, että niin todellakin tapahtui? Näin ollen tämä elinkeino on ottanut paikkansa arvojärjestyksessä itse, ja silloin on käsitykseni mukaan yhdentekevää, millaisen sijoituksen arvojärjestyksessä kriitikko tälle kalastukselle antaa.
Hän sanoo tosin, että kun arvojärjestys rakennetaan tälle perustalle, mitkään ilmaantuvat tapahtumat, millaiset tahansa, eivät voi sen hyödyllisyyttä muuttaa eivätkä kumota. Mutta jos silli ei enää nousisi tähän saaristoon, mitä on jo usein tapahtunut, niin että kaikki suolaamot seisoisivat 20–30 vuotta täysin autioina, niin pelkään, että kriitikko saisi kirjoittaa poliittisen arvojärjestyksensä uudelleen ja asettaa tämän elinkeinon kaikkein alimmaksi. Siihen ei tarvita enempää kuin kaksi säädöstä, nimittäin: suolaamojen omistajien asettaminen epävarmuuteen omistuksestaan ja tavaran myynnin estäminen, niin sama päämäärä toteutuu, vaikka Jumala olisi siunauksessaan miten antelias.
Kriitikko vastannee minulle, että sellaisessa tapauksessa sama elinkeino ruokkii pienemmän väkimäärän eikä siten voi saada muuta kuin alhaisemman sijoituksen, ja siinä hän on oikeassa. Mutta kysyn nyt puolestani häneltä, onko hänen arvojärjestyksensä tuottanut tämän elinkeinon tilan, vai johtuuko se Jumalan oikullisesta siunauksesta ja siitä, millä vapaudella ja varmuudella kukin voi tätä elinkeinoa hyödyntää? Ja eikö kriitikko ole arvojärjestyksineen vain pelkkä kirjuri, joka merkitsee ylös luonnon ja säädösten vaikutukset elinkeinoihin, eikä hän voi ottaa askeltakaan eteenpäin ja sanoa, minkä sijan jokin elinkeino voi saada, ilman että on vaarassa tehdä mitä vakavimman virheen?
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 87
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 89
paikat: Bohuslääni Göteborg Ruotsi
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: