Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Yhdeksäs saarna Jumalan kymmenestä käskystä

Yhdeksäs saarna käskyistä, § 6

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 6

Ensimmäinen osa

Jotta voisin lupaukseni mukaisesti oikein selittää teille, hyvät kuulijani, mitä Jumala tässä kahdeksannessa käskyssä kieltää, on tarpeen ennakolta tuntea tarkoin se oleellinen ero, joka on epätotuuden ja valheen välillä. Epätotta on kaikki se mitä luulemme, sanomme tai kirjoitamme jostakin asiasta vastoin sen todellista ja totuudenmukaista tilaa, kun taas valheeksi on perusteltua kutsua vain sellaista epätotuutta, joka joko pilkkaa Jumalaa tai vahingoittaa lähimmäistämme ja itseämme. Edellinen voi olla luvallista, jopa toisinaan rakentavaa ja asiaankuuluvaa, jälkimmäinen ei koskaan. Sepite, joka ei ole lainkaan tosi, voi olla paitsi luvallinen, myös hyödyllinen ja kohottava, jos se johtaa ymmärryksen ja tahdon kohentumiseen. Jonatanin käyttämää epätotuutta, jolla hän pelasti Daavidin tämän verenhimoisen vihollisen, kuningas Saulin käsistä, ei lueta Raamatussa hänelle moitteeksi vaan pikemmin kiitokseksi 1. Sam. 20:29, ja meille salaisesti uskotun totuuden kätkeminen epätotuuden kaapuun on joskus meidän kallis velvollisuutemme, jos sen syynä on lähimmäisen luvallinen puolustaminen, mutta toisella kerralla, kun Jumalan ja lähimmäisen kunnia vaativat meiltä totuutta, se on erittäin tuomittava teko. Näemme siis, ettei Jumala suinkaan ole kieltänyt kaikkea epätotuutta, mutta kylläkin kaiken valheen, joka esitetään lähimmäisen vahingoittamiseksi jollakin tavalla. Ne epätotuudet, jotka varsinaisesti koskevat jumalallista olemusta ja tähtäävät hänen majesteettisuutensa, hänen armonsa ja hänen ilmoitetun sanansa totuuden vähättelyyn, kielletään Jumalan lain ensimmäisessä taulussa. Tässä sen sijaan sanotaan nimenomaan: Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan, tai jos haluamme sanoa sen sanatarkemmin pohjatekstin mukaan: Älä puhu lähimmäistäsi vastaan valheellisesti todistaen. Tästä nähdään selvästi, että suuri ja kaikkivaltias Lainsäätäjä tässä käskyssä yleisesti kieltää kaiken väärän todistuksen ja valheen lähimmäistä vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä itsellämme on tai me välitämme muille lähimmäisestä sellaisia käsityksiä, jotka vahingoittavat häntä tai muita ihmisiä eivätkä pidä yhtä totuuden ja sen sisällön kanssa, eli asetamme häneen virheellisen leiman. Tämän käsittämiseksi paremmin meidän tulee toisaalta muistaa, että kukaan muu kuin kaikkivaltias Jumala ja sydänten tarkastaja ei voi täysin tuntea meidän ja kaikkien muiden ihmisten todellista sisäistä ja ulkoista olemusta, ja siksi vain hän voi olla arvioissaan erehtymätön. Mutta toisaalta meidän tulee tietää, että meidän varmuutemme siitä, että arviomme lähimmäisestä on todenmukainen, ei millään muotoa vapauta meitä tuon käskyn rikkomisesta koituvasta vastuusta, vaan tämä riippuu ensinnäkin siitä, kuinka ahkerasti olemme tutkineet sitä asiaa, jota arvioimme. Jos nimittäin otamme asian sellaisena kuin se äkkikatsomalta meille näyttäytyy, käy monta kertaa niin, että erehdymme usein piilossa olevasta totuudesta, vaikka tarkemmin tutkimalla olisimme voineet saada sen selville. Toiseksi asia riippuu varsin paljon siitä, miten puolueettomia totuuden etsimisessä olemme. Millaisen vaikutelman voinkaan teille, hyvät kuulijani, antaa tällaisesta asiasta muutamalla sanalla, kun tuskin varmaankaan saisin teitä tarpeeksi vakuuttuneiksi edes kokonaisessa saarnassa? Tässä käy usein niin, että olemme osapuolia ja tuomareita samassa asiassa, ja useimmiten omassa asiassamme. Yleensä asetamme lähimmäisen ja oman kunniamme samaan vaakaan, ja kun synnynnäisen itserakkautemme ja ylpeytemme vuoksi haluamme kohottaa itseämme toisessa vaakakupissa, lähimmäistä täytyy toisessa vastaavasti alentaa. Sukua, omaisia ja ystäviä, jotka koettavat tukea meitä, uskotaan, ja heitä puolustetaan täydellä vakaumuksella, mutta ikävä kyllä ei aina totuudenmukaisesti ja puolueettomasti, ja se, joka on koettanut jollakin tavalla vahingoittaa meitä ja väheksyä meidän tavoittelemaamme arvostusta, tulee helposti mustamaalatuksi, vaikka hän muuten olisi aivan viaton. Kuka voisi sanoa, kuinka paljon valheellisia todistuksia on syntynyt lähimmäistä vastaan yksinomaan tästä syystä, ja jopa niin, että valehtelija itse ei juuri ole tietoinen siitä? Kolmanneksi ja viimeiseksi tähän kuuluu inhottavin kaikista valheista, nimittäin se joka tapahtuu vastoin omaa vakaumusta, siis kun tietää asian todellakin olevan toisin kuin miten sen muille esittää, joko viattoman loukkaamiseksi tai rikkomuksen tekijän puolustamiseksi.

Kaikki tällainen valheellinen todistaminen kielletään selkeästi tässä käskyssä. Valhe on niin vastenmielistä, ettei myöskään terve järki voi muuta kuin yleisesti inhota sellaista, koska se on koko ihmissuvulle erittäin vahingollista. Myös viisaat pakanat ovat sen tuominneet *), ja kuinka selkeästi se kielletäänkään monessa ilmoituksen kohdassa? Jumala määräsi Mooseksen sanomaan Israelin lapsille: Älkää varastako, älkää valehdelko älkääkä pettäkö toisianne 3. Moos. 19:11. Viisas kuningas Salomo luettelee sen niiden kuuden asian joukossa, joita Herra vihaa Sananl. 6:16–17, ja siksi sanoo: Oikeamielinen vihaa valheellisuutta, jumalaton on iljettävä ja häpeällinen1 Sananl. 13:5. Suuri pakanoiden opettaja2 kehottaa efesolaisiaan näin: Luopukaa siis valheesta ja puhukaa toinen toisillenne totta, ja kertoo syyn: sillä me olemme saman ruumiin jäseniä Ef. 4:25, ja kolossalaisille hän antaa lyhyen mutta painokkaan käskyn: Älkää valehdelko toisillenne Kol. 3:9. Hän lukee valheen vanhan minän tekojen joukkoon, eikä se lainkaan kuulu kristitylle eli uudestisyntyneelle ihmiselle Kol. 3:9. Ja olkoon se todella kauhistuttavaa kaikkien kristittyjen silmissä, kun he lisäksi muistavat, että se on peräisin itseltään pimeyden ruhtinaalta, hirveältä murhaajalta ja koko sukumme autuuden tuhoajalta, josta totuuden suulla sanotaan: Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras, sen sijaan hän on valehtelija ja itse valheen isä Joh. 8:44. Hänestä se siis on peräisin; tähän valheen paulaan hän vangitsi ensimmäiset vanhempamme ja heidän mukanaan koko sukumme, ja samalla kylvi valheen myrkyllisen siemenen sydämeemme. Yhä edelleen hän imartelee syntisiä valheellisilla autuuden toiveilla, samalla kun hän johtaa näitä turmioon. Paheen, joka niin pahoin alentaa ja turmelee meidät niin ajassa kuin ikuisuudessakin, tulee siten olla kaikkien meidän silmissämme erityisen vastenmielinen.

 

*) Aristoteles sanoo Etiikan 4. kirjassa: Omne mendacium pravum & fugiendum est.3 Themistokles teoksessaan Oratio 4: Mentiri turpissimun ac liberali homini indignum est.4

  1. 1933/1992
  2. Suuri pakanoiden opettaja: apostoli Paavali
  3. Aristoteles sanoo ... pravum & fugiendum est.: Lainaus Aristoteleen teoksesta Nikomakhoksen etiikka, kirja IV. Simo Knuuttilan suomennoksena: ”Valheellisuus on itsessään alhaista ja moitittavaa”. Aristoteles, Teokset VII, Nikomakhoksen etiikka, Helsinki: Gaudeamus 2008, s. 78.
  4. Themistokles teoksessaan ... indignum est.: Chydenius (tai latoja) on tässä erehtynyt. Lainaus ei ole peräisin Themistokleelta vaan Themistioksen teoksesta Oratio 22 (Themistii Orationes Quae Supersunt, H. Schenkl, G. Downey & A. F. Norman 1965–1974, 2.75–95), joka on aikaisemmin usein numeroitu Oratio 4. Lainaus on suomennettuna: ”Valehteleminen on häpeällistä eikä sovi kunniallisen ihmisen arvolle”.

Alkuperäisdokumentit

Jaksot

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: