Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Yhdeksäs saarna Jumalan kymmenestä käskystä

Yhdeksäs saarna käskyistä, § 4

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 4

Mitähän iloa totuuden Jumala mahtaa saada tällaisista petoksista? Jumala, joka mittaamattomassa kaikkitietävyydessään tuntee kaiken, tarkastaa sydämen ja koettelee sisuskalut, kuinka sellainen voisi jäädä häneltä salatuksi? Vanhurskas Jumala, joka ei pidä jumalattomasta käytöksestä, ei voi rakastaa vääryyttä. Hyväätekevän Jumalan on mahdoton sietää sitä, että ihmissuku, joka on hänen hellimmän rakkautensa kohde, valheen vuoksi sillä tavoin tuhoaisi toinen toisensa? Siksi hän onkin pyhän lakinsa kahdeksannessa käskyssä säätänyt, että ulkoisen kunnian tulee olla mahdollisimman pitkälle yhdenmukainen sisäisen kanssa, eli että meidän puheidemme lähimmäisestä ja hänestä tekemiemme arvioiden on oltava sellaisia, että ne käyvät yksiin totuuden eli asian todellisen tilan kanssa. Hän sanoo: Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan. Se tarkoittaa, että järjellisenä olentona sinua ei ole suinkaan kielletty lausumasta mielipidettäsi esiin tulevista asioista ja ihmisistä, ja myös ilmaista sitä sanallisesti toisille, vaan päinvastoin, se on usein sinun velvollisuutesi totuuden puolustamiseksi. Vain sen minä sinulta kiellän, että sinä et saa millään tavalla todistaa valheellisesti lähimmäistäsi vastaan. Sinä et saa siis koskaan olla viholliseni, valheen iljettävän isän, kaltainen, vaan sinun on hankittava varma ja todenmukainen selko asioista, jotka tietoosi saat, ja sinun tulee rakkauden lain mukaan rehellisesti esittää ne todistuksena lähimmäisestäsi ja pysyä aina vuorenvarmasti ja tinkimättä totuudessa, niin että turvaat ja suojelet hyveellisen lähimmäisesi hyvää nimeä ja mainetta etkä minkään asiaankuulumattoman kannustuksen kautta tue turmeltunutta hänen pahuudessaan, vaan koetat totuuden avulla auttaa häntä oikealle tielle ja parannukseen. Järjestyksemme johdattaa meidät, siunatut kuulijat, tänään lähemmin tarkastelemaan tätä Herran lain kallisarvoista käskyä. Näettehän, että se johtaa viivasuoraan siihen meidän todelliseen autuuteemme, jolla myös Jumala haluaa meidän kunnioittavan häntä. Kootkaamme siis Herran nimessä ajatuksemme tähän tarkasteluun. Polvistukaamme Taivaallisen Jumalan eteen ja rukoilkaamme, että hän totuuden hengessä johdattaisi meitä tänään kaikkeen totuuteen. Isä meidän jne.

 

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: