Edellinen jakso: Yhdeksäs saarna käskyistä, § 16
Seuraava jakso: Yhdeksäs saarna käskyistä, § 18
§ 17
Siunatut Herrassa! Mitä mieltä olette tästä kuvauksesta? Eikö tällainen musta taulu muistutakin aivan liian hyvin useimpien meidän aikojemme ihmisten luonnetta? Tiedän varmaksi, että yleisesti ottaen saan tässä teidän hyväksyntänne, sillä tuskin on ketään, joka ei joskus olisi joutunut parjauksen kohteeksi ja saanut kärsiä paljon toisten valheiden ja uskottomuuden vuoksi. Mutta sallikaa minun heti selittää, että en ole kovinkaan tyytyväinen siihen, jos tämä puhe on antanut teille uutta aihetta rakkaudettomaan lähimmäisten moittimiseen, jonka estäminen kuitenkin oli tämän käskyn ja koko saarnamme pääasia. Toivoisin mieluummin jotain muuta, nimittäin että monet teistä tunnistaisivat tästä itsensä. Mutta siitä ei ole paljoa toivoa, sillä itserakkaus on joka puolelta linnoittautunut vahvasti, ja paha sydän on täynnä taidokkaita vastaväitteitä, joilla se puolustaa itseään. Miksi1 Liian kauan olen jo asunut täällä, missä kaikki vihaavat rauhaa. Minä tahdon rauhaa, mutta jos sanankin sanon, he ryhtyvät sotaan. Siksi hän rukoilee hartaasti Jumalaansa sanoen: Herra, pelasta minut valehtelijoiden käsistä, varjele heidän petollisilta puheiltaan Ps. 120:2. Voi, kunpa nämä pilkkakirveet ajattelisivat, kuinka paljon he valheillaan vahingoittavat itseään. He suututtavat niillä pyhän ja vanhurskaan Jumalan ja vetävät päälleen hänen kostonsa ajassa ja ikuisuudessa. Ja kerran heidän täytyy totuuden Jumalasta erotettuina mennä äärimmäiseen pimeyteen ja loputtomaan tuskaan yhdessä valheen hengen kanssa, jota he niin häpeällisesti seurasivat armon aikana. Mutta heitä ei seuraa vain tämä ikuinen kosto, sillä pahe tuo nimittäin aina mukanaan rangaistuksensa, mutta tuskin mikään pahe tuottaa sen paheelliselle niin kukkuramitalla kuin valhe. Valehtelija joutuu itse varmasti toisten panettelijoiden kohteeksi. Hän riistää toisten kunnian ja toiset ehkä ansaitustikin hänen kunniansa. Hän loukkaa toisten hyvää nimeä ja mainetta, mutta loukkaa kaikkien hyveellisten ja järkevien mielissä samalla myös omaa nimeään ja mainettaan. Hän tekee toisista valehtelijoita mutta saa samalla itse saman petollisuuden mustan leiman. Hän haluaa valheiden ja herjojen avulla päästä toisten ihmisten yläpuolelle, mutta juuri siksi kaikki häntä halveksivat ja polkevat. Kun tämän lisäksi tulevat huonon omantunnon soimaukset, jotka seuraavat pahetta ja antavat usein esimakua itse helvetin tuskista, niin näette hyvät kuulijat, kuinka onnettomia tämän käskyn rikkojien täytyykään olla.
meidän pitäisi ruveta muiden tuomareiksi, kun kukaan ei voi sanoa olevansa vapaa tämän käskyn rikkomuksista? Joka on syytön, se heittäköön lähimmäistään ensimmäisellä kivellä. Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Tarkastelkaamme mieluummin niin moninkertaisen väärän todistuksen seurauksia. Totuuden Jumalahan ei voi sietää valhetta. Kaikille hänen käskyjensä rikkojille langetettu kirous 5. Moos. 27 on kauhistuttava ja tavoittaa varmasti syntisen ajassa ja ikuisuudessa. Valheen isää ja alkuunpanijaa pidetään jo nyt ikuisissa kahleissa Jumalan oikeamielisen vihan alla suureen tuomion päivään saakka Judit 6. Turhaan toivovat hänen lapsensa silloin parempaa kohtaloa. Kavaltaja, joka sanoo sydämessään, ettei mitään Jumalaa ole olemassakaan, kai uskoo, ettei kosto häntä tavoita, mutta jokapäiväinen kokemus osoittaa, miten hänen omat pahat tekonsa kavaltavat hänet. Hän on kiusaksi toisille ihmisille, hänen teeskentelynsä on rehelliselle ansa, hänen kielensä on partaveitsi, jolla hän leikkaa pois toisten kunnian. Kuningas Daavid kysyykin: Mitä petollinen kieli voi sinulle tehdä, mitä se voi saada aikaan?, ja vastaa heti: Teräviä nuolia soturin jousesta, niinkuin tuli katajapensaassa. Siksi hän valittaa, että hänen täytyy asua sellaisten keskellä ja sanoo: Voi minua! Olen muukalaisena Mesekissä, minun täytyy asua Kedarin leireissä.
Edellinen jakso: Yhdeksäs saarna käskyistä, § 16
Seuraava jakso: Yhdeksäs saarna käskyistä, § 18
paikat: Israel Vähä-Aasia
Henkilöt: Daavid
Raamatunkohdat:
Aiheet: