Edellinen jakso: Yhdeksäs saarna käskyistä, § 15
Seuraava jakso: Yhdeksäs saarna käskyistä, § 17
§ 16
Sovellutus
Katsokaa, siunatut kuulijat! Näin kaikki Herran käskyt johdattavat meitä autuuteen, ja me tunnistamme tässä hänen ikuisen hyvyytensä, kun hän juuri autuuden edistämiseksi on antanut meille lain, ja näemme, kuinka hän myös tässä kahdeksannessa käskyssä selvästi osoittaa meille tien siihen. Emme todellakaan olisi kaukana paratiisista maan päällä, jos sen asukkaat tarkoin noudattaisivat tämän käskyn velvollisuuksia, mutta mitä näenkään? Valheen isän, joka kierolla petoksella kiskaisi ensimmäiset vanhempamme Jumalansa luota ja istutti samalla turmeltuneeseen ihmissydämeen myrkyllisen valheen siemenen, joka itää tuhansissa seuraavissa sukupolvissa. Sitä ruokkii sydämeen juurtunut ylpeys ja sokea itserakkaus, kieli levittää sitä kärkkäästi ja koko sukumme sanoinkuvaamattomaksi onnettomuudeksi se levittäytyy kaikkiin maan järjellisiin1 Aam. 5:9.2 Ja tuomareista voinen valittaa profeetta Miikan tavoin: Hyvät ovat kadonneet maasta, yhtään vanhurskasta ei ole ihmisten joukossa – – – Mitä ruhtinas tahtoo, sitä tuomari sanoo, että tämä tekisi hänelle vastapalveluksen. Mahtimiehet puhuvat omaan pussiinsa, vahinkoa tehden, ja vääntävät asiat miten tahtovat3 Miika 7:2–3. Ja kun näin on laita jopa tuomioistuimissa, joissa Herra on erityisellä tavalla luvannut olla niiden kanssa, joilla on siellä asioita hoidettavanaan, niin kuinkahan sitten mahtaa käydä jokapäiväisessä elämässä? Liitto ja luottamus ovat ne siteet, jotka yhdistävät ihmisiä keskinäiseen apuun ja yhteistyöhön, ja siksi Herra onkin pyhittänyt ne ja sanonut: Voiko liiton rikkoja päästä rangaistuksetta? Hes. 17:15. Mutta otetaanko tällaisia liittoja huomioon, sillä eikö tuhansittain sellaisia ole vallan rikottu? Sidkialla on uskottomuudessaan lukemattomia veljiä sekä johtomiesten että ihmisten keskuudessa 2. Aik. 36:13. Simei ei ollut suinkaan ainoa pilkkaaja 2. Sam. 16:7. Heitä on, Jumala paratkoon, kristittyjen joukossa paljon. Ei hävetä hankkia imartelemalla lähimmäisen luottamusta ja huutaa torilla julki hänen salaisuuksiaan hänen halventamisekseen. Juudas Iskariotilla on vieläkin paljon petturiveljiä: meidän aikanamme käytetään kainostelematta lipeviä sanoja, suudelmia ja vakuutuksia ystävyyden ja uskollisuuden osoittamiseksi juuri kun ollaan pettämässä. Mihin ystävyys useimpien kohdalla perustuu? Niinpä, yhteisymmärrykseen siitä, että herjataan ja panetellaan muita. Ystäviä huvitetaan sepittämällä valheellisia syytöksiä, väännellään sanoja, jotta voitaisiin parhaidenkin tekojen takaa löytää ja paljastaa epäpuhtaita tarkoituksia. Tällaisen käyttövoima on selvä: muuttumaton ja ylpeä sydän haluaa kaikilla ajateltavissa olevilla keinoilla painaa toisten kunniaa nostaakseen omaansa ja saadakseen loistaa yksin.
asukkaisiin, niin että se miltei suistaa heidät kurjuuteen. Valhe, tuo inhottava Saatanan sikiö, kasvaa valitettavasti kaikkialla. Enkä tänään edes puhu siitä valheesta, joka on valloillaan suuren Jumalan palvomisessa, kun sydämessä käännytään pois Herrasta, vaikka suurin osa lähestyy hänta puheissaan ja kunnioittaa häntä huulillaan. Siksi hän vihaakin heidän uudenkuun menojaan ja juhlapäiviään, että on väsynyt niitä kantamaan Jes. 1:14. Ja jos he tohtivat esittää tällaisia valheita sydänten tarkastajalle, niin voimme vain päätellä, missä määrin he uskaltaisivat tehdä samoin ihmisille. Edes tuomioistuimet eivät ole, Herra siitä varjelkoon, suinkaan sellaisesta vapaita. Usein syytetään viatonta ja pahantekijä kulkee vapaalla jalalla. Lainrikkoja tunnottomassa röyhkeydessään kieltää rikoksensa, todistajien valehteleminen ja väärin vannominen on herättänyt yleistä moitetta ja epävarmuutta. Asianajajat ovat usein lainvääristelijöitä, jotka lietsovat kansalaiset riitelemään toisiaan vastaan, jotta näin saisivat verotettua päämiehensä omaisuuden. Joskus he jakavat koko saaliin keskenään, tekevät lainkäytöstä katkeraa koiruohoa ja jättävät heitteille oikeuden!
Edellinen jakso: Yhdeksäs saarna käskyistä, § 15
Seuraava jakso: Yhdeksäs saarna käskyistä, § 17
paikat:
Henkilöt: Juudas Iskariot Sidkia Simei
Raamatunkohdat:
Aiheet: