Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Katekismussaarnoja: Toinen saarna

Toinen katekismussaarna, § 28

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 28

Tähän päättyy vihdoin Herran nimessä tämä Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, meidän Herramme tarkastelu, jossa koetin kuvata teille ensinnäkin hänen kallista persoonaansa ja toiseksi hänen hyviä tekojaan. Tarkasteluni on ollut liian lavea, mutta silti varmastikin liian lyhyt kunkin erityisen seikan suhteen, koska minun on täytynyt sivuuttaa paljon sellaista, mitä minun olisi pitänyt teille näin tärkeästä ja laajasta aiheesta sanoa. Maailmassa ei ole mitään asiaa kerrottavaksi, joka olisi runsaampi opetuksista kuin tämä; mikään aihe ei voi koskettaa sydäntämme enempää kuin juuri tämä uskonkappale, joka ikään kuin vuodattaa kokonaiset Jeesuksen rakkauden virrat sydämeemme sulattaakseen ja lämmittääkseen sitä. Mutta harvassa tarkasteluni kohdassa olen saanut mahdollisuuden johtaa tätä virtaa kuulijoideni sydämiin, ja nyt sekä aika että puheeni laajuus vaativat minua pikaisesti lopettamaan. Kääntäkää korvanne ja sydämenne vielä hetkiseksi viimeisten tämänpäiväisten sanojeni puoleen, sillä kuka tietää vaikka pian olisi viimeinen kerta. Te näette Jumalan pojan tulevan ihmiseksi teidän vuoksenne, vaeltavan köyhänä ja vähäpätöisenä maan päällä, kärsivän ja raatavan, kuivaavan veristä hikeä ja vihdoin kuolevan rakkaudesta teihin. Te kuulette hänen näyttävän teille tietä taivaaseen. Te tunnette, miten uskollisesti hän yrittää vetää yhteen ja koota teidät, niin kuin kanaemo kokoaa poikasensa siipiensä alle. Ettekö siis kysykin: miksi Jeesus tekee kaiken tämän? Vastaan hänen puolestaan, että hän tekee sen vain siksi, että teistä hänen kauttaan tulisi hänen omansa ja onnelliset ajassa ja ikuisuudessa. Mitä sanotte siihen? Työmies on palkkansa ansainnut. Haluatteko te kuitenkin jättää tämän päivätyömiehen, tämän uskollisen raatajan vaille palkkaa? Ei sinne päinkään, vaan maksakaamme hänelle palkka. Tehkäämme se heti tänään ennen kuin aurinko laskee. Mitä sitten on se palkka, jota hän meitä pyytää? Ei muuta kuin se, että tänään haluatte tulla hänen omikseen. Se tarkoittaa, että katuen tunnustatte, että te, tarkoitan monet teistä, olette myyneet sielunne ja ruumiinne synnin ja Saatanan orjuuteen, ja hartaasti kaivaten huudatte tätä Jeesusta, teidän Lunastajaanne, sekä että te ymmärrätte ja omaksutte hänen täydelliseen sovituksensa, aivan kuin se onneton, joka on hukkumaisillaan mitä hartain pyynnöin ja vilpittömin toivein tarttuu auttajaansa kädestä eikä päästä siitä irti, ennen kuin on välttänyt vaaran. Muistakaa kuitenkin, että te ette omista itse itseänne, vaan olette Jeesuksen kalliilla verellä ostetut. Tehän kuulutte hänelle ruumiiltanne ja sielultanne. Mutta jos ette halua kuunnella minua ja ottaa vastaan neuvojani Jeesuksen tähden, jos olette riittävän kylmäverisiä katsoaksenne Jeesuksen kaikkia tuskia, jotka hän on teidän edestänne kärsinyt, ilman että hänen koko rakkautensa teitä liikuttaisi, niin tehkää se edes oman autuutenne, oman onnenne vuoksi. Tai miksi haluatte kuolla, siis syöstä itsenne ajalliseen ja ikuiseen turmioon. Olisi kauhistuttavaa juosta silmät auki päin helvettiä, ilman mitään pakotietä, mutta vielä sitäkin säälittävämpää on nähdä syntisten vapaaehtoisesti juoksevan sinne, kun Jeesus Kristus on valmistanut meille tien taivaaseen. Näin suuri sokeus ja hulluus aiheuttaa pakostakin riuduttavan katumuksen, mutta voi! kunpa se ei teille tulisi liian myöhään! Vielä olisi aikaa kääntyä oman Armahtajanne puoleen. Tehkää se tänään katuvin, vilpittömin ja armoa etsivin sydämin. Teidän kuninkaananne ja paimenenanne hän ottaa kadotetut lampaansa armollisille hartioilleen ja kantaa teidät laumaansa, jossa hän suo teille armon ja kyvyn palvella Vapahtajaanne, jotta tulisitte hänen omakseen, eläisitte kuuliaisena hänen valtakunnassaan ja palvelisitte häntä ikuisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa.1


  1. jotta tulisitte hänen ... viattomuudessa ja autuudessa: lainaus Lutherin Vähästä katekismuksesta (suom. 1999)

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: