Toinen katekismussaarna, § 24

§. 24.

Sedan vi nu således omrört och förklarat vår Frälsares trenne ämbeten, böre vi äfven något i korthet nämna serskildt om hans förnedring och uphöjelse. Nödvändigheten af Jesu förnedring visar sig lätteligen för oss när vi betrakte tvänne af hans Ämbeten, nemligen det Öfversta-Presterliga och Prophetiska; ty utom något förnedrande hade han omöjeligen kunnat undergå de smärtesamma marter och plågor ja sjelfva döden, som den borde utstå, hvilken skulle betala vår skuld och utstå vårt straff. I sin Guddomeliga härlighets glants hade han ej eller kunnat vara vår Lärare; människorna hade flytt för denna Guddomeliga synen, såsom Israels barn för Herrans härlighet på Sinai berg. Han skulle aldeles såsom människa tala med människor och lära dem salighetens väg genom trona, i anseende hvartil ett sådant förnedrande var oumgängeligit.352

Den sig förnedrande Personen var väl i gemen at tala Jesus Christus, såsom Paulus äfven kallar honom, då han omrörer denna hans förnedring Phil. 2:5. hvilket namn innefattar hela hans Person, och således båda naturerna, hvilket dock bör tagas med varsamhet och kan så sägas i anseende därtil, at båda naturerna äro med hvarannan på det närmaste så förenade, at det som tilkom den ena naturen, äfven i kraft däraf kan sägas om hela Christi Person. Men at tala tydeligen må vi veta, at det ingalunda var den Guddomeliga naturen som förnedrades, utan den människliga; ty såsom Gud är och blifver i alla evighet en oombytelig Gud, så kunde ock Jesu Guddomeliga natur ej undergå någon förändring eller förnedring, utan hörer den egenteligen Christi människliga natur til; ty den Guddomeliga kunde hvarken lida eller dö.

Men vi böre vid denna Jesu förnedring i synnerhet märka tre ting, nemligen först hvaruti den bestod, för det andra, huru denna dess beskaffenhet bevises af den Heliga Skrift, och för det tredje hvad förrättningar, eller rättare sagdt, hvad stycken af Jesu vandel höra hit. At korteligen beskrifva Christi förnedring, är den icke annat än en af- eller ned läggning af Guddomeliga egen353skapernas bruk och ett antagande af människliga svagheter och böjelser. At rätt förstå detta, böre vi erindra oss hvad redan förut är tydeligen förklaradt, nemligen at Frälsarens Jesu människliga natur i sjelfva aflelsen, i kraft af den Personliga föreningen och den däraf flytande egenskapernas meddelning, blef delagtig af alla Guddomeliga egenskaper; och emedan han som nyss sades, med deras fullkomliga bruk ej kunde förrätta och fullborda sitt försonings ämbete, aflade han de Guddomeliga honom meddelta egenskapers bruk, men ingalunda allas, ty några af hans Guddomeliga egenskaper voro för honom til en rätt förvaltning af sitt Prophetiska ämbete aldeles oumbärliga, såsom hans allvetenhet, at känna människors tankar, och at veta förkunna tilkommande ting, och hans allmakt, at genom Guddomeliga undervärk bevisa sig vara sänd af Gud. Hans förnedring bestod vidare uti ett värkeligit antagande af människliga böjelser och svagheter. En Guddomelig Person, sådan som Christus i aflelsen var blefven, var äfven skild från alla människliga svagheter. Men vår Frälsare antog sig dem, så at vi läse om honom at han var hungrig Matth. 4:2. torstig Joh. 19:28. fattig, Matth. 8:20. bedröfvad, Joh. 12:35427. och gråtande Cap. 11:35. med mera. Men at ännu vinna häruti mera tydelighet, anmärke vi först, at Jesu förnedring egenteligen at tala icke bestod uti sjelfva mandoms anammelsen, ty det var icke Guddomen som förnedrade sig, ehuru den at utmärka högden af Jesu kärlek, kallas ofta af äldre och nyare Lärare en förnedring. Den människliga naturen blef eller ingalunda förnedrad i aflelsen, utan rättare sagdt uphögd genom den Guddomeliga naturens förenande där med; ty om förnedrandet hade bestått i mandomens anammande, så borde Christi uphöjande äfven tvärt om bestå uti dess afläggande, som dock aldeles strider emot sakens rätta beskaffenhet. Vidare anmärke vi, at den består eller ingalunda i ett helt och hållet afläggande eller afsöndrande af all Guddomsens fullhet ifrån den människliga naturen, ty hade Christi mandom gjort det, så hade den personliga föreningen emellan båda naturerne blifvit uphäfven, som dock aldrig skedt eller sker i evighet, som vi förut visat, och ses äfven tydeligen af hans förhållande under sin djupaste förnedring, hvarest icke ofta synas strålar af hans höghet. För det tredje erindre vi oss, at den ingalunda eller består i ett blott fördöljande eller undangömmande af sina Guddo355meliga egenskaper; ty då hade hela hans vandring i fattigdom, under smärtor och föragt, icke innehållit något sådant värkeligit, då hade ock hela hans korsfästelse och död varit idel förställning och intet värkeligit lidande, och til följe däraf ej eller kunnat vara förtjenande.1 berättigande till syndaförlåtelse och rättfärdiggörelse för den troende människan Utan böre vi för det fjerde anmärka, at hans förnedring bestod uti vissa Guddomeliga egenskapers afläggande, och människliga svagheters antagande, så ofta och i den mån, han fant det nödigt til sina försonings- och läro-ämbetens rätta förvaltande. Så aflade han til exempel sin Guddomeliga allmagt, då han lät sig gripa, binda, slå och korsfästa, sin odödelighet, då han lät sina fiender tilfoga sig en smärte- och smädefull död; men ej altid, som vi förut anmärkte.

1. berättigande till syndaförlåtelse och rättfärdiggörelse för den troende människan

§ 24

Kun nyt olemme näin käsitelleet ja selvittäneet Vapahtajamme kolmea tehtävää, meidän tulee myös lyhyesti erikseen sanoa jotain hänen alentamisestaan ja korottamisestaan. Jeesuksen alentamisen välttämättömyys ilmenee meille helposti, kun katsomme kahta hänen tehtäväänsä, nimittäin ylipapin ja profeetan, sillä ilman jonkinlaista alentamista hänen olisi ollut mahdotonta kokea tuskallisimpia kipuja ja vieläpä kuolemaa, jotka sen piti kestää, jonka oli maksettava velkamme ja kestettävä rangaistuksemme. Jumalallisen kirkkautensa loistossa hän ei myöskään olisi voinut olla meidän opettajamme. Ihmiset olisivat paenneet tuota jumalallista näkyä niin kuin Israelin lapset pakenivat Herran kirkkautta Siinainvuorella. Hänen piti puhua ihmisten kanssa kuin toinen ihminen ja opettaa heitä autuuden tielle uskon kautta, ja tästä syystä alentaminen oli välttämätöntä.352

Alennettu persoona oli toki yleisesti sanottuna Jeesus Kristus, niin kuin Paavali myös häntä kutsuu käsitellessään hänen alentamistaan Fil. 2:5, mikä nimi käsittää koko hänen persoonansa ja siten molemmat luonnot, mikä tässä tulee kuitenkin ymmärtää varauksella, ja mikä voidaan sanoa siinä mielessä, että molemmat luonnot ovat niin tiiviisti toisiinsa yhdistyneinä, että sen mikä kuuluu toiseen luontoon, voidaan tämän voimasta sanoa kuuluvan myös koko Kristuksen persoonaan. Mutta puhuaksemme selvästi meidän tulee tietää, ettei jumalallinen luonto suinkaan ollut se mikä alennettiin vaan inhimillinen, sillä niin kuin Jumala on ja tulee ikuisesti olemaan muuttumaton Jumala, niin ei myöskään Jeesuksen jumalallinen luonto voi mitenkään muuttua tai alentua, vaan se kuuluu varsinaisesti Kristuksen ihmisluontoon, sillä jumalallinen ei voisi kärsiä eikä kuolla.

Mutta meidän tulee tässä Jeesuksen alentamisessa erityisesti huomata kolme seikkaa, nimittäin ensinnäkin, mitä siihen sisältyi, toiseksi, miten Pyhä kirja todistaa tästä sen sisällöstä ja kolmanneksi, mitkä tehtävät tai oikeammin sanottuna mitkä Jeesuksen elämän vaiheet tähän asiaan liittyvät. Lyhyesti sanottuna Kristuksen alentaminen ei ole mitään muuta kuin jumalallisten ominaisuuksien käytöstä luopumista353 ja inhimillisten heikkouksien ja taipumuksien omaksumista. Jotta ymmärtäisimme tämän oikein, meidän tulee muistaa, mitä edellä jo selkeästi selvitettiin, siis että Vapahtaja Jeesuksen inhimillinen luonto heti siittämisessä, persoonien yhdistymisen ja siitä seuraavan ominaisuuksien välittymisen kautta tuli osalliseksi kaikista jumalallisista ominaisuuksista, ja koska hän, kuten äsken sanottiin, ei olisi voinut niitä täydellisesti käyttämällä täysin suorittaa ja toteuttaa sovitusvirkaansa, niin hän luopui hänelle välittyneiden jumalallisten ominaisuuksien käytöstä. Hän ei kuitenkaan luopunut lähimainkaan kaikista, sillä jotkin jumalalliset ominaisuudet olivat hänelle hänen profeetallisen virkansa oikeassa hoitamisessa täysin välttämättömiä, kuten hänen kaikkitietävyytensä, jonka avulla hän tiesi ihmisen ajatukset ja tulevat asiat, sekä hänen kaikkivaltansa, jotta hän jumalallisilla ihmeteoillaan osoittaisi olevansa Jumalan lähettämä. Hänen alentamisensa perustui edelleen ihmisen taipumusten ja heikkouksien todelliseen omaksumiseen. Jumalallinen persoona, jollaiseksi Kristus siittämisessään oli tullut, oli täysin erossa myös kaikista ihmisen heikkouksista. Mutta Vapahtajamme otti ne itseensä, niin että me luemme siitä miten hän oli nälkäinen Matt. 4:2, janoinen Joh. 19:28, köyhä Matt. 8:20, järkyttynyt Joh. 12:27,354 itkevä Joh. 11:35 ym. Mutta selvittääksemme tämän vielä paremmin huomautamme ensinnäkin, että Jeesuksen alentumisessa ei varsinaisesti ollut kysymys itse ihmiseksitulemisesta, sillä jumaluus ei ollut se, joka alensi itsensä, vaikka vanhemmat ja uudemmat opettajat usein Jeesuksen rakkautta korostaakseen kutsuvatkin tätä alentamiseksi. Inhimillistä luontoa taas ei mitenkään alennettu siittämisessä, vaan oikeammin sanottuna se korotettiin, koska jumalallinen luonto yhdistyi siihen. Sillä jos alentaminen olisi tarkoittanut inhimillisen luonnon omaksumista, niin Kristuksen ylentämisen olisi päinvastoin pitänyt merkitä siitä luopumista, mikä kuitenkin on täysin asian oikean luonteen vastaista. Edelleen huomautamme, että se ei myöskään merkinnyt kaiken jumalallisen täydellisyyden loitontamista tai erottamista inhimillisestä luonnosta, sillä jos Kristuksen ihmiseksituleminen olisi aikaansaanut sen, niin persoonallinen yhdistyminen molempien luontojen välillä olisi kumottu, mitä ei kuitenkaan tapahtunut eikä milloinkaan tapahdukaan, kuten edellä osoitimme. Tämä nähdään myös selvästi hänen tilastaan syvimmän alennuksen aikana, jolloin hänen korkeutensa säteily ei useinkaan näkynyt. Kolmanneksi muistamme, että se ei myöskään koostu hänen jumalallisten355 ominaisuuksiensa pelkästä kätkemisestä tai piilottamisesta, sillä silloin koko hänen vaelluksensa köyhyydessä, tuskissa ja halveksittuna ei olisi sisältänyt mitään tällaista, todellista. Myös koko hänen ristiinnaulitsemisensa ja kuolemansa olisi ollut pelkkää teeskentelyä, ei todellista kärsimystä eikä siitä tästä syystä myöskään olisi ollut ansio. Neljänneksi meidän onkin huomautettava, että hänen alennuksensa merkitsi luopumista tietyistä jumalallisista ominaisuuksista ja tiettyjen inhimillisten heikkouksien omaksumista, niin usein ja siinä määrin kuin hän katsoi sen sovitus- ja opetusvirkojensa oikean hoitamisen kannalta tarpeelliseksi. Niinpä hän luopui esimerkiksi jumalallisesta kaikkivallastaan, kun hän antoi ottaa itsensä kiinni, sitoa, lyödä ja naulita itsensä ristille, hän luopui kuolemattomuudestaan kun hän antoi vihollisten tuottaa itselleen tuskallisen ja häpeällisen kuoleman, mutta hän ei luopunut niistä joka tilanteessa, kuten aiemmin totesimme.

Unfortunately this content isn't available in English