Edellinen jakso: Toinen katekismussaarna, § 19
Seuraava jakso: Toinen katekismussaarna, § 21
§ 20
Saavutettuamme varmuuden ja vakaumuksen tästä, esille nousee ikään kuin itsestään toinen kysymys: mitä hänen profeetallinen virkansa pitää sisällään? Profeetta sanan varsinaisessa merkityksessä näyttää olevan sellainen, joka julistaa tulevia tapahtumia, missä merkityksessä tämä sana esiintyy 4. Moos. 12:8 ja 5. Moos. 13:1–2. Tästä syystä profeettoja vanhimpina aikoina useimmiten kutsuttiinkin näkijöiksi 1. Sam. 9:9, siis sellaisiksi, jotka ihmeellisen valaistumisen kautta näkivät ennalta, mitä tulisi tapahtumaan. Sellaisia näkijöitä olivat myös Vanhan testamentin profeetat, joita Herra useimmiten käytti julistamaan kansoille ja maille niiden tulevia kohtaloita. Ja näemme, että meidän suuri Uuden testamentin profeettamme teki samaa ruumiillisen elämänsä päivinä, sillä hän ei vain etukäteen sanonut, mitä hänelle itselleen ja hänen seurakunnalleen tulisi tapahtumaan vaan myös kuvaili tarkasti Jerusalemin edessäolevan surkean tuhon. Mutta näemme myös, että profeetta niin kreikan kuin hepreankin kielessä tarkoittaa sitä, joka julistaa jotain toisen asemassa ja on tämän tulkki. Moosekselle sanotaan: Aaronista tulee sinun profeettasi 2. Moos. 7:1, mikä Jumalan oman, seuraavassa jakeessa olevan selityksen mukaisesti tarkoittaa, että Aaron tulee puhumaan faaraokuninkaalle, mitä sinä minun puolestani käsket hänen sanomaan. Ja tämä Jumalan sanansaattajana toimiminen ihmisten keskuudessa oli jo Vanhan testamentin profeettojen päätoimi Jer. 1:7. Samasta syystä myös kallis Vapahtajamme oikeutetusti kantaa profeetan nimeä, sillä hän oli Jumalan lähettämä opettaja Joh. 3:2, mutta suuremmalla syyllä kuin kukaan muu, sillä hänen ei tarvinnut saada näitä taivaallisia totuuksia, joita hän saarnaisi, unien tai ilmestyksien kautta vaan hän itse oli tosi Jumala, ikuinen Sana ja valo, jonka ei tarvinnut saada kirkkauttaan keneltäkään muulta. Siksi hän itse saattoi valaista jokaisen ihmisen, joka tulee maailmaan1 Joh. 1:9. Hänen profeetanvirkansa ei siten ole muuta kuin opetusvirka, jossa Vapahtajamme ei vain ilmoita meille kaikkia Jumalan neuvoja meidän autuutemme hyväksi, vaan myös voimakkaasti koettaa kutsuvalla äänellään saada ja kannustaa ihmisiä lähtemään mukaan hänen heille osoittamaansa järjestystä noudattaen. Näin he kykenisivät välttämään heidän päällään muutoin riippuvan onnettomuuden ja voisivat olla varmoja elämästä ja autuudesta hänen kauttaan. Persoona, joka tätä virkaa varsinaisesti hoitaa, on Jeesus Kristus, molemmilta luonnoiltaan, sekä Jumalana että ihmisenä. Jumala hänen täytyi olla, jotta hän tuntisi kaikki Jumalan neuvot; Jumala hänen täytyi olla, jotta hän voisi esittää ne ihmisille jumalallisella viisaudella, ja Jumala hänen täytyi vihdoin olla, jotta hän voisi jumalallisilla ihmeteoilla lujittaa oppiaan ihmisten keskuudessa ja todistaa, että se todellakin oli jumalallinen. Mutta toisaalta hänen täytyi myös olla ihminen, jotta hän voisi olla ihmisten kanssa, inhimillisellä tavalla jakaa heille tätä jumalallista tietoa, jotta hän saisi taivutettua heidät kaikenlaisten inhimillisten esitystapojen ja vertausten kautta omaksumaan tämän hänen autuudenoppinsa.
Aihe, johon Jeesuksen profeetan virka liittyi *) oli yleisesti sanottuna Jeesuksen opin sisältö, tai kuten apostoli Paavali sanoo: kaikki Jumalan tahto2 Ap. t. 20:27, siis kaikki mitä Jumala ikuisessa viisaudessaan katsoi äärettömästä tiedostaan ihmisten autuuden kannalta hyväksi ja hyödylliseksi saattaa heidän tietoonsa. Kiistely siitä, julistiko Jeesus tässä virassaan lakia vai evankeliumia, ei näyttäisi saavan sijaa meidän joukossamme, sillä tiedämme, että ensimmäinen saarna langenneille ihmisille paratiisissa, jotka synnin vuoksi olivat joutuneet Jumalan vihaan ja kiroukseen, sisälsi myös iloisimman sanoman ihmissuvun pelastuksesta naisen siemenen kautta. Tarkoitus, joka on meidän autuutemme, on täysin evankelinen. Jumalan armo, jonka Välittäjä Jeesus on sovitustyöllään hankkinut, on suurin evankeliumi, jota syntiselle voidaan julistaa. Myös se järjestys, että saamme autuuden ilman omaa ansiotamme, vain uskomalla tähän Välittäjään, on evankeliumia. Kutsu tähän hankitun autuuden osallisuuteen on hellintä ja suloisinta, mitä voidaan kuvata, ja se ilmoitetaan kutsuna häihin, rakkaudentäyttämänä suostutteluna ja yljän hartaana kaipuuna ja huutona morsiamensa perään. Kristuksen profeetanvirka on siten suurimmassa määrin evankelinen, mutta se ei tästä syystä missään tapauksessa sulje pois lakia, jota ilman emme voisi koskaan tunnistaa itseämme tai armoa, ja vielä vähemmän antaa oikeaa arvoa armolle Kristuksessa tai koskaan tulla siitä osallisiksi. Se oli suuri ilosanoma langenneelle ja lankeemuksen vuoksi kiroukseen joutuneelle ihmiselle, että naisen siemen tulisi polkemaan rikki käärmeen pään. Mutta Aadam ja Eeva eivät olisi ymmärtäneet sitä ja vielä vähemmän saaneet siitä lohtua, elleivät he olisi tunteneet omia velvollisuuksiaan Jumalaa kohtaan ja tienneet myös itse rikkoneensa hänen käskyjään, ja jolleivat he olisi kuulleet heille luettavan kiroustuomiota ja nähneet heitä uhkaavan ikuisen turmion syvyyteen asti. Nämä lain moukarin kovat iskut olivat siten yhtä tarpeen ihmisille heidän pelastuksekseen kuin itse rauhan sanomakin. Siksi me näemmekin suuren profeettamme kaikkina maailman aikoina antavan julistaa molempia. Ja maanpäällisen elämänsä aikana hän ei jättänyt saarnaamatta molempia osia äärimmäisen vakavasti. Tästä seuraa selvästi, että lakia ei ole missään nimessä suljettu Kristuksen opetusviran ulkopuolelle, mutta itse virka on ja pysyy siitä huolimatta täysin evankelisena.
Mutta meidän on myös todettava henkilöt, joiden kanssa Jeesus tässä profeetallisessa virassaan on tekemisissä *), nimittäin yleisesti kaikki ihmiset. On totta, että Vapahtajamme ei näkyvän vaelluksensa aikana maan päällä itse saarnannut muualla kuin Juudeassa, Samariassa ja Galileassa, mutta niin kuin evankeliumin saarnaaminen oli yleistä ensimmäisessä maailmassa ennen vedenpaisumusta Aadamin, Henokin, Nooan ja muiden toimesta, niin myös Vapahtaja antoi apostoleilleen ja opetuslapsilleen ylösnousemuksensa jälkeen avoimen käskyn: Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille Mark. 16:15. Tämä oli väistämätöntä seurausta Jeesuksen yleisestä välittäjäntehtävästä. Koko maailman syntivelat oli maksettu, siksi myös tämä ilosanoma piti julistaa koko maailmalle, mutta erityisesti kaikille köyhille, kurjille, työtätekeville ja kahlituille sieluille. Sillä näin sanoo Herra taivaallinen Isä pojastaan: Olen pannut sinut kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi, avaamaan sokeat silmät, päästämään kahlitut vankeudesta, tyrmästä ne, jotka sen pimennossa istuvat3 Jes. 42:6–7, ja hän itse sanoo profeetta Jesajan kautta satoja vuosia aiemmin, kuten juuri kuulimme, että hänet lähetettiin ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman – – – julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista Jes. 61:1. Tämän profetian Vapahtaja sanoo toteutuneen hänessä Luuk. 4:18. Suuri lohtu meille kaikille on, että tässä ei ole poikkeusta, ei kerrassaan kaikkein kurjimmankaan kohdalla.
*) Objectum reale4
*) Objectum Personale5
