Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Katekismussaarnoja: Toinen saarna

Toinen katekismussaarna, § 13

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 13

Nyt pääsemme vihdoin viidenteen seikkaan, joka kuuluu oppiimme Kristuksen kahdesta luonnosta, nimittäin selvittämään syitä, miksi meidän Välittäjämme sitten täytyi olla Jumala ja ihminen? Yhtä vähän kuin syntiin langennut ihminen osasi etsiä mitään apua kaikkea sitä pahaa vastaan, johon hän syntiinlankeemuksen vuoksi oli joutunut, yhtä vähän ja vieläkin vähemmän hän kykeni keksimään mitään keinoja ja poispääsyteitä sen suhteen. Jumala ikuisessa armahtavaisuudessaan yksin päätti pelastaa meidät ja hänen ikuinen viisautensa löysi tavan miten se tapahtuisi. Hän on myös suuren nimensä kunniaksi toteuttanut ja täydellistänyt sen täysin ilman meidän toimenpiteitämme, niin että meidän ei tarvitse muuta kuin ottaa se vastaan ja kunnioittaa näin yhtä viisasta kuin täydellistäkin pelastusta, josta hän pyhässä sanassaan on antanut meille niin selvän tiedon; mutta kun me suppealla järjellämme näemme tämän syvän salaisuuden ja katsomme mitä evankelista Johannes siitä meille sanoo Joh. 1:14, että ikuinen sana on tullut lihaksi, siis tullut ihmiseksi, tai niin kuin edellä kuulimme, otti ihmisen hahmon ja yhdisti itsensä inhimilliseen luontoon, meissä luonnollisesti nousee kysymys: miksi se tapahtui näin? Mikä mahtoi olla syynä siihen, että Vapahtajamme on ollut samalla sekä Jumala että ihminen? Eikö kaikkitietävä ja kaikkivaltias Jumala olisi voinut suorittaa rakkauden työnsä meidän autuutemme hyväksi vähemmän mutkikkaasti kuin mitä tapahtui? Tähän kaikkeen voimme perustellusti vastata, että se on liian korkealla meidän ymmärryksemme yläpuolella, emme voi käsittää sitä, ja siksi sanomme: riittää että Herra on sen näin tehnyt ja se on meidän silmillemme ihmeellistä. Mutta kun me kuitenkin, sitten kun kaikki on täytetty, palautamme mieleemme nämä Herran ihmetyöt, niin Jumalan syyt näyttävät ikään kuin kirkastuvan hämärästä meille. Me näemme Välittäjämme olevan Jumala, näemme hänen olevan ihminen, ja juuri äsken meitä muistutettiin siitä, että nämä kaksi liittyivät mitä läheisimmin toisiinsa. Tästä syystä tämä kysymys purkautuu oikealla tavalla vastaamalla kolmeen eri kysymykseen, joista ensimmäinen kuuluu: miksi Vapahtajamme piti olla tosi Jumala? Kuningas Daavid vastaa tähän selkeästi sanoessaan, ettei kukaan voi veljeään lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa, sillä hänen sielunsa lunastus on aivan liian kallis, ja lunnaat jäävät iäksi maksamatta Ps. 49:8–9. Tämä tahtoo sanoa, että yhtä mahdotonta kuin ihmisen on lunastaa itseään tai maksaa syntivelkaansa, niin yhtä mahdotonta ja vieläkin mahdottomampaa on lunastaa veljeään tai maksaa Jumalalle sovitusta toisesta ihmisestä. Mutta miksi näin on? Koska hän itse on yhtä suuri syntinen ja siten yhtä suuressa velassa kuin se, joka hänen pitäisi lunastaa, ja jos hän itse olisikin velaton, hän ei kuitenkaan kaikilla pyrkimyksillään pystyisi enempään kuin säilyttämään oman sielunsa, eikä hän voisi vähääkään auttaa veljensä sielun lunastamisessa, sillä se maksaa liian paljon ja on täysin mahdotonta. Kuinka moninverroin mahdottomampaa olisikaan siis kenellekään pelkälle ihmiselle lunastaa miljoonia yhtä syvälle syntiin ja kiroukseen hukkuneita ihmisiä kuin mitä hän itse on. Velka on määrätön, ikuinen olemus on vihastutettu, miten jokin rajallinen olio voisi sovittaa kaiken tämän? Ei, se maksaa liian paljon, ja mitä voi ihminen antaa, jolla hän voi lunastaa omansa tai toisen sielun? Näin kuuluvat Vapahtajan omat sanat Matt. 16:26. Siksi Jumala onkin tämän suuren tehtävän suorittamiseksi valinnut ja lähettänyt ainoan poikansa, ikuisen ja viattoman Jumalan karitsan, jolle yhtälailla on suotu jumalallinen kaikkivalta, jotta tämä voisi suorittaa sen, mikä ihmiselle on mahdotonta. Tarvitsimme sellaista Vapahtajaa, joka olisi nimeltään Immanuel eli Jumala meidän kanssamme Jes. 7:14, joka oikeutetusti voisi kantaa sellaisia nimiä kuin ihmeellinen, neuvontuoja, Jumala, väkevä, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.1 9:6.2 Siksi apostoli Paavali sanookin: Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsimme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton, hänet on erotettu syntisistä ja korotettu taivaita korkeammalle, eli todellinen Jumala Hepr. 7:26.

Toinen kysymys on: kun Välittäjämme siis täytyi olla tosi Jumala, miksi hän samalla oli tosi ihminen? Jumalallehan ei mikään ole mahdotonta, kun hän kerran on ottanut meidän kadotetun asian hoitaakseen. Ihmisluonnon kyvyt näyttävät jumaluuteen nähden aivan liian vähäpätöisiltä. Löydämme myös tähän varsin painavia syitä: ensinnäkin se, että Välittäjämme ja Takuumiehemme ei yksin Jumalana olisi voinut kärsiä sitä rangaistusta, jonka me olimme ansainneet ja joka paratiisissa oli meille määrätty. Ruumiillinen, hengellinen ja ikuinen kuolema oli rangaistuksemme, kun vanhempamme rikkoivat pyhän Jumalan määräykset. Mikään näistä ei ollut mahdollista jumaluuden toiselle persoonalle. Todellisena Jumalana, joka on yhtä olemusta Isän ja Pyhän Hengen kanssa, hän ei olisi koskaan voinut joutua taivaallisen Isänsä epäsuosioon. Pyhänä ja ikuisena henkenä hän ei olisi voinut milloinkaan kohdata ruumiillista kuolemaa, koska hänellä ei ollut ruumista, ja vielä vähemmän hän olisi jumaluudessaan voinut kokea mitään helvetin tuskia. Siihen vaadittiin ihmistä, jollainen Jeesus ihmiseksitulemisessaan oli ja jonka täytyi ristillä valittaa: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut.3 Hänen täytyi ihmisten tavoin muodostua kahdesta osasta, ruumiista ja sielusta, jotka olivat yhdistyneet toisiinsa läheisesti ja joita ei voinut ilman suuria tuskia erottaa toisistaan, jotta tämä side voitiin Jumalan rangaistuksen täytäntöönpanemiseksi monin vaivoin ja verenvuodatuksella murtaa. Sekä hänen ruumiinsa että sielunsa täytyi joutua kaikkien Belialin purojen4 ja helvetin ikuisten vaivojen ahdistamaksi, hikoillessaan ankarasti verta Getsemanessa ja niiden kolmen tunnin aikana, jotka hän pimeydessä Jumalan ja ihmisten hylkäämänä riippui ristillä. Sellaista ei Välittäjämme pyhänä Jumalana olisi voinut kärsiä. Siksi hänen täytyi olla ihminen. Apostoli Paavali selittää tämän totuuden erittäin selvästi Hepr. 2:14–15 sanoessaan: Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.5 Mutta tämän lisäksi, joka epäilemättä oli pääsyy hänen ihmiseksi tulemiseensa, voimme löytää myös muita syitä, kuten sen, että Välittäjä tällä tavoin sitoutuu syvemmin siihen henkilöön, jonka rikokset hänen maksullaan pitäisi hyvittää. Jumalan vanhurskaus sanoo: Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava6 Hes. 18:20,7 ja jokainen heistä suorittakoon hengestään sovitusmaksun Herralle 2. Moos. 30:12. Aadam ja Eeva, ja heidän mukanaan koko ihmissuku, olivat langenneet syntiin, ihmisten piti siksi se myös sovittaa. Mutta kun Jumala ikuisessa armahtavaisuudessaan päätti pelastaa ihmiset Välittäjän avulla, niin myös tämän piti olla ihminen. Samalla tavoin kuin Aadam veti synnin ja tuomion koko ihmissuvun päälle, niin tämä ottaisi jälleen pois synnin ja rangaistuksen sukukunnaltaan niin, että Jumala heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme8 Jes. 53:6. Apostoli Paavali puhuu tästä varsin kauniisti sanoessaan: Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi Room. 5:15. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa9 1. Kor. 15:22. Lisäksi hänen täytyi olla ihminen siksi, että ihmiseksitulemisessaan hän pääsisi meille hyvin lohdulliseen veljeyteen kanssamme. Jumalan Poika, pyhä ja majesteettinen Jumala oli syntisille liian korkea lähestyttäväksi ja lähes saavuttamaton, mutta hän astui alas korkeudestaan ja otti täysin meidän inhimillisen luontomme, kun hän ihmisyytensä puolesta syntyi kantaisistä10 Room. 9:5, jolloin hän ei ainoastaan tullut tasaveroisemmaksi meidän kanssamme, joiden Välittäjä hän oli, vaan ihmiseksitulemisessaan hänestä tuli samalla veljemme ja heimolaisemme, mitä niin usein mainitsemamme suuri apostoli selvittää oivallisesti tällä tavoin: Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi.11 Se tarkoittaa, että kun Jeesus ihmiseksitulleena polveutuu Aadamista ja on Eevan hedelmää, niin kuin me kaikki, niin hän ei myöskään häpeä sanoa meitä veljikseen. Hän jatkaa edelleen: Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit Hepr. 2:11,17. Siksi hän on asettanut itsensä niin alas, että hänestä tulisi meille syntisille armonistuin, joksi Jumala hänet asetti Room. 3:25, ja jonka luokse me voisimme mennä – vaikka hänet onkin korotettu – niin kuin veljemme ja sukulaismiehemme luo, ja sitäkin luottavaisemmin mielin, koska on vakuutettu, että saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme Hepr. 4:15–16. Tämän veljeyden kautta hän ei vain hankkinut meille lapsenoikeutta isältään, vaan sanoinkuvaamattomaksi helpotukseksemme hän myös on ja tulee olemaan meidän uskollinen tukijamme hänen12 luonaan.

Kolmas kysymys on: miksi nämä kaksi luontoa sitten ovat niin läheisesti yhdistyneet yhdeksi persoonaksi? Siihen vastataan lyhyesti, että ihmisluonnon sietämät kärsimykset ja kuolema sekä lain täyttäminen meidän puolestamme saisivat tämän inhimillisen ja jumalallisen luonnon läheisen yhteyden kautta Jumalalta korkeamman, kaikkien ihmisten syntien kannalta täydellisen ja ikuisesti voimassaolevan arvon. Ihmisluonto jumalallisesta erillisenä ei viattomuutensa tai kärsimisensä puolesta olisi ollut muuta kuin yksi meidän luonnollinen veljemme, joka ei olisi kyennyt pelastamaan miljoonia ihmisiä heidän onnettomuudestaan. Mutta koska inhimillisessä luonnossa asui jumaluuden koko täyteys13 Kol. 2:9, ja kärsimyksen aika vain vahvisti sitä, ja nosti maksetun lunastusmaksun arvoa niin että on paikallaan sanoa: Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa 2. Kor. 5:19. Tämä tarkoittaa, että jumalallinen luonto oli Kristuksen persoonassa kaikkein lähimmin yhdistynyt inhimilliseen, niin että hänen sovituksestaan tuli täydellinen, ja että se riitti hyvittämään kaikki maailman synnit. Ja koska hän samalla oli sovittava persoona ja loukattu olemus, johon sovitus kohdistuisi, tapahtui niin, että hän teki sovinnon itsensä ja maailman välillä. Eikö meidän tulekin kaiken tämän äärellä Paavalin tavoin puhjeta erittäin syvään ihailuun ja sanoa: Oi sitä rikkauden syvyyttä, joka ei ole vain hänen ikuisessa armahtavaisuudessaan, vaan Jumalan viisaudessa ja tiedossa, joka niin ihmeellisesti ja täydellisesti on järjestänyt tämän kaikelle järjelle käsittämättömän autuuden asian Room. 11:33.

  1. 1992/muokattu
  2. Vuoden 1992 käännöksessä tämä on jakeessa Jes. 9:5.
  3. Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut: Matt. 27:46
  4. Belialin purojen: Viittaa psalmiin Ps. 18:5, jossa vuoden 1703 raamatunruotsinnoksessa esiintyy ilmaisu ”Belials bäcker”. Belial ymmärretään usein merkityksessä ”pahuus”, ”paholainen”.
  5. 1938
  6. 1938
  7. Vuoden 1938 käännöksessä tämä on jakeessa 18:19.
  8. 1938
  9. 1938
  10. kääntäjän suomennos
  11. 1938
  12. Jumalan
  13. 1938/muokattu

Alkuperäisdokumentit

Jaksot

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: