Edellinen jakso: Toinen katekismussaarna, § 9
Seuraava jakso: Toinen katekismussaarna, § 11
§ 10
Nyt tämän tärkeän uskonkappaleen järjestys vaatii meitä tarkastelemaan meidän Vapahtajamme kahta luontoa yhdessä persoonassa. Jotta voisimme esittää tämän asian oikeassa, luonnollisessa järjestyksessä, meidän on huomattava seuraavat seikat, nimittäin 1) että Kristus on tosi Jumala, 2) että hän on tosi ihminen, 3) että nämä kaksi luontoa ovat yksi persoona ja siksi niiden täytyy olla toisiinsa yhdistyneitä, 4) että tämän yhteyden voimasta ne ovat myös tehneet toisensa osallisiksi omista ominaisuuksistaan, ja lopuksi 5) on tutkittava kaiken tämän syytä ja välttämättömyyttä meidän lunastuksemme kannalta. Näihin seikkoihin sisältyy kaikki, mitä meidän pitää Jeesuksen persoonasta erityisesti tietää ja uskoa. Mitä nyt sitten ensimmäiseen tulee, siis että Kristus on tosi Jumala, niin hänen jumaluutensa, jonka myötä hän on Isästä ikuisuudessa syntynyt, on jossain määrin todistettu edeltävässä tarkastelussamme, jossa käsittelimme kolminaisuutta yleensä. Mutta se voidaan vahvistaa lujemmin ensinnäkin sillä, että hän on ikuisuudessa syntynyt Isästä, Ps. 2:7, Miika 5:2, Joh. 1:14, Joh. 3:16,18, Room. 8:32 jne. Toiseksi siitä todistavat monet Pyhän kirjan kohdat, joissa häntä nimenomaisesti kutsutaan Jumalaksi, Joh. 1:1, Ap. t. 20:28, Room. 9:5, 1. Tim. 3:16, 1. Joh. 5:20 ja lopulta tästä todistaa se, että häneen liitetään jumalallisia ominaisuuksia ja aikaansaannoksia, Kol. 2:3,9, Joh. 5:26, Hepr. 1:13. En aio kuitenkaan viedä aikaanne esittämällä näitä todisteita, varsinkin kun tiedän, ettei kukaan teistä epäile tätä asiaa. Sen sijaan meidän on selitettävä se, että hän myös samalla on tosi ihminen. Apostolinen uskontunnustus pitää sitä totuutena, kun siinä luetellaan miten hän on siitetty, syntynyt, ristiinnaulittu ja kuollut. Luther vakuuttaa tästä vielä selvemmin sanoessaan: yhtä lailla neitsyt Mariasta syntynyt tosi ihminen.1 Todelliseksi ihmiseksi kutsutaan sitä, jolla on ruumis, joka todella voidaan nähdä ja tuntea, ja jolla on järjellinen sielu, jolla on ymmärrys ja vapaa tahto. Huomaamme helposti, että Vapahtajallamme oli tällainen inhimillinen luonto, jos vain käymme ajattelemaan kalliin Vapahtajamme elämänvaiheita hänen lihallisen olemassaolonsa päivinä. Hänet tosin siitettiin aivan yliluonnollisella tavalla, ilman miehen osuutta Neitsyt Marian kohtuun, mutta hän syntyi luonnon järjestyksessä, sillä Luuk. 2:6 sanoo Mariasta, että Marian synnyttämisen aika tuli. Toisin sanoen, sikiö kasvoi äidinkohdussa, kuten muutkin lapset, ja kun tuli äitien tavanmukainen synnyttämisen aika, synnytti myös Maria esikoispoikansa. Hän kasvoi vähitellen, kuten muutkin lapset, niin että hän vielä 12 vuoden iässä oli lapsi kuten muutkin ihmiset tuossa iässä, Luuk. 2:43. Hän kulki, söi ja joi, kärsi nälkää ja janoa niin kuin muutkin, hänet otettiin kiinni, ruoskittiin, ristiinnaulittiin ja tapettiin, ja hän oli siten joka suhteessa ihminen. Siksi apostoli Paavali kutsuukin häntä nimenomaan ihmiseksi, kun hän sanoo: Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus 1. Tim. 2:5, ja Vapahtaja itse kutsuu itseään lähes aina Ihmisen Pojaksi. Tällöin sanalla ihminen ja ihmisen poika tarkoitetaan sellaista luontoa, joka meillä on, joka koostuu näkyvästä ruumiista ja järjellisestä sielusta. Samaa tarkoitetaan myös Pyhässä kirjassa sanalla liha, kun puhutaan Kristuksesta ja sanotaan: Sana tuli lihaksi Joh. 1:14 ja Jumala on ilmestynyt lihassa 1. Tim. 3:16. Vaikka tämä näyttäisi todistavan riittävästi Jeesuksen ihmiseksitulemisesta, niin jottei kukaan saisi aihetta muodostaa tästä asiasta muunlaisia käsityksiä kuin ihmissuvulle yleensä kuuluvia, minun tulee vielä esittää kaksi Raamatun kohtaa, jotka valottavat tätä asiaa kaikkein selvimmin. Ensimmäinen on Vapahtajan Jeesuksen sanat ylösnousemuksensa jälkeen, kun hän ilmestyi oppilailleen ja he luulivat näkevänsä hengen: Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa ja luita, niin kuin te näette minulla olevan2 Luuk. 24:39. Tässä hän itse kieltää olevansa mikään henki, mistä hän vakuuttaa läsnäolijat sillä, että he voivat nähdä ja tuntea hänet, ja että hän on lihaa ja luuta, mitä henget eivät ole. Toinen on apostoli Paavalin todistus Jeesuksen ihmiseksitulemisesta Hepr. 2:14: Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi. Kristuksen jumalallinen luonto on siis tullut lihaksi ja vereksi, ottanut todellisen ihmisen ruumiin sellaisena kuin lapsilla eikä vain mitään vailla olemassaoloa olevaa ruumiin hahmoa, tai sitten jonkin erityisen tai taivaallisen ruumiin, jollaisia jotkut kuvittelevat. Sen, että tässä Jeesuksen ruumiissa myös asui järjellinen sielu, näemme taas siitä, että hänellä oli ymmärrys ja vapaa tahto, jumalallisesta luonnosta erillisenä tai sen ulkopuolella. Tämä nähdään selvästi muun muassa siitä, että Vapahtajassamme oli jotain, minkä jumalallinen luonto tiesi, mutta joka oli kuitenkin inhimilliselle luonnolle tuntematonta. Hän itse vakuuttaa Mark. 13:32, että hän ei tiedä ajankohtaa, jolloin viimeinen tuomio tapahtuisi, vaikka se ei voinut olla tuntematon asia hänen jumalalliselle luonnolleen, joka oli yhtä Isän kanssa. Tämän näemme siitäkin, että viimeisessä kamppailussa hengestään hän puhuu tahdostaan aivan erillisenä hänen taivaallisen Isänsä tahdosta, kun hän sanoo: Isä, ei minun tahtoni, vaan sinun3 Luuk. 22:42, vaikka jumalallisen luonnon tahdon täytyy olla täysin sama kuin Isän tahto. Tästä voidaan selvästi päätellä, että Jeesuksella oli ihmiseksi tulleena jumaluudesta erillinen järjellinen sielu, ja hän on siis meidän suureksi lohduksemme täysin omaksunut ihmisen sielun, hänestä on tullut veljemme ja sukulaismiehemme.
Mutta vaikka näin on todistettu, että Kristus todella omaksui inhimillisen luontomme, meidän tulee kuitenkin tietää, että hänellä monessa suhteessa oli suuri etusija ja korkeampi asema toisiin ihmisiin nähden. Niiden joukossa meidän on perusteltua mainita ensimmäisenä korkea ja jumalallinen alkuperä, niin ettei häntä kaikkien muiden tavoin siitetty äidin kohtuun miehen ja naisen yhtymisen seurauksena, vaan hän syntyi puhtaasta ja tahrattomasta neitsyestä, niin kuin profeetta Jesajan kautta oli ennalta ilmoitettu Jes. 7:14 ja niin kuin enkeli Gabriel ilmoitti Marialle Luuk. 1:34. Tämän alkuperän suhteen me tunnustamme, että hän sikisi Pyhästä Hengestä, koska enkeli sanoi Marialle: Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Luuk. 1:35, ja tätä vahvistaa se, mitä sama tai joku muu enkeli sanoo Joosefille: sillä se, mikä hänessä on siinnyt, siis Mariassa, on Pyhästä Hengestä4 Matt. 1:20. Niin korkea ja ihmeellinen on tämän Jeesuksen ihmiseksitulemisen alkuperä meihin verrattuna. Toiseksi Jeesuksella on ihmisyydessään se etu meihin verrattuna, että hän on täysin vapaa kaikesta synnistä ja saastasta, täysin pyhä ja vanhurskas, kun taas meidän joukossamme ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan Room. 3:12, vaan kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat5 1. Moos. 6:5. Huomaamme helposti, kuinka välttämätön tämä hänen täydellinen pyhyytensä oli sen hänen ottamansa kalliin tehtävän kannalta, että hän lunastaa syntiset Jumalan vanhurskauden ankarista vaatimuksista ja rangaistuksesta, jotta hän ei itse jäisi meidän kanssamme saman tuomion alaiseksi omista rikoksistaan. Mutta että hän myös oli sellainen, siis pyhä ja synneistä vapaa, sen Pyhä kirja todistaa myös selvästi, sillä apostoli Paavali sanoo hänestä, että hän ei tiennyt mistään synnistä 2. Kor. 5:21. Toisessa kohdassa hän sanookin, että vaikka häntä koeteltiin kaikessa samalla tavoin kuin meitä, hän ei langennut syntiin Hepr. 4:15, siis täysin pyhä ja vanhurskas. Mutta kaikkein selvimmin hän vakuuttaa tämän saman kirjeen kohdassa 7:26–27, jossa hän pyhyyttä korostaen sanoo: Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsimme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton, hänet on erotettu syntisistä ja korotettu taivaita korkeammalle. Toisin kuin muiden ylipappien, hänen ei tarvitse päivittäin uhrata ensin omien syntiensä sovittamiseksi. Kysymys Jeesuksen ihmiseksitulemisen pyhyydestä ja täydellisestä viattomuudesta on siten Pyhässä kirjassa asetettu kaikkien epäilysten ulkopuolelle. Mutta miten Jeesuksen ihmisyys, kun hän syntyi syntisestä ihmisestä, jollainen Maria tietenkin oli, sai tämän viattomuuden, se on meille vaikeampi selvittää, varsinkin kun ilmoitettu sana ei tästä mitään kerro. Laajempi tutkimus tästä salatusta aiheesta onkin meille vähemmän hyödyllinen. Mutta niistä kaikista oletuksista ja mielipiteistä, joita tästä asiasta esitetään, on varminta omaksua se, jota meidän kristillinen ja evankelinen seurakuntamme tunnustaa ja joka varmasti on myös eniten Jumalan sanan mukainen, siis että Pyhä Henki Jeesuksen siittämisessä astui alas Neitsyt Marian kohtuun ja ihmeitätekevällä voimallaan puhdisti ja pyhitti ne veripisarat, jotka muodostaisivat Vapahtajamme inhimillisen luonnon aineksen. Kolmas etu on hänen pyhän ruumiinsa kuolemattomuus, mikä ei ole muuta kuin luonnollinen seuraus hänen viattomuudestaan. Mikään kuolema ei olisi kohdannut esi-isiämme ja koko sukukuntaamme, ellei synnin rutto olisi meitä turmellut. Mutta kun näin valitettavasti tapahtui, niin meistä myös sanotaan: kuolema on saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä Room. 5:12. Kun Jeesus ihmiseksi tulleena sitävastoin oli synnitön, ei kuolemalla ollut sen paremmin valtaa kuin oikeuttakaan hänen ruumiiseensa. Tämä kuolemattomuus ei kuitenkaan yllä todelliseen mahdottomuuteen asti, vaan oli täysin hänen vallassaan antaa henkensä, jos hän niin halusi, ja jälleen saada se takaisin, niin kuin hän itse selvästi sanoo: Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin Joh. 10:18. Etuihin, jota Jeesuksella ihmisenä oli muihin ihmisiin verrattuna, voidaan vielä neljänneksi lukea se, että sitä ei koskaan erotettu eikä se ikuisuudessa tule eroamaan hänen jumaluudestaan *). Se yhdistettiin häneen sikiämisessä, mutta hän ei koskaan ollut mikään erillinen persoona jumaluuden ulkopuolella, ja hän tulee myös olemaan samalla tavoin yhdistetty ikuisesti. Mutta me riennämme viidenneksi ja viimeiseksi huomauttamaan, että tällä hänen ihmisluonnollaan oli yleisesti monia suuria ja korkeita etuja kaikkiin muihin ihmisiin verrattuna. Hänen sielussaan täytyi pyhän voitelun voimasta olla niin suuria ominaisuuksia kuin rajalliselle olemukselle on voitu välittää, ja myös hänen ruumiilleen täytyi olla suotu niin suuria ominaisuuksia kuin mitenkään oli mahdollista, sillä Pyhän Hengen suoranaisesti valmistama ruumis ei voinut olla muuta kuin mestariteos, varsinkin kun siinä ei ollut mitään sijaa viallisuudelle, jonka ainoa syy on synnissä. Kun näin olemme osoittaneet, että kallis Vapahtajamme oli todellinen ihminen ja osallinen meidän lihastamme ja verestämme, niin älkäämme milloinkaan unohtako tätä siunattua ja äärimmäisen lohdullista veljeyttä, joka tästä hänen ja meidän välillemme syntyy ja jonka hän itse tunnustaa vielä ylösnousemuksensa jälkeen Joh. 20:17. Ja kiitetty olkoon Jumala siitä lohdusta, että hän on varmuudella luvannut viimeisenä päivänä tunnustaa tämän veljeyden Matt. 25:40, etenkin kun me sen kautta tulemme Jumalan lapsiksi ja perimme jo sen ansiosta yhdessä kalliin Veljemme ja Vapahtajamme kanssa ikuisen elämän ja koko taivaallisen ihanuuden, kuten apostoli Paavali järkkymättömässä uskossa ja elävää esimakua siitä tuntien meille vakuuttaa Room. 8:17.
*) Impersonalitas6
Edellinen jakso: Toinen katekismussaarna, § 9
Seuraava jakso: Toinen katekismussaarna, § 11
paikat:
Henkilöt: Jesaja Joosef (UT) Luther, Martti Maria Paavali
Raamatunkohdat:
Aiheet: