Edellinen jakso: Toinen katekismussaarna, § 16
Seuraava jakso: Toinen katekismussaarna, § 18
§ 17
Nyt tarkemmin hänen ylipapin tehtäväänsä. Siihen kuuluu varsinaisesti kolme kohtaa, nimittäin ensinnäkin että hän kaikkien meidän syntiemme vuoksi lepyttäisi suututetun Jumalan. Toiseksi, että hän meidän asemastamme täyttäisi Jumalan lain hankkiakseen meille autuuden, ja kolmanneksi, että hän esirukouksillaan ja Jumalan suuntaan tekemänsä välitystyön kautta saattaisi sovitustyönsä voimaan. Kukin tehtävä on tunnettava erikseen. Mitä ensimmäiseen tulee, niin kysymys on siitä, että Välittäjä Jeesus Kristus otti kantaakseen meidän ja koko maailman synnit, jotka oli jo tehty, tai jotka tultaisiin tekemään, niin että suututettu Isä sillä tavoin lukisi ne kaikki yhdessä hänen syykseen, niin kuin hän olisi ne itse tehnyt, ja kaikki rangaistus ja piina, jota ne oikeamieliseltä Jumalalta ansaitsisivat, lankeaisi kerralla hänen päälleen, mikä täysin tyydyttäisi Jumalan vihan, niin että meidät tämän hänen maksamisensa vuoksi katsottaisiin vapautuneen tästä ansaitsemastamme rangaistuksesta. Tämän hänen kalliin sovitustyönsä autuas tohtori Luther selittää koskettavalla tavalla seuraavasti: Uskon että Jeesus Kristus on minun Herrani. Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan.1 Hänen sanansa ansaitsevat tulla tarkoin painetuiksi sydämeemme, eikä suinkaan riitä, että ne on lapsena meidän mieleemme istutettu. Huomatkaamme kuka oli se, joka otti tehdäkseen näin raskaan työn? Hän sanoo, että se oli Jeesus Kristus, tosi Jumala, syntynyt Isästä ikuisuudessa, mutta samalla tosi ihminen, syntynyt Neitsyt Mariasta. Oi, tämä jumalallinen persoona, joka nimenomaan auttaakseen meitä syntisiä, joilla ei ollut muuta auttajaa taivaassa tai maan päällä, on astunut tänne alas vähäpätöisen ja halveksitun palvelijan hahmossa, tullakseen meidän Herraksemme ja armahtajaksemme, meidän sovittajaksemme. Hän eikä kukaan muu on meidän auttajamme, sillä näin sanoo apostoli Paavali: sillä ainoastaan yksi on Jumala, yksi myös välittäjä ihmisten ja Jumalan välillä, ihminen Jeesus Kristus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä2 1. Tim. 2:5–6. Meillä on vain yksi ylipappi, joka on ottanut itselleen meidän asiamme Hepr. 4:14. Mutta huomatkaamme edelleen, kenet hän sitten on pelastanut? Te tiedätte varmaankin vastauksen: kaikki ihmiset, mutta pyydän teitä rakkaani, ettette katsele tätä asiaa ikään kuin vieras, jota se ei koskisi. Luther unohtaa tässä kaikki muut, puhuu vain itsestään ja sanoo, että hän on lunastanut minut. Muistakaamme tässä, että hän on lunastanut myös sinut ja minut, oi ihminen! Mutta voi! Millaisia me olimme luonnollisessa tilassamme? Mitä väkeä me oikein olemme? Jumala armahtakoon, ei muuta kuin kadotettuja ja tuomittuja ihmisiä. Sellaisia, jotka synnin johdosta ovat juosseet karkuun meidän autuutemme Jumalan luota, jotka on eksytetty pois paimenemme luota, jotka ovat suututtaneet pyhän Jumalan ja tehneet itsensä syntien ja Saatanan orjiksi. Kaikella tällä olemme vetäneet päällemme pyhän ja oikeamielisen Jumalan kirouksen ja rangaistuksen ajassa ja ikuisuudessa, ilman minkäänlaista tahtoa tai voimaa, jolla voisimme itseämme milloinkaan auttaa, sanalla sanoen joutuneet surkeimpaan mahdolliseen tilaan Jes. 1:5–6. Mutta tällaisia surkimuksia hän tuli auttamaan, ja hänestä tuli meidän ylipappimme. Jollet tunnista itseäsi tästä synkästä kuvauksesta, niin et myöskään tunne oikein ylipappiasi tai sitä, miten tarvitset hänen apuaan. Mutta te, jotka tämän tunnette, seuratkaa eteenpäin kanssani nähdäksenne syvemmälle siihen kurjuuteen, josta hän on meidät lunastanut: synnistä, kuoleman ja paholaisen vallasta, kuten Luther painokkaasti sanoo. Voi! Juuri siinä ovat meidän kiusaajamme, niistä kumpuaa kaikki onnettomuutemme. Synti on poikkeamista Jumalasta, hänen pyhistä käskyistään ja määräyksistään, joita hän palkinnolla rohkaisten mutta myös rangaistuksella uhaten koetti saada meidät tottelemaan. Koko paratiisin ihanuus oli meidän edessämme ja kuului meille, ja jumalallinen lupaus vielä suuremmasta onnesta taivaassa oli se rakkauden side, jolla Jumala halusi pitää meidät suloisten käskyjensä tiellä ja onnellisessa yhteydessä itsensä kanssa, ja kauhistuttava kuolemantuomio oli sen puomin toisella puolella, jonka piti pitää meidät hyveen rajojen sisällä. Mutta voi! Kaikki siteet katkaistiin, kaikki puomit särjettiin, niin että Herran täytyi valittaa meistä ja sanoa: teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa3 Jes. 59:2. Tässä erittäin valitettavassa tilassa me luonnostamme olimme kaikki, sillä Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat4 1. Moos. 6:5. Tätä murheellista tilaamme hän kuvaa niin koskettavalla tavalla Hes. 16:4–6, kuinka kukaan ei ole säälinyt eikä armahtanut meitä, vaan meidät poljettiin halveksien maahan; meidän olisi kärsittävä kaikki se rangaistus ja kurjuus, jonka olimme synnissä päällemme vetäneet, mutta juuri tässä kurjuudessa Jumala armahti meidät, niin kuin hän sanoo: Minä kuljin sinun ohitsesi ja näin sinut veressäsi potkimassa, ja kun makasit siinä veressäsi, minä sanoin sinulle: ”Jää eloon”. Näiden meidän pahojen tekojemme vuoksi ylipappimme Jeesus haavoitettiin ja meidän syntiemme vuoksi häntä lyötiin Jes. 53:5. Toiseksi hän on, ylistetty olkoon hänen nimensä ikuisesti!, lunastanut meidät kuolemasta. Tämä synnin kauhistuttava seuralainen oli tiiviisti kannoillamme, vetääkseen meidät kokonaan pois Jumalan, ainoan oikean onnen lähteemme luota, ja rikkoakseen tuskallisesti siteen, joka yhdistää ruumiimme kuolemattomaan sieluun ja tekee ruumiistamme katoavaisuuden surkuteltavan saaliin. Mutta voi! Kaikkein kauhistuttavinta on se, että meidät ikuisesti erotetaan Jumalasta ja kaikesta onnellisuudesta ja sieluamme sekä ruumistamme kauhistuttavassa pimeydessä ikuisesti murhataan sanomattoman tuskallisesti. Siunatut kuulijat! Kaikki tämä oli sinun ja minun osanani, meidän on syytä kauhistua ajatustakin siitä. Me olemme syypäät ja meidät olisi pitänyt asettaa piinapenkkiin kestämään ne tuskat. Ikuisen kauhun ja julmuuden vallassa meidän olisi pitänyt maistaa kuoleman katkeruus sydämessämme. Mutta Jeesuksen ylipapin virka merkitsi, että hän pelastaisi meidät tältä kauhun ja pelon kuninkaalta, ja sen hän on tehnyt täydellisesti, sillä Kuolema on nielty meidän Vapahtajamme kuoleman kautta ja voitto saatu 1. Kor. 15:54. Katsokaa, rakkaani! Näin hän, uskollisin Immanuel, auttaa meidän kurjaa sieluamme pois näin suuresta kurjuudesta. Kolmanneksi Luther sanoo, että hän on lunastanut meidät paholaisen vallasta. Tässä mainitaan kavaltajamme. Hän oli se, joka Jumalaa herjaavin valhein johti meidät lankeemukseen ja onnettomuuteen, ja siksi Lunastajamme Jeesus syystä sanoo, että hän on alusta alkaen ollut murhaaja, ja kutsuu häntä valheen isäksi Joh. 8:44. Hän on kauhistuttava susi, joka saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman5 Joh. 10:12, ja ärjyvä leijona, joka kulkee ympäriinsä ja etsii, kenet voisi niellä6 1. Piet. 5:8. Mutta Vapahtajamme on ylipapin virassaan kuolemallaan riistänyt vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta7 Hepr. 2:14. Hänelle kuuluu siis oikeutetusti Lunastajan nimi, ja sen täytyy siten olla meille sitä rakkaampi, mitä surkeammasta tilasta hän on meidät pelastanut. Vaikeampaa ei voida milloinkaan ajatella kuin on synti, kuolema ja paholaisen valta. Ylistetty olkoon hänen nimensä, joka on lunastanut meidät niitä kaikista. Mutta katsokaamme myös maksua, jolla lunastus on suoritettu. Välittäjä oli asettunut meidän asemaamme, hän seisoi syntisten asemassa. Jumalan oikeudenmukaisuuden vaatimus oli täytettävä, kaikki rangaistukset ja piinat, joihin olimme velvolliset alistumaan, hänen oli kestettävä pilkulleen, muuten meillä ei olisi odotettavissa mitään sovitusta. Tässä voidaan kyllä kysyä, millä koko ihmissuku voitiin ostaa? Ja autuas Lutherimme vastaa: ei kullalla eikä hopealla, se olisi liian vähäistä, jotta yhden ainoankaan syntisen sielu sillä tulisi maksetuksi. Ihmiset! Mitä te asettaisitte tämän maailman omaisuuksien, tämän katoavaisen hyvän arvoksi, jota on tapana mitata niistä pysyvimmillä, kauneimmilla ja kalliimmilla: kullalla ja hopealla. Kerätkää ne kaikki, kootkaa kaikki maailman kulta, hopea ja jalokivet Jumalan oikeamielisyyden toiseen vaakakuppiin ja myöntäkäämme: Kaikki tämä olisi syntisen omaa, mutta se ei kuitenkaan koskaan voi olla muuta kuin lainaa samalta Jumalalta, jolle me olemme myös velassa kaikkien syntiemme edestä, ja laittakaamme syntitaakka toiseen. Miten käy? Painavin, kaunein ja kallisarvoisinkaan ei tässä paina yhtään mitään, sillä yhden sielun lunastus on liian kallis ja jää iäti suorittamatta Ps. 49:9, ja millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Mark. 8:37. Voi! Tiedättehän, ja huomatkaa, saanen muistuttaa teitä apostoli Pietarin lailla, ettei teitä ole lunastettu tyhjänpäiväisestä elämästänne millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla 1. Piet. 1:18. Mikä oli sitten se oikea ja käypä maksusumma, jolla meidät voitiin lunastaa? Apostoli Pietari vastaa: Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä 1. Piet. 1:19, minkä Luther puolestaan ilmaisee näin: Jeesus Kristus on lunastanut meidät pyhällä ja kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan.8 Katsokaa siis, rakkaani, siinä on oikea lunastusraha, nimittäin Jeesuksen veri, jota tässä kutsutaan pyhäksi vereksi, millä kuvataan Vapahtajamme täydellistä viattomuutta, sillä hänen vertaan ei saastuttanut koko ihmiskuntaa turmeleva synninsaasta. Jos se nimittäin olisi ollut sellaista, se olisi ollut sovitukseen täysin kelpaamatonta, ja siksi Pietari kutsuukin sitä tahrattoman Karitsan vereksi. Tähän tahrattomuuteen apostoli Paavali myös ensisijaisesti perustaa Jeesuksen veren puhdistavan voiman sanoessaan kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen joka uhrasi itsensä tahrattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista9 Hepr. 9:14, kun hän on oman verensä kautta mennyt kaikkein pyhimpään ja saanut aikaan ikuisen lunastuksen10 Hepr. 9:12. Niin apostolit kuin Lutherkin kutsuvat sitä kallisarvoiseksi vereksi, millä halutaan osoittaa miten ylhäisen ja suuren arvon ihmiseksitulleen Jeesuksen veri oli saanut persoonallisessa yhdistymisessä Kristuksen molempien luontojen kesken. Tässä mennään niin pitkälle että apostoli Johannes kutsuu sitä Jumalan pojan vereksi 1. Joh. 1:7. Se on verta, jolla on ääretön, jumalallinen puhdistava voima. Meidän on kuitenkin huomattava, että Jeesuksen ruumiin veripisarat eivät ole meidän puhdistumisemme ainoa vaikuttava syy. Jeesuksen verellä tarkoitetaan tässä kaikkea sitä mitä hän teki ja kärsi meidän ja koko maailman syntivelan maksamiseksi, täyttääkseen vihastutetun Jumalan vaatimukset meitä kohtaan. Siihen kuuluu kaikki hänen sekä sisäinen että ulkoinen kärsimyksensä, josta myös muissa kohdin sanotaan: hän antoi itsensä meidän edestämme Tit. 2:14, ja että hänet on haavoitettu ja runneltu meidän tähtemme11 Jes. 53:5, hän antoi henkensä kuolemassa12 Jes. 53:12, kuten Luther tämän selittää, kun hän lisää: syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan. Siihen kuuluvat siten meidän välittäjämme kaikki tuskat, kuten hänen vaikea sieluntuskansa yrttitarhassa, hänen siteensä ja kahleensa, hänen kipeä pilkkaamisensa, korvapuustit, orjantappurakruunu, kuolemantuomio, ristiinnaulitseminen, Jumalan hylkääminen ristillä, hänen ankara janonsa ja häpäisevä kuolema pahimpien pahantekijöiden keskellä ynnä muuta. Tämä tarkoittaa Vapahtajamme koko katkeraa kärsimystä. Se kaikki on hänen täydellinen sovitusuhrinsa, jolla hän ylipappinamme ottaa pois maailman synnit. Se on tapahtunut meidän vuoksemme, me olemme aiheuttaneet hänelle kaiken tämän. Sen täytyy siis liikuttaa meitä; syntisen ei tule katsella sellaista ilman itkua ja kyyneleitä, sillä suuri pahuutemme on se, joka Jumalan poikaa näin haavoittaa.13
Mutta me emme saa myöskään jättää lopuksi tarkastelematta lähemmin itse tämän sovituksen luonnetta. Tärkeintä, mikä meidän tulee siinä huomata, on että se on kaikilta osiltaan täydellinen, niin että maksu, jonka Välittäjämme otti suorittaakseen, vastasi kaikilta osiltaan pyhän Jumalan vaatimusta koko ihmissuvulta. Kaikki Vanhan testamentin profetiat kuvaavat, että asia tulisi olemaan näin. Ensimmäisen saamamme lupauksen mukaan hän tulisi polkemaan rikki, siis kerrassaan murskaamaan käärmeen pään 1. Moos. 3:15. Kun lupaus toistetaan Abrahamille, sanotaan että hänen saamansa siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille 1. Moos. 18:18. Tämä yleinen siunaus ei suinkaan olisi tapahtunut, jollei maksu olisi ollut täydellinen. Profeetta Jesajan kirjassa välittäjä itse sanoo näin: synneilläsi olet minua rasittanut, pahoilla teoillasi minua vaivannut. Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi. Jes. 43:24–25. Uuden testamentin todistukset ovat vielä selkeämpiä, kuten apostoli Paavalin sanoessa: armo on hallitseva ja johtava vanhurskauden kautta ikuiseen elämään Jeesuksen Kristuksen kautta14 Room. 5:21. Pietari sanoo Corneliukselle: jokainen, joka uskoo häneen, saa syntinsä anteeksi hänen nimensä voimasta, hänen täyden maksunsa kautta Ap. t. 10:43, niin että Jumalan puolelta ei ole enää mitään estettä, kunhan syntinen käy sisään tähän osallisuuteen järjestystä noudattaen. Se on täydellinen, koska Jeesus on maksanut ja täyttänyt kaiken kaikkien ihmisten puolesta yleisesti ja itse kunkin puolesta erityisesti. Siksi Paavali sanoo: Jumala ei säästänyt omaa poikaansa vaan antoi hänet kaikkien meidän puolestamme15 Room. 8:32. Lohdullisia sanoja huolestuneille syntisille synkkinä hetkinä. Hän sanoo myös 2. Kor. 5:14, että Kristus on kuollut kaikkien puolesta, ja Hepr. 2:9 hän sanoo, että Jeesus Jumalan armosta meidän kurjien syntisten tähden maistoi kuolemaa kaikkien edestä.16 Mutta selvimmin tämän ilmaisee apostoli Johannes sanoessaan: Jeesus Kristus on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman 1. Joh. 2:2. Tämä sovitus ei ulotu vain kaikkiin ihmisiin vaan myös heidän kaikkiin synteihinsä, niin että vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. Jes. 1:18. Ja niin kuin Herra sanoo profeetta Miikan kautta: hän polkee maahan meidän pahat tekomme ja heittää kaikki syntimme meren syvyyteen17 Miika 7:19. Ja nyt, rakkaani, koska se on kaikilta osiltaan niin täydellinen ja lohdullinen, Luther ylistää sitä myös kolmella sangen merkittävällä ilmaisulla tekstissämme, kun hän sanoo lunastanut, ostanut omakseen ja voittanut. Jokaisella ilmauksella on oma erityinen painoarvonsa. Hän sanoo, että Kristus on lunastanut meidät. Voi, mehän istuimme pimeydessä ja kuoleman varjossa, synnin ja Saatanan vankeina, kahleisiin pantuna, sielultamme ja ruumiiltamme sidottuina, käsistä ja jaloista, mutta kun tämä sankarimme tulee, niin hän tulee sanomaan vangituille: ”Lähtekää”, ja pimeydessä viruville: ”Tulkaa valoon!” Jes. 49:9. Lunastaja on hänen nimensä, tämän nimen hän on saanut taivaasta, ja koska apostoli Paavali sanoo, että Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta Gal. 3:13 ja on vienyt vankeuden vangiksi18 Ef. 4:8, niin hän on myös, ylistetty olkoon hänen nimensä ikuisesti, ollut sen veroinen, niin että me voimme iloisesti puhjeta sanomaan Daavidin tavoin: Me pääsimme pakoon kuin lintu pyytäjän paulasta. Paula katkesi, ja me pääsimme irti. Kuka on silloin lunastanut meidät? Meidän apumme on Herran nimessä, joka taivaan ja maan tehnyt on19 Ps. 124:7–8. Sitten myös autuas Luther sanoo, että Lunastajamme Jeesus on myös lunastanut omakseen meidät. Sitä minkä omistaa tai saa ilman vaivaa, ei voi kutsua lunastetuksi, vaan siihen vaaditaan työtä, kärsivällisyyttä ja vaivannäköä. Miettikäämme siis, mitä me kurjat syntiset olemme tulleet hänelle maksamaan. Hän itse valittaa, että meidän pahat tekomme ovat aiheuttaneet hänelle työtä ja vaivannäköä Jes. 43:24. Katsokaamme kuinka uskollisesti hän työskentelee, hän kärsii, hän on peloissaan ja kauhuissaan, hän heittäytyy kasvoilleen maahan, hän nousee ylös ja lankeaa uudelleen maahan ja rukoilee. Katsokaa kuinka hän hikoilee Getsemanessa. Voi, hän kamppailee verille asti! Hepr. 12:4. Kuinka kalliita me olemmekaan olleet, kun hän on näin on omalla verellään meidät lunastanut20 Ap. t. 20:28. Lopuksi hän sanoo, että Jeesus on voittanut meidät itselleen. Tämä meidän sielunystävämme rakasti meitä niin, että hän uskaltautui riitaan meidän vihollisemme Saatanan kanssa ottaakseen meiltä pois tämän murhaajan kynsistä ja kohottaakseen meidät omaksi morsiamekseen, mutta se oli kova taistelu. Sankarimme Jeesus kamppaili aina kuolemaan saakka, ja näytti siltä, kuin sankarimme olisi kaatunut, kun hän ristillä antoi henkensä ja hänet laitettiin kuolleena hautaan. Voi, silloin olisi kaikki toivomme ollut menetetty, mutta ylistetty olkoon Jeesus, joka kuolemassakin voitti. Sillä hän nousi kolmantena päivänä ylös suuressa kirkkaudessa, kun hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään meidät vapaiksi21 Hepr. 2:14–15. Näin voimme kiittää Jumalaa Paavalin tavoin tästä suuresta voitosta ja sanoa: kuolema on nielty ja voitto on saatu 1. Kor. 15:54. Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! 1. Kor. 15:57.
Edellinen jakso: Toinen katekismussaarna, § 16
Seuraava jakso: Toinen katekismussaarna, § 18
paikat: Getsemane
Henkilöt: Cornelius Daavid Jesaja Johannes Luther, Martti Paavali Pietari
Raamatunkohdat:
Aiheet: