Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Katekismussaarnoja: Toinen saarna

Toinen katekismussaarna, § 10

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 10

Nyt tämän tärkeän uskonkappaleen järjestys vaatii meitä tarkastelemaan meidän Vapahtajamme kahta luontoa yhdessä persoonassa. Jotta voisimme esittää tämän asian oikeassa, luonnollisessa järjestyksessä, meidän on huomattava seuraavat seikat, nimittäin 1) että Kristus on tosi Jumala, 2) että hän on tosi ihminen, 3) että nämä kaksi luontoa ovat yksi persoona ja siksi niiden täytyy olla toisiinsa yhdistyneitä, 4) että tämän yhteyden voimasta ne ovat myös tehneet toisensa osallisiksi omista ominaisuuksistaan, ja lopuksi 5) on tutkittava kaiken tämän syytä ja välttämättömyyttä meidän lunastuksemme kannalta. Näihin seikkoihin sisältyy kaikki, mitä meidän pitää Jeesuksen persoonasta erityisesti tietää ja uskoa. Mitä nyt sitten ensimmäiseen tulee, siis että Kristus on tosi Jumala, niin hänen jumaluutensa, jonka myötä hän on Isästä ikuisuudessa syntynyt, on jossain määrin todistettu edeltävässä tarkastelussamme, jossa käsittelimme kolminaisuutta yleensä. Mutta se voidaan vahvistaa lujemmin ensinnäkin sillä, että hän on ikuisuudessa syntynyt Isästä, Ps. 2:7, Miika 5:2, Joh. 1:14, Joh. 3:16,18, Room. 8:32 jne. Toiseksi siitä todistavat monet Pyhän kirjan kohdat, joissa häntä266 nimenomaisesti kutsutaan Jumalaksi, Joh. 1:1, Ap. t. 20:28, Room. 9:5, 1. Tim. 3:16, 1. Joh. 5:20 ja lopulta tästä todistaa se, että häneen liitetään jumalallisia ominaisuuksia ja aikaansaannoksia, Kol. 2:3,9, Joh. 5:26, Hepr. 1:13. En aio kuitenkaan viedä aikaanne esittämällä näitä todisteita, varsinkin kun tiedän, ettei kukaan teistä epäile tätä asiaa. Sen sijaan meidän on selitettävä se, että hän myös samalla on tosi ihminen. Apostolinen uskontunnustus pitää sitä totuutena, kun siinä luetellaan miten hän on siitetty, syntynyt, ristiinnaulittu ja kuollut. Luther vakuuttaa tästä vielä selvemmin sanoessaan: yhtä lailla neitsyt Mariasta syntynyt tosi ihminen.1 Todelliseksi ihmiseksi kutsutaan sitä, jolla on ruumis, joka todella voidaan nähdä ja tuntea, ja jolla on järjellinen sielu, jolla on ymmärrys ja vapaa tahto. Huomaamme helposti, että Vapahtajallamme oli tällainen inhimillinen luonto, jos vain käymme ajattelemaan kalliin Vapahtajamme elämänvaiheita hänen lihallisen olemassaolonsa päivinä. Hänet tosin siitettiin aivan yliluonnollisella tavalla, ilman miehen osuutta Neitsyt Marian kohtuun, mutta hän syntyi luonnon järjestyksessä, sillä Luuk. 2:6 sanoo Mariasta, että Marian synnyttämisen aika tuli. Toisin sanoen, sikiö kasvoi äidinkohdussa, kuten muutkin lapset, ja kun tuli äitien tavanmukainen synnyttämisen267 aika, synnytti myös Maria esikoispoikansa. Hän kasvoi vähitellen, kuten muutkin lapset, niin että hän vielä 12 vuoden iässä oli lapsi kuten muutkin ihmiset tuossa iässä, Luuk. 2:43. Hän kulki, söi ja joi, kärsi nälkää ja janoa niin kuin muutkin, hänet otettiin kiinni, ruoskittiin, ristiinnaulittiin ja tapettiin, ja hän oli siten joka suhteessa ihminen. Siksi apostoli Paavali kutsuukin häntä nimenomaan ihmiseksi, kun hän sanoo: Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus 1. Tim. 2:5, ja Vapahtaja itse kutsuu itseään lähes aina Ihmisen Pojaksi. Tällöin sanalla ihminen ja ihmisen poika tarkoitetaan sellaista luontoa, joka meillä on, joka koostuu näkyvästä ruumiista ja järjellisestä sielusta. Samaa tarkoitetaan myös Pyhässä kirjassa sanalla liha, kun puhutaan Kristuksesta ja sanotaan: Sana tuli lihaksi Joh. 1:14 ja Jumala on ilmestynyt lihassa 1. Tim. 3:16. Vaikka tämä näyttäisi todistavan riittävästi Jeesuksen ihmiseksitulemisesta, niin jottei kukaan saisi aihetta muodostaa tästä asiasta muunlaisia käsityksiä kuin ihmissuvulle yleensä kuuluvia, minun tulee vielä esittää kaksi Raamatun kohtaa, jotka valottavat tätä asiaa kaikkein selvimmin. Ensimmäinen on Vapahtajan Jeesuksen268 sanat ylösnousemuksensa jälkeen, kun hän ilmestyi oppilailleen ja he luulivat näkevänsä hengen: Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa ja luita, niin kuin te näette minulla olevan2 Luuk. 24:39. Tässä hän itse kieltää olevansa mikään henki, mistä hän vakuuttaa läsnäolijat sillä, että he voivat nähdä ja tuntea hänet, ja että hän on lihaa ja luuta, mitä henget eivät ole. Toinen on apostoli Paavalin todistus Jeesuksen ihmiseksitulemisesta Hepr. 2:14: Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi. Kristuksen jumalallinen luonto on siis tullut lihaksi ja vereksi, ottanut todellisen ihmisen ruumiin sellaisena kuin lapsilla eikä vain mitään vailla olemassaoloa olevaa ruumiin hahmoa, tai sitten jonkin erityisen tai taivaallisen ruumiin, jollaisia jotkut kuvittelevat. Sen, että tässä Jeesuksen ruumiissa myös asui järjellinen sielu, näemme taas siitä, että hänellä oli ymmärrys ja vapaa tahto, jumalallisesta luonnosta erillisenä tai sen ulkopuolella. Tämä nähdään selvästi muun muassa siitä, että Vapahtajassamme oli jotain, minkä jumalallinen luonto tiesi, mutta joka oli kuitenkin inhimilliselle luonnolle tuntematonta. Hän itse vakuuttaa Mark. 13:32, että hän ei tiedä ajankohtaa, jolloin viimeinen tuomio tapahtuisi, vaikka269 se ei voinut olla tuntematon asia hänen jumalalliselle luonnolleen, joka oli yhtä Isän kanssa. Tämän näemme siitäkin, että viimeisessä kamppailussa hengestään hän puhuu tahdostaan aivan erillisenä hänen taivaallisen Isänsä tahdosta, kun hän sanoo: Isä, ei minun tahtoni, vaan sinun3 Luuk. 22:42, vaikka jumalallisen luonnon tahdon täytyy olla täysin sama kuin Isän tahto. Tästä voidaan selvästi päätellä, että Jeesuksella oli ihmiseksi tulleena jumaluudesta erillinen järjellinen sielu, ja hän on siis meidän suureksi lohduksemme täysin omaksunut ihmisen sielun, hänestä on tullut veljemme ja sukulaismiehemme.

Mutta vaikka näin on todistettu, että Kristus todella omaksui inhimillisen luontomme, meidän tulee kuitenkin tietää, että hänellä monessa suhteessa oli suuri etusija ja korkeampi asema toisiin ihmisiin nähden. Niiden joukossa meidän on perusteltua mainita ensimmäisenä korkea ja jumalallinen alkuperä, niin ettei häntä kaikkien muiden tavoin siitetty äidin kohtuun miehen ja naisen yhtymisen seurauksena, vaan hän syntyi puhtaasta ja tahrattomasta neitsyestä, niin kuin profeetta Jesajan kautta oli ennalta ilmoitettu Jes. 7:14 ja niin kuin enkeli Gabriel ilmoitti Marialle Luuk. 1:34. Tämän alkuperän suhteen me tunnustamme, että hän sikisi Pyhästä Hengestä, koska enkeli sanoi Marialle: Pyhä Henki tulee270 sinun yllesi, Luuk. 1:35, ja tätä vahvistaa se, mitä sama tai joku muu enkeli sanoo Joosefille: sillä se, mikä hänessä on siinnyt, siis Mariassa, on Pyhästä Hengestä4 Matt. 1:20. Niin korkea ja ihmeellinen on tämän Jeesuksen ihmiseksitulemisen alkuperä meihin verrattuna. Toiseksi Jeesuksella on ihmisyydessään se etu meihin verrattuna, että hän on täysin vapaa kaikesta synnistä ja saastasta, täysin pyhä ja vanhurskas, kun taas meidän joukossamme ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan Room. 3:12, vaan kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat5 1. Moos. 6:5. Huomaamme helposti, kuinka välttämätön tämä hänen täydellinen pyhyytensä oli sen hänen ottamansa kalliin tehtävän kannalta, että hän lunastaa syntiset Jumalan vanhurskauden ankarista vaatimuksista ja rangaistuksesta, jotta hän ei itse jäisi meidän kanssamme saman tuomion alaiseksi omista rikoksistaan. Mutta että hän myös oli sellainen, siis pyhä ja synneistä vapaa, sen Pyhä kirja todistaa myös selvästi, sillä apostoli Paavali sanoo hänestä, että hän ei tiennyt mistään synnistä 2. Kor. 5:21. Toisessa kohdassa hän sanookin, että vaikka häntä koeteltiin kaikessa samalla tavoin kuin meitä, hän ei langennut syntiin Hepr. 4:15, siis täysin pyhä ja vanhurskas. Mutta kaikkein selvimmin hän vakuuttaa271 tämän saman kirjeen kohdassa 7:26–27, jossa hän pyhyyttä korostaen sanoo: Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsimme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton, hänet on erotettu syntisistä ja korotettu taivaita korkeammalle. Toisin kuin muiden ylipappien, hänen ei tarvitse päivittäin uhrata ensin omien syntiensä sovittamiseksi. Kysymys Jeesuksen ihmiseksitulemisen pyhyydestä ja täydellisestä viattomuudesta on siten Pyhässä kirjassa asetettu kaikkien epäilysten ulkopuolelle. Mutta miten Jeesuksen ihmisyys, kun hän syntyi syntisestä ihmisestä, jollainen Maria tietenkin oli, sai tämän viattomuuden, se on meille vaikeampi selvittää, varsinkin kun ilmoitettu sana ei tästä mitään kerro. Laajempi tutkimus tästä salatusta aiheesta onkin meille vähemmän hyödyllinen. Mutta niistä kaikista oletuksista ja mielipiteistä, joita tästä asiasta esitetään, on varminta omaksua se, jota meidän kristillinen ja evankelinen seurakuntamme tunnustaa ja joka varmasti on myös eniten Jumalan sanan mukainen, siis että Pyhä Henki Jeesuksen siittämisessä astui alas Neitsyt Marian kohtuun ja ihmeitätekevällä voimallaan puhdisti ja pyhitti ne veripisarat, jotka muodostaisivat Vapahtajamme inhimillisen luonnon aineksen. Kolmas etu on hänen pyhän ruumiinsa kuolemattomuus, mikä ei ole muuta kuin luonnollinen seuraus hänen viattomuudestaan. Mikään kuolema272 ei olisi kohdannut esi-isiämme ja koko sukukuntaamme, ellei synnin rutto olisi meitä turmellut. Mutta kun näin valitettavasti tapahtui, niin meistä myös sanotaan: kuolema on saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä Room. 5:12. Kun Jeesus ihmiseksi tulleena sitävastoin oli synnitön, ei kuolemalla ollut sen paremmin valtaa kuin oikeuttakaan hänen ruumiiseensa. Tämä kuolemattomuus ei kuitenkaan yllä todelliseen mahdottomuuteen asti, vaan oli täysin hänen vallassaan antaa henkensä, jos hän niin halusi, ja jälleen saada se takaisin, niin kuin hän itse selvästi sanoo: Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin Joh. 10:18. Etuihin, jota Jeesuksella ihmisenä oli muihin ihmisiin verrattuna, voidaan vielä neljänneksi lukea se, että sitä ei koskaan erotettu eikä se ikuisuudessa tule eroamaan hänen jumaluudestaan *). Se yhdistettiin häneen sikiämisessä, mutta hän ei koskaan ollut mikään erillinen persoona jumaluuden ulkopuolella, ja hän tulee myös olemaan samalla tavoin yhdistetty ikuisesti. Mutta me riennämme viidenneksi ja viimeiseksi huomauttamaan, että tällä hänen ihmisluonnollaan oli yleisesti monia suuria ja korkeita etuja kaikkiin muihin ihmisiin verrattuna. Hänen sielussaan273 täytyi pyhän voitelun voimasta olla niin suuria ominaisuuksia kuin rajalliselle olemukselle on voitu välittää, ja myös hänen ruumiilleen täytyi olla suotu niin suuria ominaisuuksia kuin mitenkään oli mahdollista, sillä Pyhän Hengen suoranaisesti valmistama ruumis ei voinut olla muuta kuin mestariteos, varsinkin kun siinä ei ollut mitään sijaa viallisuudelle, jonka ainoa syy on synnissä. Kun näin olemme osoittaneet, että kallis Vapahtajamme oli todellinen ihminen ja osallinen meidän lihastamme ja verestämme, niin älkäämme milloinkaan unohtako tätä siunattua ja äärimmäisen lohdullista veljeyttä, joka tästä hänen ja meidän välillemme syntyy ja jonka hän itse tunnustaa vielä ylösnousemuksensa jälkeen Joh. 20:17. Ja kiitetty olkoon Jumala siitä lohdusta, että hän on varmuudella luvannut viimeisenä päivänä tunnustaa tämän veljeyden Matt. 25:40, etenkin kun me sen kautta tulemme Jumalan lapsiksi ja perimme jo sen ansiosta yhdessä kalliin Veljemme ja Vapahtajamme kanssa ikuisen elämän ja koko taivaallisen ihanuuden, kuten apostoli Paavali järkkymättömässä uskossa ja elävää esimakua siitä tuntien meille vakuuttaa Room. 8:17.

 

*) Impersonalitas6


  1. yhtä lailla neitsyt Mariasta syntynyt tosi ihminen: lainaus Lutherin Vähästä katekismuksesta, suom. 1999 (muokattu)
  2. 1938
  3. 1992/muokattu
  4. 1938
  5. 1938
  6. Impersonalitas viittaa teologiseen käsitykseen, jonka mukaan Jeesuksen inhimillinen luonto voi olla olemassa vain yhdessä hänen jumalallisen luontonsa kanssa. Näiden luontojen yhteys on erottamaton, mutta ne sisältyvät samaan olemukseen (kr. µοούσιος, homooúsios).
Alkukieli

§. 10.

Nu leder oss ordningen i denna vigtiga Artikel at närmare betragta vår Frälsares tvänne naturer i en person. At kunna föreställa denna sak i en rätt naturlig ordning, hafve vi här at märka följande, nemligen 1:o at Christus är en sann Gud, 2:o at han är en sann människa. 3:o at dessa två naturer äro en person, och därföre måste båda vara med hvarannan förenade. 4:o at de i kraft af denna förening äfven gjort hvarandra delaktige af sina egenskaper och ändteligen 5:o undersöka orsaken och nödvändigheten til alt detta vid vår frälsning. I dessa omständigheter innefattas alt hvad vi om Jesu person i synnerhet böre veta och tro. Hvad nu altså det första beträffar at Christus är en sann Gud, så är hans Guddom, med hvilken han är född af Fadrenom i evighet, til någon del bevist, uti vår föregående betragtelse, då vi handlat om Treenigheten i gemen, men kan ytterligare bestyrkas först däraf, at han ifrån evighet födes af Fadrenom, Psalm. 2:7. Mich. 5:2. Joh. 1:14. Cap. 3:16,18. Rom. 8:32. &c. För det andra af många den heliga Skrifts rum, hvarest han266 uttryckeligen kallas Gud, Joh. 1:1. Ap. G. 20:28. Rom. 9:5. 1 Tim. 3:16. 1 Joh. 5:20. och ändteligen däraf, at honom tilskrifvas Guddomeliga egenskaper och värkningar, Coll. 2:3,9. Joh. 5:26. Ebr. 1:13. Dock, jag vil icke uppehålla eder med utförandet af dessa bevis, hälst jag vet, at ingen af eder drager denna saken i tvifvelsmål, utan at han ock tillika är en sann människa, böre vi förklara. Det antager den Apostoliska Tron för sanning, då här upräknas huru han är aflad, född, korsfästad och dödad, och Lutherus betygar detta ännu klarare, då han säger: Theslikes sanner människa, född af Jungfru Maria.7 En sann människa kallas den, som är begåfvad med en kropp, som i sanning kan ses och kännas, ock en förnuftig själ, som äger förstånd och en fri vilja. At vår Frälsare ägt en sådan människlig natur finne vi ganska lätt, om vi allenast vände vår eftertanka til vår dyre Frälsares lefnads omständigheter i sina kötts dagar. Han aflades väl på et aldeles öfvernaturligt sätt, utan mans tilhjelp i Jungfru Marie moderlif, men han föddes i naturens ordning, ty det heter om Maria Luc. 2:6, at dagarna vordo fullbordade, at hon skulle föda, det är: fostret växte til i moderlifvet, såsom andra barn, och när den för mödrar vanliga tiden267 inföll då de pläga föda, födde äfven Maria sin förstfödda son. Han växte up småningom som andra barn, så at han ännu 12 åra gammal var en pilt som andra människor vid hans ålder, v. 43. han vandrade, åt och drack, hungrade och törstade som andra, han fasttogs, hudflängdes, korsfästes och dödades, och var således i all ting en människa. Derföre kallas han ock uttryckeligen människa af Apostelen Paulo, då han säger: Thet är en Gud och en medlare emellan Gud och människor, nemligen then människan Jesus Christus, 1 Tim. 2:5. och Frälsaren kallar sig sjelf nästan öfver alt för Människones Son, då under det ordet människa och människones son förstås en sådan natur, som vår, hvilken består af en synlig kropp och förnuftig själ. Det samma beteknas äfven i den Heliga Skrift med ordet kött, då det talas om Christo och det heter ordet vardt kött, Joh. 1:14. och Gud är uppenbar vorden i köttet, 1 Tim. 3:16. Nu, ehuru detta synes göra tilfyllest at bevisa Jesu mandom; dock på det ingen må få tilfälle at om den göra sig andra begrep, än de som tilkomma människo-slägtet i gemen, bör jag än i synnerhet anföra tvänne Skriftenes rum, som aldratydeligast ådaga lägga denna sak. Det första är Frälsarens Je268su ord efter sin upståndelse, då han uppenbarades för sina lärjungar och de mente at de sågo en anda. Ser mina händer och fötter, at thet är jag sjelf, tager på mig och skåder, ty ande hafver icke kött och ben, såsom i seen mig hafva, Luc. 24:39 hvarest han sjelf nekar sig vara någon anda, hvarom han närvarande öfvertygar dem därmed, at de kunde både se och känna på honom, at han hade kött och ben, dem en ande icke hafver. Det andra är Apostelens Pauli vitnesbörd om Jesu mandom, Ebr. 2:14. Efter barnen hafva kött och blod, är ock han thess delagtig vorden, thet är, Christi Guddomeliga natur hafver antagit kött och blod, en sann mandom likadan som barnen hafva och ingalunda någon blott kropps skepnad utan varelse eller någon serskildt slags fin eller himmelsk kropp, som somlige vilja inbilla sig. Men at i denna Jesu kropp äfven bodt en förnuftig själ, finne vi åter däraf at han ägt förstånd och en fri vilja, skild eller utom den Guddomeliga naturen, som bland annat tydeligen ses däraf, at det var något hos vår Frälsare, som den Guddomeliga naturen viste, hvilket dock var för den människliga obekant, såsom då han i Marci 13:32. sjelf betygar, at han ej ägde någon kunskap om tiden, när yttersta domen skulle infalla, hvil269ken likväl ej kunde vara hans Guddomeliga natur, som är aldeles et med Fadrenom, obekant; såsom ock däraf, at han talar i sin sidsta blods kamp om sin vilja såsom aldeles olika med sin himmelske Faders, då han säger i Luc. 22:42. Fader ske icke min vilja utan tin, då likväl den Guddomeliga naturens vilja måste aldeles vara enahanda med Fadrens. Af hvilket tydeligen kan slutas, at Jesu mandom har haft en ifrån Guddomen skild förnuftig själ, och således til vår stora tröst har aldeles antagit vår människliga själ, blifvit vår broder och skyldeman.8

Men ehuru nu således är bevist at Christus värkeligen antagit vår människliga natur, böre vi dock veta, at den i flera afseenden äger et stort företräde och höghet framför andra människor. Bland hvilka vi med skäl först räkne des höga och Guddomeliga ursprung, i det han icke såsom alla andra människor genom mans och qvinnas förening blifvit aflad i moderlifvet, utan af en ren och obefläckad Jungfru, såsom det var förut förkunnadt genom Propheten Esaias Cap. 7:14. och af ängelen Gabriel til Maria, Luc. 1:34. om hvilkens ursprung vi bekänne at han är aflad af den Heliga Anda, emedan ängelen sade til henne: Then Helige Ande skall kom270ma öfver tig, v. 35. och det samma bestyrker äfven, antingen samme eller någon annan ängel för Joseph och säger til honom: thet som är afladt i henne, nemligen Maria, thet är af then Heliga Anda, Matth. 1:20. Så högt och underbart är ursprunget til denna Jesu mandom emot vår. För det andra äger Jesu mandom et ganska stort företräde för oss däruti, at den är aldeles fri för all synd och orenhet, däremot fullkomligen helig och rättfärdig, då likväl bland oss ingen är som godt gör, icke en, Rom. 3:12. utan alla människors hjertans upsåt och tanka är altid benägen til thet ondt är, 1 Mos. B. 6:5. Denna hans fullkomliga helighet finne vi lätt hafva varit honom oumgängelig til sitt åtagna dyra värf at lösa syndare från Guds rättfärdighets svåra fordringar och straff, om han ej sjelf skulle stadna under samma fördömelse med oss för sina egna brott. Men at han ock varit sådan, det är helig och fri för synd, bevisar den heliga Skrift oss ganska tydeligen; ty derföre säger Apostelen Paulus om honom: at han icke viste af någon synd, 2 Cor. 5:21. Han säger ock om honom på et annat ställe, at han väl vardt i all ting frestad såsom vi, dock utan synd, Ebr. 4:15. det är aldeles helig och rättfärdig. Men aldratydeligast intygar han271 detta i samma Epistels 7 Cap. 26 och 27 versen och det med et heligt eftertryck, när han säger: En sådan Öfversta Prest höfdes oss hafva, then ther helig vore, oskyldig, obesmittad, skild ifrån syndare och högre än himmelen, hvilken icke dageligen behöfde, såsom de andra Öfverste Prester först för sina egna synder offra. Saken om Jesu mandoms helighet och fullkomliga oskuld är således af den heliga Skrift satt utom alt tvifvelsmål. Men huru Jesu mandom, då han föddes af en syndig människa, som Maria vist var, fått denna oskuld, blifver för oss svårare at utreda, så mycket mer, som det uppenbarade ordet intet härom förmäler. En vidlyftig undersökning i detta förborgade ämne måste ock vara oss mindre nyttig. Men af alla förslags meningar, som härvid anföras, antage vi tryggast den, som vår Christeliga och Evangeliska Församling bekänner, som ock ofelbart är enligast med Guds heliga ord, nemligen at den Helige Ande vid Jesu aflelse nedstigit i Jungfru Mariæ moderlif och genom sin undergörande kraft renat och helgat de blodsdroppar, hvilka skulle utgöra ämnet til vår Frälsares människliga natur. Det tredje företrädet består i hans heliga kropps odödelighet, som ej annat är, än en naturlig följd af sjelfva hans oskuld. Ingen död272 hade kunnat träffa våra förfäder och hela vårt slägte, om ej synda smittan fördärfvat oss. Men då det beklageligen händt, heter det om oss och altså är döden kommen öfver alla människor, efter alle syndat hafva, Rom. 5:12. Då nu Jesu mandom däremot var utan synd, hade ock döden hvarken någon rätt eller magt öfver hans kropp. Dock sträcker denna odödeligheten sig icke til en värkelig omöjelighet, utan stod det helt och hållit i hans magt at gifva sitt lif om han sjelf ville, och at taga det igen, som han sjelf tydeligen förklarar det. Ingen tager det af mig, men jag låter thet af mig sjelf. Jag hafver magt at låta thet och jag hafver magt at taga thet igen, Joh. 10:18. Til det företräde, som Jesu mandom haft för andra människor, må vi för det fjerde räkna det, at den samma aldrig varit eller i evighet blifver skild ifrån hans Guddom *). Han förenades med honom i aflelsen, men har aldrig utgjort någon serskild person utom Guddomen; blir ock med den samma förenad i alla evighet. Men vi skynde oss, at ännu för det femte och sidsta anmärka, at denna hans människliga natur i gemen varit begåfvad med långt större och högre förmåner än någon annan människa. Hans själ273 måste, i kraft af den heliga smörjelsen, varit begåfvad med så stora egenskaper, som kunnat meddelas et ändeligit väsende; och hans kropp måste äfven varit förlänte så stora fullkomligheter som någonsin varit möjeliga, då en af den Heliga Anda omedelbarligen tilredd kropp ej annat kunde blifva, än et mästarstycke, hälst då ingen orsak til lyte, som endast ligger i synden, här hade rum. När vi nu således bevist vår dyre Frälsare vara en sann människa, och hafva blifvit delaktig af vårt kött och blod, glömmom då aldrig det välsignade och högst tröstefulla broderskap, som häraf emellan honom och oss upkommer, hvilket han sjelf erkänner ännu efter sin upståndelse, Joh. 20:17. Och låfvad vare Gud för den trösten, at han har vist lofvat erkänna det på den yttersta dagen, Matth. 25:40. så mycket större, som vi därigenom få et barnaskap hos Gud, och äre redan i kraft af det samma vår dyre Broders och Frälsares medarfvingar til evinnerligit lif och hela den himmelska härligheten, som Apostelen Paulus under en oryggelig öfvertygelse och liflig försmak däraf försäkrar oss om, Rom. 8:17.

*) Impersonalitas.9

 


  1. Theslikes sanner människa, född af Jungfru Maria: Den katekesförklaring som helt dominerade i Sverige under 1700-talet var Olof Svebilius Enfaldig förklaring öfwer Lutheri lilla catechismum, stält genom spörsmåål och swar. Den utkom första gången 1689 och nya utgåvor (med något varierande titlar) gavs därefter ut med några års mellanrum och tidvis årligen ända fram till början av 1800-talet. I början av verket finns Luthers katekes, D. M. Lutheri catechismus, avtryckt. När Chydenius skrev sina predikningar hade Svebilius katekesförklaring redan utkommit över 30 gånger. Det är sannolikt att det är någon utgåva av Svebilius katekesförklaring som Chydenius har använt sig av och därför hänvisar ACSS till den vid citat ur Luthers katekes. Den svenska språkdräkten följer 1700 års utgåva av Enfaldig förklaring. För detta textställe, se Svebilius, svaret under punkten ”Hwad är thet?” för den andra artikeln.
  2. släkting, anförvant
  3. Här hänvisar man till den teologiska uppfattningen att Jesus mänskliga natur endast kan finnas tillsammans med hans gudomliga natur. De båda naturerna är oskiljaktigt förenade men ingår i samma väsen, homooúsios (gr. µοούσιος).

Suomi

§ 10

Nyt tämän tärkeän uskonkappaleen järjestys vaatii meitä tarkastelemaan meidän Vapahtajamme kahta luontoa yhdessä persoonassa. Jotta voisimme esittää tämän asian oikeassa, luonnollisessa järjestyksessä, meidän on huomattava seuraavat seikat, nimittäin 1) että Kristus on tosi Jumala, 2) että hän on tosi ihminen, 3) että nämä kaksi luontoa ovat yksi persoona ja siksi niiden täytyy olla toisiinsa yhdistyneitä, 4) että tämän yhteyden voimasta ne ovat myös tehneet toisensa osallisiksi omista ominaisuuksistaan, ja lopuksi 5) on tutkittava kaiken tämän syytä ja välttämättömyyttä meidän lunastuksemme kannalta. Näihin seikkoihin sisältyy kaikki, mitä meidän pitää Jeesuksen persoonasta erityisesti tietää ja uskoa. Mitä nyt sitten ensimmäiseen tulee, siis että Kristus on tosi Jumala, niin hänen jumaluutensa, jonka myötä hän on Isästä ikuisuudessa syntynyt, on jossain määrin todistettu edeltävässä tarkastelussamme, jossa käsittelimme kolminaisuutta yleensä. Mutta se voidaan vahvistaa lujemmin ensinnäkin sillä, että hän on ikuisuudessa syntynyt Isästä, Ps. 2:7, Miika 5:2, Joh. 1:14, Joh. 3:16,18, Room. 8:32 jne. Toiseksi siitä todistavat monet Pyhän kirjan kohdat, joissa häntä266 nimenomaisesti kutsutaan Jumalaksi, Joh. 1:1, Ap. t. 20:28, Room. 9:5, 1. Tim. 3:16, 1. Joh. 5:20 ja lopulta tästä todistaa se, että häneen liitetään jumalallisia ominaisuuksia ja aikaansaannoksia, Kol. 2:3,9, Joh. 5:26, Hepr. 1:13. En aio kuitenkaan viedä aikaanne esittämällä näitä todisteita, varsinkin kun tiedän, ettei kukaan teistä epäile tätä asiaa. Sen sijaan meidän on selitettävä se, että hän myös samalla on tosi ihminen. Apostolinen uskontunnustus pitää sitä totuutena, kun siinä luetellaan miten hän on siitetty, syntynyt, ristiinnaulittu ja kuollut. Luther vakuuttaa tästä vielä selvemmin sanoessaan: yhtä lailla neitsyt Mariasta syntynyt tosi ihminen.10 Todelliseksi ihmiseksi kutsutaan sitä, jolla on ruumis, joka todella voidaan nähdä ja tuntea, ja jolla on järjellinen sielu, jolla on ymmärrys ja vapaa tahto. Huomaamme helposti, että Vapahtajallamme oli tällainen inhimillinen luonto, jos vain käymme ajattelemaan kalliin Vapahtajamme elämänvaiheita hänen lihallisen olemassaolonsa päivinä. Hänet tosin siitettiin aivan yliluonnollisella tavalla, ilman miehen osuutta Neitsyt Marian kohtuun, mutta hän syntyi luonnon järjestyksessä, sillä Luuk. 2:6 sanoo Mariasta, että Marian synnyttämisen aika tuli. Toisin sanoen, sikiö kasvoi äidinkohdussa, kuten muutkin lapset, ja kun tuli äitien tavanmukainen synnyttämisen267 aika, synnytti myös Maria esikoispoikansa. Hän kasvoi vähitellen, kuten muutkin lapset, niin että hän vielä 12 vuoden iässä oli lapsi kuten muutkin ihmiset tuossa iässä, Luuk. 2:43. Hän kulki, söi ja joi, kärsi nälkää ja janoa niin kuin muutkin, hänet otettiin kiinni, ruoskittiin, ristiinnaulittiin ja tapettiin, ja hän oli siten joka suhteessa ihminen. Siksi apostoli Paavali kutsuukin häntä nimenomaan ihmiseksi, kun hän sanoo: Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus 1. Tim. 2:5, ja Vapahtaja itse kutsuu itseään lähes aina Ihmisen Pojaksi. Tällöin sanalla ihminen ja ihmisen poika tarkoitetaan sellaista luontoa, joka meillä on, joka koostuu näkyvästä ruumiista ja järjellisestä sielusta. Samaa tarkoitetaan myös Pyhässä kirjassa sanalla liha, kun puhutaan Kristuksesta ja sanotaan: Sana tuli lihaksi Joh. 1:14 ja Jumala on ilmestynyt lihassa 1. Tim. 3:16. Vaikka tämä näyttäisi todistavan riittävästi Jeesuksen ihmiseksitulemisesta, niin jottei kukaan saisi aihetta muodostaa tästä asiasta muunlaisia käsityksiä kuin ihmissuvulle yleensä kuuluvia, minun tulee vielä esittää kaksi Raamatun kohtaa, jotka valottavat tätä asiaa kaikkein selvimmin. Ensimmäinen on Vapahtajan Jeesuksen268 sanat ylösnousemuksensa jälkeen, kun hän ilmestyi oppilailleen ja he luulivat näkevänsä hengen: Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa ja luita, niin kuin te näette minulla olevan11 Luuk. 24:39. Tässä hän itse kieltää olevansa mikään henki, mistä hän vakuuttaa läsnäolijat sillä, että he voivat nähdä ja tuntea hänet, ja että hän on lihaa ja luuta, mitä henget eivät ole. Toinen on apostoli Paavalin todistus Jeesuksen ihmiseksitulemisesta Hepr. 2:14: Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi. Kristuksen jumalallinen luonto on siis tullut lihaksi ja vereksi, ottanut todellisen ihmisen ruumiin sellaisena kuin lapsilla eikä vain mitään vailla olemassaoloa olevaa ruumiin hahmoa, tai sitten jonkin erityisen tai taivaallisen ruumiin, jollaisia jotkut kuvittelevat. Sen, että tässä Jeesuksen ruumiissa myös asui järjellinen sielu, näemme taas siitä, että hänellä oli ymmärrys ja vapaa tahto, jumalallisesta luonnosta erillisenä tai sen ulkopuolella. Tämä nähdään selvästi muun muassa siitä, että Vapahtajassamme oli jotain, minkä jumalallinen luonto tiesi, mutta joka oli kuitenkin inhimilliselle luonnolle tuntematonta. Hän itse vakuuttaa Mark. 13:32, että hän ei tiedä ajankohtaa, jolloin viimeinen tuomio tapahtuisi, vaikka269 se ei voinut olla tuntematon asia hänen jumalalliselle luonnolleen, joka oli yhtä Isän kanssa. Tämän näemme siitäkin, että viimeisessä kamppailussa hengestään hän puhuu tahdostaan aivan erillisenä hänen taivaallisen Isänsä tahdosta, kun hän sanoo: Isä, ei minun tahtoni, vaan sinun12 Luuk. 22:42, vaikka jumalallisen luonnon tahdon täytyy olla täysin sama kuin Isän tahto. Tästä voidaan selvästi päätellä, että Jeesuksella oli ihmiseksi tulleena jumaluudesta erillinen järjellinen sielu, ja hän on siis meidän suureksi lohduksemme täysin omaksunut ihmisen sielun, hänestä on tullut veljemme ja sukulaismiehemme.

Mutta vaikka näin on todistettu, että Kristus todella omaksui inhimillisen luontomme, meidän tulee kuitenkin tietää, että hänellä monessa suhteessa oli suuri etusija ja korkeampi asema toisiin ihmisiin nähden. Niiden joukossa meidän on perusteltua mainita ensimmäisenä korkea ja jumalallinen alkuperä, niin ettei häntä kaikkien muiden tavoin siitetty äidin kohtuun miehen ja naisen yhtymisen seurauksena, vaan hän syntyi puhtaasta ja tahrattomasta neitsyestä, niin kuin profeetta Jesajan kautta oli ennalta ilmoitettu Jes. 7:14 ja niin kuin enkeli Gabriel ilmoitti Marialle Luuk. 1:34. Tämän alkuperän suhteen me tunnustamme, että hän sikisi Pyhästä Hengestä, koska enkeli sanoi Marialle: Pyhä Henki tulee270 sinun yllesi, Luuk. 1:35, ja tätä vahvistaa se, mitä sama tai joku muu enkeli sanoo Joosefille: sillä se, mikä hänessä on siinnyt, siis Mariassa, on Pyhästä Hengestä13 Matt. 1:20. Niin korkea ja ihmeellinen on tämän Jeesuksen ihmiseksitulemisen alkuperä meihin verrattuna. Toiseksi Jeesuksella on ihmisyydessään se etu meihin verrattuna, että hän on täysin vapaa kaikesta synnistä ja saastasta, täysin pyhä ja vanhurskas, kun taas meidän joukossamme ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan Room. 3:12, vaan kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat14 1. Moos. 6:5. Huomaamme helposti, kuinka välttämätön tämä hänen täydellinen pyhyytensä oli sen hänen ottamansa kalliin tehtävän kannalta, että hän lunastaa syntiset Jumalan vanhurskauden ankarista vaatimuksista ja rangaistuksesta, jotta hän ei itse jäisi meidän kanssamme saman tuomion alaiseksi omista rikoksistaan. Mutta että hän myös oli sellainen, siis pyhä ja synneistä vapaa, sen Pyhä kirja todistaa myös selvästi, sillä apostoli Paavali sanoo hänestä, että hän ei tiennyt mistään synnistä 2. Kor. 5:21. Toisessa kohdassa hän sanookin, että vaikka häntä koeteltiin kaikessa samalla tavoin kuin meitä, hän ei langennut syntiin Hepr. 4:15, siis täysin pyhä ja vanhurskas. Mutta kaikkein selvimmin hän vakuuttaa271 tämän saman kirjeen kohdassa 7:26–27, jossa hän pyhyyttä korostaen sanoo: Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsimme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton, hänet on erotettu syntisistä ja korotettu taivaita korkeammalle. Toisin kuin muiden ylipappien, hänen ei tarvitse päivittäin uhrata ensin omien syntiensä sovittamiseksi. Kysymys Jeesuksen ihmiseksitulemisen pyhyydestä ja täydellisestä viattomuudesta on siten Pyhässä kirjassa asetettu kaikkien epäilysten ulkopuolelle. Mutta miten Jeesuksen ihmisyys, kun hän syntyi syntisestä ihmisestä, jollainen Maria tietenkin oli, sai tämän viattomuuden, se on meille vaikeampi selvittää, varsinkin kun ilmoitettu sana ei tästä mitään kerro. Laajempi tutkimus tästä salatusta aiheesta onkin meille vähemmän hyödyllinen. Mutta niistä kaikista oletuksista ja mielipiteistä, joita tästä asiasta esitetään, on varminta omaksua se, jota meidän kristillinen ja evankelinen seurakuntamme tunnustaa ja joka varmasti on myös eniten Jumalan sanan mukainen, siis että Pyhä Henki Jeesuksen siittämisessä astui alas Neitsyt Marian kohtuun ja ihmeitätekevällä voimallaan puhdisti ja pyhitti ne veripisarat, jotka muodostaisivat Vapahtajamme inhimillisen luonnon aineksen. Kolmas etu on hänen pyhän ruumiinsa kuolemattomuus, mikä ei ole muuta kuin luonnollinen seuraus hänen viattomuudestaan. Mikään kuolema272 ei olisi kohdannut esi-isiämme ja koko sukukuntaamme, ellei synnin rutto olisi meitä turmellut. Mutta kun näin valitettavasti tapahtui, niin meistä myös sanotaan: kuolema on saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä Room. 5:12. Kun Jeesus ihmiseksi tulleena sitävastoin oli synnitön, ei kuolemalla ollut sen paremmin valtaa kuin oikeuttakaan hänen ruumiiseensa. Tämä kuolemattomuus ei kuitenkaan yllä todelliseen mahdottomuuteen asti, vaan oli täysin hänen vallassaan antaa henkensä, jos hän niin halusi, ja jälleen saada se takaisin, niin kuin hän itse selvästi sanoo: Kukaan ei sitä minulta riistä, itse minä sen annan pois. Minulla on valta antaa se ja valta ottaa se takaisin Joh. 10:18. Etuihin, jota Jeesuksella ihmisenä oli muihin ihmisiin verrattuna, voidaan vielä neljänneksi lukea se, että sitä ei koskaan erotettu eikä se ikuisuudessa tule eroamaan hänen jumaluudestaan *). Se yhdistettiin häneen sikiämisessä, mutta hän ei koskaan ollut mikään erillinen persoona jumaluuden ulkopuolella, ja hän tulee myös olemaan samalla tavoin yhdistetty ikuisesti. Mutta me riennämme viidenneksi ja viimeiseksi huomauttamaan, että tällä hänen ihmisluonnollaan oli yleisesti monia suuria ja korkeita etuja kaikkiin muihin ihmisiin verrattuna. Hänen sielussaan273 täytyi pyhän voitelun voimasta olla niin suuria ominaisuuksia kuin rajalliselle olemukselle on voitu välittää, ja myös hänen ruumiilleen täytyi olla suotu niin suuria ominaisuuksia kuin mitenkään oli mahdollista, sillä Pyhän Hengen suoranaisesti valmistama ruumis ei voinut olla muuta kuin mestariteos, varsinkin kun siinä ei ollut mitään sijaa viallisuudelle, jonka ainoa syy on synnissä. Kun näin olemme osoittaneet, että kallis Vapahtajamme oli todellinen ihminen ja osallinen meidän lihastamme ja verestämme, niin älkäämme milloinkaan unohtako tätä siunattua ja äärimmäisen lohdullista veljeyttä, joka tästä hänen ja meidän välillemme syntyy ja jonka hän itse tunnustaa vielä ylösnousemuksensa jälkeen Joh. 20:17. Ja kiitetty olkoon Jumala siitä lohdusta, että hän on varmuudella luvannut viimeisenä päivänä tunnustaa tämän veljeyden Matt. 25:40, etenkin kun me sen kautta tulemme Jumalan lapsiksi ja perimme jo sen ansiosta yhdessä kalliin Veljemme ja Vapahtajamme kanssa ikuisen elämän ja koko taivaallisen ihanuuden, kuten apostoli Paavali järkkymättömässä uskossa ja elävää esimakua siitä tuntien meille vakuuttaa Room. 8:17.

 

*) Impersonalitas15


  1. yhtä lailla neitsyt Mariasta syntynyt tosi ihminen: lainaus Lutherin Vähästä katekismuksesta, suom. 1999 (muokattu)
  2. 1938
  3. 1992/muokattu
  4. 1938
  5. 1938
  6. Impersonalitas viittaa teologiseen käsitykseen, jonka mukaan Jeesuksen inhimillinen luonto voi olla olemassa vain yhdessä hänen jumalallisen luontonsa kanssa. Näiden luontojen yhteys on erottamaton, mutta ne sisältyvät samaan olemukseen (kr. µοούσιος, homooúsios).

Englanti

Unfortunately this content isn't available in English

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: