28
§ 17
Kaikkivaltias Jumala! Sinulle, joka olet suonut meille tämän taivaanlahjan, tuomme tänä päivänä palavan uhrimme. Otamme vastaan hänet kallisarvoisena vakuutena Sinun meille osoittamastasi armosta. Siunaa nyt ruotsalaisten kuningas, oi Jumala, voitele hänet Sinun suurella viisaudellasi hallitsemaan Sinun kansaasi! Kruunaa hänet kalliilla armollasi! Anna hänen valtikkansa loistaa armon ja oikeuden valoa! Anna Kustaalle paljon elinpäiviä iloa täynnä! Siunaa kaikkein armollisinta kuningatartamme ja anna uusien vesojen versoa iloksemme tästä siunatusta juuresta! Siunaa ja varjele armollisesti koko kuningashuonettamme! Siunaa valtakunnan kokoontuneita säätyjä ja Svean koko valtakuntaa! Anna Svean kansan iloita Kustaan valtikan alaisuudessa pitkälle tuleviin aikoihin! Ja lopuksi, suuri Jumala, anna hänelle ja hänen kansalleen taivaallinen perintöosa ja katoamaton kruunu Sinun kanssasi, Sinä taivaallisten sotajoukkojen valtias!
Suom. Heikki Eskelinen
§ 16
En ehdi sanoa enempää. Enempää ei tarvitakaan meidän Kustaamme suuruuden todistamiseen. Sen voi kiistää vain henkilö, joka kadehtii meiltä tätä taivaan suomaa lahjaa.
Koko Eurooppa hämmästelee tämän rauhansankarin suuria tekoja, samalla kun svealaiset tuntevat tänään hartaan ilon liikuttavan mieltään siitä syystä, että hän on tullut heidän osakseen.
Tulepa nyt, uupunut raataja, ja levähdä hetken verran. Istuudu mättäälle, risti kätesi ja nosta katseesi taivasta kohti. Sano: Jumalalle olkoon kiitos tästä ilon päivästä, jona Kustaa kruunataan kuninkaaksemme. Eläköön Kustaa! Eläköön Kustaa! Mene sitten kotiin ja sano lapsillesi: Tänään kruunataan Kustaa III Ruotsin kuninkaaksi. Anna heille leivänpala käteen ja karjan maitoa juotavaksi ja sano heille: Rakkaat lapset! Kiittäkää Jumalaanne, joka on antanut Kustaan kuninkaaksemme! Teidän ei tarvitse pelätä, että kukaan karkottaisi teitä mökeistänne ja tältä esi-isienne asumalta maapalalta niin kauan kuin Kustaa elää. Sinä, näiden lasten äiti, nukuta nuorimmainen laululla Kustaan kunniaksi.
Paimenet! Kokoontukaa tänään vihreimmälle niitylle, ajakaa laumanne sinne yhdessä laiduntamaan!26 Älköön teltoistanne koskaan kuuluko erimielisyyttä eikä riitoja niin kauan kuin Kustaa elää! Paetkaa, villipedot! Menkää erämaihin, joissa laumat eivät käy laitumella, antakaa karitsoiden laiduntaa rauhassa niin kauan kuin paimenet soittavat Kustaan kunniaksi!
Niin, paimenet! Menkää lähimpään lehtoon ja antakaa paimentorvienne raikua. Soittakaa ilosta niin että maa tärisee ja lähimmän metsän kaiku vastaa. Kootkaa pienet karitsat yhteen ja tanssikaa piirissä niiden ympärillä ja laulakaa: Kustaa suojelee meitä ja teitä! Sitokaa seppeleitä kukista ja vihreistä lehvistä ja kruunatkaa niillä toisenne Kustaan kunniaksi!
Kuulkaa, merenkulkijat, jotka olette ottaneet asuinsijanne meren aalloilta ja kuljetatte maan asukkaille aarteita kaukaisimmistakin maailman ääristä! Ottakaa osaa iloomme tänään! Nostakaa ilon merkiksi lippunne ja viirinne ja antakaa ilonhuutojenne raikua, sillä Kustaamme suojelee teitä. Aallot eivät nujerra teitä; pilvinen taivaanne kirkastuu ja vieraiden maiden laivat osoittavat kunniaa Ruotsin lipulle, kun niiden väki kuulee Kustaan olevan teidän suojelijanne.
Ampukaa täydeltä laidalta iloa julistavia laukauksia, niin että kalliot kaikuvat ja notkelmat tärähtelevät! Juokaa Kustaan malja ja huutakaa: Eläköön Kustaa! Eläköön Kustaa Suuri!
Te sinipukuiset sotajoukot, te isänmaan puolustajat! Kokoontukaa tänään, antakaa lippujenne ja riemukkaiden tunnusten liehua, sillä Kustaa ei koskaan likaa niitä teidän verellänne! Antakaa soittimien raikua ja ampukaa ilon ilmaukseksi yhteislaukauksia kivääreillänne, mutta lähettäkää sydämistänne taivaaseen rukouksia Kustaan puolesta!27
Puhujat! Te, jotka osaatte mestarillisesti liikuttaa kuulijoittenne mieltä lämpimin tuntein ja valloittaa sydämiä kaunopuheisuudellanne. Ahkeroikaa nyt tänään sitoaksenne ruotsalaisten sydämet Kustaan palvelukseen ja saadaksenne heidät tänään iloiten havaitsemaan onnellisuutensa Kustaan valtikan alaisuudessa!
Runoilijat! Laatikaa nyt lauluja, koska vanhat eivät tänään kelpaa, ja laulakaa niitä Ruotsin kansalle, jotta harras ilo pääsisi sisään sen sydämiin ja syttyisi liekki palamaan ainoastaan Kustaan kunniaksi!
Te, joiden käsissänne soivat soittimien kielet, ottakaa esiin harppunne, jotka ovat nyt jonkin aikaa riippuneet seinällä harsolla peitettyinä,1 virittäkää ne tänään, esittäkää nyt mestarilliset sävelmänne; älkää osoittako pelkkää taituruutta, vaan tuokoon teidän sisäinen ilonne esiin viehättävimmät sävyt Svean lasten innostamiseksi ylistämään Kustaata! Ja te laulun jumalattaret, jotka ihanalla äänellänne virvoitatte puolikuolleetkin mielet, antakaa äänenne kuulua ja tuokaa mieliä liikuttavalla tavallanne ilo Ruotsin miesten sydämiin!
Sinä Svean kansa! Kaikukoot riemuhuudot kaikkialla kotikonnuillamme, sillä nyt Ruotsin kruunua kantaa jälleen syntyperäinen ruotsalainen! Sitä ei olisi voitu laskea koristamaan arvokkaampaa päätä, onhan Kustaa sinun vapautesi vahva suojelija.
Itkekää ilosta, svealaiset: ovathan murheen pilvet hajaantuneet ja tänään loistaa Kustaan aurinko! Arvoisat kuulijat! Yhdistykää Svean kansaan! Liittäkää ilonkyyneleenne heidän ilonkyyneliinsä, ja suudelkaamme Kaikkivaltiaan kättä, joka on meitä siunannut! Liittykäämme heidän ilonhuutoihinsa ja huutakaamme: Eläköön kuningas Kustaa! Eläköön Kustaa Suuri!
§ 15
Kustaamme suuresta vaivannäöstä on kuitenkin vielä erityistä ja erikseen mainitsemisen arvoista kerrottavaa, jota Ruotsin miehet eivät ikinä saa unohtaa. En voi puhua siitä mitä syvintä kunnioitusta tuntematta.
Hän ottaa itselleen oma-aloitteisesti lisää rasittavia tehtäviä, mutta näin samalla ilahduttaa ja hyödyttää kansaansa. Monet24 ja pitkät käsittelyvaiheet uuvuttavat useinkin oikeuden etsijän, kun hän pyrkii lähestymään valtaistuinta. Kustaa kuitenkin avaa sinne ylös niin helpon oikotien, että jopa torppari tai kerjäläinen saa halutessaan puhua kuninkaansa kanssa ja valittaa hätäänsä.
Kuningas on nimennyt tietyt viikonpäivät, joiden aikana kuka tahansa voi esteettä tulla itse tuomaan esiin asiansa ja antaa siitä lyhyen selvityksen suullisesti tai kirjallisesti.
Aluksi hänen puheilleen pyrki toki hirmuinen määrä anojia, joiden enemmistö pyysi pelkästään almua, ja näytti siltä kuin jotkut olisivat harmistuneet tästä kansan vapaudesta niin pahasti, että yrittivät väsyttää armollisimman kuninkaamme tällaisella sumalla heti alkajaisiksi, mutta mitä he näin voittavat? Kustaa kestää tämän, köyhän asia edistyy, mutta musta sielu saa harmitella.
Sorrettujen asia voittaa, homeen peittämät totuudet tuodaan päivänvaloon, ja virkamiehet ryhtyvät selvittämään tapauksia kaksinkertaisella innolla.
Kustaahan ei elä itselleen: hän kuuluu kansalle, hän tekee työtä sorrettujen hyväksi.
Isättömät! Tässä on puolustajanne. Poljettu kansalainen! Nosta pääsi maan tomusta; vainoojasi vapisevat ja pakenevat.
Kustaa! Missä on joku Sinun veroisesi? Vespasianus toki jakoi itse leipää kansalle päivittäin,2 mutta siihenhän olisi pölkkypääkin pystynyt. Sen sijaan oikeudenmukaisen jaon aikaansaaminen kansalaisten keskuudessa ja henkilökohtainen huolehtiminen köyhän asiasta, omakohtainen25 niiden salaisten ansojen löytäminen, joiden lankoihin vastustajat ovat tämän asian kietoneet, ja oikeuden hankkiminen sorretulle on asia, johon tarvitaan Kustaan älyä, Kustaan sydäntä ja Kustaan uutteruutta.
Onnellinen kansa, sinä joka olet saanut isäksesi Kustaan, sano toki minulle, eikö hän olekin suuri!
§ 14
Tule nyt esiin, maapallomme valistunut osa, tule, minä sanon, ja näytä kuninkaasi, vertaa heistä parhaita meidän Kustaaseemme. Mutta anna hallitsijoiden joukossa olevien alhaisten sielujen painua piiloon, sillä Kustaan kirkkaus jättää heidät täysin pimentoon. En halua järkyttää älyänne, viisaat miehet; tyytykää siihen, mikä osananne on. Kustaan veroisia ei monia löydy. En23 moiti teitä sydämenne vioista, vaikka vääränlaiset halut usein ovat teidän hyveellisyytenne pontimina; eniten kaipaan teistä Kustaan uutteruutta. Te hallitsette kansoja ja säädätte lakeja, ettekä tunne kumpaakaan asiaa omakohtaisesti, sillä siihen vaaditaan tunnollisuutta ja työtä, ja niitä te kaihdatte. Miksi te ette pidä huolta kansastanne, kun kansanne pitävät huolta teistä? Keneen te luotatte? Ministereihin ja virkamiehiin, ja he puolestaan luottavat teihin. Miksi te valitatte asioiden nurinkurista tilaa valtakunnissanne, kun ette itse halua sitä korjata? Te sanotte, että virkamiehet laiminlyövät tehtäviään, samalla kun te ylimmän viran haltijoina teette samoin. He tekevät työtä saadakseen siitä palkan, mutta te käsittelette omaa omaisuuttanne.
Te haluatte olla paimenia silloin, kun lampaat keritään ja karjan maitoa juodaan, mutta elikoiden viemistä laitumelle te pidätte muiden tehtävänä.
Ruhtinaat, kuulkaa! Älkää tuolla tavalla halveksiko kansaa, sen ihmiset ovat teidän veljiänne. Jos pidetään kunniana kansan isän nimeä, nähkää myös vaivaa ollaksenne sitä. Te pitänette liian vähäarvoisena ahkeruuden oppimista kansalta. Olkoon niin, mutta antakaa sitten Kustaan, meidän uupumattoman Kustaamme, opettaa teille sitä, niin että teitäkin joskus vielä siunataan niin kuin me nyt siunaamme Kustaata.
§ 13
Suuresti kunnioitetut naiset! Ja arvoisat herrat! Seuratkaa uupumatta Kustaatamme; osallisiksi tästä kunniasta pyrkivät tänään tuhannet! Näettehän, että Kustaamme on liikkeellä? Löydättekö te hänet loikoilemasta laiskan mukavuuden vuoteelta ja uneksimasta valtakuntansa menestyksestä? Onko hän uppoutunut huveihin ja nautintoihin? Tyytyykö hän vain allekirjoittamaan sen, mitä muut ovat ajatelleet ja puhuneet hänen alamaistensa vapaudesta ja eduista? Ei toki, arvoisat kuulijat.
Vähäpätöiset ruhtinaat, jotka hallitsevat vain nimellisesti ja jättävät asioiden hoitamisen suosikkien käsiin, saavat itse vastata siitä. He uskovat21 miljoonien ihmisten syntyvän heidän mukavuuttaan palvelemaan, he paistattelevat toisten kunnian loisteessa, he eivät tunne kansaa eivätkä siedä sitä, että heitä häiritään kärsivien valituksilla, vaan tyytyvät lähinnä siihen, ettei heidän linnojensa rauha häiriydy eivätkä sieltä syötävät ja juotavat ehdy.
Meidän verraton Kustaamme taas tekee itse työtä joka taholla. Hän tarkastaa neuvostossa esillä olevia asioita omin silmin. Hän esittää mielipiteensä, ja sen mukaan päätetään; totuuden säteethän läpäisevät esteet ja voittavat kaikki vastaväitteet.
Vastustajien juonet ja ne kätketyt ansat, joihin he yrittävät pyydystää totuuden, laukeavat hänen tarkan katseensa ensimmäisestä silmäyksestä. Hän selvittää sotkuisimmatkin vyyhdet ja panee kaikkialla vauhtia neuvonpitoihin.
Kustaamme rinnalla ei virkamiehillä ole aikaa torkkua; hän herättää heidät horroksista. Hän kohtelee heitä heidän todellisen asemansa mukaisesti eli valtakunnan palvelijoina eikä miehinä, jotka ovat omia herrojaan. Hän odottaa heidän olevan paikalla heti työajan alkuhetkellä. Jos laiminlyö tehtäviensä hoitamisen, joutuu puhutteluun, ja heiveröiset puolustelut hän vaientaa heti; ne ovat hänen silmissään mitättömiä.
Kansa huudahtelee riemusta; kuninkaamme on uupumaton. Vätykset ja kissanpäivien viettäjät yrittävät tuloksetta ilmaista huoliaan, he eivät pääse nukkumalla hankkimaan itselleen ansioita, ja jotkut muut lohduttautuvat ajattelemalla: kyllä hän varmaan väsyy ennen pitkää.
Meidän Kustaamme on kuitenkin joka päivä täydessä työssä ja tuntuu Ranskan suuren kuninkaan Henrik IV:n2 tavoin sanovan22 alamaisilleen: ”Tavoittelen vain sitä kunniaa, että olen valtakuntani jälleenrakentaja - -. Pyrkikäämme nyt yhdessä antamaan valtakunnalle takaisin sen entiset voimat ja entisten aikojen loisto. Se on uudenlainen ja suurempi kunnia, ja toivon kaikkien alamaisteni pääsevän siitä osallisiksi.”2
Hän kunnioittaa alinomaa Ruotsin tiedeakatemiaa armollisilla käynneillään ja innostaa puheillaan sen jäseniä tekemään työtä tulevien sukupolvien hyväksi.
Hän menee itse käymään köyhäintaloihin, maistaa niiden leipää, katsastaa kaikki huoneet ja ottaa myös selvää näiden laitosten antamasta hoidosta ja ylläpidosta. Hän säälii kurjien tilaa ja huolehtii tarkasti avun toimittamisesta heille.
Kaiken tämän keskellä Kustaamme ei kuitenkaan unohda kauneutta eikä miellyttävyyttä. Hän perustaa musiikkiakatemian,3 jossa nuoriso voi harjoitella ja saada kannustusta.
Kuka todellakaan ehtii seurata hänen jäljessään? Lyhyesti sanottuna: hän on kotonaan kaikkialla, hän tekee kaikkea ja elävöittää kaiken. Kuka pystyy tähän? Ei kukaan muu kuin Kustaa.
§ 12
Olen saanut sanotuksi jotakin Kustaamme hellästä sydämestä; en kuitenkaan ennätä sanoa puoltakaan siitä, mitä pitäisi sanoa, ja sanani tuntuvat aina riittämättömiltä.
Armollisin kuningas! Haluan nyt antaa Sinun oman lempeytesi puhua. Ruotsin miehet tuntevat Sinut; olethan Sinä varttunut meidän keskuudessamme, ja kun vain näkeekin Kustaan, Sinun kasvoiltasi tunnistaa Adolf Fredrikin jalomielisyyden ja ihmisrakkauden, jota korostaa silmistäsi loistava Lovisamme tulisieluisuus. Se ihastuttaa, ja lempeytesi saa voittoja pelkän katseesi voimalla. Aivan rehellisesti ansaittuja eivät tosin aina ole voitot, jotka perustuvat vain mieltymykseen, sillä ne voidaan menettää, kun sisältö ei vastaa komeata leimaa. Mutta kun silmien peileistä kuvastuu Sinun suuri sielusi ja kun suusi tulkitsee Sinun lämpimiä tunteitasi, ovat luonto ja hyve minun mielestäni suoneet meille mestariluomuksen, ja Sinun voittosi ovat oikealla tavalla hankittuja ja kestäviä.20
Vapaasyntyiset Ruotsin miehet! Älkää kiistelkö kanssani tästä totuudesta! Lähtekää itse Kustaamme puheille! Hovin portaat eivät enää ole liukkaita, sillä siellä asuu oikeudenmukaisuus. Meidän Aurinkoamme eivät himmennä harhauttavat kangastukset, sillä Kustaamme loistaa yksinään.
Rasitusten painamat kansalaiset! Puhukaa nyt itse auttajanne kanssa! Hänen lempeytensä keventää taakkaanne, ja hänen oikeudenmukaisuutensa nostaa ikeen harteiltanne. Te sortajat, menkää tekin sinne, kaunistelkaa mustaa asiaanne kauneimmin värein! Haastanpa teidät yrittämään, pystyttekö hämäämään Kustaatamme, sillä hänen katseensa tunkeutuu asian ytimeen. Kullattu pinta ei häntä erehdytä, ja piilotetun myrkyn hän vetää kauhuksenne esiin omien silmienne eteen. Merkillisintä on kuitenkin, että hänen lempeytensä lyö teidät näin omilla aseillanne, ja omat puheenne väistämättä pakottavat teidät osoittamaan hänelle kunnioitustanne ja hämmästyneinä tunnustamaan: Kustaa on todellakin suuri.
§ 11
Suuret menot ovat menneinä aikoina koetelleet valtakuntaa. Valtakunnan menosääntöä oli paisutettu, ja myös hovin taloudenpitoon tarvittiin huolellista tarkkuutta. Heti noustuaan18 Ruotsin valtaistuimelle Kustaa huolehti hovin talouden paremmasta hoitamisesta. Hän oli kruununprinssinä ja kansalaisena kuullut suuren yleisön huokaukset. Hän ei halunnut hallitsijana kuulla niitä häneen itseensä kohdistuvina, eikä hänen korkea kunniansa ollut tavoiteltavissa loistavan turhuuden keinoilla.
Hän hylkäsi kutkuttavat ja kalliit huvit, näytelmät.4 Kustaalla oli nyt edessään laajempi näyttämö. Hän vieraili useissa vieraissa maissa ja niiden hoveissa. Hän ei tarkastellut niitä pintapuolisesti ihmetellen; olihan hän kypsä arvioimaan ihmisten hyviä ja pahoja tekoja. Oleskeltuaan ikään kuin kaiken yltäkylläisen turhuuden ympäröimänä vieraalla maaperällä, Euroopan loistavimmissa hoveissa, hän rajoittaa omaa hovinpitoaan merkittävästi ja karkottaa hovistaan kokonaisen ranskalaisen teatteriseurueen.2
Ruotsin kansa iloitsi tästä sanoin kuvaamattomasti, mutta parjaajat halusivat mitätöidä asian, pyyhkiä sen kansan mielestä, kunnes suuri yleisö sai siitä varmuuden painomusteen välityksellä.
Kallisarvoiselle Kustaallemme esitettiin monia aneluita näiden turhuuden välikappaleiden puolesta, turhaan tosin. Tässä ilmenee aito ihmisrakkaus, jota vain harvat todella tuntevat. Noin suuri kovuus useita ihmisiä kohtaan arveltiin Kustaan lempeän mielenlaadun vastaiseksi; niin asian laita olisi varmasti ollutkin, elleivät nämä ihmiset olisi rikastuneet hänen ja hänen alamaistensa välttämättömien tarpeiden kustannuksella, nautiskelleet hekumassaan köyhien hikisen uurastuksen tuloksista ja elleivät he olisi voineet muokata Ruotsin kansaa uudelleen veltoiksi raukoiksi. Mitä laupeus olisi tässä tapauksessa ollut? Ei muuta kuin19 julmuutta häntä itseään ja alamaisia kohtaan. Heikot ruhtinaat eivät tätä käsitä, ja osoittaessaan lempeyttä muutamille he orjuuttavat toisia. Kustaa oli kuitenkin niin suuri, etteivät näennäisen kauniit perustelut pystyneet sokaisemaan häntä. Tässä yhteydessä hänen kruununsa saa aidosta hyveellisyydestä kaksinkertaisen loisteen ja hän saa uuden voiton sydäntemme valtiudessa.
Kustaa, Sinä et siedä nähdä köyhän köyhtyvän Sinun yltäkylläisyytesi takia; Sinä tahdot kantaa iestä alamaistesi rinnalla ja kannatella kädelläsi kuormansa alla horjuvan taakkaa.
Sinulla, kansan ystävä, on siitäkin syystä sijasi maailman suurten kuninkaiden joukossa.
§ 10
Yksi seikka on kuitenkin saanut minut erityisesti ihailemaan Kustaan sydäntä.16
Yksinvaltaisesti hallituissa maissa, joissa korkeimman vallan haltijan tahto on muiden laki, nähdään kansan kilpailevan keskuudessaan hallitsijan sydämen voittamisesta, mutta vapaissa yhteiskunnissa, joissa kansalla on määritellyt oikeutensa, syntyy usein ristiriitaisia käsityksiä toimintakeinoista. Oman edun tavoittelu ja vallanahneus sytyttävätkin siellä usein liekkejä, jotka tuhoavat vapautta itseään. Ajatussuuntien rajut yhteenotot antavat siellä ruhtinaille tilaisuuden tavoitella heikkoja mieliä miellyttävää yksinvaltiutta, ja tästä syystä he usein mieluumminkin lietsovat kuin sammuttavat tuollaisia liekkejä.
Ruotsi on vapaudenajallaan kyllin kauan kärsinyt tästä ikävästä ilmiöstä, joka on näyttänyt alituisesti yltyvän ja uhannut vapautta. Itsevaltius imartelee hallitsijoiden itsetuntoa, ja harvoin saa havaita jotkut niin jalomielisiksi, että he näkevät vaivaa sammuttaakseen tämän tulen.
Kun väkivallantekijät haluavat tuhota kaiken eikä kukaan koe olevansa turvassa, voi ilmaantua Catoja, Cassiuksia ja Brutuksia,3 jotka oman vapautensa säilyttääkseen puolustavat myös muiden vapautta, ja usein vapautta tunnuksenaan pitäen yrittävät itse saavuttaa aseman, jota eivät muille suo, nimittäin kohota tyranneiksi.
Historiankirjoittajat! Haastan teidät esittämään useita esimerkkejä aidosta vapauden hengestä, joka vihaa yhtäläisesti niin omavaltaisuutta2 kuin tyranniaakin.
Meidän Kustaamme erottuu tässä jälleen edukseen tuhansien joukosta. Puhukoot Cicerot3 suuria ja tehkööt vain vähän vapauden puolesta. Osoittakoon Atticus4 lempeyttä tyrannien vainoamille, mutta meidän Kustaamme yrittää sammuttaa tulen, jonka liekki voisi eniten imarrella ihmisen haluja.17
Hän ilmaisee kantansa valtakunnan säädyille mitä lämpimimmin sanoin: Vapaan kansan hallitseminen, hän sanoo, on kunnianhimoni korkein tavoite.5 Hän vastaa omasta aloitteestaan siihen heikkojen mielten vastaväitteeseen, että luvata voidaan paljon sellaista, mitä ei aiotakaan täyttää, kun hän sanoo: Hyvät herrat ja Ruotsin miehet, älkää luulko, että tämä on vain merkityksettömiä sanoja, näin minä sydämessäni ajattelen.6 Ellei tämä vielä riitä, havaitsemme hänen tunteisiin vaikuttavasta puheestaan, että hän haluaisi kaikin voimin työskennellä heidän hajaantuneiden näkemystensä saattamiseksi yhteen. Keinoista voidaan nyt päätellä tavoite.
Hän pyrkii mitä järkevimmin ehdoin yhdistämään kansan keskenään ristiriitaiset ajattelutavat. Hän panee itsensä peliin ja tekee kaiken mitä tehdä voidaan. Hän ei vaadi etuja itselleen, vaan työskentelee kansansa etujen hyväksi. Hän lupautuu hallitsemaan millaisin ehdoin tahansa ja haluaa päätymistä vain sellaisiin säädöksiin, jotka hyödyttäisivät hänen alamaisiaan.
Arvokkaampi ruhtinas ei todellakaan ole voinut kantaa Ruotsin kruunua. Sinulla, Kustaa, on siihen oikeus, ja Sinun päässäsi se saa vapaudelta oikean loisteensa; Sinulla on kuitenkin oikeus enempäänkin, ja se Sinun on myös osaksesi saatava: alamaistesi sydämet. Tätä voittoa ei saada sotajoukoilla eikä aseiden paukkeella. Vapaat sielut luovuttavat sen pakottomasti vapautensa suojelijalle.
§ 9
Mihin ajatukseni nyt johdattavat? Pitääkö tämän varjon näkyä meidän Kustaatamme esittävässä kuvassa? Ei toki! Varjothan osuvat alimpiin paikkoihin, ja maalarit sijoittavat ne komeimpien hahmojen viereen osoittaakseen näiden oikean vaikuttavuuden. Vähäpätöiset ruhtinaat haluavat varmastikin kiitosta hyväsydämisyydestään, hyvästä tarkoituksestaan, vaikka heillä ei ole kylliksi järkeä sen osoittamiseen käytännössä. He uskovat saaneensa syntyessään täyden omistusoikeuden kaikkeen, mitä heidän valtakuntansa rajojen sisällä on, ja kuvittelevat, että heillä on rajaton vapaus jaella tästä yltäkylläisyydestään luottamusta, kunniaa, virkoja, oikeutta ja omaisuuksia täysin mielensä mukaan. He eivät käsitä, että he ovat olemassa kansaa varten ja kansa heitä varten. He eivät ymmärrä, että kaiken, minkä he jollekulle antavat, he joutuvat ottamaan joltakulta toiselta, ja että Kaikkivaltias on antanut heidän käteensä vaa’an vain sitä varten, että he jakaisivat oikeudenmukaisesti etuja ja rasituksia kansansa keskuuteen.
Mutta tule nyt, kallis Kustaamme, ja saata loistollasi hahmotukseni osoittamaan, miten suurelta15 sydämesi todellakin näyttää noiden pienten ja vähäpätöisten sielujen joukossa. Heti Ruotsin valtaistuimelle noustuasi otit puntarin omaan käteesi. Sinun mielestäsi virat eivät olleet suosikkien käsiin luovutettavia palkintoja; Sinun ystäväsi oli kansa. Vapauttaan vaaliva kansa tarkkaili Sinun ensimmäisiä askeliasi nähdäkseen, veivätkö ne missään harhaan; Kustaa oli toki niin suuri, etteivät taka-ajatukset häntä ohjanneet.
Ne, jotka ovat pisimpään palvelleet isänmaata ja tehneet sen uskollisesti, ansaitsevat toki palkkionsa siitä, mutta heidän on myös oltava palkkansa arvoisia. Tyhmyyden oli vaiettava, koska sillä ei ollut menestymisen mahdollisuuksia; kunnianhimo ja vallanahneus jäivät neuvottomiksi, sillä mikään kiertotie ei voinut viedä niitä tavoitteisiinsa. Kansa puolestaan iloitsi oikeudenmukaisuuden voitosta meidän Kustaamme lipun alla.
Kustaa tunsi valtakunnan lait ja rakasti niitä; hänen tehtävänään oli toimia tuomarina kansalaisten välillä. Hän ei kuitenkaan halunnut kiinnittää huomiota henkilöihin, vaan asiaan: hän puhui sorretun puolesta, eivätkä mahtimiehen vastaväitteet ja puolestapuhujat vaikuttaneet hänen jaloon sydämeensä.
Suuri Kustaa! Kuka voi himmentää Sinun ylistämistäsi? Väkivallantekijät vapisevat Sinun edessäsi, ja pahantahtoisuus halkeaa kiukkuunsa; viattomuus puolestaan ylistää puolustajaansa, ja kansa luo lauluja Kustaan kunniaksi.
§ 8
Mutta rakas Kustaamme! Me emme kuitenkaan tyydy pelkästään Sinun suuren älysi tuntemiseen; me haluaisimme myös nähdä sydämeesi. Uskomme, että meillä on siihen oikeus; onhan Svean maa sinun synnyinseutusi, ja meidän sydämemme kuuluu Sinulle. Sinähän tiedät, että Ruotsin miehet13 syntyvät vapauteen; niinpä vaellustasi tahraisi sokeaan kuuliaisuuteen valjastettujen orjien hallitseminen. Ei! Sinun suuri sielusi haluaa vapaaehtoisesti annettuja uhreja, eivätkä ne koskaan Sinun alttariltasi lopu.
Kun puhun ruhtinaiden sydämestä, muistan kansaa, miljoonia ihmisiä, joiden kohtalot riippuvat heistä.
Hallitsijat! Mitä te olette ilman kansaa? Tähdenlentoja, ohi vilahtavia kangastuksia ja virvatulia. Kenen hartioilla te seisotte näkyäksenne muiden yläpuolella? Eivätkö teitä kannattele kansan hartiat? Keneltä te olette saaneet sen yltäkylläisyyden, joka loistaa teidän hoveissanne? Alamaisten ja köyhien vaivannäöstä. Oppikaa siis rakastamaan niitä matosia, jotka kehräävät teidän purppuranne, älkääkä polkeko niitä muurahaisia, jotka tekevät työtä teidän nautintojenne hyväksi.
En halua sanoa mitään ihmiskunnan häpeäpilkuista, hallitsijoista, jotka suhtautuvat epäluuloisesti kaikkiin ja janoavat aina verta, siis Neron kaltaisista ja tyranneista, joita ei koskaan muulloin nähdä yhtä iloisina kuin kaupunkien palaessa ja alamaisten veren virratessa. Meidän aikamme ja tulevat ajat unohtakoot sellaiset hahmot, älköönkä sellaisia epäsikiöitä enää ikinä ilmaantuko ihmisten joukkoon!
Ruhtinaan asemassa ei suinkaan riitä se, että lempeys ja armo vallitsevat valtaistuimen ympärillä, elleivät ne ulotu kansaan saakka.
Heikot ruhtinaat heittäytyvät suosikkien syliin, he eivät näe omin silmin eivätkä kuule omin korvin. He käyttävät toisten kiikareita, ja imartelijat pitävät heitä kaihtimien takana; minusta tuntuu siltä kuin näkisin suosikin kädessä kaksi kiikaria, joista toinen suurentaa asiat moninkertaisiksi ja toinen muuttaa kaiken14 paljon pienemmäksi. Kun hallitsija haluaa nähdä alamaistensa omistukset, imartelija käyttää ensiksi mainittua, mutta kun hallitsija haluaa nähdä kansan rasitukset ja verot, hän tyrkkää esiin jälkimmäisen. Näin ruhtinaat jäävät näköharhan valtaan ja puhuvat suureen ääneen alamaisten hyvinvoinnista, vaikka painostava köyhyys on yleistä. Hyvin sujuu, vaikka verot, joiden alla heidän alamaisensa huokailevat, ovat usein vieneet näiltä viimeisetkin omaisuuden rippeet, heidän maapalansakin, ja tällaisessa tilanteessa ruhtinaat voivat silti tarkoittaa hyvää valtakunnalleen ja alamaisilleen.
§ 7
Mutta tähän voi lisätä vielä muitakin osoituksia Kustaamme suuresta älykkyydestä. Ruotsin miesten ei tarvinnut enää hankkia todisteita muukalaisilta: Kustaamme tulee kotiin, ja silloin hänen hyvä asiansa puhuu itse puolestaan. Hän ei halua, että hänen alamaisensa näkevät hänet etäältä kuin epäjumalana valtaistuimella, eikä halua iskostaa ihmisiin sokeaa kunnioitusta. Hän haluaa, että hänet tunnetaan ihmisenä, miljoonien hyväksi syntyneenä. Hän puhuu itse kansansa kanssa, hänen terävä järkensä selvittää totuuden tuossa tuokiossa, hän pudottaa muutamilla kysymyksillä paheen ja ilkeämielisyyden naamiot, niin että ne joutuvat rumassa alastomuudessaan häpeämään hänen edessään. Kypsien miesten neuvot alkavat horjua, kun hän tarkastelee asiaa ja esittää siitä omat huomautuksensa.11
Hän puhuu niin täsmällisesti ja niin harkituin sanoin, että viisaimmatkin miehet ihailevat sitä. Hänen ilmauksensa ovat niin viehättäviä, niiden voima ja miellyttävyys ovat niin erinomaisia, että ne uppoavat syvälle alamaisten mieliin ja jäävät melkeinpä unohtumattomiksi.
Koko Euroopassa on tunnettu ihailua, kun on kuultu Ruotsin kuninkaan itse puhuvan suurelle kuulijajoukolle, valtakunnan kokoontuneille säädyille.7 Harvinainen tapahtuma, jota ei pidä unohtaa mainita aikakirjoissa esimerkiksi tuleville kuninkaille ja meidän Kustaamme kunniaksi.
Parhaat puhujat eivät uskalla suurissa juhlatilaisuuksissa käyttää muita sanoja kuin niitä, jotka heillä silloin on silmiensä edessä ja jotka he ovat huolellisesti harkiten etukäteen kirjoittaneet; mutta tulkaa te aikamme mestarit, tulkaa kaikkien sivistyneiden kansojen parista ja kuulkaa meidän kuninkaamme puhuvan ilman papereita mieliin sangen voimakkaasti vaikuttavasta aiheesta, äärimmäisen viehättävästi, voimakkaalla äänellä ja osoittaen kuninkaallista arvokkuutta, joka tuossa tuokiossa upposi alamaisten sydämiin ja sai kyyneleet valumaan heidän silmistään kaivatun ja lempeän kuninkaan takia, kyyneleet, jotka Kustaan lämpimimmät svealaisille hyvää toivovat sanat saivat muuttumaan ilon kyyneliksi. Tulkaa, sanon, ja katsokaa tätä, täältä te löydätte voittajanne. Puhujat! Älkää luulko olevanne Kustaamme veroisia, sillä hän on kasvanut teiltä tavoittamattomiin; älkää kuitenkaan mykistykö salaisen kateuden takia, vaan kilpailkaa keskenänne suuren Kustaamme verrattoman älyn ylistämisessä kansalle.
Mieleeni nousee vielä lisättävää tähän, ja suurta kuningastamme kohtaan tuntemani kunnioituksen liikuttaessa mieltäni en pysty vaikenemaan siitä.12
Valtakunnan säädyt ovat mitä lämpimimpien tunteiden vallassa itse kuulleet kuninkaansa puhuvan, mutta niiden jäsenet havaitsivat, etteivät he pysty välittämään kotona oleville säätyveljilleen kyllin arvokasta vaikutelmaa uuden hallitsijansa älystä ja sydämellisyydestä; niinpä säädyt pyysivät ruhtinaansa puheen saattamista kansan käsiin haluten heidän pääsevän osallisiksi samasta tunteesta, jonka he olivat itse kokeneet. Puhe on julkaistu monta kertaa, sitä luettiin tuhansien ilon ilmausten ja riemuhuutojen kaikuessa, se levisi hyvin nopeasti useimpiin Euroopan hoveihin, käännettiin useille kielille ja sitä luettiin yleisen ihailun vallitessa. Puhe on lyhyt, mutta niin älykkäästi laadittu, että siitä käy ilmi mitä vahvin voima, ja olen kuullut mestareiden vilpittömästi vakuuttavan, ettei kukaan Ruotsissa olisi kyennyt samaan yhtä hyvin.
Kustaan ajattelu- ja kirjoitustapa tuli tämän puheen kautta niin erinomaisen hyvin tunnetuksi, että hänen tarvitsee kirjoittaa vain yksi rivi, jotta hänet tunnistettaisiin tuhansien joukosta.
Sic linea prodit Apellem.2
Hallitsijat! Te maallisten valtakuntien jumalat! Missä ovat teidän mestariteoksenne? Miksi te ette itse puhu kansalle? Eikö se ole kyllin arvokasta teille? Vai haluatteko te saada osaksenne kunnioitusta toisenlaisina kuin todellisuudessa olette? Tulkaa meidän nuoren Kustaamme luo, hän opettaa teidät tekemään samoin kuin hän itse tekee; silloin teidänkin kansanne siunaa teitä, ja vasta sitten te myöntänette, että meidän Kustaamme on kuitenkin ansainnut ylimmän palkinnon.
§ 6
Kustaamme päivä oli tuolloin kuitenkin vasta valkenemassa. Kansa ei vielä tuntenut Sinua. Lempeän isäsi luonne kuvastui kasvoiltasi, ja äitisi tulisieluisuus loisti silmistäsi. Vapaa kansa, joka ei halua vain kunnioittaa, vaan myös rakastaa ruhtinastaan, oli kuitenkin liian etäällä valtaistuimesta, enkä voi kiistää sitä, että Sinuun kohdistuvien suurten toiveiden takana oli silti salaista levottomuutta siitä, mitä ei oikein tunnettu. Ihmisten oli vaikeata erottaa todenmukaista aitoa kuvaa siitä ylistelystä,9 jolla heikkoja ruhtinaita usein kuvaillaan yleisölle Jumalan kaltaisiksi.
Suuri Kustaa! Miten nyt sitten Sinun päiväsi kirkastuisi Ruotsin kansalle? Ja miten aurinkosi todella loistaisi? Hovimme loisti; niin monien suurten valojen joukosta oli kuitenkin vaikeata havaita selkeästi Kustaan aurinkoa, niinpä sen pitäisi loistaa yksin. Niin kävikin. Kustaa ja hänen kunnianarvoisa veljensä Fredrik Adolf matkustivat ulkomaille. Vieraat kansat saivat silloin oppia tuntemaan prinssimme.
Hän ei tarvinnut enää ohjailua, tästä lähtien hän halusi ohjata kulkuaan itse. Hovin loistelias turhuus ei sokaissut häntä. Hän halusi nähdä valtakuntia, oppia tuntemaan niiden hallitustavat ja seurustella ihmisenä ihmisten kanssa.
Eteläisten maiden kansat, jotka ovat syntyneet lempeämmän taivaan alla, olivat uskoneet Pohjolamme tuottavan vain hidasälyisempiä ihmisiä, mutta saivat pian todeta tietämyksensä vähäisyyden havaitessaan Kustaamme suuret ominaisuudet. Hänen terävät ajatuksensa ja kaikissa tilanteissa oivallisesti asetetut vastauksensa hämmästyttivät kuulijoita. Miten iloisena Ruotsin mies kuulikaan Kustaastaan puhuttavan vieraiden kansojen keskuudessa yleistä ihailua ilmaisevin sanoin, eikä kukaan ruotsalainen voinut enää suhtautua epäillen siihen, mitä oli aikaisemmin toivonut ja mistä oli saanut kuulla, nimittäin Kustaan suuruuteen.
En ryhdy luettelemaan niitä monia kunnianosoituksia, joita hänelle suotiin, kun hänet otettiin vastaan ulkomaisissa hoveissa. Tähän mennessä ruhtinaiden vierailut toistensa luona ovat olleet harvinaisia tapahtumia. Hovielämän luonteen mukaisesti siis on tavallaan välttämätöntä ottaa tällaiset vierailut vastaan jossakin määrin juhlavasti. Mutta Kustaamme kunniaa10 ilmaisee hänelle henkilönä hänen suurten tietojensa ja jalon mielenlaatunsa takia osoitettu arvostus kaikissa hoveissa, joissa hän kävi. Sanottiin avoimesti, että sekä hänen älynsä että hänen mielenlaatunsa ylittivät kaiken, mitä oli osattu odottaa, ja muuan Euroopan suurimmista hallitsijoista sanoi ministereilleen keskusteltuaan muutamia kertoja kuningas Kustaan kanssa, että Ruotsin nuori kuningas on Euroopan nykyisistä ruhtinaista suurin.
Suuresti kunnioitetut kuulijat! Eikö tämä todellakin ilahduta jokaista Ruotsin miestä? Voimmeko me kuunnella tällaista tuntematta mitä suurinta tyydytystä? Näin suurten ja näin jäävittömien todistajien lausunnot Kustaan ajattelukyvystä ovat varmasti merkityksellisiä meille, jotka toivomme tätä niin intomielisesti ja olemme nyt alkaneet saada runsasta siunausta hänen suuresta ymmärryksestään.
§ 5
Näillä viitoituksilla, meidän Kustaamme nousee pian ylemmäksi kuin ne vähäpätöiset kuninkaat, joilta puuttuu tämä hyveellisyyden leima, vaikka he hallitsevat miljoonia ihmisiä, ja jotka sammuvat7 pian kuin virvatulet ja jäävät häpeällisesti unohduksen peittoon.
Jos minun pitäisi vain Kustaamme korkeiden edeltäjien perusteella osoittaa, mitä svealaiset voivat toivoa hänen hengenlahjojensa tuottavan, minun pitäisi puhua Vaasoista, Kustaista ja Adolfeista, jotka ovat sangen arvostelukykyisesti ja melkein ylittämättömiä esteitä vastaan kamppaillen luoneet perustan Ruotsin kansan menestykselle. Sitten voisin myös hänen korkeiden vanhempiensa, lempeän ja jalomielisen Adolf Fredrikin ja meidän teräväjärkisen ja tulisieluisen Lovisa Ulrikamme jalojen ominaisuuksien yhdistelmästä ikään kuin löytää sen suurisieluisuuden, joka elähdyttäisi meidän Kustaatamme ja tekisi svealaiset onnelliseksi.
Jos haluaisin perustella näkemystäni monien tuhansien svealaisten esirukousten saattelemalla toivolla ja odotuksella, että Kustaa osoittautuisi suureksi, en lainkaan erehtyisi.
Ohitan kuitenkin tahallani nämä seikat. Riittäköön toteamus: Kustaamme sai syntyessään niin suuret sielunkyvyt, että ne joka suhteessa vetävät vertoja hänen korkeiden edeltäjiensä kyvyille elleivät ylitäkin niitä; tämä sielu oli luotu ottamaan vastaan ja säilyttämään kaiken tietämyksen, jota Ruotsin kuningas tarvitsee isänmaansa onnellistuttamiseen.
Kuule, Svean valtakunta! Kiitä Jumalaasi, joka on jo Kustaamme syntyessä avannut sinulle tien onneen, ja kunnioita Kaikkivaltiaan kättä, joka on valmistanut Pohjolallemme tämä loistavan keskiyön auringon.
Mutta mitäpä on äly vailla harjoitusta? Maahan kätketty aarre, joka vasta sitten rikastuttaa ihmisiä, jos se kaivetaan esiin ja otetaan hyödylliseen käyttöön; rikas kultajuonne, josta ei ole hyötyä ilman louhintaa8 ja sulatusta. Niinpä Kustaan leiviskä3 on otettava käyttöön, älyä on kasvatettava, jotta se olisi hyödyksi svealaisille. Kasvatus annettiinkin parhaiden mestareiden ja mitä erinomaisimpien miesten huoleksi.
Tällöin alkoi jo ilmaantua jotakin suurta. Hän eteni helposti tieteiden lävitse. Hänen terävä älynsä näki usein ikään kuin kaukoputkella pitemmälle asioiden ytimeen kuin osattiin odottaa.
Totuus, Jumalan luomus, joka on usein hautautuneena pimeyteen ja ennakkoluulojen soran alle, ei voinut jäädä häneltä salaan. Kaikki sujui vireästi ja nopeasti, Kustaa osoitti puhuessaan hyvää makua ja ajatteli syvällisesti. Hän kokosi itselleen tietoja, oli läsnä valtaneuvoston ja ylempien tuomioistuinten istunnoissa eikä ainoastaan näön vuoksi; hän nimittäin antoi näissä neuvonpidoissa perusteisiin menevillä kysymyksillään ja tiedoillaan vanhoille alan mestareille aihetta paneutua asiaan syvemmin kuin he olivat pitäneet tarpeellisena.
6
§ 4
Vain hyveellisyys tekee kuninkaista suuria. Se ansaitsee kiitosta, ilmeneepä se kenessä hyvänsä; kun kuitenkin otamme huomioon, että ruhtinaat varttuvat mukavammissa oloissa, heitä kiusaavat useammat halut, loistelias komeus johtaa heitä harhaan ja imartelu ikään kuin lumoaa heidät, on hyveellisyyden, johon kohdistuu näin ankaria hyökkäyksiä, toki väistämättä oltava suurempi kuin sen, joka säilyttää ryhtinsä vähäisempiä kiusauksia kohdatessaan.
Hyve on pieni, mutta hyvin paljon merkitsevä sana; hyveellisyyttä on ihmisillä niukanlaisesti, mutta ruhtinaiden keskuudessa se on harvinaista. Se edellyttää terävää järkeä, hyvää sydäntä ja uupumatonta vaivannäköä. Hallitsijaa, joka on saanut osakseen nämä erinomaisen edulliset ominaisuudet, on aihetta sanoa suureksi kuolevaisten keskuudessa.
Mitä ovat hallitsijat ilman ymmärrystä ja arvostelukykyä? Voimattomia kuvahahmoja, joita jokainen, jolla on tilaisuus niitä liikutella, kääntelee ja muokkaa mielensä mukaan. Ellei huolenpitoa ja ihmisrakkautta ole, terävää järkeä käytetään vain mitä viekkaimpien juonien punomiseen, ja salassa sillä taotaan kahleita lähimmäisten kannettavaksi; ellei uutterasti tehdä työtä ihmisten onnellistuttamiseksi, kaikki jää hyviksi ajatuksiksi ja tarkoituksiksi. Parhaat keinot kansan olojen parantamiseksi kuolevat keksijänsä aivoihin; lämpiminkin sydän jättää alamaisensa tuholle alttiiksi tyytyessään vain toivomaan heille hyvää.
5
§ 3
Alhaiset sielut, jotka haluavat päästä hallitsemaan ruhtinaiden sydämiä ja avata siten oikoteitä kunniaan, ovat aina hanakoita laulamaan suuria ylistyksiä heikkojen hallitsijoiden korvien kuultavaksi; imarrellessaan näitä suosikit muuttavat pienten velvollisuuksien täyttämisen suuriksi hyviksi teoiksi ja törkeimmät paheet säädylliseksi toiminnaksi. Kukaan ei voi uskoa, miten paljon pahaa nämä mustat sielut ovat aiheuttaneet ihmiskunnalle, kun he ensinnäkin ovat onnekkaaseen tilanteeseen päästyään ponnahtaneet muiden yläpuolelle kohtelemaan veljiään kaltoin ja lisäksi viekoittelevalla myrkyllään riistäneet kansalta sen viisaat ja oikein ajattelevat kuninkaat ja antaneet heidän sijastaan kansoille vähäjärkisiä surkimuksia ja hirmuvaltiaita.
Puhujat joutuvat toisinaan myös taitonsa osoittamiseksi ja kuulijoittensa sydämen voittamiseksi muuttamaan pienet asiat suuriksi ja keskinkertaiset aikaansaannokset verrattomiksi teoiksi.
Arvoisat kuulijat, älkää luulko minkään tällaisen taka-ajatuksen ohjaavan minua tänään. Ei toki! En ole suinkaan enää enkä ole koskaan ollutkaan onnetarten lempilapsi, eikä pyrkimyksenäni ole anoa Majesteetilta muuta suosiota kuin sen, mitä jokaisella Ruotsin miehellä täytyy olla oikeus pyytää. Minua ohjaa vain pyrkimys totuuteen; vain se voi antaa Kustaalle hänen oikean arvonsa, ja ilman sitä imartelijan ylistykset luovat varjon näin suuren kuninkaan aikaansaannoksiin. En ole todellakaan pyrkinyt suurenmoiseen maalailuun voidakseni kuvata oikein kuningastamme, sillä sitä ei tarvita. Hänen suuret tekonsa piirtävät hänestä parhaan kuvan.
§ 2
Puhujat etsivät useinkin aiheita homeen peittämän muinaisuuden kätköistä ja elvyttävät entisaikojen sankareiden muistoa. Pitäisikö minun muka sitten tänään puhua manalle menneiden hallitsijoiden kunniasta ja ylistää rauhassa lepääviä entisaikojen suurmiehiä? Pitääkö minun kertoa Ruotsin Kaarle-kuninkaiden sankariteoista? Meidän Fredrik-kuninkaittemme ansioista, muinaisten Kustaa-kuninkaiden kunniakkaasta maineesta? Nämä kaikki ovat suuria aiheita, mutta liian pieniä tänä päivänä, jona kallis kolmas Kustaamme itse on kaikkien svealaisten arvokkain, ilahduttavin ja rakastetuin puheenaihe.
Sinusta, suuri Kustaa, haluan puhua. Sanon Sinua suureksi; aiheenani on juuri Sinun suuruutesi. Aion hahmotella vain muutamilla siveltimenvedoilla Sinun kuvasi; mestariteos on näin joutunut töhertelijän käsiin, mutta Sinun oma loisteesi, joka valaisee kaikkien sydämet läpikotaisin, täydentää runsain mitoin kaiken, mitä heikosta hahmotelmastani puuttuu.
[2]
[3]
Kunnioitetut Naiset ja Arvoisat Herrat!
Olemme koolla niin iloisen tapahtuman johdosta ja niin riemukkaana päivänä, että jokainen meistä voi epäröimättä ilmaista iloaan.
Mitä syvintä kunnioitusta suurta kuningastamme Kustaata kohtaan tuntevana, ystävien kehotuksesta ja hartaasti toivoen tilaisuutta osallistua ponnekkaasti svealaisten2 iloon olen rohjennut tänään nousta puhumaan seurassa, johon kuulumista pidän kunnianani.
Ajan niukkuuden, tietojen vähäisyyden ja puhujan kunniaksi laskettavien taitojen kertakaikkisen puutteen takia puhetta keskuudessanne kannattelee tänään pelkkä hyvä tarkoitus. Mutta miten tämä minua pelottaisi; voinhan silmistänne4 lukea ilontäyteisen kunnioituksenne suurta Kustaatamme kohtaan; vain siitä haluan tänään puhua.
Arvoisat kuulijat, auttakaa minua tässä; enhän aio tänään puhua oman kunniani korottamiseksi, vaan Kustaan kunniaksi.
Viehättävät Naiset! Teillä on lahja innostaa mieltämme! Sytyttäkööt ilon puna poskillanne ja säteilevät katseenne sydämeeni liekin, joka tänään loimuaa yksinomaan Kustaan kunniaksi. Hyvät Herrat! Teidän rehtiytenne ja intonne palvella kuningas Kustaata täydentäköön sen, mitä näiden tunteiden tulkin kyvyiltä tänään ilmaisematta jää.
[1]
Puhe, jonka kaikkein armollisimman kuninkaamme, kuningas Kustaa III:n, korkeasti kunnioitetun kruunajaisjuhlan johdosta 29. toukokuuta 1772 on Kokkolan raatihuoneella pitänyt Anders Chydenius, kirkkoherra.
Painettu Tukholmassa johtaja Lars Salviuksen kirjapainossa 1772.