Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Vastaus Kuninkaallisen tiedeakatemian 1761 esittämään kysymykseen sammaloitumisesta

Sammaloituneet niityt, § 11

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 11

Kun halutaan auttaa sammaloitunutta niittyä, joka on tasainen, kiinteä ja kuiva, edellisessä pykälässä esittämäni menettelytapa ei vielä riitä sammalen kestävään hävittämiseen, vaan tällaisissa tapauksissa on tarkoin selvitettävä, voidaanko sille padota vettä vai ei. Ellei minkäänlainen patoaminen ole edullisesti järjestettävissä, on kaikki metsä, mikäli sitä siellä on, sekä pensaat ja kannot hakattava juurta myöten, kiskottava maasta ja käytettävä polttoaineeksi. Mättäät leikataan irti ja kootaan kasoihin ja, mikäli mahdollista, maa kynnetään keväällä (jolloin maa on pehmeimmillään). Tässä olen päässyt hyviin tuloksiin käyttämällä kamarineuvos, paroni Braunerin rauta-asetinta aurassa1, jonka edellä on ajettu viuhkalla2 ja leikattu turve irti. Jos maata voidaan tässä yhteydessä hieman lämmittää emäksisillä ja ravinteikkailla aineksilla, mikä onnistuu parhaiten, kun lehmiä tai lampaita karsinoidaan3, vaivoistaan saa runsaan korvauksen. Kynnetty maa jää muussa tapauksessa kesän ajaksi silleen, paitsi muutamaa vähäistä tasoittelua karhilla. Ellei maamies ehdi keväällä kääntää niittyään kokonaan tai haluamaltaan osalta, työ voidaan tehdä syksylläkin, vaikka maa on silloin kovempaa. Tällä tavalla toimien viljelijä kyntää sammaloituneesta niitystään vuosittain auki niin suuren osan kuin pystyy. Seuraavana vuonna maahan on kylvettävä kauraa tai sekaviljaa, mieluimmin valkoista kauraa4, jonka olen havainnut menestyvän paremmin, ja maa sitten usean kertaan karhittava, jolloin kylvös saa multaa juurtuakseen siihen. Karhitsemisen on kuitenkin tapahduttava vaon suuntaisesti.

Jos maa palautettaisiin heti niityksi, kuten jotkut haluavat, se merkitsisi koko vaivannäön valumista hukkaan. Maan on sen sijaan jäätävä kolmantena kesänä kesannolle, sitten se ojitetaan sarkoihin ja sitä hoidetaan kuten mitä tahansa kesantopeltoa. Silloin myös levitetään kasoihin kootut mättäät koko alueelle ja hakataan ne hienoksi.

Neljäntenä kesänä maahan kylvetään ohraa eikä sitä lannoiteta, sillä se tuottaa varman sadon. Viidentenä tämä uusi pelto on kesannolla, ja silloin se voidaan syksyllä kylvää rukiille, ja tämän jälkeen vaihdellaan kylvöjä ja kesantoa miten halutaan, kunnes lopulta viimeisen kesannoinnin aikana se lannoitetaan karsinoimalla eläimet siinä, ja seuraavana keväänä siihen kylvetään ohraan sekoitettua heinänsiementä. Mutta ellei eläimiä voida pitää siellä karsinassa, niitylle on talvella tai keväällä ajettava palamatonta lantaa, joka on levitettävä koko alueelle juuri ennen kylvöaikaa. Silloin on myös heinänsiemenen kylvö tarpeetonta, sillä palamaton lanta sisältää sitä riittävän määrän.

Tässä yhteydessä minun on huomautettava, että myös niittyjä, joiden sijainti on sellainen kuin §:ssä 10 olen kuvannut, voidaan tällä tavalla ottaa edullisesti viljelykseen, vaikka tämä on edellä kuvatun kaltaisissa paikoissa huokeampaa.

Tällaisen käsittelyn avulla maa on täysin vapautunut happamuudestaan, ja ojitus pitää sen tässä kunnossa mahdollisimman pitkään, ja se tuottaa sangen kauan ruohoa, jonka runsaus ja vahvuus ylittävät kaikkien odotukset.

Näin siis sammal joutuu ihmisen uurastuksen ansiosta väistymään taistelukentältä kokonaan, kunhan sen kimppuun käydään järkevällä tavalla, ja maanviljelijä saa palkakseen Jumalan siunaamaa viljaa, olkea ja arvokasta heinää niin runsaasti, että tällä tavalla ahkerasti jatkaessaan hän saa nähdä maatilansa arvon lyhyessä ajassa yli kaksinkertaistuvan.

Tämä menettelytapa, siis vanhan niityn käyttäminen pelloksi ja jättäminen jonkin ajan kuluttua jälleen nurmettumaan, on oikeastaan juuri sama, joka on nostanut Englannin kansakunnan vapaan hallituksen alaisuudessa puolentoista miesmuistin aikana tomusta esikuvaksi muille valtakunnille. Tämä on tuonut leipää miljoonien englantilaisten suuhun, kohottanut heidän karjalaumansa yleisen ihailun kohteiksi, tehnyt heidän nahka- ja voikauppansa sangen kannattavaksi, kohottanut heidän lampaanhoitonsa sen korkealle tasolle ja saanut sukkulat liikkeelle tuhansissa kangaspuissa. Niinpä vapaiden Ruotsin miesten ei tarvitse enää pitempään jäädä tietämättömiksi parhaasta tavasta saada maa tuottavaksi, kun silmiemme edessä on loistava esikuva, vaan pikemminkin pitää tästä päivästä lähtien hukattuina niitä kustannuksia ja sitä aikaa, jotka olisi voitu käyttää tähän toimintaan, mutta on yhä uhrattu epävarmoihin kokeiluihin.

Jos tarkastellaan kustannuksia, myönnän toki, ettei tämä tapa ole huokein keino sammalen hävittämiseen, mutta samoin kuin kauppiaskaan ei aina laske pelkkiä kustannuksia ostotoimissaan, vaan ottaa myös huo­mioon voiton, jota hän voi laskea ostamastaan tavarasta saavansa, ja tämän takia mieluummin hankkii tavaraa, jonka hinta on tuhat, kun hän uskoo voittavansa siitä kolme tuhatta, kuin sellaista, joka maksaa vain satasen, mutta ei tuota kuin kaksinkertaisen hinnan. Sanonkin, että taitava talonpitäjä ryhtyy mieluummin raskaampaan, mutta kannattavampaan työhön kuin kevyempään vaivannäköön, jonka tuotto jää vähäisemmäksi.

  1. paroni Braunerin rauta-asetinta aurassa: Kamarineuvos Johan (Jan) Brauner käsitteli 1740-luvulta lähtien lukuisissa kirjoituksissaan maanviljelyn menetelmien ja välineiden kehittämistä (mm. Åker-redskap af järn inrättade 1749) ja ryhtyi ensimmäisten joukossa käyttämään rautaa auran maata muokkaavien osien materiaalina. Chydenius viittaa ilmeisesti auramalliin, jonka Brauner oli esitellyt 1744 artikkelissaan ”Om en ny påfunnen tuf-plog”, Kungl. Svenska vetenskapsakademiens handlingar 1744, s. 122–125.
  2. viuhka eli viili, veitsimäinen maanmuokkausväline, jolla katkaistiin juuristo ennen kyntöä ja jonka viiltoon perässä tulevan auran vannas osutettiin
  3. karsinointi tarkoittaa, että lehmiä tai lampaita pidettiin aidattuina sille alueelle, jota haluttiin lannoittaa
  4. valkoista kauraa: Eri kauralajeja on eroteltu mm. kuoren värin mukaan. Alun perin Suo­messa viljeltiin ilmeisesti balttilaista alkuperää olevaa ns. mustaa kauraa. Venäläisperäistä valkoista kauraa viljeltiin vain Karjalassa. Ylipäänsä kauranviljely keskittyi 1700-luvulla Etelä- ja Keski-Suomeen, eikä sitä Pohjanmaalla harjoitettu juuri lainkaan.

Alkuperäisdokumentit

Jaksot

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: