Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 82
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 84
§ 83
Pidän erityisen onnettomina niitä elinkeinosäädöksiä, jotka rakentuvat verotukselle, siis sitä, kun elinkeinoja säännöstellään verojen takia eikä veroja elinkeinojen. Haluan sanoa sen verran, että kun otamme tehtäväksemme laittaa elinkeinot kuntoon, niin meidän täytyy siirtää tyystin syrjään huoli siitä, miten kruunun pitäisi saada tästä korkonsa. Jos elinkeino menestyy, huoleen ei ole aihetta, sillä veroja saadaan siitä kyllä aina. Ja niin tärkeänä kuin muuten haluankin kruunun oikeutta pitää, niin minua surettaa paljon, kun vapaus kielletään tyystin sillä tekosyyllä, että kruunun tulot pienenevät, mikä minkä hyvänsä vapauden saaneiden kuuluisi kuitenkin korvata millä tavalla hyvänsä.133
Samaan tapaan ei voida pitää muina kuin haitallisina niitä säädöksiä, jotka tukevat yhtä elinkeinoa toisten kustannuksella ja erityisesti vähemmän hyödyllisiä välttämättömien kustannuksella: etuja, erioikeuksia ja tukiaisia jaetaan silkkimadoille, tupakan ja värikasvien istutuksille ja manufaktuuritavaroille, ja sitten maata viljeleviä verotetaan tämän takia; kauppaa ja merenkulkua laajennetaan ottamatta huomioon, miten se vaikuttaa muihin elinkeinoihin; tiettyjen kaupunkien kehittymistä pidetään koko valtakunnan kehittymisenä ja niin edelleen.
Tästä aiheesta lukija löytää lisätietoja hiljattain painosta tulleen ja useita kertoja mainitun kirjoituksen Kansallinen voitto pykälästä 15 ja sitä seuraavista pykälistä1. Kykenen useiden päivänselvien esimerkkien avulla osoittamaan, kuinka kaikkein suurin este elinkeinoille on tullut juuri sellaisesta pakotetusta säätelystä ja hyvin hinnakkaista prosesseista ja laajoista oikeudenkäynneistä. Ainoa, mihin ne ovat kyenneet, on elinkeinojemme ottaminen pihteihin ja mehujen imeminen niistä niin, että suuri osa kuihtuu joutuessaan liian ankaran suoneniskennän kohteeksi ja vuodattamaan hikeään kaikkien valtakunnan tuomioistuinten ja virkamiesten työllistämiseksi ja ylläpitämiseksi.
Mitäköhän lukija arvelee, paljonko pelkästään kuuluisa, pitkään kestänyt Tukholman suutarien ja kengänkorjaajien välinen kiista2 siitä, mitä oikeuden mukaan kuuluu kummankin ammattiin, on vienyt rahaa näiltä molemmilta ammattikunnilta kaikissa oikeusasteissa, kun suutarien ammattikunta on jo yhdestä aivan lyhyestä kirjelmästä kuninkaalliselle majesteetille maksanut yli sata plootua? Entä toinen kiista täkäläisten kultalanganvetäjien ja nyörintekijöiden välillä3 siitä, kummalle kuuluu oikeus myydä kaluunoita? Jos oletamme, että nämä ja vastaavat kiistat ovat maksaneet useita tynnyrillisiä kultaa, niin kysyn syystä: eikö tämä raha ole joutunut pois elinkeinoista ja ole joko näiden elinkeinonharjoittajien tappiota tai tule heille korvauksena muilta valtakunnan kansalaisilta, jotka kuluttavat heidän tuottamiaan tavaroita? Jos ensin mainittu on tapahtunut, niin elinkeinonharjoittajat ovat samassa määrin köyhtyneet oikeudenkäynnissä, jota ei koskaan olisi ollut, elleivät ammattikuntasäännöt olisi tehneet heitä muihin verrattuna etuoikeutetuiksi elinkeinoihinsa, mutta jos jälkimmäinen on tapahtunut, niin heidän tuotteidensa hinnat ovat nousseet vastaavasti. Miten on silloin mahdollista, että käsityöläisemme voisivat selvitä tuotteillaan hintakilpailussa ulkomaalaisten kanssa? Eivätkö hollantilaiset ja englantilaiset valmista ilman ammattikuntasääntöjä yhtä hyviä tavaroita kuin konsanaan Ruotsissa134 ja jopa kohtuullisempaan hintaan? Olisiko luonto itse ilman lakien apua Englannissa luokitellut kellosepänammatin ei vain erilliseksi käsityöksi, vaan myös jakanut työläiset saman ammatin sisällä kymmenestä viiteentoista erityiseen luokkaan, joista yksi ei ikinä puutu toisen tekemisiin? Maassa, jossa on vähän väestöä ja kaikkein tiukimmat säädökset, näin ei kuitenkaan voida tehdä ilman elinkeinonharjoittajien joutumista turmioon, mutta työntekijöiden määrän kasvaessa tämä tapahtuu itsestään ilman mitään säädöksiä.
§. 83.
I synnerhet anser jag de närings-författningar för olyckeliga, som byggas uppå beskattningar, det är, när näringarne regleras för skattens skuld, och ej skatten efter näringarne. Jag wil så mycket säja: at när wi syslo-sätte oss med näringarnes ställande i ordning, så böre wi aldeles sätta å sido det bekymmer, huru Kronan däraf bör få sin ränta: kommer näringen sig före, är ingen fara därwid, nog får man altid skatt uppå den samma: Och så angelägen jag annars wille wara om Kronans rätt, så mycket ömmar det mig, när friheten förnekas, blott under förewändning, at Kronans inkomster förminskas, som af dem likwäl bör ersättas, på hwad sätt som hälst, hwilka undfå någon frihet.133
I lika måtto kunna de författningar ej annars anses, än för skadeliga, hwilka uphjelpa den ena näringen på den andras bekostnad, i synnerhet de mindre nyttige framför de nödwändige: utdela Förmoner, Privilegier och Præmier för Silkesmaskar, Tobaks- och Färgegräs-planteringar4 och Manufactur-Waror och taxera därtil Jord- och Hemmans-brukare: utwidga Handel och Sjöfart, utan at märka hwad det werkar på andra näringar: anse wissa Städers upkomst, för Rikets upkomst, med flere.
I detta ämne finner Läsaren mera i den nyligen af trycket utkomne och flera gångor åberopade Skriften, kallad den Nationnale winsten i 15 och följande §. §.5 Jag är med flere Solklara Exempel i stånd at wisa, huru just af en sådan twungen reglering de aldrastörsta hinder upkommit i näringarne, och de aldrakostsamaste Processer och widlöftiga Rättegångar, som ej annat kunnat, än gripa wåra näringar an, suga musten utur dem, så at en stor del aftyna, sedan de för hårdt blifwit åderlåtne, och med sin swett underhållit och syslosatt alla Rikets Domstolar och Ämbetsmän.
Hwad menar wäl Läsaren den bekante långwarige twisten imellan Skomakare och Skoflickare6 i Stockholm, allena har kåstat båda dessa Ämbeten alla Instantier igenom, om hwad som med rätta hördt til hwarderas Profession, då Skomakare-ämbetet för en enda helt kårt inlaga til Kongl. Maj:t betalt öfwer 100:de Plåtar? Eller en annan härstädes Gulddragare och Snörmakare imellan, därom: hwilkendera tilkommer rättigheten, at sälja Galoner?7 Om wi ponera, at dessa och andra dylika twistigheter kostat flere Tunnor Guld, så frågar jag med skäl: Hafwa icke samma Penningar gått utur näringarne och måste saknas antingen hos dessa Närings-idkare eller ersättas hos dem af de öfriga Rikets Medborgare, som förbruka deras Waror? Har det förra skedt, så äro de i samma mån utarmade i en rättegång, som aldrig existerat, om ej Skråordningarne priviligerat dem framför andra til sina näringar: men har det senare händt, så äro deras tilwerkningar så mycket upstegrade: huru blifwer det då möjeligt, at wåra Handtwerkare skola kunna hålla pris med utlänningen i sina tilwerkningar? Mon Holländaren och Ängelsman, utan Skråordningar ej tilwerka rätt så goda Waror, som någonsin i Swerige,134 och äfwen för et drägeligare pris? Mon Naturen sjelf utan Lagarnes tilhjelp i Ängeland ej allenast indelt Urmakare til särskildt Handtwerk, utan äfwen Arbetarena inom samma Ämbete uti tio til 15 särskildta Classer, af hwilka den ena aldrig befattar sig med den andras göromål? Hwilket likwäl i et folkfattigt land med de aldrasträngaste författningar ej låter sig göra, utan samma Närings-idkares undergång; men genom arbetarenas tilwäxt utan någon författning gör sig sjelft.
§ 83
Pidän erityisen onnettomina niitä elinkeinosäädöksiä, jotka rakentuvat verotukselle, siis sitä, kun elinkeinoja säännöstellään verojen takia eikä veroja elinkeinojen. Haluan sanoa sen verran, että kun otamme tehtäväksemme laittaa elinkeinot kuntoon, niin meidän täytyy siirtää tyystin syrjään huoli siitä, miten kruunun pitäisi saada tästä korkonsa. Jos elinkeino menestyy, huoleen ei ole aihetta, sillä veroja saadaan siitä kyllä aina. Ja niin tärkeänä kuin muuten haluankin kruunun oikeutta pitää, niin minua surettaa paljon, kun vapaus kielletään tyystin sillä tekosyyllä, että kruunun tulot pienenevät, mikä minkä hyvänsä vapauden saaneiden kuuluisi kuitenkin korvata millä tavalla hyvänsä.133
Samaan tapaan ei voida pitää muina kuin haitallisina niitä säädöksiä, jotka tukevat yhtä elinkeinoa toisten kustannuksella ja erityisesti vähemmän hyödyllisiä välttämättömien kustannuksella: etuja, erioikeuksia ja tukiaisia jaetaan silkkimadoille, tupakan ja värikasvien istutuksille ja manufaktuuritavaroille, ja sitten maata viljeleviä verotetaan tämän takia; kauppaa ja merenkulkua laajennetaan ottamatta huomioon, miten se vaikuttaa muihin elinkeinoihin; tiettyjen kaupunkien kehittymistä pidetään koko valtakunnan kehittymisenä ja niin edelleen.
Tästä aiheesta lukija löytää lisätietoja hiljattain painosta tulleen ja useita kertoja mainitun kirjoituksen Kansallinen voitto pykälästä 15 ja sitä seuraavista pykälistä8. Kykenen useiden päivänselvien esimerkkien avulla osoittamaan, kuinka kaikkein suurin este elinkeinoille on tullut juuri sellaisesta pakotetusta säätelystä ja hyvin hinnakkaista prosesseista ja laajoista oikeudenkäynneistä. Ainoa, mihin ne ovat kyenneet, on elinkeinojemme ottaminen pihteihin ja mehujen imeminen niistä niin, että suuri osa kuihtuu joutuessaan liian ankaran suoneniskennän kohteeksi ja vuodattamaan hikeään kaikkien valtakunnan tuomioistuinten ja virkamiesten työllistämiseksi ja ylläpitämiseksi.
Mitäköhän lukija arvelee, paljonko pelkästään kuuluisa, pitkään kestänyt Tukholman suutarien ja kengänkorjaajien välinen kiista9 siitä, mitä oikeuden mukaan kuuluu kummankin ammattiin, on vienyt rahaa näiltä molemmilta ammattikunnilta kaikissa oikeusasteissa, kun suutarien ammattikunta on jo yhdestä aivan lyhyestä kirjelmästä kuninkaalliselle majesteetille maksanut yli sata plootua? Entä toinen kiista täkäläisten kultalanganvetäjien ja nyörintekijöiden välillä10 siitä, kummalle kuuluu oikeus myydä kaluunoita? Jos oletamme, että nämä ja vastaavat kiistat ovat maksaneet useita tynnyrillisiä kultaa, niin kysyn syystä: eikö tämä raha ole joutunut pois elinkeinoista ja ole joko näiden elinkeinonharjoittajien tappiota tai tule heille korvauksena muilta valtakunnan kansalaisilta, jotka kuluttavat heidän tuottamiaan tavaroita? Jos ensin mainittu on tapahtunut, niin elinkeinonharjoittajat ovat samassa määrin köyhtyneet oikeudenkäynnissä, jota ei koskaan olisi ollut, elleivät ammattikuntasäännöt olisi tehneet heitä muihin verrattuna etuoikeutetuiksi elinkeinoihinsa, mutta jos jälkimmäinen on tapahtunut, niin heidän tuotteidensa hinnat ovat nousseet vastaavasti. Miten on silloin mahdollista, että käsityöläisemme voisivat selvitä tuotteillaan hintakilpailussa ulkomaalaisten kanssa? Eivätkö hollantilaiset ja englantilaiset valmista ilman ammattikuntasääntöjä yhtä hyviä tavaroita kuin konsanaan Ruotsissa134 ja jopa kohtuullisempaan hintaan? Olisiko luonto itse ilman lakien apua Englannissa luokitellut kellosepänammatin ei vain erilliseksi käsityöksi, vaan myös jakanut työläiset saman ammatin sisällä kymmenestä viiteentoista erityiseen luokkaan, joista yksi ei ikinä puutu toisen tekemisiin? Maassa, jossa on vähän väestöä ja kaikkein tiukimmat säädökset, näin ei kuitenkaan voida tehdä ilman elinkeinonharjoittajien joutumista turmioon, mutta työntekijöiden määrän kasvaessa tämä tapahtuu itsestään ilman mitään säädöksiä.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 83.
I synnerhet anser jag de närings-författningar för olyckeliga, som byggas uppå beskattningar, det är, när näringarne regleras för skattens skuld, och ej skatten efter näringarne. Jag wil så mycket säja: at när wi syslo-sätte oss med näringarnes ställande i ordning, så böre wi aldeles sätta å sido det bekymmer, huru Kronan däraf bör få sin ränta: kommer näringen sig före, är ingen fara därwid, nog får man altid skatt uppå den samma: Och så angelägen jag annars wille wara om Kronans rätt, så mycket ömmar det mig, när friheten förnekas, blott under förewändning, at Kronans inkomster förminskas, som af dem likwäl bör ersättas, på hwad sätt som hälst, hwilka undfå någon frihet.133
I lika måtto kunna de författningar ej annars anses, än för skadeliga, hwilka uphjelpa den ena näringen på den andras bekostnad, i synnerhet de mindre nyttige framför de nödwändige: utdela Förmoner, Privilegier och Præmier för Silkesmaskar, Tobaks- och Färgegräs-planteringar11 och Manufactur-Waror och taxera därtil Jord- och Hemmans-brukare: utwidga Handel och Sjöfart, utan at märka hwad det werkar på andra näringar: anse wissa Städers upkomst, för Rikets upkomst, med flere.
I detta ämne finner Läsaren mera i den nyligen af trycket utkomne och flera gångor åberopade Skriften, kallad den Nationnale winsten i 15 och följande §. §.12 Jag är med flere Solklara Exempel i stånd at wisa, huru just af en sådan twungen reglering de aldrastörsta hinder upkommit i näringarne, och de aldrakostsamaste Processer och widlöftiga Rättegångar, som ej annat kunnat, än gripa wåra näringar an, suga musten utur dem, så at en stor del aftyna, sedan de för hårdt blifwit åderlåtne, och med sin swett underhållit och syslosatt alla Rikets Domstolar och Ämbetsmän.
Hwad menar wäl Läsaren den bekante långwarige twisten imellan Skomakare och Skoflickare13 i Stockholm, allena har kåstat båda dessa Ämbeten alla Instantier igenom, om hwad som med rätta hördt til hwarderas Profession, då Skomakare-ämbetet för en enda helt kårt inlaga til Kongl. Maj:t betalt öfwer 100:de Plåtar? Eller en annan härstädes Gulddragare och Snörmakare imellan, därom: hwilkendera tilkommer rättigheten, at sälja Galoner?14 Om wi ponera, at dessa och andra dylika twistigheter kostat flere Tunnor Guld, så frågar jag med skäl: Hafwa icke samma Penningar gått utur näringarne och måste saknas antingen hos dessa Närings-idkare eller ersättas hos dem af de öfriga Rikets Medborgare, som förbruka deras Waror? Har det förra skedt, så äro de i samma mån utarmade i en rättegång, som aldrig existerat, om ej Skråordningarne priviligerat dem framför andra til sina näringar: men har det senare händt, så äro deras tilwerkningar så mycket upstegrade: huru blifwer det då möjeligt, at wåra Handtwerkare skola kunna hålla pris med utlänningen i sina tilwerkningar? Mon Holländaren och Ängelsman, utan Skråordningar ej tilwerka rätt så goda Waror, som någonsin i Swerige,134 och äfwen för et drägeligare pris? Mon Naturen sjelf utan Lagarnes tilhjelp i Ängeland ej allenast indelt Urmakare til särskildt Handtwerk, utan äfwen Arbetarena inom samma Ämbete uti tio til 15 särskildta Classer, af hwilka den ena aldrig befattar sig med den andras göromål? Hwilket likwäl i et folkfattigt land med de aldrasträngaste författningar ej låter sig göra, utan samma Närings-idkares undergång; men genom arbetarenas tilwäxt utan någon författning gör sig sjelft.
§ 83
Pidän erityisen onnettomina niitä elinkeinosäädöksiä, jotka rakentuvat verotukselle, siis sitä, kun elinkeinoja säännöstellään verojen takia eikä veroja elinkeinojen. Haluan sanoa sen verran, että kun otamme tehtäväksemme laittaa elinkeinot kuntoon, niin meidän täytyy siirtää tyystin syrjään huoli siitä, miten kruunun pitäisi saada tästä korkonsa. Jos elinkeino menestyy, huoleen ei ole aihetta, sillä veroja saadaan siitä kyllä aina. Ja niin tärkeänä kuin muuten haluankin kruunun oikeutta pitää, niin minua surettaa paljon, kun vapaus kielletään tyystin sillä tekosyyllä, että kruunun tulot pienenevät, mikä minkä hyvänsä vapauden saaneiden kuuluisi kuitenkin korvata millä tavalla hyvänsä.133
Samaan tapaan ei voida pitää muina kuin haitallisina niitä säädöksiä, jotka tukevat yhtä elinkeinoa toisten kustannuksella ja erityisesti vähemmän hyödyllisiä välttämättömien kustannuksella: etuja, erioikeuksia ja tukiaisia jaetaan silkkimadoille, tupakan ja värikasvien istutuksille ja manufaktuuritavaroille, ja sitten maata viljeleviä verotetaan tämän takia; kauppaa ja merenkulkua laajennetaan ottamatta huomioon, miten se vaikuttaa muihin elinkeinoihin; tiettyjen kaupunkien kehittymistä pidetään koko valtakunnan kehittymisenä ja niin edelleen.
Tästä aiheesta lukija löytää lisätietoja hiljattain painosta tulleen ja useita kertoja mainitun kirjoituksen Kansallinen voitto pykälästä 15 ja sitä seuraavista pykälistä15. Kykenen useiden päivänselvien esimerkkien avulla osoittamaan, kuinka kaikkein suurin este elinkeinoille on tullut juuri sellaisesta pakotetusta säätelystä ja hyvin hinnakkaista prosesseista ja laajoista oikeudenkäynneistä. Ainoa, mihin ne ovat kyenneet, on elinkeinojemme ottaminen pihteihin ja mehujen imeminen niistä niin, että suuri osa kuihtuu joutuessaan liian ankaran suoneniskennän kohteeksi ja vuodattamaan hikeään kaikkien valtakunnan tuomioistuinten ja virkamiesten työllistämiseksi ja ylläpitämiseksi.
Mitäköhän lukija arvelee, paljonko pelkästään kuuluisa, pitkään kestänyt Tukholman suutarien ja kengänkorjaajien välinen kiista16 siitä, mitä oikeuden mukaan kuuluu kummankin ammattiin, on vienyt rahaa näiltä molemmilta ammattikunnilta kaikissa oikeusasteissa, kun suutarien ammattikunta on jo yhdestä aivan lyhyestä kirjelmästä kuninkaalliselle majesteetille maksanut yli sata plootua? Entä toinen kiista täkäläisten kultalanganvetäjien ja nyörintekijöiden välillä17 siitä, kummalle kuuluu oikeus myydä kaluunoita? Jos oletamme, että nämä ja vastaavat kiistat ovat maksaneet useita tynnyrillisiä kultaa, niin kysyn syystä: eikö tämä raha ole joutunut pois elinkeinoista ja ole joko näiden elinkeinonharjoittajien tappiota tai tule heille korvauksena muilta valtakunnan kansalaisilta, jotka kuluttavat heidän tuottamiaan tavaroita? Jos ensin mainittu on tapahtunut, niin elinkeinonharjoittajat ovat samassa määrin köyhtyneet oikeudenkäynnissä, jota ei koskaan olisi ollut, elleivät ammattikuntasäännöt olisi tehneet heitä muihin verrattuna etuoikeutetuiksi elinkeinoihinsa, mutta jos jälkimmäinen on tapahtunut, niin heidän tuotteidensa hinnat ovat nousseet vastaavasti. Miten on silloin mahdollista, että käsityöläisemme voisivat selvitä tuotteillaan hintakilpailussa ulkomaalaisten kanssa? Eivätkö hollantilaiset ja englantilaiset valmista ilman ammattikuntasääntöjä yhtä hyviä tavaroita kuin konsanaan Ruotsissa134 ja jopa kohtuullisempaan hintaan? Olisiko luonto itse ilman lakien apua Englannissa luokitellut kellosepänammatin ei vain erilliseksi käsityöksi, vaan myös jakanut työläiset saman ammatin sisällä kymmenestä viiteentoista erityiseen luokkaan, joista yksi ei ikinä puutu toisen tekemisiin? Maassa, jossa on vähän väestöä ja kaikkein tiukimmat säädökset, näin ei kuitenkaan voida tehdä ilman elinkeinonharjoittajien joutumista turmioon, mutta työntekijöiden määrän kasvaessa tämä tapahtuu itsestään ilman mitään säädöksiä.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 82
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 84
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: