Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 71
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 73
§ 72
Ensimmäisellä vesinäytteellä kriitikko haluaa todistaa, ettei tuoteplakaatti ole ajanut maasta kansaamme eikä käyttänyt sitä valtakunnalle vähemmän edullisella tavalla, vaan päinvastoin, että se on pitänyt maassa useita tuhansia maanviljelyksestä karkotettuja, jotka ovat sen avulla löytäneet varman turvapaikan merenkävijöiden joukosta.
Mitä tulee ensinmainittuun, eli voiko tuoteplakaatilla olla mitään osuutta kansan maastamuuttoon vai ei, niin kirjoittaja ei kai ole lausunut nimenomaisesti asiasta mitään? Mutta niin kauan kun kriitikko on hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että maastamuuton syynä on jokin todellinen paha, ja kun monissa kohdin tätä tutkielmaa on selvästi osoitettu, miten turmiollinen vaikutus tällaisilla kielloilla on ollut hyvinvointiinmme, seuraus ei ole kovin helposti erotettavissa sen syystä.
Mitä taas tulee toiseen asiaan, nimittäin, onko plakaatti vetänyt kansaamme pois muista hyödyllisistä elinkeinoista, niin edellä on selkeästi todistettu ei vain se, että tuoteplakaatti on vetänyt suuren osan työntekijöitä maanviljelyksestä ja muista hyödyllisistä elinkeinoista, vaan kuninkaallisen kauppakollegion kuninkaalliselle majesteetille lähettämän, tätä aihetta käsittelevän kirjelmän1 pohjalta myös se, että tämä väki tuotti uudessa elinkeinossaan työskentelemällä tuntuvaa tappiota itselleen ja kansakunnalle. Tätä kautta kirjoittajan väite, että pakotettu laivanrakennus on lyönyt jalat maatalouden alta, on samalla tullut täysin vahvistetuksi.
Ja mitä lopulta tulee viimeiseen kohtaan, nimittäin että tämä plakaatti olisi avannut uuden turvapaikan työntekijöillemme ja irtolaisillemme, joista tilojenpilkkomiskiellon2, vuoden 1723 palkollissäännön3 ja monien vastaavien säädösten kautta on tehty pakolaisia, niin minun täytyy valistaa lukijaa siitä, että samoista määräyksistä, niin haitallisia kuin ne itsessään olivat Ruotsin väkimäärän kasvulle, ei kuitenkaan vielä kyseisen plakaatin säätämisaikaan löytynyt vähintäkään syytä maastamuuttoon. Sekä Ruotsi että Suomi olivat nimittäin vielä silloin – osittain kammottavasti raivonneen ruton ja osittain verisen kaksikymmenvuotisen sodan takia – niin suurelta osin hävitettyjä, ettei tuon ajan työntekijöillä pelkästään ollut avointa pääsyä maanviljelyyn, vaan heitä yritettiin jopa pakkokeinoin saada ottamaan autiotiloja haltuunsa. Haluan tuoda tästä esiin vain yhden, mutta sitäkin vastaansanomattomamman todisteen.
Ratsuväen ruoturykmenttien sotapäällystö kysyi vuoden 1723 valtiopäivillä, eikö vauraita talonpoikaisrenkejä voitaisi värvätä ja määrätä asuttamaan autioituneita rustholleja ja palkkatiloja, minkä kuninkaallinen majesteetti kuitenkin 16. lokakuuta samana vuonna4 epäsi täysin siitä syystä, ettei mistään pakosta ollut tässä hyötyä.
Kun nyt samoin mietitään, kuinka monia tuhansia muita tiloja tuona aikana oli täysin autioina ja odotti työntekijöitä, ja kuinka asuttuja tiloja vaivasi väkipula, ei ollut mitään mahdollisuutta tehdä juuri mainittujen säädösten kautta ahkerista työntekijöistä lainsuojattomia, jotka siksi olisivat joutuneet hakeutumaan hiljattain laajennetun laivanrakennuksen ja merenkulun palvelukseen. Päinvastoin, mitä useampia vedettiin näin maanviljelyksestä, sitä kauemmin tulisi valtakunnan käyttökelpoisilla pelloilla vallitsemaan surkuteltava autius. Jos otamme esimerkiksi, että vaikkapa vain 4 000 työmiestä on tämän pakotetun merenkulun takia kokonaan kääntänyt selkänsä maanviljelylle, ja näistä joka toinen olisi muissa olosuhteissa ryhtynyt viljelemään kokonaista autiotilaa, niin ilman tuoteplakaatin säätämistä autiomanttaaleja olisi tullut heidän työnsä kautta aikaa myöten kunnostettua 2 000 enemmän, mikä olisi ollut erinomaista pääomaa valtakunnalle. Nyt samojen työntekijöiden täytyi sen sijaan olla kauan aikaa poissa tilojen töistä ja työskennellä elinkeinossa, joka ei tuottanut mitään muuta kuin tappiota.
Jos otamme vielä harkittavaksi, kuinka harvoilla merimiehillä on halua tai tilaisuus avioliittoon ja millaisen kasvatuksen heidän lapsensa tavallisesti saavat, niin menetys käy vielä paljon tuntuvammaksi. Ja emmekä voine välttää laskemasta tätä kyseisen merimieskunnan jälkipolvien puuttumista plakaatin tiliin.
Tästä lukija siis näkee, onko kriitikko pyrkinyt petkuttamaan meitä tässä vakavassa asiassa, ja että vesi lähteessä on kirkasta, vaikka kriitikko on omien lisäystensä avulla antanut sille lasissaan toisen värin.
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 71
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 73
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: