Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Seikkaperäinen vastaus

Seikkaperäinen vastaus, § 7

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 7

Christoph von Forstner kirjoittaa poliittisissa huomautuksissaan Tacituksesta1: ”Tiedämme, että korkein valta on asetettu siihen tarkoitukseen, että se avaa ne padot, jotka ohjaavat kaiken mahtaville, ja että kansalaisten omistusosuuksia pitää vaalia luonnon ja järjen valossa. Koska mikä”, hän kysyy, ”voi olla luonnon kanssa yhdenmukaisempaa kuin että jokaisella on oikeus itse hyödyntää sitä, mitä hän oman tai esi-isiensä ahkeruuden kautta on itselleen hankkinut? Mikä voi olla yhteiskunnassa eläessämme hyödyllisempää kuin tietää, mikä on meidän omaamme ja kuinka suuret säästöt meillä on? Mutta hallitsijalle, joka joko itse tuhlaa ylelliseen elämään tai luovuttaa ahneiden ihmisten käsiin laillisesti perityt verot, käy välttämättömäksi säätää sotamahtinsa ylläpitämiseksi uusia veroja, jolloin käy niin, että alamaiset ovat jatkuvasti epävarmoja siitä, kuinka suuren osan kruunu ja kuinka suuren osan he itse omistavatkaan omaisuudestaan, – – ja kun he sitten ne ovat maksaneet, ovat he yhtä epävarmoja siitä, kuuluuko jäljellä oleva heille vai ei, koska se voidaan uusilla määräyksillä nyhtää heiltä pois.” Hän jatkaa edelleen: ”Rosvoudella, joka sotii Jumalaa ja luontoa vastaan, ei yleensä ole ihmistenkään keskuudessa menestystä, kuten kaikkien aikojen historiasta voidaan päätellä”. Hän osoittaa seuraavassa, kuinka vaarallista on toisten köyhdyttämisen kautta pyrkiä vakiinnuttamaan herruutensa ja kuinka vaarallisia ovat purkaukset, joita täytyy pelätä sorretun ja epätoivoisen rahvaan taholta, ja ettei ketään voida kiskoa niin paljaaksi, ettei hänelle jäisi puukkoa kostamista varten.

Kun Tacituksen sanat: ”Mitä valmiimpi joku oli edistämään pakkoa ja orjuutta, sitä suuremman kunnian ja omaisuuden hän oli koonnut” toi­saalta voivat tulla todeksi, sitä todennäköisemmin voi myös käydä, kuten hän sanoo toisaalla, ”että kansa kävi rauhattomaksi, ei siksi, että sen täytyi totella, vaan mahtavien ahneuden takia.” Kelpaako siis vastaukseksi enää se, että tehdään ero vallan käytön ja väärinkäytön välillä, kun valta on vailla valvontaa? Onko oikea aika koota koko valtakunnan liiketoiminta vain harvojen ihmisten käsiin ja poissulkea muut, kun järki, kokemus ja yleinen tyytymättömyys vaativat tähän pikaista muutosta?

Miksi kriitikko ohittaa tämän kirjoittajan maalaaman kuvauksen valtakunnan tältä osin surkeasta tilasta? Uskaltaako hän kieltää totuuden tästä? Ainakaan hän ei vastineessaan esitä tälle syytä, ja yleisön ääni on täysin häntä vastaan. Säädöksethän ovat jo 40, 50 tai jopa 100 vuotta vanhoja eivät­kä siten enää lasten iässä. Kun pelkkä toivo tuoteplakaatin säätämisestä kykeni kriitikon sanojen mukaan vuoden aikana kasvattamaan enemmän kuin kaksinkertaiseksi ruotsalaisten laivojen määrän, täytyyhän niistä 40 vuoden aikana odotetuista veroista ainakin jonkin osan olla ehtinyt jo kertyä, mutta kun sanonta omnia ruunt in peius2 tulee todeksi, yleisölle käy aivan liian hitaaksi odottaa näitä tätä kautta luvattuja voittoja. Tältä osin kriitikko tuskin saakaan tukea muilta kuin niiltä, jotka muistuttavat erästä englantilaista aatelismiestä. Tämä ei lopettanut katkeraa valitustaan isänmaansa onnettomuuksista ennen kuin hänelle annettiin muutaman tuhannen sterlingpunnan vuotuisen koron tuottava tila, mistä päivästä lähtien hän arvosti Englantia yhtä autuaasti kuin hän aiemmin oli ollut kuohuksissaan sen surkeudesta.


  1. Viitataan kommentaareihin, joita Christoph von Forstner laati 1600-luvulla Tacituksen ­Annales-teokseen.
  2. lat. ”kaikki menee vain huonompaan suuntaan”

Alkuperäisdokumentit

Jaksot

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: