Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 64
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 66
109
§ 65
Kriitikko etenee ja löytää jälleen ristiriidan, tai kuten hän aluksi sitä kutsuu, sekaannuksen kaikista niistä perusteluista ja todisteista, joilla kirjoittaja on pyrkinyt todistamaan kumpaakin väitettään. Ne perustelut, joista kriitikko panee kirjoittajan tilille, ovat, että kansalliset edut vaativat merenkulun laajentamista sillä tavoin, että norlantilaiset kaupungit saisivat varustaa laivoja omalla väellään ulkomaisille paikkakunnille suuntautuvaa purjehdusta varten, ja että on vahingollista valtiolle laivata itse tavaroitaan maasta. Molemmat väitteet on täysin väärin perustein pantu kirjoittajan nimiin. Sillä missä hän sanoo Muistutuksissaan, että kaiken maastalaivaamisen Norlannista pitäisi tapahtua omalla väellä ja omilla laivoilla? Jos kirjoittaja olisikin voinut ajatella sellaista, hän ei kuitenkaan voisi ikinä Muistutustensa avulla vakuuttua siitä, mutta vielä huonommin täytyy käydä kriitikolle, kun hänen pitää todistaa jälkimmäisen lauseen olevan kirjoittajan, nimittäin että on vahingollista valtiolle laivata itse tavaroitaan maasta.
Kirjoittajan sivuilla 19 ja 20 esittämät esimerkit osoittavat hyvinkin mahdolliseksi päästä hyvinvointiin ilman omaa laajaa merenkulkua. Näiden kiistämiseksi kriitikko on ollut liian heikko. Ne eivät kuitenkaan koskaan salli sitä johtopäätöstä, että oma merenkulku olisi yleisesti ottaen vahingollista, ja vielä vähemmän voidaan tuo väite panna kirjoittajan nimiin, sillä tämä juuri edellä esittää pääväitteensä kaupasta olevan, ettei se siedä vähäisintäkään pakkoa kärsimättä siitä. Eikö olisikin ankarin pakko maailmassa, että kauppiailtamme estettäisiin ulkomaanmerenkulku? Mistä kriitikko on saanut tämän väitteen? Omista aivoistaan, sillä kirjoittaja toteaa tämän lisäksi nimenomaan, ettei hän suinkaan ole mikään merenkulun eikä manufaktuurilaitosten vihollinen, mutta silti hänen tililleen pannaan tässä tämän kanssa täysin vastakkainen väite, jota ei löydy mistään hänen kirjoituksistaan, ja sen avulla käydään ristiriitapeliä häntä vastaan.
109
§. 65.
Criticus far fort,1 och finner widare en Contradiction, eller som han i början kallar det en confusion af alla de skäl och bewis, med hwilka Auctor sökt styrka hwardera af desse satser. De skäl, som Criticus påbördar Auctor, äro, at Nationnale Interesset fordrar Sjöfartens utwidgande på det sättet, at Norrländske Städerne fingo utreda Skepp med eget folk til utrikes orter: och at det är skadeligt för en Stat, at sjelf utskeppa sina Waror. Båda dessa satserna äro grund-falskt Auctor påträngde. Ty hwarest säger han i sina Påminnelser, at all utskeppning från Norrland borde ske med eget Folk och Skepp? Om Auctor ock kunnat tänka sådant, kan han dock aldrig af sina Påminnelser därom öfwertygas: men än wärre måste Criticus råka ut, när han skal bewisa den senare satsen wara Auctors, nämligen, at det är skadeligt för en Stat, at sjelf utskeppa sina Waror.
De af Auctor pag. 19 och 20 anförde Exempel wisa wäl möjeligheten, at utan widlöftig egen Sjö-fart komma til wälmåga, dem Criticus warit för swag at bestrida; men de föda aldrig af sig den slutsats, at egen Sjö-fart är i gemen skadelig, och än mindre kan den satsen trugas på Auctor, som näst förut lägger sin hufwudsats om Handelen, å daga, nämligen, at den ej tål minsta twång, utan at taga skada däraf. Wore icke sådant det hårdaste twång i werlden, at hindra wåra Handlande från utrikes Sjö-fart? Hwarifrån har då Criticus fått denna sats? Utur egen hjerna; ty Auctor yttrar sig utom dess uttryckeligen, at han aldeles icke är någon fiende, hwarken af Sjö-fart eller Manufactur-inrättningar; likwäl påbördas här honom en snörrätt däremot stridande sats, som aldrig fås igen af hans Skrifter, och med den drifwes contradictions spelet emot honom.
109
§ 65
Kriitikko etenee ja löytää jälleen ristiriidan, tai kuten hän aluksi sitä kutsuu, sekaannuksen kaikista niistä perusteluista ja todisteista, joilla kirjoittaja on pyrkinyt todistamaan kumpaakin väitettään. Ne perustelut, joista kriitikko panee kirjoittajan tilille, ovat, että kansalliset edut vaativat merenkulun laajentamista sillä tavoin, että norlantilaiset kaupungit saisivat varustaa laivoja omalla väellään ulkomaisille paikkakunnille suuntautuvaa purjehdusta varten, ja että on vahingollista valtiolle laivata itse tavaroitaan maasta. Molemmat väitteet on täysin väärin perustein pantu kirjoittajan nimiin. Sillä missä hän sanoo Muistutuksissaan, että kaiken maastalaivaamisen Norlannista pitäisi tapahtua omalla väellä ja omilla laivoilla? Jos kirjoittaja olisikin voinut ajatella sellaista, hän ei kuitenkaan voisi ikinä Muistutustensa avulla vakuuttua siitä, mutta vielä huonommin täytyy käydä kriitikolle, kun hänen pitää todistaa jälkimmäisen lauseen olevan kirjoittajan, nimittäin että on vahingollista valtiolle laivata itse tavaroitaan maasta.
Kirjoittajan sivuilla 19 ja 20 esittämät esimerkit osoittavat hyvinkin mahdolliseksi päästä hyvinvointiin ilman omaa laajaa merenkulkua. Näiden kiistämiseksi kriitikko on ollut liian heikko. Ne eivät kuitenkaan koskaan salli sitä johtopäätöstä, että oma merenkulku olisi yleisesti ottaen vahingollista, ja vielä vähemmän voidaan tuo väite panna kirjoittajan nimiin, sillä tämä juuri edellä esittää pääväitteensä kaupasta olevan, ettei se siedä vähäisintäkään pakkoa kärsimättä siitä. Eikö olisikin ankarin pakko maailmassa, että kauppiailtamme estettäisiin ulkomaanmerenkulku? Mistä kriitikko on saanut tämän väitteen? Omista aivoistaan, sillä kirjoittaja toteaa tämän lisäksi nimenomaan, ettei hän suinkaan ole mikään merenkulun eikä manufaktuurilaitosten vihollinen, mutta silti hänen tililleen pannaan tässä tämän kanssa täysin vastakkainen väite, jota ei löydy mistään hänen kirjoituksistaan, ja sen avulla käydään ristiriitapeliä häntä vastaan.
Unfortunately this content isn't available in English
109
§. 65.
Criticus far fort,2 och finner widare en Contradiction, eller som han i början kallar det en confusion af alla de skäl och bewis, med hwilka Auctor sökt styrka hwardera af desse satser. De skäl, som Criticus påbördar Auctor, äro, at Nationnale Interesset fordrar Sjöfartens utwidgande på det sättet, at Norrländske Städerne fingo utreda Skepp med eget folk til utrikes orter: och at det är skadeligt för en Stat, at sjelf utskeppa sina Waror. Båda dessa satserna äro grund-falskt Auctor påträngde. Ty hwarest säger han i sina Påminnelser, at all utskeppning från Norrland borde ske med eget Folk och Skepp? Om Auctor ock kunnat tänka sådant, kan han dock aldrig af sina Påminnelser därom öfwertygas: men än wärre måste Criticus råka ut, när han skal bewisa den senare satsen wara Auctors, nämligen, at det är skadeligt för en Stat, at sjelf utskeppa sina Waror.
De af Auctor pag. 19 och 20 anförde Exempel wisa wäl möjeligheten, at utan widlöftig egen Sjö-fart komma til wälmåga, dem Criticus warit för swag at bestrida; men de föda aldrig af sig den slutsats, at egen Sjö-fart är i gemen skadelig, och än mindre kan den satsen trugas på Auctor, som näst förut lägger sin hufwudsats om Handelen, å daga, nämligen, at den ej tål minsta twång, utan at taga skada däraf. Wore icke sådant det hårdaste twång i werlden, at hindra wåra Handlande från utrikes Sjö-fart? Hwarifrån har då Criticus fått denna sats? Utur egen hjerna; ty Auctor yttrar sig utom dess uttryckeligen, at han aldeles icke är någon fiende, hwarken af Sjö-fart eller Manufactur-inrättningar; likwäl påbördas här honom en snörrätt däremot stridande sats, som aldrig fås igen af hans Skrifter, och med den drifwes contradictions spelet emot honom.
109
§ 65
Kriitikko etenee ja löytää jälleen ristiriidan, tai kuten hän aluksi sitä kutsuu, sekaannuksen kaikista niistä perusteluista ja todisteista, joilla kirjoittaja on pyrkinyt todistamaan kumpaakin väitettään. Ne perustelut, joista kriitikko panee kirjoittajan tilille, ovat, että kansalliset edut vaativat merenkulun laajentamista sillä tavoin, että norlantilaiset kaupungit saisivat varustaa laivoja omalla väellään ulkomaisille paikkakunnille suuntautuvaa purjehdusta varten, ja että on vahingollista valtiolle laivata itse tavaroitaan maasta. Molemmat väitteet on täysin väärin perustein pantu kirjoittajan nimiin. Sillä missä hän sanoo Muistutuksissaan, että kaiken maastalaivaamisen Norlannista pitäisi tapahtua omalla väellä ja omilla laivoilla? Jos kirjoittaja olisikin voinut ajatella sellaista, hän ei kuitenkaan voisi ikinä Muistutustensa avulla vakuuttua siitä, mutta vielä huonommin täytyy käydä kriitikolle, kun hänen pitää todistaa jälkimmäisen lauseen olevan kirjoittajan, nimittäin että on vahingollista valtiolle laivata itse tavaroitaan maasta.
Kirjoittajan sivuilla 19 ja 20 esittämät esimerkit osoittavat hyvinkin mahdolliseksi päästä hyvinvointiin ilman omaa laajaa merenkulkua. Näiden kiistämiseksi kriitikko on ollut liian heikko. Ne eivät kuitenkaan koskaan salli sitä johtopäätöstä, että oma merenkulku olisi yleisesti ottaen vahingollista, ja vielä vähemmän voidaan tuo väite panna kirjoittajan nimiin, sillä tämä juuri edellä esittää pääväitteensä kaupasta olevan, ettei se siedä vähäisintäkään pakkoa kärsimättä siitä. Eikö olisikin ankarin pakko maailmassa, että kauppiailtamme estettäisiin ulkomaanmerenkulku? Mistä kriitikko on saanut tämän väitteen? Omista aivoistaan, sillä kirjoittaja toteaa tämän lisäksi nimenomaan, ettei hän suinkaan ole mikään merenkulun eikä manufaktuurilaitosten vihollinen, mutta silti hänen tililleen pannaan tässä tämän kanssa täysin vastakkainen väite, jota ei löydy mistään hänen kirjoituksistaan, ja sen avulla käydään ristiriitapeliä häntä vastaan.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 64
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 66
paikat: Norlanti
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: