Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 55
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 57
§ 56
Kaikki myöhemmät kauppasäädökset ja -määräykset noudattavat samoja periaatteita, ja sinun, lukijani, täytyy huomata, kuinka pitkälle sellaiset kaupan puitteet ovat poikenneet siitä vapaudesta, joka kirjoittajan mielestä on valtakunnalle hyödyksi, ja ovat jopa täysin ristiriidassa sen kanssa. Mikä voi silloin enemmän vahvistaa hänen väitettään kuin se, että niiden vaikutukset valtakunnan kauppaelinkeinolle ovat jääneet säälimisen arvoisiksi ja surkuteltaviksi? Kuinka oli mahdollista, että niin ankarat säädökset eivät vaikuttaisi yhteisiin asioihin?
Johtopäätöksekseni kaikesta tästä minun ei tarvitse muuta kuin lainata kriitikon omaa todistusta valtakunnan tilasta tuona aikana. ”Olisiko mahdollista, että joku voisi uskotella meidän tulevaisuudessa saavuttavan suuremman onnen käyttämällä sellaisia säädöksiä, kun yli 200 vuoden yritykset ja kokemukset puhuvat sitä vastaan ja todistavat jokaiselle vastaansanomattomasti valtakuntaa niiden ansiosta kohdanneesta ahdingosta ja mitä huolestuttavimmista olosuhteista?”97
Totuus voimistuu täten vielä paljon enemmän ja selviytyy kaikista vastaväitteistä ja epäilyksistä, kun muistetaan, että kaikkina näinä 200 vuotena Ruotsin kauppa ja merenkulku, manufaktuurit ja muut elinkeinot tuskin piristyivät tai saavuttivat mitään edistystä enempää kuin kuningas Kaarle XI:n aikana. Samoin tulee muistaa hänen tekemänsä kauppaa koskevat säädökset eli aiempien kauppa-asetusten muutokset, nimittäin kuinka hän kaikenlaisten väliaikaispäätösten ja toimilupien avulla päästi ulkomaalaiset kauppiaat ja asiamiehet toimimaan meillä – tämä nähdään selkeästi kuninkaallisesta päätöksestä 18. huhtikuuta 16871 koskien Tukholman maistraatin ja porvariston valitusta – ja kuinka hän maaliskuun 21. päivän 1673 kauppa-asetuksen 5. pykälässä kumoaa vuoden 1617 kauppa-asetuksen 17. pykälän. Hän sanoo tällöin, että ”aiemmat kauppa-asetukset eivät olleet kaikin osin sovellettavissa ja siksi niitä ei ole voitu panna täysin sananmukaisesti täytäntöön, jottei kauppa vähentyisi ja kärsisi siitä huomattavasti”. ”Kaiken tämän takia”, todetaan edelleen, ”kauppaa ei voida rajoittaa näin, vaan tulkinta täytyy soveltaa valtakunnan oikeiden ja varsinaisten etujen mukaiseksi ja mukauttaa siten, että kruunun veronkantajia lukuun ottamatta ne aateliset ja muut säätyläiset, joilla olisi siihen haluja, voisivat harjoittaa tukkukauppaa joko itsenäisesti tai yhtiöissä porvareiden kanssa, vaikkeivät he haluaisi hankkia porvarisoikeuksia. Samoin he myös saisivat käydä kauppaa vekseleillä, perustaa manufaktuureja ja ruukkeja, varustaa laivoja, käydä suolan, viinin, mausteiden, humalan ja viljan sekä muiden tavaroiden tukkukauppaa.”2
En tiedä, kuinka on mahdollista, että kun pieninkin kaupan avautuminen on 10–20 vuoden kuluessa osoittanut mitä tuntuvinta vaikutusta elinkeinojen elpymiseen, jotkut jaksavat odottaa yli 200 vuotta sitä autuutta, joka pakottamisen kautta on kerran virtaava valtakuntaan.
§. 56.
Alla de följande Handels-stadgar och Förordningar följa samma Principer, och du, min Läsare! måste finna, huru långt sådane Handels-anstalter warit skilda, ja snörrätt stridande emot en sådan frihet, som Auctor tror wara gagnelig för Riket. Hwad kan då mera bestyrka hans sats, än då werkningarne däraf i Rikets Handels-rörelse blifwit ömkans wärde och bedröfwelige? Huru war det möjeligt, at så alfwarsama författningar ej skulle wisa sin werkan på det Allmänna?
Til min slutsats af alt detta behöfwer jag ej mera än endast låna Critici eget witnesbörd om Rikets tilstånd under denna tiden. ”Är det wäl möjeligt, at någon skulle kunna inbilla oss en framdeles större lycksalighet af sådane författningar, när öfwer 200 års försök och erfarenhet talar däremot, och lägger enom ojäfaktiga bewis i händerna, om Rikets därigenom uti råkade förlägenhet, och mer än bekymmersama omständigheter?”97
Sanningen winner ännu härwid långt mera styrka, och utreder sig från all motsäjelse och twifwelsmål, när man eftersinnar, at under desse hela 200 åren Swenska Handelen och Sjö-farten, Manufacturer och andra näringar näppeligen upqwicknade, eller wunno någon förkofring mera än uti Konung Carl den XI:tes tid, och tillika erhindrar sig de af honom i Handelen tagne Författningar, eller rubbning uti de föregående Handels-Ordinantierna, nämligen: huru han, genom allehanda interims Resolutioner och Concessioner släpte utländske Handlande och Expediter uti wår rörelse, som tydeligen ses af Kongl. Resolutionen af den 18 April 16873 på Stockholms Magistrats och Borgerskapets klagan däröfwer, och huru han i Handels-Ordinantien af den 21 Martii 1673 §. 5:te uphäfwer 17 §. af 1617 års Handels-Ordinantie, och säger: at ”de förre Handels-Ordinantier ej woro practicable4 uti alt, och därföre ej kunnat i fullkomlig werkställighet sättas, efter som orden det indigitera,5 där icke Handelen därigenom märkeligen skulle aftaga och lida men. Alt därföre heter det widare, kan samma Handel ej så inskränkas, utan måste orda-förståndet6 efter Riksens rätta och egenteliga Interesse lämpas och adapteras7 i så måtto, at Adelen och andra Ståndspersoner, utom Krono-upbördsmän, som hade lust därtil, måge, fast de icke wilja winna burskap, få antingen i Gross för sig sjelf, eller uti Compagnier med Borgare handla. Jämwäl ock få handla med Wäxlar, inrätta Manufacturer och Bruk, Reda uti Skepp, handla i Gross med Salt, Win, Specerier, Humla och Spannemål, samt andra Waror.”8
Jag wet icke, huru det kommer til, at då den minsta öpning i Handels-rörelserna inom 10 à 20 år wisat den känbaraste werkan til näringarnes uplifwande, man ännu kan gifwa sig tålamod, at wänta öfwer 200 år på den lycksalighet, som igenom twång en gång skal tilflyta Riket.
§ 56
Kaikki myöhemmät kauppasäädökset ja -määräykset noudattavat samoja periaatteita, ja sinun, lukijani, täytyy huomata, kuinka pitkälle sellaiset kaupan puitteet ovat poikenneet siitä vapaudesta, joka kirjoittajan mielestä on valtakunnalle hyödyksi, ja ovat jopa täysin ristiriidassa sen kanssa. Mikä voi silloin enemmän vahvistaa hänen väitettään kuin se, että niiden vaikutukset valtakunnan kauppaelinkeinolle ovat jääneet säälimisen arvoisiksi ja surkuteltaviksi? Kuinka oli mahdollista, että niin ankarat säädökset eivät vaikuttaisi yhteisiin asioihin?
Johtopäätöksekseni kaikesta tästä minun ei tarvitse muuta kuin lainata kriitikon omaa todistusta valtakunnan tilasta tuona aikana. ”Olisiko mahdollista, että joku voisi uskotella meidän tulevaisuudessa saavuttavan suuremman onnen käyttämällä sellaisia säädöksiä, kun yli 200 vuoden yritykset ja kokemukset puhuvat sitä vastaan ja todistavat jokaiselle vastaansanomattomasti valtakuntaa niiden ansiosta kohdanneesta ahdingosta ja mitä huolestuttavimmista olosuhteista?”97
Totuus voimistuu täten vielä paljon enemmän ja selviytyy kaikista vastaväitteistä ja epäilyksistä, kun muistetaan, että kaikkina näinä 200 vuotena Ruotsin kauppa ja merenkulku, manufaktuurit ja muut elinkeinot tuskin piristyivät tai saavuttivat mitään edistystä enempää kuin kuningas Kaarle XI:n aikana. Samoin tulee muistaa hänen tekemänsä kauppaa koskevat säädökset eli aiempien kauppa-asetusten muutokset, nimittäin kuinka hän kaikenlaisten väliaikaispäätösten ja toimilupien avulla päästi ulkomaalaiset kauppiaat ja asiamiehet toimimaan meillä – tämä nähdään selkeästi kuninkaallisesta päätöksestä 18. huhtikuuta 16879 koskien Tukholman maistraatin ja porvariston valitusta – ja kuinka hän maaliskuun 21. päivän 1673 kauppa-asetuksen 5. pykälässä kumoaa vuoden 1617 kauppa-asetuksen 17. pykälän. Hän sanoo tällöin, että ”aiemmat kauppa-asetukset eivät olleet kaikin osin sovellettavissa ja siksi niitä ei ole voitu panna täysin sananmukaisesti täytäntöön, jottei kauppa vähentyisi ja kärsisi siitä huomattavasti”. ”Kaiken tämän takia”, todetaan edelleen, ”kauppaa ei voida rajoittaa näin, vaan tulkinta täytyy soveltaa valtakunnan oikeiden ja varsinaisten etujen mukaiseksi ja mukauttaa siten, että kruunun veronkantajia lukuun ottamatta ne aateliset ja muut säätyläiset, joilla olisi siihen haluja, voisivat harjoittaa tukkukauppaa joko itsenäisesti tai yhtiöissä porvareiden kanssa, vaikkeivät he haluaisi hankkia porvarisoikeuksia. Samoin he myös saisivat käydä kauppaa vekseleillä, perustaa manufaktuureja ja ruukkeja, varustaa laivoja, käydä suolan, viinin, mausteiden, humalan ja viljan sekä muiden tavaroiden tukkukauppaa.”10
En tiedä, kuinka on mahdollista, että kun pieninkin kaupan avautuminen on 10–20 vuoden kuluessa osoittanut mitä tuntuvinta vaikutusta elinkeinojen elpymiseen, jotkut jaksavat odottaa yli 200 vuotta sitä autuutta, joka pakottamisen kautta on kerran virtaava valtakuntaan.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 56.
Alla de följande Handels-stadgar och Förordningar följa samma Principer, och du, min Läsare! måste finna, huru långt sådane Handels-anstalter warit skilda, ja snörrätt stridande emot en sådan frihet, som Auctor tror wara gagnelig för Riket. Hwad kan då mera bestyrka hans sats, än då werkningarne däraf i Rikets Handels-rörelse blifwit ömkans wärde och bedröfwelige? Huru war det möjeligt, at så alfwarsama författningar ej skulle wisa sin werkan på det Allmänna?
Til min slutsats af alt detta behöfwer jag ej mera än endast låna Critici eget witnesbörd om Rikets tilstånd under denna tiden. ”Är det wäl möjeligt, at någon skulle kunna inbilla oss en framdeles större lycksalighet af sådane författningar, när öfwer 200 års försök och erfarenhet talar däremot, och lägger enom ojäfaktiga bewis i händerna, om Rikets därigenom uti råkade förlägenhet, och mer än bekymmersama omständigheter?”97
Sanningen winner ännu härwid långt mera styrka, och utreder sig från all motsäjelse och twifwelsmål, när man eftersinnar, at under desse hela 200 åren Swenska Handelen och Sjö-farten, Manufacturer och andra näringar näppeligen upqwicknade, eller wunno någon förkofring mera än uti Konung Carl den XI:tes tid, och tillika erhindrar sig de af honom i Handelen tagne Författningar, eller rubbning uti de föregående Handels-Ordinantierna, nämligen: huru han, genom allehanda interims Resolutioner och Concessioner släpte utländske Handlande och Expediter uti wår rörelse, som tydeligen ses af Kongl. Resolutionen af den 18 April 168711 på Stockholms Magistrats och Borgerskapets klagan däröfwer, och huru han i Handels-Ordinantien af den 21 Martii 1673 §. 5:te uphäfwer 17 §. af 1617 års Handels-Ordinantie, och säger: at ”de förre Handels-Ordinantier ej woro practicable12 uti alt, och därföre ej kunnat i fullkomlig werkställighet sättas, efter som orden det indigitera,13 där icke Handelen därigenom märkeligen skulle aftaga och lida men. Alt därföre heter det widare, kan samma Handel ej så inskränkas, utan måste orda-förståndet14 efter Riksens rätta och egenteliga Interesse lämpas och adapteras15 i så måtto, at Adelen och andra Ståndspersoner, utom Krono-upbördsmän, som hade lust därtil, måge, fast de icke wilja winna burskap, få antingen i Gross för sig sjelf, eller uti Compagnier med Borgare handla. Jämwäl ock få handla med Wäxlar, inrätta Manufacturer och Bruk, Reda uti Skepp, handla i Gross med Salt, Win, Specerier, Humla och Spannemål, samt andra Waror.”16
Jag wet icke, huru det kommer til, at då den minsta öpning i Handels-rörelserna inom 10 à 20 år wisat den känbaraste werkan til näringarnes uplifwande, man ännu kan gifwa sig tålamod, at wänta öfwer 200 år på den lycksalighet, som igenom twång en gång skal tilflyta Riket.
§ 56
Kaikki myöhemmät kauppasäädökset ja -määräykset noudattavat samoja periaatteita, ja sinun, lukijani, täytyy huomata, kuinka pitkälle sellaiset kaupan puitteet ovat poikenneet siitä vapaudesta, joka kirjoittajan mielestä on valtakunnalle hyödyksi, ja ovat jopa täysin ristiriidassa sen kanssa. Mikä voi silloin enemmän vahvistaa hänen väitettään kuin se, että niiden vaikutukset valtakunnan kauppaelinkeinolle ovat jääneet säälimisen arvoisiksi ja surkuteltaviksi? Kuinka oli mahdollista, että niin ankarat säädökset eivät vaikuttaisi yhteisiin asioihin?
Johtopäätöksekseni kaikesta tästä minun ei tarvitse muuta kuin lainata kriitikon omaa todistusta valtakunnan tilasta tuona aikana. ”Olisiko mahdollista, että joku voisi uskotella meidän tulevaisuudessa saavuttavan suuremman onnen käyttämällä sellaisia säädöksiä, kun yli 200 vuoden yritykset ja kokemukset puhuvat sitä vastaan ja todistavat jokaiselle vastaansanomattomasti valtakuntaa niiden ansiosta kohdanneesta ahdingosta ja mitä huolestuttavimmista olosuhteista?”97
Totuus voimistuu täten vielä paljon enemmän ja selviytyy kaikista vastaväitteistä ja epäilyksistä, kun muistetaan, että kaikkina näinä 200 vuotena Ruotsin kauppa ja merenkulku, manufaktuurit ja muut elinkeinot tuskin piristyivät tai saavuttivat mitään edistystä enempää kuin kuningas Kaarle XI:n aikana. Samoin tulee muistaa hänen tekemänsä kauppaa koskevat säädökset eli aiempien kauppa-asetusten muutokset, nimittäin kuinka hän kaikenlaisten väliaikaispäätösten ja toimilupien avulla päästi ulkomaalaiset kauppiaat ja asiamiehet toimimaan meillä – tämä nähdään selkeästi kuninkaallisesta päätöksestä 18. huhtikuuta 168717 koskien Tukholman maistraatin ja porvariston valitusta – ja kuinka hän maaliskuun 21. päivän 1673 kauppa-asetuksen 5. pykälässä kumoaa vuoden 1617 kauppa-asetuksen 17. pykälän. Hän sanoo tällöin, että ”aiemmat kauppa-asetukset eivät olleet kaikin osin sovellettavissa ja siksi niitä ei ole voitu panna täysin sananmukaisesti täytäntöön, jottei kauppa vähentyisi ja kärsisi siitä huomattavasti”. ”Kaiken tämän takia”, todetaan edelleen, ”kauppaa ei voida rajoittaa näin, vaan tulkinta täytyy soveltaa valtakunnan oikeiden ja varsinaisten etujen mukaiseksi ja mukauttaa siten, että kruunun veronkantajia lukuun ottamatta ne aateliset ja muut säätyläiset, joilla olisi siihen haluja, voisivat harjoittaa tukkukauppaa joko itsenäisesti tai yhtiöissä porvareiden kanssa, vaikkeivät he haluaisi hankkia porvarisoikeuksia. Samoin he myös saisivat käydä kauppaa vekseleillä, perustaa manufaktuureja ja ruukkeja, varustaa laivoja, käydä suolan, viinin, mausteiden, humalan ja viljan sekä muiden tavaroiden tukkukauppaa.”18
En tiedä, kuinka on mahdollista, että kun pieninkin kaupan avautuminen on 10–20 vuoden kuluessa osoittanut mitä tuntuvinta vaikutusta elinkeinojen elpymiseen, jotkut jaksavat odottaa yli 200 vuotta sitä autuutta, joka pakottamisen kautta on kerran virtaava valtakuntaan.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 55
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 57
Henkilöt: Kaarle XI
Raamatunkohdat:
Aiheet: