Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 40
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 42
§ 41
Nyt takaisin aiempaan kriitikkooni, sivulle 18. Lue viimeinen kappale tuolla sivulla, niin pääsen tässä toistamasta samaa uudestaan. Minun täytyy myöntää, että se tuo kunniaa laatijalleen erinomaisella tavalla, monessakin suhteessa. Hän lainaa ensin kirjoittajan sanoja, ei kuitenkaan niin kuin ne ovat, vaan parhaiten hänen tarkoituksiinsa sopivan lisäyksen kera. Kirjoittaja sanoo, että hollantilaiset ja englantilaiset suljettiin tuoteplakaatin avulla ulos Ruotsin liikenteestä (huom.), jos he eivät halunneet käyttää painolastina hiekkaa ja kiviä, joiden sanojen tilalle kriitikko on katsonut parhaimmaksi laittaa: muiden kuin heidän oman maansa tuotteiden osalta, ja merkitä ne kirjoittajaan laskuun.
Jos tällä tavoin saa antaa vääriä tietoja ja tuomita sen mukaan, kaikkein syyttöminkin tulee hyvinlaaditun pöytäkirjan jälkeen tuomituksi mihin rangaistukseen hyvänsä ilman mitään osaa rikokseen, josta häntä tullaan rankaisemaan. Varjelkoon Jumala meitä sellaisilta tuomareilta! Tuoteplakaatin sisältö oli, etteivät muukalaiset saaneet purjehtia tänne mukanaan mitään muuta kuin heidän oman maansa tuotteita, mutta sitä, että heidän silloin täytyi käyttää painoastinaan suolan sijasta hiekkaa ja75 kiviä, ei mainita tuoteplakaatissa missään, vaikka näin tapahtuikin plakaatin seurauksena.
Kriitikko osoittaa seuraavaksi, että kirjoittaja on väittänyt itse asiaa yhdeksi sen seuraukseksi eli selittänyt asian sillä itsellään, kun hänen väitetään sanoneen, että tuoteplakaatin toimeenpanosta seurasi, että kyseinen plakaatti pantiin toimeen. Tässä on ilmennyt niin monia epäselvyyksiä, että totuudenrakkauden takia minun täytyy kaivaa ne esille, kantaen silti huolta kriitikon maineesta yleisön joukossa. Ensinnäkin hän käyttää edukseen ja kirjoittajan vahingoksi edellä mainitsemaani omavaltaista lisäystä.
Toiseksi, hän ei onnettomuudekseen ole käsittänyt eroa säädöksen ja sen toimeenpanon – käskyn ja sen noudattamisen – välillä, vaan hän pitää niitä yhtenä ja samana asiana ja on siten unohtanut, mitä hän sivulla viisi itse on sanonut suuren deputaation ohjeesta, että hyvillä laeilla voi olla huono toimeenpano, mikä olisi järjetöntä, jos laki ja toimeenpano olisivat yksi ja sama asia. Onko siis hollantilaisten ulossulkeminen, jota ei edes mainita tuoteplakaatissa, yhtä kuin itse plakaatti? Silloinhan niiden olisi täytynyt välttämättä tapahtua yhdellä kertaa. Sen sijaan tiedetään, että plakaatti julkaistiin vuonna 1724, mutta sitä ei pantu toimeen ennen vuotta 1725. Kolmanneksi, kirjoittajan väitetään puhuneen toimeenpanosta, kun hän on tarkoittanut seurauksia. Nämä osuvat hyvinkin monilta osin yksiin, mutta ovat aivan liian monessa asiassa kaukana toisistaan. Jälkimmäinen on laaja-alaisempi ja kattaa myös ensin mainitun.
Lopulta kirjoittajaa syytetään samalla sivulla ilmeisestä kehäpäätelmästä edellä käsitellyssä asiassa. Tässä kriitikko paljastaa aivan liikaa loogisesta vahvuudestaan. Kehäpäätelmäksi kutsutaan sitä, kun päättely rakennetaan sellaiselle perusoletukselle, jota ei todellakaan voida olettaa, vaan joka on juuri sama asia, joka alunperin piti todistaa. Tästä saamme selvimmät esimerkit edempänä kriitikon omasta tekstistä. Mutta katsokaamme nyt, miten tämä pätee tähän.
Kriitikko ja kirjoittaja ovat tässä kohdassa itse asiasta samaa mieltä, koska sen jälkeen kun kriitikko on esitellyt kirjoittajan sanat, hän itse sanoo: tuoteplakaatin tarkoitushan ei ollut mikään76 muu kuin se, mitä kirjoittaja on siinä esittänyt, ja edelleen: tuoteplakaatissahan on kyse puhtaasti siitä , ja niin edelleen. Tässähän ei ole mainittuina useampia kuin kaksi lausetta, nimittäin että tuoteplakaatti toteutettiin ja että ulkomaalaiset siten jossakin määrin suljettiin ulos. Nämä molemmat kriitikko myöntää. Mikä siis onkaan se väärä tai todistamaton lause, joka tässä paikassa on oletettu? Kehäpäätelmän käsitteen kriitikon onkin täytynyt napata jonkun logiikan opettajan puheenvuorosta ymmärtämättä, mitä se tarkoittaa. Ja olkoon tämä riittävästi sanottu kriitikon tavasta todistella asioita.
§. 41.
Nu til min förra Criticus tilbaka, pag. 18. Läs det sista stycket på denna sida, så slipper jag, at här föra in det samma andra gången. Jag måste tilstå, at det på et utmärkt sätt hedrar sin uphofsman, och det i flere afseenden. Han uptager först Auctors ord, icke som de stå, utan med en tilsats, som bäst passade för hans afsigt. Auctor säger: at Holländare och Ängelsmän genom Product-Placatet stängdes utur Swenska farten NB. om de ej wille nyttja sand och sten til barlast, i hwilka ords ställe Criticus har behagat sätta: med andra än deras Lands-Producter, och tekna dem, at stå för Auctors räkning.
Får man på detta sättet skrifwa sju för tu,1 och afsäga Domen därefter, skal den aldraoskyldigaste efter et wällydande Protocoll blifwa förfallen til hwad straff, som hälst, utan at hafwa någon del i brottet, som han kommer at plikta före. Beware oss Gud för sådane Domare! Det war innehållet af Product-Placatet, at främmande ej fingo segla hit med annat än deras eget Lands-Producter; men at de då nödgades hafwa sand och75 sten til barlast i stället för Salt, finnes aldrig omnämdt i Product-Placatet, men blef wäl en påfölgd däraf.
Criticus wisar därnäst, at Auctor gjort sjelfwa saken til en dess påfölgd, eller förklarat idem per idem,2 i det han skal sagt påfölgden af Product-Placatets werkställande skal hafwa warit, at samma Placat blef werkstäldt. Härwid äro så många oredor förelupne, at jag ej utan, at öma Critici frägd3 hos allmänheten, af kärlek för sanningen nödgas uptäcka dem. 1:mo. Nyttjar han den här näst förut omnämde egenwilliga tilsats sig til förmon på Auctors räkning.
2:do. Har han haft den olyckan, at ej begripa skilnaden imellan en författning och dess werkställande, bud och efterlefnad, utan gör dem til et och det samma, och således glömt bårt hwad han pag. 5. sjelf anfört af Stora Deputations Instruction, at goda Lagar kunna hafwa en elak werkställighet, hwilket wore orimmeligt, om Lag och werkställighet woro et och det samma. Mon Holländares utestängande, som icke ens nämnes i Product-Placatet, är et och det samma med sjelfwa Placatet, då hade de nödwändigt måst ske på en gång; i det stället man wet, at Placatet kom ut 1724 men werkställigheten ej förr än 1725? 3:tio. Påbördas Auctor hafwa talt om werkställigheten, i det ställe han haft at göra med påfölgderna, hwilka wäl i många mål stöta tilsammans, men äro i alt för mycket åtskilde från hwarannan. Det senare är mera widsträckt, och innefattar äfwen det förra.
Sluteligen beskylles Auctor på samma sida för en uppenbar Petitio Principii4 i det som här ofwanföre finnes omrört. Här röjer Criticus alt för mycket sin Logiska styrka. Petitio Principii kallas, när man antager det för en grund-sanning, at bygga sina följande bewis uppå, som aldeles icke kan antagas, utan är egenteligen det samma, som aldraförst borde bewisas; hwaruppå wi längre fram af Critici egen Skrift få de tydeligaste exempel; men lät oss nu se, huru detta här passar sig.
Criticus och Auctor äro på detta stället, hwad sjelfwa saken beträffar, af enahanda tanka; ty sedan Criticus anfört Auctors ord, säger han sjelf: afsigten med Product-Placatet war ju ingen an76nan, nämligen, än den Auctor där på stället anfört, och widare: Product-Placatet gick ju helt och hållit därpå ut etc. etc. Här äro ju icke flere än twänne satser nämde, nämligen,: at et Product-Placat blef utfärdadt, och at utlänningarne til någon del därigenom utestängdes, båda medgifwer Criticus: hwad tro det då må wara för en falsk eller obewist sats, som här på stället är antagen? Petitio Principii måste således wara en term den Criticus upsnappat under någon discours af en Logicus,5 utan at förstå hwad den hafwer at innebära. Och detta ware nog sagt om Criticii sätt, at argumentera.
§ 41
Nyt takaisin aiempaan kriitikkooni, sivulle 18. Lue viimeinen kappale tuolla sivulla, niin pääsen tässä toistamasta samaa uudestaan. Minun täytyy myöntää, että se tuo kunniaa laatijalleen erinomaisella tavalla, monessakin suhteessa. Hän lainaa ensin kirjoittajan sanoja, ei kuitenkaan niin kuin ne ovat, vaan parhaiten hänen tarkoituksiinsa sopivan lisäyksen kera. Kirjoittaja sanoo, että hollantilaiset ja englantilaiset suljettiin tuoteplakaatin avulla ulos Ruotsin liikenteestä (huom.), jos he eivät halunneet käyttää painolastina hiekkaa ja kiviä, joiden sanojen tilalle kriitikko on katsonut parhaimmaksi laittaa: muiden kuin heidän oman maansa tuotteiden osalta, ja merkitä ne kirjoittajaan laskuun.
Jos tällä tavoin saa antaa vääriä tietoja ja tuomita sen mukaan, kaikkein syyttöminkin tulee hyvinlaaditun pöytäkirjan jälkeen tuomituksi mihin rangaistukseen hyvänsä ilman mitään osaa rikokseen, josta häntä tullaan rankaisemaan. Varjelkoon Jumala meitä sellaisilta tuomareilta! Tuoteplakaatin sisältö oli, etteivät muukalaiset saaneet purjehtia tänne mukanaan mitään muuta kuin heidän oman maansa tuotteita, mutta sitä, että heidän silloin täytyi käyttää painoastinaan suolan sijasta hiekkaa ja75 kiviä, ei mainita tuoteplakaatissa missään, vaikka näin tapahtuikin plakaatin seurauksena.
Kriitikko osoittaa seuraavaksi, että kirjoittaja on väittänyt itse asiaa yhdeksi sen seuraukseksi eli selittänyt asian sillä itsellään, kun hänen väitetään sanoneen, että tuoteplakaatin toimeenpanosta seurasi, että kyseinen plakaatti pantiin toimeen. Tässä on ilmennyt niin monia epäselvyyksiä, että totuudenrakkauden takia minun täytyy kaivaa ne esille, kantaen silti huolta kriitikon maineesta yleisön joukossa. Ensinnäkin hän käyttää edukseen ja kirjoittajan vahingoksi edellä mainitsemaani omavaltaista lisäystä.
Toiseksi, hän ei onnettomuudekseen ole käsittänyt eroa säädöksen ja sen toimeenpanon – käskyn ja sen noudattamisen – välillä, vaan hän pitää niitä yhtenä ja samana asiana ja on siten unohtanut, mitä hän sivulla viisi itse on sanonut suuren deputaation ohjeesta, että hyvillä laeilla voi olla huono toimeenpano, mikä olisi järjetöntä, jos laki ja toimeenpano olisivat yksi ja sama asia. Onko siis hollantilaisten ulossulkeminen, jota ei edes mainita tuoteplakaatissa, yhtä kuin itse plakaatti? Silloinhan niiden olisi täytynyt välttämättä tapahtua yhdellä kertaa. Sen sijaan tiedetään, että plakaatti julkaistiin vuonna 1724, mutta sitä ei pantu toimeen ennen vuotta 1725. Kolmanneksi, kirjoittajan väitetään puhuneen toimeenpanosta, kun hän on tarkoittanut seurauksia. Nämä osuvat hyvinkin monilta osin yksiin, mutta ovat aivan liian monessa asiassa kaukana toisistaan. Jälkimmäinen on laaja-alaisempi ja kattaa myös ensin mainitun.
Lopulta kirjoittajaa syytetään samalla sivulla ilmeisestä kehäpäätelmästä edellä käsitellyssä asiassa. Tässä kriitikko paljastaa aivan liikaa loogisesta vahvuudestaan. Kehäpäätelmäksi kutsutaan sitä, kun päättely rakennetaan sellaiselle perusoletukselle, jota ei todellakaan voida olettaa, vaan joka on juuri sama asia, joka alunperin piti todistaa. Tästä saamme selvimmät esimerkit edempänä kriitikon omasta tekstistä. Mutta katsokaamme nyt, miten tämä pätee tähän.
Kriitikko ja kirjoittaja ovat tässä kohdassa itse asiasta samaa mieltä, koska sen jälkeen kun kriitikko on esitellyt kirjoittajan sanat, hän itse sanoo: tuoteplakaatin tarkoitushan ei ollut mikään76 muu kuin se, mitä kirjoittaja on siinä esittänyt, ja edelleen: tuoteplakaatissahan on kyse puhtaasti siitä , ja niin edelleen. Tässähän ei ole mainittuina useampia kuin kaksi lausetta, nimittäin että tuoteplakaatti toteutettiin ja että ulkomaalaiset siten jossakin määrin suljettiin ulos. Nämä molemmat kriitikko myöntää. Mikä siis onkaan se väärä tai todistamaton lause, joka tässä paikassa on oletettu? Kehäpäätelmän käsitteen kriitikon onkin täytynyt napata jonkun logiikan opettajan puheenvuorosta ymmärtämättä, mitä se tarkoittaa. Ja olkoon tämä riittävästi sanottu kriitikon tavasta todistella asioita.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 40
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 42
paikat: Englanti Hollanti Ruotsi
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: