Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 34
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 36
§ 35
Nyt takaisin asiaan, nimittäin käytännössä osoittamaan, kuinka kansakunta väistämättä on hävinnyt riippumatta siitä, että omat laivanvarustajat ovat saaneet haltuunsa kaikki rahdit ulkomaalaisilta.
Toukokuun kymmenennestä 1723 lokakuun kolmanteenkymmenenteen 1724 nostettiin Ruotsissa rakennettujen laivojen määrä väkisin sadasta 348:aan suureen ja pieneen alukseen. Siten tuona aikana rakennettiin 248 uutta alusta. Jos nyt oletamme puutavaraa käsitelleiden kirvesmiesten palkan kussakin tapauksessa olleen keskimäärin korkeintaan 4 000 kuparitaaleria, ja omissa eväissä olleiden työläisten ansainneen kaksi taaleria päivässä, pelkkiin puutöihin käytetyt päivätyöt nousevat vähintään 2 000:een jokaiselta alukselta. Tähän uudisrakentamiseen kului tuona vuonna 496 000 päivätyötä, jotka olivat maa- ja kirvesmiehiltä pois muusta
hyödyllisestä työstä. Oletetaan lisäksi, että laivan sepäntöihin on kaikkiaan kulunut vähintään 50 000–60 000 päivätyötä, köydenpunojien päivätöitä 20 000 ja purjeidentekijöiden suunnilleen 10 000, joten tavallisista elinkeinoista oli vedetty pois 586 000 päivätyötä yhdessä ainoassa vuodessa.Jos nämä 586 000 päivätyötä jaetaan nyt 2 000 miehen kesken, niin kaikki 2 000 ovat tulleet niistä lähes koko vuoden työllistetyiksi ja heidän on täytynyt saada niistä itselleen ja talouksilleen ruokaa ja vaatteita, eivätkä he ole voineet ryhtyä mihinkään muuhun työhön. Jotta asia kävisi vielä paljon selkeämmäksi, voi hyvällä syyllä kysyä, eikö näillä 2 000 ihmisellä olisi ilman tätä laivanrakennusta ollut mitään työtä ruokansa eteen? Jos tämä kiistetään, seuraa johtopäätös, että joitakin vuosia verisen 20-vuotisen sodan ja satoja tuhansia ihmisiä tappaneen ruton jälkeen Ruotsissa oli 2 000 ylimääräistä ihmistä.
Mutta jos tämä osoittautuisi järjettömäksi ja toisaalta olisi varmaa, että sama määrä ihmisiä olisi voitu työllistää myös muihin elinkeinoihin, jokainen ajatteleva kysyy varmasti ja ennen kaikkea: Ovatko he hyödyllisempiä kansakunnalle tässä vai jossakin muussa elinkeinossa?
Voidakseni perinpohjaisesti ratkaista tämän en halua vedota siihen etuoikeuteen, jonka melkein kaikki taloudenpitäjät antavat maataloudelle muiden elinkeinojen äitinä. Ohitan sen ankaran autioitumisen, joka vallitsi tuolloin koko Suomessa ja suuressa osassa Ruotsia ja joka oli näyttänyt vaatineen tällaista työläisten määrää uudelleenrakentamaan poltettuja talojaan, auraamaan kesannolle jätettyjä peltojaan ja raivaamaan metsän niityiltään sekä niitä, jotka eivät omistaneet mitään, asettumaan niille tuhansille tiloille, joilta onneton sota, tappava rutto ja vihollisen riehunta olivat tyystin vieneet asukkaat ja työväen.
Tarkastelkaamme asiaa täysin abstraktisti, ilman mitään tällaisia puntarointeja. Olettakaamme myös se annetuksi, että kaupungit ovat maksaneet työväelleen ja merimiehilleen niin, että he näin ovat saaneet saman ja mahdollisesti hieman paremman ansion kuin aiemmissa elinkeinoisssaan niin, etteivät he ole kärsineet vahinkoa. Älkäämme katsoko niitä surkuteltavia seurauksia, joita valtakunnalle väistämättä tulevaisuudessa oli kertyvä maanviljelyksen ja muiden tarpeellisten elinkeinojen laiminlyömisen vuoksi.1 esittänyt, nimittäin että tuoteplakaatin toivossa nopeasti kasvanutta merenkulkua olisi uhannut täydellinen tuho siinä tapauksessa, ettei plakaattia olisi säädetty. Ruotsalaisten laivojen määrän odotettu kasvu olisi tyrehtynyt ja jo olemassaolleet olisivat muutamassa vuodessa joutuneet muukalaisten käsiin. Asetettakoon, kauppaporvariston lailla, oikea syy tähän selvästi esiin, nimittäin se, ettei kukaan voi käyttää varojaan sellaiseen elinkeinoon, joka ei tuota mitään muuta kuin tappiota.
Haluamme vain ottaa asian pelkästään sellaisena kuin Tukholman kauppaporvaristo itse on sen 22. elokuuta 1724 kuninkaalliselle kauppakollegiolle
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 34
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 36
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: