Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 31
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 33
§ 32
Mitä tapahtui sitten? Kuten edellä on todettu, kuninkaalliset kollegiot esittivät 10. huhtikuuta 1723 tuoteplakaatin säätämistä, jonka niiden mielestä piti tapahtua välittömästi, vaikka koko valtakunnassa oli käytettävissä ainoastaan sata suurempaa ja pienempää alusta. Porvarissäädyn edustajat tiesivät selkeästi näiden olevan riittämättömiä edes puoleen ulkomaankaupastamme. Ehdotuksen toteuttamisen kautta puolet valtakunnan kaupankäynnistä olisi silloin välittömästi pysähtynyt, mikä itse asiassa kuulostaa tuskin paremmalta kuin että osa valtakunnasta tuhottaisiin yhdellä kertaa vain laivanvarustamojemme auttamiseksi.
Tällainen ei voinutkaan ohittaa valtakunnan säätyjen huomiota, kun ne samalla näkivät, ettäivät Tukholman valtiopäivämiehet lainkaan59 sietäneet minkäänlaisia lykkäyksiä, vaan halusivat plakaatin säädettäväksi välittömästi. Ei liene mikään salaisuus, että kuninkaalliset kollegiot työskentelivät yhdessä Tukholman valtiopäivämiesten kanssa tietyn päämäärän hyväksi, jonka itse mietintö osoittaa. Tästä syystä kauppa- ja tullideputaatiot vaativat tätä koskevassa lausunnossaan valtakunnan säädyille 11. kesäkuuta 17231, että sellaista kieltoa (huom.) ei pitäisi tällä hetkellä toteuttaa, ja varoittavat selväsanaisesti kauppakollegion olevan seuraavilla valtiopäivillä vastuussa valtakunnan säädyille, jos plakaatin liian aikainen säätäminen aiheuttaisi minkäänlaista hintojen nousua, ja että siksi välttämättömistä ruotsalaisista aluksista saisi mieluummin olla ylitarjontaa kuin pulaa. Tämä sai kaikilta osiltaan valtakunnan säätyjen hyväksynnän, ja kuninkaallinen majesteetti antoi sen 21. heinäkuuta seuraavana vuonna kauppakollegiolle tiedoksi.
Varmin todiste siitä, missä määrin tämä kaikki oli totta jo 30. lokakuuta 1724, jolloin kollegio kehotti kuninkaallista majesteettia tuoteplakaatin säätämiseen, on mainitun kuninkaallisen kollegion kuninkaalliselle majesteetille kyseisenä päivänä antama oma esitys, jossa se toteaa, ”että ruotsalaisia laivoja, samoin kuin ulkomaisia, jotka vuosittain tulevat tänne painolastissa rautaa noutaakseen, on nyt epäilyksettä riittävästi viemään maan tuotteet”2. Tämä kuulostaa itsessään melko hyvältä, mutta haluaisin silti uteliaisuuttani saada tietooni, oliko kollegioiden luvallista tuoteplakaattia suunnitellessaan huomioida ulkomaisia laivoja. Oliko mahdollista luottaa siihen, että tänne purjehtisi painolastissa yhtä monta ulkomaista laivaa kuin ennenkin myös sen jälkeenkin kun plakaatti oli säädetty, vaikka niillä ei ollut enää lupaa käyttää painolastinaan suolaa? Kuinka kävikään niin, että vaikka sen jälkeen, kun omia aluksiamme oli vuonna 1724 kuninkaallisen kollegion sanojen mukaan ”epäilyksettä riittävästi Ruotsin kaupan hoitamiseen” ja niiden määrä lisääntyi päivittäin, useimmat kaupungit olivat tästä vuonna 1725 kuitenkin kovasti toista mieltä ja joutuivat välttääkseen laman keskinäisissä liiketoimissaan käyttämään ulkomaisia aluksia kotimaisten paikkakuntien välisissä rahdeissa, koska niiden käyttöä ei silloin vielä ollut kielletty? Ja lopultakin, miten kollegio rohkeni tällaisista vastalauseista huolimatta 27. syyskuuta 1725 esittää kuninkaalliselle majesteetille vahvistettavaksi vuonna 1726 julkaistun selvennyksen, jolla muun muassa ulkomaiset alukset suljettiin mainituista kuljetuksista myös sillä perusteella, että Tukholman porvaristo60 oli sitä mieltä, että ulkomaalaisten osallistuminen niihin pitäisi kieltää? Miksei kriitikko ole havainnut tällaisia asiaan liittyviä tapahtumia?
Toinen seikka, jonka valtakunnan säädyt asettivat kuninkaallisen kauppakollegion vastuulle, oli: Jos tämä aiheuttaisi minkäänlaista hintojen nousua. On hienoa nähdä, kuinka helposti kollegio selviytyi tästä ehdosta. Se sanoo aiemmin mainitussa 30. lokakuuta 1724 antamassa lausunnossaan: ”Mitä tulee pelättyyn hintojen nousuun, jota hänen kuninkaallisen majesteettinsa määräyksen mukaan on yritettävä välttää, kollegio ei voi osaltaan (huom.) vakuuttaa alamaisesti muuta kuin – – että meillä on nyt riittävästi omia laivoja” (vaikka pienemmät kaupungit ja maaseutu todistivat päinvastaista); ”erityisesti jotkut äkilliset tapahtumat voivat aiheuttaa suolan kalleutta. Sen lisäksi on olemassa seikka, joka viimeksi kuluneiden vuosien ajan on laskenut portugalilaisen suolan hinnan hyvin kohtuulliseksi ja edullisemmaksi kuin suola maksaa ruotsalaisille kauppiaille, nimittäin se, että muukalaiset ovat tuoneet tänne paljon suolaa pelkän rahtimaksun hinnalla.”
Kuninkaallinen majesteetti ei ollut määrännyt kuninkaallista kollegiota ehkäisemään hintojen nousua tuoteplakaattia säädettäessä, vaan kollegion vastuulle oli asetettu säätämisen jälkeen mahdollisesti esiintyvä hintojen nousu. En sen vuoksi ymmärrä, kuinka tämä kollegio uskalsi suostua tähän esitykseen. Se ei pelkästään välttele vastuutaan, vaan myöntää selkeästi, että plakaatin säätämisestä voisi välittömästi seurata suolan kallistumista siksi, että omien kauppiaidemme täytyi saada rahtimaksun lisäksi myös kohtuullinen voitto. Tätä kollegio ei silti pitänyt erityisen merkittävänä, vaikka se nousikin joihinkin taalereihin tynnyriltä, vaikka ei voidakaan ikinä kieltää, että kansalaisilta on tätä kautta nyhdetty yksi tai useampia tynnyreitä kultaa, jotta kauppiaittemme ei tarvitsisi kärsiä tässä kaupassa tappiota verrattuna siihen, mitä he aiemmissa liiketoimissaan olisivat voineet ansaita.
Tästä minulle tulee mieleen: Onko kuninkaallinen kollegio tällaisen varauman takia voinut paeta valtakunnan säätyjen asettamasta vastuusta? Ja eikö hänen kuninkaallisella majesteetillaan olisi ollut täysi syy olla säätämättä tuoteplakaattia ennen kuin kollegio on täysin kantanut tämän vastuun?
§. 32.
Hwad hände widare? 1723 under den 10 April anmältes, som förr är sagt, af Kongl. Collegierne saken om Product-Placatets utfärdande, hwilket de höllo före böra då straxt ske, ehuru ej mera än 100 Fartyg, större och smärre, woro i hela Riket at tilgå, dem Borgare-Ståndets Fullmägtige tydeligen wiste ej förslå til hälften af wår utländska rörelse, och genom hwilket förslags werkställande, då straxt half-parten af Rikets rörelse hade afstannat, som i sjelfwa werket låter föga bättre, än at en del af Riket med det samma skulle ödeläggas, blott at uphjelpa wåra Rederier.
Sådant kunde ju icke undgå Riksens Ständers upmärksamhet, när de sågo tillika, at Stockholms Fullmägtige aldeles59 icke tålde något upskof, utan wille hafwa det straxt utfärdadt. Det torde ej wara någon hemlighet, at Kongl. Collegierna arbetade med Stockholms Fullmägtige på et ändamål: sjelfwa betänkandet gifwer wid handen; hwarföre Commerce- och Tull-Deputationerne i sitt utlåtande häröfwer til Riksens Ständer under den 11 Junii 17233 påstå, at et sådant förbud NB. nu för tiden ej må ske, med uttryckelig åtwarning til Commerce-Collegium, at wara Riksens Ständer answarig wid nästa Riksdag, om någon dyrhet igenom dess för tidiga utfärdande skulle förorsakas, och at därföre hällre måtte finnas öfwerflöd, än brist på nödige Swenska Fartyg, som til alla delar want Riksens Ständers bifall, och blef af Kongl. Maj:t den 21 Julii därpåföljande Commerce-Collegio förständigat.
Huruwida alt detta redan hade sin riktighet den 30 Oct. 1724, då det tilstyrker Kongl. Maj:t til Product-Placatets utfärdande, därom skal bemälte Kongl. Collegii egen föreställning til Kongl. Maj:t af sistnämde dato bära det säkraste wittnesbörd, hwaruti Collegium säger, ”at Swenska Skeppen, tillika med främmandes, som årligen med barlast til Järns afhämtande hitkomma, woro nu ofelbart tilräckelige, at afföra landets Producter.”4 Detta låter i sig sjelft ganska wäl, men jag längtade för min egen underrättelse weta: Om det war lofgifwit för Collegium, at wid Product-Placatets projecterande hafwa afseende på främmande Skepp? Om det war at lita uppå, at så många utländska Skepp, som förr seglade hit med barlast, skulle äfwen göra det sedan Placatet blifwit utfärdadt, då de ej mera fingo lof at bruka Salt därtil? Huru det kom til, at sedan wåra egna Fartyg 1724 woro ofelbart tilräckeliga til den Swenska Commercens bestridande, efter Kongl. Collegii utsago, och öktes dageligen; de flästa Städerne likwäl år 1725 på det högsta protesterade däremot, och nödsakades därföre nyttja utländska på Frakter inrikes orter imellan, at undwika Stagnation i den inwärtes rörelsen, emedan det då än icke war förbudit? Och ändteligen, huru Collegium emot sådane protester wågade sig, at under den 27 Sept. 1725 styrka Kongl. Maj:t i den 1726 utkomna Förklaringen, at stänga utländska Fartygen från sådane Frakter, bland annat, äfwen af den grund, at Stockholms Borgerskap wo60ro af den tankan, at sådant borde förbjudas? Hwarföre har Criticus ej uptäckt dylika til saken hörande händelser?
Det andra, som Riksens Ständer lade på Kongl. Commerce-Collegii answar war: Om därigenom någon dyrhet skulle existera. Det är artigt5 at se, huru lätt Collegium kom från denna omständighet. Det säger i sitt förr åberopade af den 30 Oct. 1724: ”Hwad angår den befarade dyrheten, som Eders Kongl. Maj:t befaller skal sökas, at förekommas, så kan Collegium för dess del NB. ej widare i underdånighet försäkra än - - at wi nu hafwe tilräckelige egna Skepp” (fast de smärre Städer och Landet försäkrade twärtom) ”hälst många tilstötande händelser, Saltets dyrhet förorsaka kunna, och därjämte har warit den omständighet, som uti de nästförflutne åren under tiden bragt Portugisiska Saltet til et mycket lindrigt och ringare pris, än hwad det de Swenska Handlande sjelfwa kostat, nämligen, at de främmande, emot förtjenst af Frakten allenast, mycket Salt hit fört.”
Kongl. Commerce-Collegium war icke af Kongl. Maj:t anmodad, at söka förekomma dyrhet wid Product-Placatets utfärdande, utan det war lagt på dess answar, om efter dess utfärdande någon dyrhet skulle existera. Jag begriper därföre icke, huru detta Collegium wågade sig, at gå in uti et sådant förslag, då det ej allenast rent af undandrager sig answaret, utan ock medgifwer uttryckeligen en af samma Placats utfärdande immediate6 flytande dyrhet på Saltet kunna existera, af den orsak, at wåra egna Handlande, jämte Frakten äfwen måste hafwa en skälig winning, den Collegium likwäl ej tror wara särdeles betydande, fast den ock gingo til några Daler på Tunnan, ehuru det aldrig kan nekas, at Medborgare därigenom blifwit graverade7 til en eller flere Tunnor Guld, at hålla wåra Handlande skadeslösa i denna Handel, emot det de uti sina förra rörelser kunnat förtjena.
Mig faller in härwid: Mon Kongl. Collegium igenom en sådan exeption8 kunde draga sig undan, det af Riksens Ständer ålagde answaret? och mon Hans Kongl. Maj:t icke haft full anledning, at icke förr utfärda Product-Placatet, än Collegium fulleligen åtagit sig det samma.
§ 32
Mitä tapahtui sitten? Kuten edellä on todettu, kuninkaalliset kollegiot esittivät 10. huhtikuuta 1723 tuoteplakaatin säätämistä, jonka niiden mielestä piti tapahtua välittömästi, vaikka koko valtakunnassa oli käytettävissä ainoastaan sata suurempaa ja pienempää alusta. Porvarissäädyn edustajat tiesivät selkeästi näiden olevan riittämättömiä edes puoleen ulkomaankaupastamme. Ehdotuksen toteuttamisen kautta puolet valtakunnan kaupankäynnistä olisi silloin välittömästi pysähtynyt, mikä itse asiassa kuulostaa tuskin paremmalta kuin että osa valtakunnasta tuhottaisiin yhdellä kertaa vain laivanvarustamojemme auttamiseksi.
Tällainen ei voinutkaan ohittaa valtakunnan säätyjen huomiota, kun ne samalla näkivät, ettäivät Tukholman valtiopäivämiehet lainkaan59 sietäneet minkäänlaisia lykkäyksiä, vaan halusivat plakaatin säädettäväksi välittömästi. Ei liene mikään salaisuus, että kuninkaalliset kollegiot työskentelivät yhdessä Tukholman valtiopäivämiesten kanssa tietyn päämäärän hyväksi, jonka itse mietintö osoittaa. Tästä syystä kauppa- ja tullideputaatiot vaativat tätä koskevassa lausunnossaan valtakunnan säädyille 11. kesäkuuta 17239, että sellaista kieltoa (huom.) ei pitäisi tällä hetkellä toteuttaa, ja varoittavat selväsanaisesti kauppakollegion olevan seuraavilla valtiopäivillä vastuussa valtakunnan säädyille, jos plakaatin liian aikainen säätäminen aiheuttaisi minkäänlaista hintojen nousua, ja että siksi välttämättömistä ruotsalaisista aluksista saisi mieluummin olla ylitarjontaa kuin pulaa. Tämä sai kaikilta osiltaan valtakunnan säätyjen hyväksynnän, ja kuninkaallinen majesteetti antoi sen 21. heinäkuuta seuraavana vuonna kauppakollegiolle tiedoksi.
Varmin todiste siitä, missä määrin tämä kaikki oli totta jo 30. lokakuuta 1724, jolloin kollegio kehotti kuninkaallista majesteettia tuoteplakaatin säätämiseen, on mainitun kuninkaallisen kollegion kuninkaalliselle majesteetille kyseisenä päivänä antama oma esitys, jossa se toteaa, ”että ruotsalaisia laivoja, samoin kuin ulkomaisia, jotka vuosittain tulevat tänne painolastissa rautaa noutaakseen, on nyt epäilyksettä riittävästi viemään maan tuotteet”10. Tämä kuulostaa itsessään melko hyvältä, mutta haluaisin silti uteliaisuuttani saada tietooni, oliko kollegioiden luvallista tuoteplakaattia suunnitellessaan huomioida ulkomaisia laivoja. Oliko mahdollista luottaa siihen, että tänne purjehtisi painolastissa yhtä monta ulkomaista laivaa kuin ennenkin myös sen jälkeenkin kun plakaatti oli säädetty, vaikka niillä ei ollut enää lupaa käyttää painolastinaan suolaa? Kuinka kävikään niin, että vaikka sen jälkeen, kun omia aluksiamme oli vuonna 1724 kuninkaallisen kollegion sanojen mukaan ”epäilyksettä riittävästi Ruotsin kaupan hoitamiseen” ja niiden määrä lisääntyi päivittäin, useimmat kaupungit olivat tästä vuonna 1725 kuitenkin kovasti toista mieltä ja joutuivat välttääkseen laman keskinäisissä liiketoimissaan käyttämään ulkomaisia aluksia kotimaisten paikkakuntien välisissä rahdeissa, koska niiden käyttöä ei silloin vielä ollut kielletty? Ja lopultakin, miten kollegio rohkeni tällaisista vastalauseista huolimatta 27. syyskuuta 1725 esittää kuninkaalliselle majesteetille vahvistettavaksi vuonna 1726 julkaistun selvennyksen, jolla muun muassa ulkomaiset alukset suljettiin mainituista kuljetuksista myös sillä perusteella, että Tukholman porvaristo60 oli sitä mieltä, että ulkomaalaisten osallistuminen niihin pitäisi kieltää? Miksei kriitikko ole havainnut tällaisia asiaan liittyviä tapahtumia?
Toinen seikka, jonka valtakunnan säädyt asettivat kuninkaallisen kauppakollegion vastuulle, oli: Jos tämä aiheuttaisi minkäänlaista hintojen nousua. On hienoa nähdä, kuinka helposti kollegio selviytyi tästä ehdosta. Se sanoo aiemmin mainitussa 30. lokakuuta 1724 antamassa lausunnossaan: ”Mitä tulee pelättyyn hintojen nousuun, jota hänen kuninkaallisen majesteettinsa määräyksen mukaan on yritettävä välttää, kollegio ei voi osaltaan (huom.) vakuuttaa alamaisesti muuta kuin – – että meillä on nyt riittävästi omia laivoja” (vaikka pienemmät kaupungit ja maaseutu todistivat päinvastaista); ”erityisesti jotkut äkilliset tapahtumat voivat aiheuttaa suolan kalleutta. Sen lisäksi on olemassa seikka, joka viimeksi kuluneiden vuosien ajan on laskenut portugalilaisen suolan hinnan hyvin kohtuulliseksi ja edullisemmaksi kuin suola maksaa ruotsalaisille kauppiaille, nimittäin se, että muukalaiset ovat tuoneet tänne paljon suolaa pelkän rahtimaksun hinnalla.”
Kuninkaallinen majesteetti ei ollut määrännyt kuninkaallista kollegiota ehkäisemään hintojen nousua tuoteplakaattia säädettäessä, vaan kollegion vastuulle oli asetettu säätämisen jälkeen mahdollisesti esiintyvä hintojen nousu. En sen vuoksi ymmärrä, kuinka tämä kollegio uskalsi suostua tähän esitykseen. Se ei pelkästään välttele vastuutaan, vaan myöntää selkeästi, että plakaatin säätämisestä voisi välittömästi seurata suolan kallistumista siksi, että omien kauppiaidemme täytyi saada rahtimaksun lisäksi myös kohtuullinen voitto. Tätä kollegio ei silti pitänyt erityisen merkittävänä, vaikka se nousikin joihinkin taalereihin tynnyriltä, vaikka ei voidakaan ikinä kieltää, että kansalaisilta on tätä kautta nyhdetty yksi tai useampia tynnyreitä kultaa, jotta kauppiaittemme ei tarvitsisi kärsiä tässä kaupassa tappiota verrattuna siihen, mitä he aiemmissa liiketoimissaan olisivat voineet ansaita.
Tästä minulle tulee mieleen: Onko kuninkaallinen kollegio tällaisen varauman takia voinut paeta valtakunnan säätyjen asettamasta vastuusta? Ja eikö hänen kuninkaallisella majesteetillaan olisi ollut täysi syy olla säätämättä tuoteplakaattia ennen kuin kollegio on täysin kantanut tämän vastuun?
Unfortunately this content isn't available in English
§. 32.
Hwad hände widare? 1723 under den 10 April anmältes, som förr är sagt, af Kongl. Collegierne saken om Product-Placatets utfärdande, hwilket de höllo före böra då straxt ske, ehuru ej mera än 100 Fartyg, större och smärre, woro i hela Riket at tilgå, dem Borgare-Ståndets Fullmägtige tydeligen wiste ej förslå til hälften af wår utländska rörelse, och genom hwilket förslags werkställande, då straxt half-parten af Rikets rörelse hade afstannat, som i sjelfwa werket låter föga bättre, än at en del af Riket med det samma skulle ödeläggas, blott at uphjelpa wåra Rederier.
Sådant kunde ju icke undgå Riksens Ständers upmärksamhet, när de sågo tillika, at Stockholms Fullmägtige aldeles59 icke tålde något upskof, utan wille hafwa det straxt utfärdadt. Det torde ej wara någon hemlighet, at Kongl. Collegierna arbetade med Stockholms Fullmägtige på et ändamål: sjelfwa betänkandet gifwer wid handen; hwarföre Commerce- och Tull-Deputationerne i sitt utlåtande häröfwer til Riksens Ständer under den 11 Junii 172311 påstå, at et sådant förbud NB. nu för tiden ej må ske, med uttryckelig åtwarning til Commerce-Collegium, at wara Riksens Ständer answarig wid nästa Riksdag, om någon dyrhet igenom dess för tidiga utfärdande skulle förorsakas, och at därföre hällre måtte finnas öfwerflöd, än brist på nödige Swenska Fartyg, som til alla delar want Riksens Ständers bifall, och blef af Kongl. Maj:t den 21 Julii därpåföljande Commerce-Collegio förständigat.
Huruwida alt detta redan hade sin riktighet den 30 Oct. 1724, då det tilstyrker Kongl. Maj:t til Product-Placatets utfärdande, därom skal bemälte Kongl. Collegii egen föreställning til Kongl. Maj:t af sistnämde dato bära det säkraste wittnesbörd, hwaruti Collegium säger, ”at Swenska Skeppen, tillika med främmandes, som årligen med barlast til Järns afhämtande hitkomma, woro nu ofelbart tilräckelige, at afföra landets Producter.”12 Detta låter i sig sjelft ganska wäl, men jag längtade för min egen underrättelse weta: Om det war lofgifwit för Collegium, at wid Product-Placatets projecterande hafwa afseende på främmande Skepp? Om det war at lita uppå, at så många utländska Skepp, som förr seglade hit med barlast, skulle äfwen göra det sedan Placatet blifwit utfärdadt, då de ej mera fingo lof at bruka Salt därtil? Huru det kom til, at sedan wåra egna Fartyg 1724 woro ofelbart tilräckeliga til den Swenska Commercens bestridande, efter Kongl. Collegii utsago, och öktes dageligen; de flästa Städerne likwäl år 1725 på det högsta protesterade däremot, och nödsakades därföre nyttja utländska på Frakter inrikes orter imellan, at undwika Stagnation i den inwärtes rörelsen, emedan det då än icke war förbudit? Och ändteligen, huru Collegium emot sådane protester wågade sig, at under den 27 Sept. 1725 styrka Kongl. Maj:t i den 1726 utkomna Förklaringen, at stänga utländska Fartygen från sådane Frakter, bland annat, äfwen af den grund, at Stockholms Borgerskap wo60ro af den tankan, at sådant borde förbjudas? Hwarföre har Criticus ej uptäckt dylika til saken hörande händelser?
Det andra, som Riksens Ständer lade på Kongl. Commerce-Collegii answar war: Om därigenom någon dyrhet skulle existera. Det är artigt13 at se, huru lätt Collegium kom från denna omständighet. Det säger i sitt förr åberopade af den 30 Oct. 1724: ”Hwad angår den befarade dyrheten, som Eders Kongl. Maj:t befaller skal sökas, at förekommas, så kan Collegium för dess del NB. ej widare i underdånighet försäkra än - - at wi nu hafwe tilräckelige egna Skepp” (fast de smärre Städer och Landet försäkrade twärtom) ”hälst många tilstötande händelser, Saltets dyrhet förorsaka kunna, och därjämte har warit den omständighet, som uti de nästförflutne åren under tiden bragt Portugisiska Saltet til et mycket lindrigt och ringare pris, än hwad det de Swenska Handlande sjelfwa kostat, nämligen, at de främmande, emot förtjenst af Frakten allenast, mycket Salt hit fört.”
Kongl. Commerce-Collegium war icke af Kongl. Maj:t anmodad, at söka förekomma dyrhet wid Product-Placatets utfärdande, utan det war lagt på dess answar, om efter dess utfärdande någon dyrhet skulle existera. Jag begriper därföre icke, huru detta Collegium wågade sig, at gå in uti et sådant förslag, då det ej allenast rent af undandrager sig answaret, utan ock medgifwer uttryckeligen en af samma Placats utfärdande immediate14 flytande dyrhet på Saltet kunna existera, af den orsak, at wåra egna Handlande, jämte Frakten äfwen måste hafwa en skälig winning, den Collegium likwäl ej tror wara särdeles betydande, fast den ock gingo til några Daler på Tunnan, ehuru det aldrig kan nekas, at Medborgare därigenom blifwit graverade15 til en eller flere Tunnor Guld, at hålla wåra Handlande skadeslösa i denna Handel, emot det de uti sina förra rörelser kunnat förtjena.
Mig faller in härwid: Mon Kongl. Collegium igenom en sådan exeption16 kunde draga sig undan, det af Riksens Ständer ålagde answaret? och mon Hans Kongl. Maj:t icke haft full anledning, at icke förr utfärda Product-Placatet, än Collegium fulleligen åtagit sig det samma.
§ 32
Mitä tapahtui sitten? Kuten edellä on todettu, kuninkaalliset kollegiot esittivät 10. huhtikuuta 1723 tuoteplakaatin säätämistä, jonka niiden mielestä piti tapahtua välittömästi, vaikka koko valtakunnassa oli käytettävissä ainoastaan sata suurempaa ja pienempää alusta. Porvarissäädyn edustajat tiesivät selkeästi näiden olevan riittämättömiä edes puoleen ulkomaankaupastamme. Ehdotuksen toteuttamisen kautta puolet valtakunnan kaupankäynnistä olisi silloin välittömästi pysähtynyt, mikä itse asiassa kuulostaa tuskin paremmalta kuin että osa valtakunnasta tuhottaisiin yhdellä kertaa vain laivanvarustamojemme auttamiseksi.
Tällainen ei voinutkaan ohittaa valtakunnan säätyjen huomiota, kun ne samalla näkivät, ettäivät Tukholman valtiopäivämiehet lainkaan59 sietäneet minkäänlaisia lykkäyksiä, vaan halusivat plakaatin säädettäväksi välittömästi. Ei liene mikään salaisuus, että kuninkaalliset kollegiot työskentelivät yhdessä Tukholman valtiopäivämiesten kanssa tietyn päämäärän hyväksi, jonka itse mietintö osoittaa. Tästä syystä kauppa- ja tullideputaatiot vaativat tätä koskevassa lausunnossaan valtakunnan säädyille 11. kesäkuuta 172317, että sellaista kieltoa (huom.) ei pitäisi tällä hetkellä toteuttaa, ja varoittavat selväsanaisesti kauppakollegion olevan seuraavilla valtiopäivillä vastuussa valtakunnan säädyille, jos plakaatin liian aikainen säätäminen aiheuttaisi minkäänlaista hintojen nousua, ja että siksi välttämättömistä ruotsalaisista aluksista saisi mieluummin olla ylitarjontaa kuin pulaa. Tämä sai kaikilta osiltaan valtakunnan säätyjen hyväksynnän, ja kuninkaallinen majesteetti antoi sen 21. heinäkuuta seuraavana vuonna kauppakollegiolle tiedoksi.
Varmin todiste siitä, missä määrin tämä kaikki oli totta jo 30. lokakuuta 1724, jolloin kollegio kehotti kuninkaallista majesteettia tuoteplakaatin säätämiseen, on mainitun kuninkaallisen kollegion kuninkaalliselle majesteetille kyseisenä päivänä antama oma esitys, jossa se toteaa, ”että ruotsalaisia laivoja, samoin kuin ulkomaisia, jotka vuosittain tulevat tänne painolastissa rautaa noutaakseen, on nyt epäilyksettä riittävästi viemään maan tuotteet”18. Tämä kuulostaa itsessään melko hyvältä, mutta haluaisin silti uteliaisuuttani saada tietooni, oliko kollegioiden luvallista tuoteplakaattia suunnitellessaan huomioida ulkomaisia laivoja. Oliko mahdollista luottaa siihen, että tänne purjehtisi painolastissa yhtä monta ulkomaista laivaa kuin ennenkin myös sen jälkeenkin kun plakaatti oli säädetty, vaikka niillä ei ollut enää lupaa käyttää painolastinaan suolaa? Kuinka kävikään niin, että vaikka sen jälkeen, kun omia aluksiamme oli vuonna 1724 kuninkaallisen kollegion sanojen mukaan ”epäilyksettä riittävästi Ruotsin kaupan hoitamiseen” ja niiden määrä lisääntyi päivittäin, useimmat kaupungit olivat tästä vuonna 1725 kuitenkin kovasti toista mieltä ja joutuivat välttääkseen laman keskinäisissä liiketoimissaan käyttämään ulkomaisia aluksia kotimaisten paikkakuntien välisissä rahdeissa, koska niiden käyttöä ei silloin vielä ollut kielletty? Ja lopultakin, miten kollegio rohkeni tällaisista vastalauseista huolimatta 27. syyskuuta 1725 esittää kuninkaalliselle majesteetille vahvistettavaksi vuonna 1726 julkaistun selvennyksen, jolla muun muassa ulkomaiset alukset suljettiin mainituista kuljetuksista myös sillä perusteella, että Tukholman porvaristo60 oli sitä mieltä, että ulkomaalaisten osallistuminen niihin pitäisi kieltää? Miksei kriitikko ole havainnut tällaisia asiaan liittyviä tapahtumia?
Toinen seikka, jonka valtakunnan säädyt asettivat kuninkaallisen kauppakollegion vastuulle, oli: Jos tämä aiheuttaisi minkäänlaista hintojen nousua. On hienoa nähdä, kuinka helposti kollegio selviytyi tästä ehdosta. Se sanoo aiemmin mainitussa 30. lokakuuta 1724 antamassa lausunnossaan: ”Mitä tulee pelättyyn hintojen nousuun, jota hänen kuninkaallisen majesteettinsa määräyksen mukaan on yritettävä välttää, kollegio ei voi osaltaan (huom.) vakuuttaa alamaisesti muuta kuin – – että meillä on nyt riittävästi omia laivoja” (vaikka pienemmät kaupungit ja maaseutu todistivat päinvastaista); ”erityisesti jotkut äkilliset tapahtumat voivat aiheuttaa suolan kalleutta. Sen lisäksi on olemassa seikka, joka viimeksi kuluneiden vuosien ajan on laskenut portugalilaisen suolan hinnan hyvin kohtuulliseksi ja edullisemmaksi kuin suola maksaa ruotsalaisille kauppiaille, nimittäin se, että muukalaiset ovat tuoneet tänne paljon suolaa pelkän rahtimaksun hinnalla.”
Kuninkaallinen majesteetti ei ollut määrännyt kuninkaallista kollegiota ehkäisemään hintojen nousua tuoteplakaattia säädettäessä, vaan kollegion vastuulle oli asetettu säätämisen jälkeen mahdollisesti esiintyvä hintojen nousu. En sen vuoksi ymmärrä, kuinka tämä kollegio uskalsi suostua tähän esitykseen. Se ei pelkästään välttele vastuutaan, vaan myöntää selkeästi, että plakaatin säätämisestä voisi välittömästi seurata suolan kallistumista siksi, että omien kauppiaidemme täytyi saada rahtimaksun lisäksi myös kohtuullinen voitto. Tätä kollegio ei silti pitänyt erityisen merkittävänä, vaikka se nousikin joihinkin taalereihin tynnyriltä, vaikka ei voidakaan ikinä kieltää, että kansalaisilta on tätä kautta nyhdetty yksi tai useampia tynnyreitä kultaa, jotta kauppiaittemme ei tarvitsisi kärsiä tässä kaupassa tappiota verrattuna siihen, mitä he aiemmissa liiketoimissaan olisivat voineet ansaita.
Tästä minulle tulee mieleen: Onko kuninkaallinen kollegio tällaisen varauman takia voinut paeta valtakunnan säätyjen asettamasta vastuusta? Ja eikö hänen kuninkaallisella majesteetillaan olisi ollut täysi syy olla säätämättä tuoteplakaattia ennen kuin kollegio on täysin kantanut tämän vastuun?
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 31
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 33
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: