Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 30
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 32
§ 31
Koska olemme nyt kriitikon kanssa ryhtyneet kertomaan erinäisistä tapahtumista ja koska emme ole hänen kanssaan päässeet yksimielisyyteen kuninkaallisten kollegioiden tarkoitusperistä tuoteplakaattia vahvistettaessa, haluamme vielä kaivaa esiin joitakin tapahtumia lisää kokeillaksemme, josko ne antaisivat meille lisää valoa56 asiaan. Viime vuosisadalla kiisteltiin paljon siitä, oliko kokovapaus ruotsalaisille laivoille hyödyllinen vai ei. Jonkin aikaa se myönnettiin vain niille suurille aluksille, joita Hollannissa, Englannissa ja Lyypekissä rakennettiin Ruotsin laskuun, vaikka useimmiten ulkomaisella pääomalla, jonka panttina itse laiva oli. Näihin aluksiin lastattiin 3 000–4 500 kippuntaa rautaa. Näin muutamat harvat suurten tapulikaupunkien kauppiaat haalivat itselleen useimmat rahdit ja ylläpitivät näin yhteistyössä ulkomaalaisten kanssa monopolia. Sitä vastustaakseen muut kauppiaat laativat 27. syyskuuta 1677 Vilpittömän vetoomuksen, jossa he vaativat vastaavaa vapautta kaikille ruotsalaisille aluksille, suuremmille ja pienemmille. Tämän johdosta, kuten myös muiden saapuneiden ehdotusten takia, koko kotimaankaupan tullivapaus kumottiin1 joksikin aikaa kuninkaallisen majesteetin ja kruunun oikeuksia loukkaavana. Seurauksena ei tämän lisäksi voinut olla muuta kuin etuoikeuden antaminen vauraimmille tapulikauppiaille, joilla oli voimaa varustaa suuria ja sotakäyttöön soveltuvia laivoja2. Pienempine aluksineen muut jäivät täysin vaille sellaista etua.
Tämä ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä vuonna 1683 otettiin uudestaan käyttöön aiempi säädös3, jonka kuninkaallinen kauppakollegio kuningas Kaarle XII:lle antamassa kertomuksessaan kauppa-asioiden tilasta 22. toukokuuta 1697 totesi hyödylliseksi ja jota se korkeimmin suositteli.
Surkean 20-vuotisen sodan aikana Ruotsin merenkulku tuhottiin käytännössä täysin, niin että kun vielä vuonna 1697 ainoastaan Tukholmassa oli 229 suurempaa ja pienempää alusta, joista 79 oli sotakäyttöön soveltuvia ja 150 puolivapaata, vuonna 1723 koko valtakunnassa oli kaikkiaan vain sata alusta, joista ainoastaan seitsemän oli yli sadan lästin vetoisia.
Mutta – mitä tapahtui? Kysyn näin, sillä seuraavat tapahtumat valaisevat asiaa erityisesti. Vuoden 1722 syksyllä kuninkaalliset kamari- ja kauppakollegiot lähestyivät kuninkaallista majesteettia yhteisellä mietinnöllä varastointioikeudesta4 Tukholmalle, Karlskronalla ja Göteborgille, jonka kuninkaallinen majesteetti 11. joulukuuta samana vuonna myönsi. Tätä kautta nämä kaupungit pystyivät sulkemaan muut tapulikaupungit ulos ja57 harjoittamaan välityskauppaa yksin. Tästä muut kaupungit valittivat äänekkäimmin vuoden 1723 valtiopäivillä, ja valtakunnan säädyt katsoivat, ettei tällainen tapulikaupunkien välinen ero perustunut kohtuullisuuteen. Tästä johtuen kuninkaallinen majesteetti antoi 16. elokuuta samana vuonna kaikille tapulikaupungeille samat oikeudet välityskaupassa.
Toinen tapahtuma, josta voidaan ymmärtää, mille tolalle kuninkaallinen kauppakollegio halusi tuona aikana asettaa kaupan:
Vuonna 1723 kollegio lähestyi 2. tammikuuta kuninkaallista majesteettia ehdotuksella, kuinka tervakauppaa tulisi tukea. Kuningas Kaarle XII oli perustanut 11. elokuuta 1715 pienempiä kauppaseuroja tervakaupan edistämiseksi5, mutta kuninkaallinen kollegio ei pitänyt tästä ehdotuksesta, vaan piti sitä vastoin suositeltavana, että tervakomppania tai yleinen kauppaseura perustettaisiin jälleen, samaan tapaan kuin menneellä vuosisadalla, kun koko valtakunnan terva oli käytännössä yksissä käsissä ja sitä ostettiin neljällä kuparitaalerilla ja viidellä äyrillä tynnyriltä ja myytiin Lontoossa enemmän kuin kaksi kertaa niin monella riikintaalerilla. Kollegiot lausuivat tätä koskien ja selvästikin saman tarkoitusperän täyttämiseksi seuraavasti: mutta koska ennen kuin tämä yleinen kauppaseura voidaan käynnistää, on välttämätöntä ensin säädellä talonpoikien tervasta saama hinta. Kuninkaallisen majesteetin suositeltiin tuovan tervan hinnan säätelyn valtakunnan säätyjen hyväksyttäväksi. Kuinka tätä salaisuutta voisi ymmärtää, jos ei ole tietoinen yllä mainitusta eli siitä, mitä asiassa aiemmin on tapahtunut, ja kuinka tätä kaikkea kuitenkin ylistettiin hyödylliseksi? Kun minä luin yllä esitetyt sanat, säikähdin. Sidottaisiinko voimattomin ensin, ajattelin. Kollegiot eivät edellä mainitussa kirjeessään edes paljasta itse suunnitelmaa tämän kauppaseuran perustamiseksi tai sano mitään siitä vastavuoroisuudesta, joka valtakunnan merkittävän vientituotteen haltuunsa saaneen yhteenliittymän ja muiden alamaisten välillä täytyy olla. Eikö olisi ollut tarpeellisempaa ensin tietää, mitä terva maksaisi Lontoossa, ja tämän mukaan säätää sekä porvarien että talonpoikien hinnat, koska ennen kaikkea haluttiin, että asioissa, joissa luonto pitää oman järjestyksensä, kaikki tapahtuisi mitä tarkimman säännöstön mukaan?58 Vai eikö olisi ollut tarpeen esittää ne keinot, joilla kollegiot luulivat voivansa pitää tämän komppanian kohtuullisuuden rajoissa ja joita ilman tällainen säädelty tervanhinta voisi johtaa rahvaan orjuuteen muutamien kauppiaiden voittojen ja hyvinvoinnin takia.
Kun rahvaan toimeentulo ja tuotanto sidotaan määrättyyn hintaan, mutta sen tarvitsemia tavaroita saa myydä mielivaltaiseen hintaan, tie on auki turmella se turva, jonka kuningas hallitusmuodon toisessa pykälässä on vannonut alamaisilleen, nimittäin: ettei riistä tai anna riistää kenenkään alamaisen omaisuutta, irtainta tai kiinteää. Ja mitä muiden tavaroiden hintoihin tulee, kollegio oli kirjeessään 12. marraskuuta 17226 selvästi näyttänyt, ettei niille voitu määrätä mitään taksoja, vaan että ainoa pysyvä ja horjuttamaton sääntö oli, että runsas tarjonta laskee tavaran hintaa. Jos tervan hintaa oli säädelty parhaalla tavalla, mutta rahvaan tarvitsemien tuotteiden ostohintoja – joissa mainittu kollegio omien sanojensa mukaan ei ollut mikään mestari – oli nostettu, mainitusta säännöstä täytyi seurata, että työntekijältä oli samassa määrin viety omaisuutta. Säädyt näyttävät näin olleen liian valistettuja suosiakseen niin vaarallista yritystä, ja maaherrat, kuten myös useimpien kaupunkien porvaristot, protestoivat sitä vastaan mitä kovimmin. Kuninkaalliset kollegiot eivät kuitenkaan luopuneet ajatuksestaan, vaan esittelivät asian uudestaan kuninkaalliselle majesteetille 26. tammikuuta 1726.
§. 31.
Emedan wi med Criticus nu äre sysslosatte, at berätta åtskilliga händelser, och wi med honom ej blifwit ense, om Konglige Collegiernas afsigter wid detta tilstyrkande, så wele wi än upleta några flera händelser, til äfwentyrs gifwa de oss mera ljus i sa56ken. I förra Seculo war mycken twist: om hel-friheten för Swenska Skepp wore gagnande eller ej: Den blef en tid bestådd blott för de stora Fartyg, som i Holland, Ängeland och Lübeck bygdes för Swensk räkning, fast oftast med utländska Förlager, hwaruppå sjelfwa Skeppet stod i pant, som lastades med 3, 4 000 à 4 500 Skepp. Järn, hwarigenom några få Handlande i de stora Stapel-städerne drogo til sig allena de mästa Frakterna, och utöfwade därutinnan i sammansättning med utlänningarna et Monopolium, hwaremot af de andra Handlande under den 27 Sept. 1677 gjordes en Oförgripelig Remonstration, uti hwilken de påstå enahanda frihet för alla Swenska Fartyg, större och mindre, i anledning af hwilken, såsom ock andra inkomna förslager, den hela inländska friheten blef til någon tid uphäfwen,7 såsom ländande Kongl. Maj:t och Kronan til afgång i dess rättigheter, hwilken utom dess ej annat kunde, än sätta de förmögnaste Stapel-handlande, som ägde styrka, at reda ut8 stora och monderade9 Skepp, i en förmons rätt fram för de öfrige, dem en sådan förmon med sina smärre Fartyg aldeles war betagen.
Detta warade dock icke länge; ty år 1683 antogs den förra författningen10 å nyo, som af Kongl. Commerce-Collegio uti dess til Konung Carl den XII:te ingifne berättelse om Commerce-sakernas beskaffenhet af den 22 Maji 1697, blef såsom nyttig befunnen, på det högsta recommenderad.
Under det bedröfweliga tjugu åra kriget blef Swenska Sjö-farten så godt, som aldeles ruinerad, så at i det stället år 1697 i Stockholm allena woro 229 större och mindre, af hwilka 79 woro monderade och 150 half-frie; woro i hela Riket år 1723 ännu icke flere än 100 in alles, af hwilka sju allenast woro öfwer hundrade lästers drägt.
Men - - hwad hände? Jag frågar så; emedan de följande händelserna i synnerhet uplysa saken. År 1722 om Hösten inkommo Kongl. Kammar- och Commerce-Collegierne med et gemensamt betänkande til Kongl. Maj:t om nederlags-frihet11 för Stockholm, Carlskrona och Götheborg, hwilket Kongl. Maj:t den 11 Decemb. samma år biföll, hwarigenom dessa Städer med de öfrige Stapel-städernes utestängande blefwo satte i stånd, at al57lena drifwa en Transito-Handel, hwaröfwer de öfrige wid 1723 års Riksdag sig högeligen beswärade, och funno Riksens Ständer en sådan mon12 Stapel-städerna imellan, icke wara grundad i billigheten, i anledning hwaraf Kongl. Maj:t under den 16 Aug. samma år, alla Stapel-städer enahanda rätt härutinnan meddelte.
En annan händelse, hwaraf man kan förstå, på hwad fötter Kongl. Commerce-Collegium wille denna tiden ställa Handelen.
År 1723 den 2 Januarii inkom Collegium til Kongl. Maj:t med förslag, huru Tjäru-handelen borde uphjelpas. Konung Carl den XII:te inrättade den 11 Augusti 1715 smärre Societeter til Tjäru-handelens befrämjande;13 men Kongl. Collegium ogillade detta förslag, och hölt däremot för rådeligare, at et Tjäru-Compagnie eller General-Societet skulle å nyo inrättas, sådan som den war i framfarna Seculo, då hela Rikets Tjära war så godt, som i en hand, upköptes för 4 Dal. 5 öre Kopparmynt Tunnan, och såldes i London för mer än twå gånger så många Riksdalrar. I anseende hwartil, och som nogsamt synes, at winna samma ändamål, Collegierna utlåta sig därom; men som innan samma General-Societet kan taga sin begynnelse, nödwändigt wara wil, at priset, hwad Bonden för Tjäran hafwa skal, bör förut regleras. Detta Tjäru-prisets stadgande recommenderades hos Kongl. Maj:t, at til bifall hos Riksens Ständer anmäla. Huru skulle man kunna förstå denna hemlighet, om man af det föregående ej wore underrättad, hwad därwid tilförene händt, och huru det samma likwäl prisades för nyttigt? När jag las de ofwananförde orden, kläckte det uti mig. Skal, mente jag, den wärnlösaste först bindas? Collegierne uptäcka i ofwanberörde Bref icke ens sjelfwa Plan af denna Societets-inrättning, eller röra det ringaste om den Reciprocitet, som imellan en sådan sammansättning, den där skulle få en betydande Artikel af Rikets Exporter i sina händer, och de öfrige undersåtare nödwändigt borde wara. Mon det icke warit nödigare, at först weta hwad Tjäran skulle gälla i London och därefter reglera både Borgarens och Bondens pris, efter man ändteligen wille, at alt skulle gå efter den nogaste tabulatur14 i saker där naturen håller sin58 egen ordning? eller ock uptäcka de medel, hwarigenom Collegierna trodde detta Compagnie kunna hållas inom billighetens gränsor, utom hwilket et sådant reglerat Tjäru-pris kunde leda allmogen i et slafweri för några Handlandes winst och wälmåga.
När en menighet för sin möda och tilwerkning bindes wid et stadgadt pris; men dess behof få säljas efter godtycko, är wägen öpnad til rubbning i den säkerhet Konungen, Reg. form. 2. §. swurit sina undersåtare, nämligen: at ingen undersåtares gods, löst eller fast någon afhända eller afhända låta.15 Och hwad de öfrige Warornas pris anbelagar, hade Collegium i Brefwet af den 12 November 172216 tydeligen wist, at inga Taxor med dem kunde hållas, utan at den enda Regel war fast och oryggelig, at ömnoghet ger godt köp, hwaraf således måst hända, at om ock Tjäru-priset på bästa sätt blifwit reglerat, men inköps-prisen på allmogens behof, hwilka bemälte Collegium widgått sig ej wara mästare af, blifwit upstegrade, hade arbetaren i samma mon blifwit satt i mistning af sin ägendom. Ständerne finnas därföre hafwa warit för mycket uplyste, at gynna et så äfwentyrligt försök, och Landshöfdingarne, så wäl som fläste Städernes Borgerskaper protesterade däremot på det högsta, hwarigenom Kongl. Collegierne likwäl ej afstodo från sin tanka, utan anmälte målet å nyo hos Kongl. Maj:t den 26 Januarii 1726.
§ 31
Koska olemme nyt kriitikon kanssa ryhtyneet kertomaan erinäisistä tapahtumista ja koska emme ole hänen kanssaan päässeet yksimielisyyteen kuninkaallisten kollegioiden tarkoitusperistä tuoteplakaattia vahvistettaessa, haluamme vielä kaivaa esiin joitakin tapahtumia lisää kokeillaksemme, josko ne antaisivat meille lisää valoa56 asiaan. Viime vuosisadalla kiisteltiin paljon siitä, oliko kokovapaus ruotsalaisille laivoille hyödyllinen vai ei. Jonkin aikaa se myönnettiin vain niille suurille aluksille, joita Hollannissa, Englannissa ja Lyypekissä rakennettiin Ruotsin laskuun, vaikka useimmiten ulkomaisella pääomalla, jonka panttina itse laiva oli. Näihin aluksiin lastattiin 3 000–4 500 kippuntaa rautaa. Näin muutamat harvat suurten tapulikaupunkien kauppiaat haalivat itselleen useimmat rahdit ja ylläpitivät näin yhteistyössä ulkomaalaisten kanssa monopolia. Sitä vastustaakseen muut kauppiaat laativat 27. syyskuuta 1677 Vilpittömän vetoomuksen, jossa he vaativat vastaavaa vapautta kaikille ruotsalaisille aluksille, suuremmille ja pienemmille. Tämän johdosta, kuten myös muiden saapuneiden ehdotusten takia, koko kotimaankaupan tullivapaus kumottiin17 joksikin aikaa kuninkaallisen majesteetin ja kruunun oikeuksia loukkaavana. Seurauksena ei tämän lisäksi voinut olla muuta kuin etuoikeuden antaminen vauraimmille tapulikauppiaille, joilla oli voimaa varustaa suuria ja sotakäyttöön soveltuvia laivoja18. Pienempine aluksineen muut jäivät täysin vaille sellaista etua.
Tämä ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä vuonna 1683 otettiin uudestaan käyttöön aiempi säädös19, jonka kuninkaallinen kauppakollegio kuningas Kaarle XII:lle antamassa kertomuksessaan kauppa-asioiden tilasta 22. toukokuuta 1697 totesi hyödylliseksi ja jota se korkeimmin suositteli.
Surkean 20-vuotisen sodan aikana Ruotsin merenkulku tuhottiin käytännössä täysin, niin että kun vielä vuonna 1697 ainoastaan Tukholmassa oli 229 suurempaa ja pienempää alusta, joista 79 oli sotakäyttöön soveltuvia ja 150 puolivapaata, vuonna 1723 koko valtakunnassa oli kaikkiaan vain sata alusta, joista ainoastaan seitsemän oli yli sadan lästin vetoisia.
Mutta – mitä tapahtui? Kysyn näin, sillä seuraavat tapahtumat valaisevat asiaa erityisesti. Vuoden 1722 syksyllä kuninkaalliset kamari- ja kauppakollegiot lähestyivät kuninkaallista majesteettia yhteisellä mietinnöllä varastointioikeudesta20 Tukholmalle, Karlskronalla ja Göteborgille, jonka kuninkaallinen majesteetti 11. joulukuuta samana vuonna myönsi. Tätä kautta nämä kaupungit pystyivät sulkemaan muut tapulikaupungit ulos ja57 harjoittamaan välityskauppaa yksin. Tästä muut kaupungit valittivat äänekkäimmin vuoden 1723 valtiopäivillä, ja valtakunnan säädyt katsoivat, ettei tällainen tapulikaupunkien välinen ero perustunut kohtuullisuuteen. Tästä johtuen kuninkaallinen majesteetti antoi 16. elokuuta samana vuonna kaikille tapulikaupungeille samat oikeudet välityskaupassa.
Toinen tapahtuma, josta voidaan ymmärtää, mille tolalle kuninkaallinen kauppakollegio halusi tuona aikana asettaa kaupan:
Vuonna 1723 kollegio lähestyi 2. tammikuuta kuninkaallista majesteettia ehdotuksella, kuinka tervakauppaa tulisi tukea. Kuningas Kaarle XII oli perustanut 11. elokuuta 1715 pienempiä kauppaseuroja tervakaupan edistämiseksi21, mutta kuninkaallinen kollegio ei pitänyt tästä ehdotuksesta, vaan piti sitä vastoin suositeltavana, että tervakomppania tai yleinen kauppaseura perustettaisiin jälleen, samaan tapaan kuin menneellä vuosisadalla, kun koko valtakunnan terva oli käytännössä yksissä käsissä ja sitä ostettiin neljällä kuparitaalerilla ja viidellä äyrillä tynnyriltä ja myytiin Lontoossa enemmän kuin kaksi kertaa niin monella riikintaalerilla. Kollegiot lausuivat tätä koskien ja selvästikin saman tarkoitusperän täyttämiseksi seuraavasti: mutta koska ennen kuin tämä yleinen kauppaseura voidaan käynnistää, on välttämätöntä ensin säädellä talonpoikien tervasta saama hinta. Kuninkaallisen majesteetin suositeltiin tuovan tervan hinnan säätelyn valtakunnan säätyjen hyväksyttäväksi. Kuinka tätä salaisuutta voisi ymmärtää, jos ei ole tietoinen yllä mainitusta eli siitä, mitä asiassa aiemmin on tapahtunut, ja kuinka tätä kaikkea kuitenkin ylistettiin hyödylliseksi? Kun minä luin yllä esitetyt sanat, säikähdin. Sidottaisiinko voimattomin ensin, ajattelin. Kollegiot eivät edellä mainitussa kirjeessään edes paljasta itse suunnitelmaa tämän kauppaseuran perustamiseksi tai sano mitään siitä vastavuoroisuudesta, joka valtakunnan merkittävän vientituotteen haltuunsa saaneen yhteenliittymän ja muiden alamaisten välillä täytyy olla. Eikö olisi ollut tarpeellisempaa ensin tietää, mitä terva maksaisi Lontoossa, ja tämän mukaan säätää sekä porvarien että talonpoikien hinnat, koska ennen kaikkea haluttiin, että asioissa, joissa luonto pitää oman järjestyksensä, kaikki tapahtuisi mitä tarkimman säännöstön mukaan?58 Vai eikö olisi ollut tarpeen esittää ne keinot, joilla kollegiot luulivat voivansa pitää tämän komppanian kohtuullisuuden rajoissa ja joita ilman tällainen säädelty tervanhinta voisi johtaa rahvaan orjuuteen muutamien kauppiaiden voittojen ja hyvinvoinnin takia.
Kun rahvaan toimeentulo ja tuotanto sidotaan määrättyyn hintaan, mutta sen tarvitsemia tavaroita saa myydä mielivaltaiseen hintaan, tie on auki turmella se turva, jonka kuningas hallitusmuodon toisessa pykälässä on vannonut alamaisilleen, nimittäin: ettei riistä tai anna riistää kenenkään alamaisen omaisuutta, irtainta tai kiinteää. Ja mitä muiden tavaroiden hintoihin tulee, kollegio oli kirjeessään 12. marraskuuta 172222 selvästi näyttänyt, ettei niille voitu määrätä mitään taksoja, vaan että ainoa pysyvä ja horjuttamaton sääntö oli, että runsas tarjonta laskee tavaran hintaa. Jos tervan hintaa oli säädelty parhaalla tavalla, mutta rahvaan tarvitsemien tuotteiden ostohintoja – joissa mainittu kollegio omien sanojensa mukaan ei ollut mikään mestari – oli nostettu, mainitusta säännöstä täytyi seurata, että työntekijältä oli samassa määrin viety omaisuutta. Säädyt näyttävät näin olleen liian valistettuja suosiakseen niin vaarallista yritystä, ja maaherrat, kuten myös useimpien kaupunkien porvaristot, protestoivat sitä vastaan mitä kovimmin. Kuninkaalliset kollegiot eivät kuitenkaan luopuneet ajatuksestaan, vaan esittelivät asian uudestaan kuninkaalliselle majesteetille 26. tammikuuta 1726.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 31.
Emedan wi med Criticus nu äre sysslosatte, at berätta åtskilliga händelser, och wi med honom ej blifwit ense, om Konglige Collegiernas afsigter wid detta tilstyrkande, så wele wi än upleta några flera händelser, til äfwentyrs gifwa de oss mera ljus i sa56ken. I förra Seculo war mycken twist: om hel-friheten för Swenska Skepp wore gagnande eller ej: Den blef en tid bestådd blott för de stora Fartyg, som i Holland, Ängeland och Lübeck bygdes för Swensk räkning, fast oftast med utländska Förlager, hwaruppå sjelfwa Skeppet stod i pant, som lastades med 3, 4 000 à 4 500 Skepp. Järn, hwarigenom några få Handlande i de stora Stapel-städerne drogo til sig allena de mästa Frakterna, och utöfwade därutinnan i sammansättning med utlänningarna et Monopolium, hwaremot af de andra Handlande under den 27 Sept. 1677 gjordes en Oförgripelig Remonstration, uti hwilken de påstå enahanda frihet för alla Swenska Fartyg, större och mindre, i anledning af hwilken, såsom ock andra inkomna förslager, den hela inländska friheten blef til någon tid uphäfwen,23 såsom ländande Kongl. Maj:t och Kronan til afgång i dess rättigheter, hwilken utom dess ej annat kunde, än sätta de förmögnaste Stapel-handlande, som ägde styrka, at reda ut24 stora och monderade25 Skepp, i en förmons rätt fram för de öfrige, dem en sådan förmon med sina smärre Fartyg aldeles war betagen.
Detta warade dock icke länge; ty år 1683 antogs den förra författningen26 å nyo, som af Kongl. Commerce-Collegio uti dess til Konung Carl den XII:te ingifne berättelse om Commerce-sakernas beskaffenhet af den 22 Maji 1697, blef såsom nyttig befunnen, på det högsta recommenderad.
Under det bedröfweliga tjugu åra kriget blef Swenska Sjö-farten så godt, som aldeles ruinerad, så at i det stället år 1697 i Stockholm allena woro 229 större och mindre, af hwilka 79 woro monderade och 150 half-frie; woro i hela Riket år 1723 ännu icke flere än 100 in alles, af hwilka sju allenast woro öfwer hundrade lästers drägt.
Men - - hwad hände? Jag frågar så; emedan de följande händelserna i synnerhet uplysa saken. År 1722 om Hösten inkommo Kongl. Kammar- och Commerce-Collegierne med et gemensamt betänkande til Kongl. Maj:t om nederlags-frihet27 för Stockholm, Carlskrona och Götheborg, hwilket Kongl. Maj:t den 11 Decemb. samma år biföll, hwarigenom dessa Städer med de öfrige Stapel-städernes utestängande blefwo satte i stånd, at al57lena drifwa en Transito-Handel, hwaröfwer de öfrige wid 1723 års Riksdag sig högeligen beswärade, och funno Riksens Ständer en sådan mon28 Stapel-städerna imellan, icke wara grundad i billigheten, i anledning hwaraf Kongl. Maj:t under den 16 Aug. samma år, alla Stapel-städer enahanda rätt härutinnan meddelte.
En annan händelse, hwaraf man kan förstå, på hwad fötter Kongl. Commerce-Collegium wille denna tiden ställa Handelen.
År 1723 den 2 Januarii inkom Collegium til Kongl. Maj:t med förslag, huru Tjäru-handelen borde uphjelpas. Konung Carl den XII:te inrättade den 11 Augusti 1715 smärre Societeter til Tjäru-handelens befrämjande;29 men Kongl. Collegium ogillade detta förslag, och hölt däremot för rådeligare, at et Tjäru-Compagnie eller General-Societet skulle å nyo inrättas, sådan som den war i framfarna Seculo, då hela Rikets Tjära war så godt, som i en hand, upköptes för 4 Dal. 5 öre Kopparmynt Tunnan, och såldes i London för mer än twå gånger så många Riksdalrar. I anseende hwartil, och som nogsamt synes, at winna samma ändamål, Collegierna utlåta sig därom; men som innan samma General-Societet kan taga sin begynnelse, nödwändigt wara wil, at priset, hwad Bonden för Tjäran hafwa skal, bör förut regleras. Detta Tjäru-prisets stadgande recommenderades hos Kongl. Maj:t, at til bifall hos Riksens Ständer anmäla. Huru skulle man kunna förstå denna hemlighet, om man af det föregående ej wore underrättad, hwad därwid tilförene händt, och huru det samma likwäl prisades för nyttigt? När jag las de ofwananförde orden, kläckte det uti mig. Skal, mente jag, den wärnlösaste först bindas? Collegierne uptäcka i ofwanberörde Bref icke ens sjelfwa Plan af denna Societets-inrättning, eller röra det ringaste om den Reciprocitet, som imellan en sådan sammansättning, den där skulle få en betydande Artikel af Rikets Exporter i sina händer, och de öfrige undersåtare nödwändigt borde wara. Mon det icke warit nödigare, at först weta hwad Tjäran skulle gälla i London och därefter reglera både Borgarens och Bondens pris, efter man ändteligen wille, at alt skulle gå efter den nogaste tabulatur30 i saker där naturen håller sin58 egen ordning? eller ock uptäcka de medel, hwarigenom Collegierna trodde detta Compagnie kunna hållas inom billighetens gränsor, utom hwilket et sådant reglerat Tjäru-pris kunde leda allmogen i et slafweri för några Handlandes winst och wälmåga.
När en menighet för sin möda och tilwerkning bindes wid et stadgadt pris; men dess behof få säljas efter godtycko, är wägen öpnad til rubbning i den säkerhet Konungen, Reg. form. 2. §. swurit sina undersåtare, nämligen: at ingen undersåtares gods, löst eller fast någon afhända eller afhända låta.31 Och hwad de öfrige Warornas pris anbelagar, hade Collegium i Brefwet af den 12 November 172232 tydeligen wist, at inga Taxor med dem kunde hållas, utan at den enda Regel war fast och oryggelig, at ömnoghet ger godt köp, hwaraf således måst hända, at om ock Tjäru-priset på bästa sätt blifwit reglerat, men inköps-prisen på allmogens behof, hwilka bemälte Collegium widgått sig ej wara mästare af, blifwit upstegrade, hade arbetaren i samma mon blifwit satt i mistning af sin ägendom. Ständerne finnas därföre hafwa warit för mycket uplyste, at gynna et så äfwentyrligt försök, och Landshöfdingarne, så wäl som fläste Städernes Borgerskaper protesterade däremot på det högsta, hwarigenom Kongl. Collegierne likwäl ej afstodo från sin tanka, utan anmälte målet å nyo hos Kongl. Maj:t den 26 Januarii 1726.
§ 31
Koska olemme nyt kriitikon kanssa ryhtyneet kertomaan erinäisistä tapahtumista ja koska emme ole hänen kanssaan päässeet yksimielisyyteen kuninkaallisten kollegioiden tarkoitusperistä tuoteplakaattia vahvistettaessa, haluamme vielä kaivaa esiin joitakin tapahtumia lisää kokeillaksemme, josko ne antaisivat meille lisää valoa56 asiaan. Viime vuosisadalla kiisteltiin paljon siitä, oliko kokovapaus ruotsalaisille laivoille hyödyllinen vai ei. Jonkin aikaa se myönnettiin vain niille suurille aluksille, joita Hollannissa, Englannissa ja Lyypekissä rakennettiin Ruotsin laskuun, vaikka useimmiten ulkomaisella pääomalla, jonka panttina itse laiva oli. Näihin aluksiin lastattiin 3 000–4 500 kippuntaa rautaa. Näin muutamat harvat suurten tapulikaupunkien kauppiaat haalivat itselleen useimmat rahdit ja ylläpitivät näin yhteistyössä ulkomaalaisten kanssa monopolia. Sitä vastustaakseen muut kauppiaat laativat 27. syyskuuta 1677 Vilpittömän vetoomuksen, jossa he vaativat vastaavaa vapautta kaikille ruotsalaisille aluksille, suuremmille ja pienemmille. Tämän johdosta, kuten myös muiden saapuneiden ehdotusten takia, koko kotimaankaupan tullivapaus kumottiin33 joksikin aikaa kuninkaallisen majesteetin ja kruunun oikeuksia loukkaavana. Seurauksena ei tämän lisäksi voinut olla muuta kuin etuoikeuden antaminen vauraimmille tapulikauppiaille, joilla oli voimaa varustaa suuria ja sotakäyttöön soveltuvia laivoja34. Pienempine aluksineen muut jäivät täysin vaille sellaista etua.
Tämä ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä vuonna 1683 otettiin uudestaan käyttöön aiempi säädös35, jonka kuninkaallinen kauppakollegio kuningas Kaarle XII:lle antamassa kertomuksessaan kauppa-asioiden tilasta 22. toukokuuta 1697 totesi hyödylliseksi ja jota se korkeimmin suositteli.
Surkean 20-vuotisen sodan aikana Ruotsin merenkulku tuhottiin käytännössä täysin, niin että kun vielä vuonna 1697 ainoastaan Tukholmassa oli 229 suurempaa ja pienempää alusta, joista 79 oli sotakäyttöön soveltuvia ja 150 puolivapaata, vuonna 1723 koko valtakunnassa oli kaikkiaan vain sata alusta, joista ainoastaan seitsemän oli yli sadan lästin vetoisia.
Mutta – mitä tapahtui? Kysyn näin, sillä seuraavat tapahtumat valaisevat asiaa erityisesti. Vuoden 1722 syksyllä kuninkaalliset kamari- ja kauppakollegiot lähestyivät kuninkaallista majesteettia yhteisellä mietinnöllä varastointioikeudesta36 Tukholmalle, Karlskronalla ja Göteborgille, jonka kuninkaallinen majesteetti 11. joulukuuta samana vuonna myönsi. Tätä kautta nämä kaupungit pystyivät sulkemaan muut tapulikaupungit ulos ja57 harjoittamaan välityskauppaa yksin. Tästä muut kaupungit valittivat äänekkäimmin vuoden 1723 valtiopäivillä, ja valtakunnan säädyt katsoivat, ettei tällainen tapulikaupunkien välinen ero perustunut kohtuullisuuteen. Tästä johtuen kuninkaallinen majesteetti antoi 16. elokuuta samana vuonna kaikille tapulikaupungeille samat oikeudet välityskaupassa.
Toinen tapahtuma, josta voidaan ymmärtää, mille tolalle kuninkaallinen kauppakollegio halusi tuona aikana asettaa kaupan:
Vuonna 1723 kollegio lähestyi 2. tammikuuta kuninkaallista majesteettia ehdotuksella, kuinka tervakauppaa tulisi tukea. Kuningas Kaarle XII oli perustanut 11. elokuuta 1715 pienempiä kauppaseuroja tervakaupan edistämiseksi37, mutta kuninkaallinen kollegio ei pitänyt tästä ehdotuksesta, vaan piti sitä vastoin suositeltavana, että tervakomppania tai yleinen kauppaseura perustettaisiin jälleen, samaan tapaan kuin menneellä vuosisadalla, kun koko valtakunnan terva oli käytännössä yksissä käsissä ja sitä ostettiin neljällä kuparitaalerilla ja viidellä äyrillä tynnyriltä ja myytiin Lontoossa enemmän kuin kaksi kertaa niin monella riikintaalerilla. Kollegiot lausuivat tätä koskien ja selvästikin saman tarkoitusperän täyttämiseksi seuraavasti: mutta koska ennen kuin tämä yleinen kauppaseura voidaan käynnistää, on välttämätöntä ensin säädellä talonpoikien tervasta saama hinta. Kuninkaallisen majesteetin suositeltiin tuovan tervan hinnan säätelyn valtakunnan säätyjen hyväksyttäväksi. Kuinka tätä salaisuutta voisi ymmärtää, jos ei ole tietoinen yllä mainitusta eli siitä, mitä asiassa aiemmin on tapahtunut, ja kuinka tätä kaikkea kuitenkin ylistettiin hyödylliseksi? Kun minä luin yllä esitetyt sanat, säikähdin. Sidottaisiinko voimattomin ensin, ajattelin. Kollegiot eivät edellä mainitussa kirjeessään edes paljasta itse suunnitelmaa tämän kauppaseuran perustamiseksi tai sano mitään siitä vastavuoroisuudesta, joka valtakunnan merkittävän vientituotteen haltuunsa saaneen yhteenliittymän ja muiden alamaisten välillä täytyy olla. Eikö olisi ollut tarpeellisempaa ensin tietää, mitä terva maksaisi Lontoossa, ja tämän mukaan säätää sekä porvarien että talonpoikien hinnat, koska ennen kaikkea haluttiin, että asioissa, joissa luonto pitää oman järjestyksensä, kaikki tapahtuisi mitä tarkimman säännöstön mukaan?58 Vai eikö olisi ollut tarpeen esittää ne keinot, joilla kollegiot luulivat voivansa pitää tämän komppanian kohtuullisuuden rajoissa ja joita ilman tällainen säädelty tervanhinta voisi johtaa rahvaan orjuuteen muutamien kauppiaiden voittojen ja hyvinvoinnin takia.
Kun rahvaan toimeentulo ja tuotanto sidotaan määrättyyn hintaan, mutta sen tarvitsemia tavaroita saa myydä mielivaltaiseen hintaan, tie on auki turmella se turva, jonka kuningas hallitusmuodon toisessa pykälässä on vannonut alamaisilleen, nimittäin: ettei riistä tai anna riistää kenenkään alamaisen omaisuutta, irtainta tai kiinteää. Ja mitä muiden tavaroiden hintoihin tulee, kollegio oli kirjeessään 12. marraskuuta 172238 selvästi näyttänyt, ettei niille voitu määrätä mitään taksoja, vaan että ainoa pysyvä ja horjuttamaton sääntö oli, että runsas tarjonta laskee tavaran hintaa. Jos tervan hintaa oli säädelty parhaalla tavalla, mutta rahvaan tarvitsemien tuotteiden ostohintoja – joissa mainittu kollegio omien sanojensa mukaan ei ollut mikään mestari – oli nostettu, mainitusta säännöstä täytyi seurata, että työntekijältä oli samassa määrin viety omaisuutta. Säädyt näyttävät näin olleen liian valistettuja suosiakseen niin vaarallista yritystä, ja maaherrat, kuten myös useimpien kaupunkien porvaristot, protestoivat sitä vastaan mitä kovimmin. Kuninkaalliset kollegiot eivät kuitenkaan luopuneet ajatuksestaan, vaan esittelivät asian uudestaan kuninkaalliselle majesteetille 26. tammikuuta 1726.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 30
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 32
paikat: Englanti Göteborg Hollanti Karlskrona Lontoo Lyypekki Ruotsi Tukholma
Henkilöt: Kaarle XII
Raamatunkohdat:
Aiheet: