Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 28
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 30
§ 29
On yleisesti tunnettua, miten kauppamme on kasvanut niinä kolmena kuluneena vuonna, joina olemme saaneet istua rauhan tyvenessä.51 Jo kauan ennen tuoteplakaattia ruotsalaiset kauppiaat työskentelivät kaikkialla lisätäkseen laivojensa lukumäärää. Rauta, valtakunnan tärkein vientituote, oli ulkomaisten asiamiesten ja kauppiaiden avulla saatu ylös korkeimpaan arvoonsa, joka sillä koskaan on ollut ulkomaisissa valuutoissa. Myös raudan määrä vaikuttaa olleen riittävä, nimittäin 260 000 kippuntaa, ja Värmlannin vuorikunta oli samaan aikaan noussut vaurauteen, kuten edellä on todistettu. Viljan maahantuontimäärä ei ollut tuolloin suurempi kuin 157 792 tynnyriä, kun se viime vuosina on noussut 500 000–600 000 tynnyriin. Suolaa ulkomaalaiset myivät tähän aikaan niin edullisin ehdoin, että kuninkaallinen kauppakollegio itse sanoo, ettei ruotsalaisilla kauppiailla ollut tarjota suolaa siihen hintaan. Täällä ei näin ollen ollut mitään puutetta, joka olisi saanut kuninkaalliset kollegiot ehdottamaan mitään uutta. Kauppa oli suloisesti elpynyt lyhyessä rauhan tyvenessä, ja kansakunta alkoi voimistua ja maistaa vapauden miellyttäviä hedelmiä. Kuninkaallinen kauppakollegio näki selvästi, että tuoteplakaatti avaisi uuden tien yhteenliittymille ja tavaroiden hintojen nousulle, koska se kuninkaalliselle majesteetille 30. lokakuuta 1724 jättämässään alamaisessa puoltolauseessa1 sanoo: ”Jos kävisikin ilmi, että varustamot näkisivät tässä kiellossa tilaisuutensa ja vahingollisen yhteenliittymän kautta nostaisivat suolan hintaa asiattomasti, asetuksessa voitaisiin hinnannousun hillitsemiseksi myöntyä siihen, että muukalaiset saisivat jälleen joksikin aikaa vapauden tuoda suolaa Ruotsiin, kunnes se laskisi tavalliseen edulliseen hintaansa. Kun tästä varoitetaan kotimaisia varustamoja etukäteen, ne pelännevät vielä enemmän tällaisiin juonitteluihin ryhtymistä.”
Lukijani, tässä on yhtä ja toista, joka tulee huomioida tarkkaan, jos aiomme saattaa asian oikeaan valoon. Eikö kuninkaallinen kauppakollegio myönnäkin näissä sanoissa tuoteplakaatin voivan mahdollistaa ruotsalaisten kauppiaiden yhteenliittymän, joka oli ulkomaalaisten kilpailijoiden takia muuten täysin mahdoton?
Eikö se tunnustakin, että oikea ja varsinainen väline tämän estämiseksi ja ehkäisemiseksi oli plakaatin mitätöiminen? Kuitenkin se olettaa, että kotimaiset varustamot voitiin pitää kohtuullisuuden puitteissa vain pelkällä varoituksella. En pysty omalta osaltani käsittämään, miksi mainittu kollegio on nyt päätynyt näin hyvään uskoon niistä, joille säädösten kautta52 on luotu edellytykset itsekkääseen toimintaan. Oliko mainittu kollegio jo unohtanut, kuinka hedelmättömiä olivat olleet vastaavat varoitukset, joita kuninkaallinen kollegio mitä vakavimmin sanakääntein oli joitakin vuosia aiemmin antanut hillitäkseen Göteborgin asukkaiden väkivahvaa yhteenliittymää Värmlannin vuorikuntaa vastaan? Siitähän seurasi, että kruunun omat rautakymmenykset jäivät samana vuonna myymättä, ja tehdyt tilaukset tulivat vastalauseiden saattelemina takaisin. Eikö kollegio voisi ottaa annettuna sen, että ihminen on yhtä paha oli hän missä tahansa ja että henkilökohtaisiin hyveisiin luottaminen on hulluutta ja pysyy sellaisena?
Millä perusteella kuninkaallinen kollegio oletti voivansa kohdistaa parempia ajatuksia ja enemmän luottamusta ihmisiin, jotka elivät yhdessä yhteisössä, kuin toisessa yhteisössä eläneisiin ihmisiin? Olen sitä mieltä, että kun kollegio mietinnössään kuninkaalliselle majesteetille 12. marraskuuta 17222 koskien käsityötavaroiden arvonnousua tiesi sanoa, että kaikki parannuskeinot sitä vastaan olivat käsityöläisten yhteisössä tuloksettomia paitsi yksi, nimittäin lähteen tukkiminen suuremman vapauden avulla (lähteellä tarkoitettiin sitä pakkovaltaa, jota ammattikunnat kykenivät käyttämään kansakuntaa vastaan), se olisi yhtä hyvin voinut tulla siihen tulokseen, että myös kauppiaiden keskinäisiä yhteenliittymiä, joihin tuoteplakaatti saattoi johtaa, voitiin välttää vain soveltamalla samaa periaatetta tähän yhteisöön. Kuka olisi voinut kuvitella että kollegio, joka oli äskettäin vedonnut päivittäiseen kokemukseensa siitä, ettei taksojen ja kieltojen varaan voinut rakentaa, nyt uskoisi, että pelkällä plakaatin kumoamisen uhalla olisi niin voimakas vaikutus, etteivät kauppiaat uskaltaisi nostaa myyntitavaroidensa ja pudottaa vientituotteidemme hintoja, vaikka ne kävivät harvalukuisemmiksi kuin aiemmin. Liekö kollegio käyttänyt tässä sitä sääntöä, jota se itse vähän aiemmin kutsui paitsi yleispäteväksi, myös järkkymättömäksi, nimittäin että runsas tarjonta laskee tavaran hintaa, vai liekö kollegio uskonut tavaroiden tuontikiellon aiheuttavan niiden runsautta?
§. 29.
Det är allmänt bekant hwad tilwäxt wår Handel wunnit på de tre föregående åren, under hwilka wi fått sitta uti freds lugn.51 Swenska Handlande woro öfweralt syslosatte, at öka antalet af sina Skepp redan långt för Product-Placatet. Järnet, Rikets förnämsta Export, war genom utländska Expediter och Handlande bragt up til det högsta wärdet, som det någonsin warit uti utländska Penningar: Qvantiteten tycktes ock warit tilräckelig af Järnet, nämligen 260 000 Skepp., och Wärmelands Bärgslag, hade under samma tid, såsom förut är bewist, kommit i wälstånd: Spannemåls införskrifningen war den tiden ej högre än 157 792 Tunnor: hwaremot den i förflutne åren nu stigit til 5 à 600 000 Tunnor: Saltet blef af utlänningen sålt denna tiden til så godt köp, at Kongl. Commerce-Collegium sjelft säger, at Swenske Handlande ej hade Saltet til det pris. Här war således ingen nöd, som bragte Kongl. Collegierna, at falla på några nya förslager. Handelen hade ljufligen upqwicknat under det lilla freds-lugn, och Nation började at få lif, och smaka frihetens behageliga frukter. Kongl. Commerce-Collegium såg tydeligen, at Product-Placatet skulle öpna en ny wäg til sammansättningar och Warors upstegrande; emedan det i sitt til Kongl. Maj:t den 30 Octob. 1724 aflämnade underdåniga tilstyrkande3 säger: ”Om ock det skulle finnas, at Rederierna af detta förbud skulle taga sig anledning, och genom en skadelig sammansättning dyrkade4 Saltet oskäligen; kunde til hämmande däraf, uti detta förbud ske så wida en öpning, at de främmande åter til någon tid, och in til dess Saltet förföllo i sitt wanliga billiga pris finge frihet det, at hitföra, hwarom enär de inhemske Rederierne förut blifwa warnade, så lära de dess mera ifrån et sådant sammansättande afskräckas.”
Min Läsare! härwid är et och annat, som noga bör märkas, om wi skola få rätt ljus i saken. Medgifwer icke Kongl. Commerce-Collegium i dessa ord möjeligheten til Swenska Handlandes sammansättning genom Product-Placatet, som annars, i anseende til utländska medtäflare, war aldeles omöjeligt?
Ärkänner det icke, at rätta och sanskyldiga medlet til dess motande och förekommande war uphäfwandet af samma Placat? men tror likwäl, at inhemske Rederierne kunna blott genom en åtwarning hållas inom billighetens5 skrankor. Hwad anledning bemälte Collegium nu fått til en sådan god tro om dem, som genom för52fattningarne blifwit i stånd satte, at wara egennyttige kan jag för min del icke begripa. Mon bemälte Collegium redan hade glömt bårt, huru fruktlösa slika åtwarningar warit, dem Kongl. Collegium i de aldraalfwarsamaste termer några år förut låtit afgå, at stilla Götheborgs boernes wåldsama sammansättning emot Wärmelands Bärgslag, hwarigenom Kronones egit tionde Järn samma år lemnades aldeles osåldt, och de därpå gjorde anordningar kommo med protest tilbaka? Mon icke Collegium kunde taga det för afgjort, at människan är lika ond hwarest hon är, och at det är och blifwer en dårskap, at lita på personliga dygder?
Hwad grund kunde Kongl. Collegium hafwa, at hysa bättre tankar och mera förtroende til människor, som lefde i den ena Societeten,6 emot dem, som lefde uti en annan? Jag tycker, at då Collegium 1722 i sitt betänkande til Kongl. Maj:t af den 12 Nov.7 angående Handtwerks Warornas stegring wisste at säga, det alla botemedel däremot woro i Handtwerks-Societeten förgäfwes, utom den enda, at genom en större frihet stoppa Källan, (nämligen det twång, som Skråna woro i stånd, at utöfwa emot Nation), så hade det lika lätt kunnat sluta, at äfwen sammansättningar, som Product-Placatet kunde gifwa anledning til, utur ingen annan principe kunde undwikas i Handels-Societeten. Hwem hade förestäldt sig, at Collegium, som näst förut beropat sig på dageliga förfarenheten däruti, at Taxor och Förbud intet woro, at bygga på, nu trodde, at blotta hotet af Placatets uphäfwande hade en så kraftig werkan, at Handlande ej skulle wåga sig, at stegra up sina Waror, och fälla priset på wåra Exporter, fast de blefwo färre, än förr. Mon Collegium härwid nyttjade den Regel, som det sjelft näst förut sagt, ej allenast wara generel, utan äfwen oryggelig, nämligen, at ymnighet ger godt köp? eller mon Collegium trott, förbud emot Warors införsel skaffa ymnoghet på dem?
§ 29
On yleisesti tunnettua, miten kauppamme on kasvanut niinä kolmena kuluneena vuonna, joina olemme saaneet istua rauhan tyvenessä.51 Jo kauan ennen tuoteplakaattia ruotsalaiset kauppiaat työskentelivät kaikkialla lisätäkseen laivojensa lukumäärää. Rauta, valtakunnan tärkein vientituote, oli ulkomaisten asiamiesten ja kauppiaiden avulla saatu ylös korkeimpaan arvoonsa, joka sillä koskaan on ollut ulkomaisissa valuutoissa. Myös raudan määrä vaikuttaa olleen riittävä, nimittäin 260 000 kippuntaa, ja Värmlannin vuorikunta oli samaan aikaan noussut vaurauteen, kuten edellä on todistettu. Viljan maahantuontimäärä ei ollut tuolloin suurempi kuin 157 792 tynnyriä, kun se viime vuosina on noussut 500 000–600 000 tynnyriin. Suolaa ulkomaalaiset myivät tähän aikaan niin edullisin ehdoin, että kuninkaallinen kauppakollegio itse sanoo, ettei ruotsalaisilla kauppiailla ollut tarjota suolaa siihen hintaan. Täällä ei näin ollen ollut mitään puutetta, joka olisi saanut kuninkaalliset kollegiot ehdottamaan mitään uutta. Kauppa oli suloisesti elpynyt lyhyessä rauhan tyvenessä, ja kansakunta alkoi voimistua ja maistaa vapauden miellyttäviä hedelmiä. Kuninkaallinen kauppakollegio näki selvästi, että tuoteplakaatti avaisi uuden tien yhteenliittymille ja tavaroiden hintojen nousulle, koska se kuninkaalliselle majesteetille 30. lokakuuta 1724 jättämässään alamaisessa puoltolauseessa8 sanoo: ”Jos kävisikin ilmi, että varustamot näkisivät tässä kiellossa tilaisuutensa ja vahingollisen yhteenliittymän kautta nostaisivat suolan hintaa asiattomasti, asetuksessa voitaisiin hinnannousun hillitsemiseksi myöntyä siihen, että muukalaiset saisivat jälleen joksikin aikaa vapauden tuoda suolaa Ruotsiin, kunnes se laskisi tavalliseen edulliseen hintaansa. Kun tästä varoitetaan kotimaisia varustamoja etukäteen, ne pelännevät vielä enemmän tällaisiin juonitteluihin ryhtymistä.”
Lukijani, tässä on yhtä ja toista, joka tulee huomioida tarkkaan, jos aiomme saattaa asian oikeaan valoon. Eikö kuninkaallinen kauppakollegio myönnäkin näissä sanoissa tuoteplakaatin voivan mahdollistaa ruotsalaisten kauppiaiden yhteenliittymän, joka oli ulkomaalaisten kilpailijoiden takia muuten täysin mahdoton?
Eikö se tunnustakin, että oikea ja varsinainen väline tämän estämiseksi ja ehkäisemiseksi oli plakaatin mitätöiminen? Kuitenkin se olettaa, että kotimaiset varustamot voitiin pitää kohtuullisuuden puitteissa vain pelkällä varoituksella. En pysty omalta osaltani käsittämään, miksi mainittu kollegio on nyt päätynyt näin hyvään uskoon niistä, joille säädösten kautta52 on luotu edellytykset itsekkääseen toimintaan. Oliko mainittu kollegio jo unohtanut, kuinka hedelmättömiä olivat olleet vastaavat varoitukset, joita kuninkaallinen kollegio mitä vakavimmin sanakääntein oli joitakin vuosia aiemmin antanut hillitäkseen Göteborgin asukkaiden väkivahvaa yhteenliittymää Värmlannin vuorikuntaa vastaan? Siitähän seurasi, että kruunun omat rautakymmenykset jäivät samana vuonna myymättä, ja tehdyt tilaukset tulivat vastalauseiden saattelemina takaisin. Eikö kollegio voisi ottaa annettuna sen, että ihminen on yhtä paha oli hän missä tahansa ja että henkilökohtaisiin hyveisiin luottaminen on hulluutta ja pysyy sellaisena?
Millä perusteella kuninkaallinen kollegio oletti voivansa kohdistaa parempia ajatuksia ja enemmän luottamusta ihmisiin, jotka elivät yhdessä yhteisössä, kuin toisessa yhteisössä eläneisiin ihmisiin? Olen sitä mieltä, että kun kollegio mietinnössään kuninkaalliselle majesteetille 12. marraskuuta 17229 koskien käsityötavaroiden arvonnousua tiesi sanoa, että kaikki parannuskeinot sitä vastaan olivat käsityöläisten yhteisössä tuloksettomia paitsi yksi, nimittäin lähteen tukkiminen suuremman vapauden avulla (lähteellä tarkoitettiin sitä pakkovaltaa, jota ammattikunnat kykenivät käyttämään kansakuntaa vastaan), se olisi yhtä hyvin voinut tulla siihen tulokseen, että myös kauppiaiden keskinäisiä yhteenliittymiä, joihin tuoteplakaatti saattoi johtaa, voitiin välttää vain soveltamalla samaa periaatetta tähän yhteisöön. Kuka olisi voinut kuvitella että kollegio, joka oli äskettäin vedonnut päivittäiseen kokemukseensa siitä, ettei taksojen ja kieltojen varaan voinut rakentaa, nyt uskoisi, että pelkällä plakaatin kumoamisen uhalla olisi niin voimakas vaikutus, etteivät kauppiaat uskaltaisi nostaa myyntitavaroidensa ja pudottaa vientituotteidemme hintoja, vaikka ne kävivät harvalukuisemmiksi kuin aiemmin. Liekö kollegio käyttänyt tässä sitä sääntöä, jota se itse vähän aiemmin kutsui paitsi yleispäteväksi, myös järkkymättömäksi, nimittäin että runsas tarjonta laskee tavaran hintaa, vai liekö kollegio uskonut tavaroiden tuontikiellon aiheuttavan niiden runsautta?
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 28
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 30
paikat: Göteborg Ruotsi Värmlanti
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: