Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Seikkaperäinen vastaus

Seikkaperäinen vastaus, § 27

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 27

Vaikka näin huomataan selvästi, ettei purjehdussääntö ollut mitenkään hyödyllinen englantilaiselle kansakunnalle, vaikka se antoi vekselipuolueelle keinon kiskoa kansalaisten omaisuus itselleen ja lujittaa ylivaltansa, säännön aiheuttama pakko ei silti ollut mitenkään verrattavissa siihen, mitä tuoteplakaatti on aiheuttanut meillä, niin että tässä voidaan syystä sanoa: Cum duo faciunt idem, non est idem.1

Sillä ensinnäkin: Englannissa kaikki satamat ovat avoinna ulkomaalaisille maahantuonnin harjoittamista ja omia kauppiaiden valvontaa varten, kun kauppiailla ei koko Ruotsin valtakunnan suunnilleen 400 peninkulman rantaviivalla ole vuoden 1617 kauppa-asetuksen ja sen ensimmäisen pykälän mukaan yhteensäkään enempää kuin 15 satamaa. Vieläpä nimenomaan huomautetaan, että jos joku muukalainen saapuu purjehtien johonkin muuhun kaupunkiin tai satamaan tarkoituksenaan käydä siellä kauppaa tavaroillaan ja tehdä ostoksia, hänen tulee menettää laivansa ja tavaransa puoliksi meille ja kruunulle ja puoliksi lähimmälle edellä mainituista merikaupungeista2.

Oletettakoon tuoteplakaatin vaikutus sellaiseksi, että se sulki suuren osan, esimerkiksi kolme neljännestä ulkomaisista kauppiaista ulos kaikista ruotsalaisista ja englantilaisista ulkomaanmerenkulkua harjoittavista satamista, minkä kriitikko itsekin myöntää. Oletettakoon molemmissa valtakunnissa myös olevan yhtä monta merisatamaa, esimerkiksi 60, joista englantilaiset hyödyntävät kaikkia, mutta Ruotsi ei useampaa kuin 15:ttä eli yhtä neljäsosaa. Tältä pohjalta on selvää ensinnäkin, että kun englantilaiset eivät menetä enempää kuin kolme neljännestä siitä vallasta, jolla ulkomaalaiset voivat rajoittaa kotimaisten kauppiaiden voitonhalua niin Ruotsi sen sijaan menettää kolme neljännestä jäljelle jäävästä neljänneksestä, kaikkiaan 15/16, ja kun Englannilla on kauppavapaudestaan tallella neljännes, sama säädös ei jätä Ruotsille enempää kuin 1/16:n.

Ja toiseksi: valtakuntien erilaisella sijainnilla on uskomattoman ­suuri merkitys. Englanti on lähestulkoon suurimpien kauppaakäyvien kansakuntien Tanskan, Saksan, Hollannin, Ranskan, Espanjan, Portugalin ja Ruotsin ympäröimä, ja nämä voivat vierailla enimmiltään pienillä ja ketterillä aluksilla englantilaisissa satamissa ja saada tuottonsa täyttämällä ne omilla tuotteillaan. Ja tämän lisäksi Englannilla on melkoinen varasto Isle of Mayn suolaa omana tuotteenaan.

Ruotsi sijaitsee sitä vastoin kaukana Pohjan perillä salmien ja vaarallisten kulkuvesien takana, selvästi erillään muiden kauppaakäyvien kansakuntien noin läheisestä kanssakäymisestä, täysin ilman suolaa ja itä- tai länsi-intialaisia siirtokuntia. Tästä täytyy seurata, että yhdellä ja samalla kiellolla on maan sijainnista riippuen aivan erilaisia vaikutuksia, aivan kuin kaksilla samalla tavalla kuulutetuilla markkinoilla käy aivan eri määrä väkeä. On ainakin selvää, etteivät englantilaiset koskaan tarkoittaneet kieltää suolan tuontia, joka kuitenkin näyttää olleen sydämen asia meidän kauppiaillemme, jotka halusivat eroon kaikesta suolan hintakilpailusta.

Kolmanneksi, pääasiallinen ero tuoteplakaatin vaikutuksissa näissä kansakunnissa syntyy ilmastojen kovin suuresta eroavuudesta.

Lämpimämmässä ilmastossa sijaitsevat englantilaiset satamat ovat avoimia melkein vuoden ympäri ja niihin voidaan siksi käytännössä kaikkina aikoina saada ulkomailta tarvittavat tuotteet, siinä missä Ruotsissa kaiken maahantuonnin ja maastaviennin täytyy tapahtua viiden–kuuden kuukauden aikana. Tämän takia Ruotsin merenkävijöiden täytyy näiden kuuden kuukauden aikana ansaita rahtimaksujen ja vuokrien avulla elantonsa ja kohtuullinen voitto myös loppua vuotta varten, minkä takia vuokrat ja kulut ovat kalliimpia kuin eteläisemmissä kansakunnissa, ja siksi ulkomaalaisten avun puuttumisella on meidän kansakunnallemme ja sen kauppavapaudelle tuntuvampi ja painavampi merkitys kuin Englannissa.

Nyt neljänneksi punnitsemme meidän ja englantilaisten kauppaamissa tavaroissa olevaa huomattavaa eroa. Englantilaiset kauppaavat suureksi osaksi kevyitä ja kalliita tavaroita, kuten villaa, nahkoja, voita ja talia ja kaikenlaisia tehdastavaroita, jotka kattavat hyvin rahtikulunsa eivätkä vaadi niin suuria määriä aluksia kuin muut painavammat tavarat. Tästä johtuen kevyiden tavaroiden vientikaupasta johtuva kansakunnan voitto on aina niin suuri, että maan omat kauppiaat kokevat sen hyvin kannattavaksi, ja he kykenevät siksi ilman tuoteplakaattiakin syrjäyttämään muukalaiset kaupastaan. Sen sijaan Ruotsin vienti- ja tuontitavarat, kuten rauta, suola, vilja ja niin edelleen, ovat karkeita ja painavia ja vaativat siksi enemmän ja suurempia aluksia, joista maksetaan pienempiä rahtimaksuja. Näin käy selväksi, että ulkomaalaisten poissulkemisen Ruotsin satamista täytyy aiheut­taa täydellisempi liiketoimien pysähtyminen Ruotsissa kuin Englannissa, jossa tämä tapahtui vähemmällä pakolla, ja että meidän kauppiaamme asetettiin tuoteplakaatilla eräänlaiseen pakkotilanteeseen, jossa heidän täytyi itse laivata ulos valtakunnan arvotavarat, vaikka tämä tapahtuikin tappiol­lisesti verrattuna heidän aiempaan elinkeinoonsa, mitä vahinkoa kaup­piai­den täytyi pyrkiä korvaamaan myymällä vekseleitään ostajille korkeaan kurssiin.

Näin on oletettavasti todistettu, että Englannin purjehdussääntö, olematta kuitenkaan kansakunnalle miksikään hyödyksi, on ollut niitä keinoja, jotka ovat auttaneet vekselipuolueen jaloilleen ja samalla tavalla kuin meillä vähentäneet kansakunnan mahdollisuuksia ulkomaalaisten läsnäolon kautta valvoa sen toimintaa. Samalla asiakirjalla ei kuitenkaan voitu pakottaa heitä läheskään yhtä ankarasti kuin miten Ruotsin alamaiset ovat kärsineet tuoteplakaatista, mikä johtui englantilaisten muutoin vapaasta kaupasta, hyvästä sijainnista, leppeämmästä ilmastosta ja kevyemmistä vientitavaroista. Mitähän ihmeen tukea kriitikko siitä luulee saavansa, kun kirjoittaja historian avustamana on löytänyt tästä niin hyvän selkänojan itselleen, ja yleisö saa nähdä purjehtussääntöjen olevan kaupalle ja vapaudelle samanlaisia kalaverkkoja, jotka vain eri paikkoihin asetettuina ovat tuottaneet erilaiset saaliit.


  1. Cum duo faciunt idem, non est idem: lat. ”Kun kaksi tekee samoin, se ei ole samoin.” Lainaus Publius Terentius Aferin näytelmästä Adelphoi 5.3.
  2. että jos joku ... edellä mainituista merikaupungeista: lainaus vuoden 1617 kauppa-asetuksesta Ordinantie, huruledes kiöphandelen af riksens inbyggiare, så wäl som fremmande drifwas skal. Giordt i Upsala 12.10.1617

Alkuperäisdokumentit

Jaksot

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: