Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 25
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 27
§ 26
Mikä tulee muuten englantilaiseen purjehdussääntöön ja sen toteuttamiseen, johon vastapuoli niin kovaäänisesti vetoaa, niin Englannin historiasta on tuttua, että säännön alkuperä on ollut tuoteplakaattimme kanssa jokseenkin samanlainen. Englannin kansakunta oli jo edellisellä vuosisadalla jakautunut kahteen puolueeseen, joista yksi oli saanut nimen Whigs. Tätä puoluetta pidettiin patriootteina tai vapauden puolustajina, minkä maineen he myös vuoden 1673 pitkän parlamentin1 aikana ansaitsivat. Toinen puolue oli Tories, joka tuohon aikaan tukeutui kuninkaaseen, mutta siinä missä whigit suojautuivat vapauden nimen alle ja toisella kädellään taistelivat yksinvaltaa vastaan, he toisellaan kähmivät salaa44 haltuunsa muiden oikeuksia niin paljon kuin he pystyivät. He kaappasivat parhaat kauppapaikat, eivätkä halunneet ulkomaalaisten olevan heidän päämääriensä esteinä. He saivatkin aikaan purjehdussäännön, jonka kautta he menettivät suuren osan ulkomaisista kilpailijoistaan ja saivat edukseen suuremman vaikutusvallan tavaroiden hintoihin kansakunnassa.
He olivat erään ranskalaisen kirjoittajan2 sanojen mukaan jo vuonna 1700 niin mahtavia, että he saivat aikaan suuren sodan3 ja melkein kaikki myöhemmätkin, ja tämän kautta he olivat saaneet omistukseensa suurimman osan yleisön arvokkaammasta omaisuudesta4, minkä eräs englantilainen kirjoittaja vahvistaa sanoessaan: ”Nämä kaksi ryhmäkuntaa eivät koskaan olleet yhtä katkeria kuin vuonna 1706, ja vaikka whigit oli siihen aikaan ajettu pois hallitusvallasta , niin he silti olivat edelleen yhtä mahtavia kaupungissa, ja heillä oli suuri vaikutusvalta hallinnon suureen käyttövoimaan, nimittäin pääsy voimavaroihin, joilla voitiin jatkaa sotaa.”
Nämä whigien edut olivat yhä pahemmin ristriidassa valtion tai niin sanotun maapuolueen5, whigien emäpuolueen, etujen kanssa. Heidän nousunsa ja hyvinvointinsa perustui nyt kansakunnan riistämiseensotien, tukipalkkioiden, palkkojen ja eläkkeiden avulla, jolloin he saattoivat hyödyntää kruunulle lainoina antamaansa pääomaa ja imeä rahvaan kuiviin korkojen kautta.
Kun tämän kaiken täytyi piinata kansakunnan sorrettua osaa sydänjuuria myöten, niin yleinen tyytymättömyys sai whigit pelkäämään menettävänsä vallankumouksessa kaiken, minkä välttämiseksi heidän täytyi turvautua erityisesti kahteen keinoon, nimittäin lyöttäytymällä yhteen hovin kanssa, jonka leppymättömiä vihollisia he alunperin olivat, saadakseen siellä nauttia suojasta, ja harjoittamaan korruptiota tai värväämään kannattajia ei vain parlamentin sisältä, vaan myös parlamentin jäseniä maalaispaikkakunnilta nimittämistä silmälläpitäen.
”Tämä”, sanoo eräs kirjoittaja, ”jota syystä kutsutaan vekseli- tai rahapuolueeksi, katsoo olevansa yleisen uskottavuuden takaaja ja valtion tukipilari tulevissa onnettomuuksien myrskyissä. Se käyttää kaikki voimansa pitääkseen pankkisetelit ja muut ei-metalliset rahat arvossaan ja pröystäilee45 nopealla rahankierrolla, jonka näiden paperien hintaero aiheuttaa.6 Valtion velallisina maanomistajat katsovat tyytymättöminä, kun osa heidän tunnollisuudella ja ahkeruudella hankkimistaan tuloista menee vekselipuolueen käsiin, jonka jäsenet enimmäkseen ovat laiskoja kansalaisia ja saitoja prosentinhaalijoita, jotka näin, tuottamatta pienintäkään hyvää maalle, imevät itseensä sen ydinmehun.”7 Voinen siten arvostetun Ruotsin kansalaisen rinnalla sanoa, että ”englantilaiset ovat kaatuneet samoihin onnettomuuksiin tekemällä samat virheet ja synnit, joihin tuhannet ovat aikaisemmin kaatuneet, mutta ottamatta siitä mitään opikseen.”
Pidän siksi kaikkia niitä askelia, jotka millään tavoin ovat johtaneet tämän puolueen ylivoimaiseen vahvuuteen, kaikkein vaarallisimpina englantilaiselle kansakunnalle ja sen vapaudelle, ja sitäkin vaarallisempina, mitä enemmän nykyisin valtaa pitävä puolue niitä ylistää, sillä niillä on itse kansakunnan kanssa täysin vastakkainen etu, josta De l’esprit -teoksen kirjoittaja8 puhuu mitä harkituimmin.
Hän sanoo: ”Tehdäksemme käsitettäväksi, kuinka vaarallinen sellainen yksityisten intressien anarkia on yhteiskunnassa, tarkastelkaamme ainoastaan sitä pahaa, jota ruokkivat yksityisten tasavallan intressiä vastaan suuntautuvat pyrkimykset – – Tasavallassa jonkin joukkion tai ryhmäkunnan jäsenet, jotka ovat omaksuneet tasavallan yleiselle intressille vastakkaisen intressin, voivat jopa roomalaisten tapaan olla rehellistä kansaa keskenään, mutta maantierosvoja suhteessa tasavaltaan.”
§. 26.
Hwad i öfrigt Ängelska Navigations-Acten och dess utfärdande beträffar, som af wederparterne9 så högt åberopas, så är af Ängelska Historierne bekant, at den haft med wårt Product-Placat et någorlunda lika ursprung. Nation i Ängeland war redan i förra Seculo delt i twänne Partier, af hwilka det ena fått namn af Whighs, och ansågos för Patrioter eller frihetens förswarare, hwilket de ock under det långa Parlamentet år 167310 gjorde skäl före: det andra Torris,11 hwilka den tiden höllo sig til Konungen; men under det Whighs skylde sig under frihets-namnet, och med ena handen fäktade emot enwäldet, krafsade de i mjugg un44der sig med den andra, så mycket de kunde komma åt af sina Medborgares rättigheter, intogo de förnämsta Handels-platser, och wille icke af utlänningarna hindras uti sina afsigter, utan utwerkade sig Navigations-Acten, hwarigenom de förlorade en stor del af sina utländska Rivaler, och fingo et större Herrawälde öfwer Warornes pris i Nation til sin förmon.
De woro, efter en Fransysk Auctors utsago,12 redan år 1700, så mägtige, at de befordrade det stora Kriget,13 och nästan alla de senare, och därigenom blifwit ägare til större delen af Publiqvens redbaraste Effecter;14 och en Ängelsk Auctor bekräftar det samma då han säger: ”Desse 2:ne Factioner woro aldrig i sådan förbittring, som år 1706, och ehuru Whighs woro den tiden satte utur myndigheten i Ministeren, så woro de icke dess mindre mägtige i Staden, och hade stor influence öfwer den stora Regements drif-fjädren, nämligen, utwägar til medel, at fortsätta Kriget.”
Desse Whighs fingo et mer och mer stridande Interesse emot Staten, eller det så kallade Landt-partiet,15 det de sjelfwa i begynnelsen härstammade ifrån. Deras upkomst och wälmåga bestod nu i Nations utblottande, genom Krig, Præmier, Löner och Pensioner, hwarigenom deras Capitaler i lån til Kronan kunde göras fruktbare, och menigheten utmärglas genom Räntor.
Som alt detta icke annat kunde än af hjärtat gräma den tryckta delen af Nation, så har det allmänna missnöje satt Whighs i farhåga, at wid en Revolution förlora altsammans, til undwikande hwaraf de i synnerhet nödgats gripa til twänne medel, nämligen, at slå16 sig til Hofwet, hwars afsagde fiender de likwäl i början woro, at där njuta skygd, och at bruka Corruptioner, eller wärfwa anhang, ej allenast inom Parlamentet, utan äfwen til Parlaments Ledamöternes utnämnande i Lands-orterne.
”Detta, säger en Auctor, som med skäl kallas Wäxel- eller Penninge-partie, anser sig, som det där underhåller allmänna Crediten, och som en grund-pelare i Staten wid åkommande olycks stormar. Det anwänder alla krafter, at hålla Banco-Sedlar och annat repræsentativt Mynt i wärde, och skryter om45 den snabba Penninge-circulation, som Agio på dessa papper förorsakar.17 Jord-ägare, såsom skuldenärer i Staten, se med missnöje en del af sin med möda och flit förwärfwade inkomst gå i Wäxel-partiets hand, som merendels äro late Medborgare och snåla Procenten-Hjälmar,18 de där, utan at framskaffa det minsta goda i landet, draga must och märgen uti sig.”19 Jag må således med en wärdig Swensk Medborgare säga, at ”de Ängelska hafwa stupat i samma olyckor, igenom samma fel och laster, som tusende hafwa stupat förut; men tagit sig däraf ingen warning.”
Jag anser därföre alla de steg, som på något sätt bidragit til detta Partiets öfwerlägsna styrka för de aldrafarligaste för Ängelska Nation och dess frihet, och dem så mycket skadeligare, ju högre de af det nu rådande Partiet warda prisade; emedan de med sjelfwa Nation hafwa et helt stridigt Interesse, om hwilket Auctor De l’Esprit20 talar eftertänkeligen.
”At göra begripligt, säger han, huru en sådan enskildta Interessens Anarkie är farlig i et samhälle, så lät oss endast betrakta det onda, som födes af enskildtas opponerade Interessen emot Republikens - - Ledamöterne af en Corps eller Faction i en Republike, hwilken undfått et Interesse, som är opponerat emot Republikens allmänna Interesse, kunna äfwen som de Romare wara et honett21 folk imellan sig; men stråtröfware i anseende til Republiken.”22
§ 26
Mikä tulee muuten englantilaiseen purjehdussääntöön ja sen toteuttamiseen, johon vastapuoli niin kovaäänisesti vetoaa, niin Englannin historiasta on tuttua, että säännön alkuperä on ollut tuoteplakaattimme kanssa jokseenkin samanlainen. Englannin kansakunta oli jo edellisellä vuosisadalla jakautunut kahteen puolueeseen, joista yksi oli saanut nimen Whigs. Tätä puoluetta pidettiin patriootteina tai vapauden puolustajina, minkä maineen he myös vuoden 1673 pitkän parlamentin23 aikana ansaitsivat. Toinen puolue oli Tories, joka tuohon aikaan tukeutui kuninkaaseen, mutta siinä missä whigit suojautuivat vapauden nimen alle ja toisella kädellään taistelivat yksinvaltaa vastaan, he toisellaan kähmivät salaa44 haltuunsa muiden oikeuksia niin paljon kuin he pystyivät. He kaappasivat parhaat kauppapaikat, eivätkä halunneet ulkomaalaisten olevan heidän päämääriensä esteinä. He saivatkin aikaan purjehdussäännön, jonka kautta he menettivät suuren osan ulkomaisista kilpailijoistaan ja saivat edukseen suuremman vaikutusvallan tavaroiden hintoihin kansakunnassa.
He olivat erään ranskalaisen kirjoittajan24 sanojen mukaan jo vuonna 1700 niin mahtavia, että he saivat aikaan suuren sodan25 ja melkein kaikki myöhemmätkin, ja tämän kautta he olivat saaneet omistukseensa suurimman osan yleisön arvokkaammasta omaisuudesta26, minkä eräs englantilainen kirjoittaja vahvistaa sanoessaan: ”Nämä kaksi ryhmäkuntaa eivät koskaan olleet yhtä katkeria kuin vuonna 1706, ja vaikka whigit oli siihen aikaan ajettu pois hallitusvallasta , niin he silti olivat edelleen yhtä mahtavia kaupungissa, ja heillä oli suuri vaikutusvalta hallinnon suureen käyttövoimaan, nimittäin pääsy voimavaroihin, joilla voitiin jatkaa sotaa.”
Nämä whigien edut olivat yhä pahemmin ristriidassa valtion tai niin sanotun maapuolueen27, whigien emäpuolueen, etujen kanssa. Heidän nousunsa ja hyvinvointinsa perustui nyt kansakunnan riistämiseensotien, tukipalkkioiden, palkkojen ja eläkkeiden avulla, jolloin he saattoivat hyödyntää kruunulle lainoina antamaansa pääomaa ja imeä rahvaan kuiviin korkojen kautta.
Kun tämän kaiken täytyi piinata kansakunnan sorrettua osaa sydänjuuria myöten, niin yleinen tyytymättömyys sai whigit pelkäämään menettävänsä vallankumouksessa kaiken, minkä välttämiseksi heidän täytyi turvautua erityisesti kahteen keinoon, nimittäin lyöttäytymällä yhteen hovin kanssa, jonka leppymättömiä vihollisia he alunperin olivat, saadakseen siellä nauttia suojasta, ja harjoittamaan korruptiota tai värväämään kannattajia ei vain parlamentin sisältä, vaan myös parlamentin jäseniä maalaispaikkakunnilta nimittämistä silmälläpitäen.
”Tämä”, sanoo eräs kirjoittaja, ”jota syystä kutsutaan vekseli- tai rahapuolueeksi, katsoo olevansa yleisen uskottavuuden takaaja ja valtion tukipilari tulevissa onnettomuuksien myrskyissä. Se käyttää kaikki voimansa pitääkseen pankkisetelit ja muut ei-metalliset rahat arvossaan ja pröystäilee45 nopealla rahankierrolla, jonka näiden paperien hintaero aiheuttaa.28 Valtion velallisina maanomistajat katsovat tyytymättöminä, kun osa heidän tunnollisuudella ja ahkeruudella hankkimistaan tuloista menee vekselipuolueen käsiin, jonka jäsenet enimmäkseen ovat laiskoja kansalaisia ja saitoja prosentinhaalijoita, jotka näin, tuottamatta pienintäkään hyvää maalle, imevät itseensä sen ydinmehun.”29 Voinen siten arvostetun Ruotsin kansalaisen rinnalla sanoa, että ”englantilaiset ovat kaatuneet samoihin onnettomuuksiin tekemällä samat virheet ja synnit, joihin tuhannet ovat aikaisemmin kaatuneet, mutta ottamatta siitä mitään opikseen.”
Pidän siksi kaikkia niitä askelia, jotka millään tavoin ovat johtaneet tämän puolueen ylivoimaiseen vahvuuteen, kaikkein vaarallisimpina englantilaiselle kansakunnalle ja sen vapaudelle, ja sitäkin vaarallisempina, mitä enemmän nykyisin valtaa pitävä puolue niitä ylistää, sillä niillä on itse kansakunnan kanssa täysin vastakkainen etu, josta De l’esprit -teoksen kirjoittaja30 puhuu mitä harkituimmin.
Hän sanoo: ”Tehdäksemme käsitettäväksi, kuinka vaarallinen sellainen yksityisten intressien anarkia on yhteiskunnassa, tarkastelkaamme ainoastaan sitä pahaa, jota ruokkivat yksityisten tasavallan intressiä vastaan suuntautuvat pyrkimykset – – Tasavallassa jonkin joukkion tai ryhmäkunnan jäsenet, jotka ovat omaksuneet tasavallan yleiselle intressille vastakkaisen intressin, voivat jopa roomalaisten tapaan olla rehellistä kansaa keskenään, mutta maantierosvoja suhteessa tasavaltaan.”
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 25
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 27
Henkilöt: Helvétius, Claude Adrien Kaarle II Nordencrantz (vuoteen 1743 Bachmanson), Anders Tucker, Josiah Turgot, Anne Robert Jacques
Raamatunkohdat:
Aiheet: