Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 23
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 25
§ 24
Kriitikon kirjoituksessa on oletettu perustaviksi totuuksiksi joitakin sellaisia väitteitä, jotka minun vakuuttuneen näkemykseni mukaan ovat ainakin vielä todistamatta, elleivät täysin vääriä. Näin on esimerkiksi sivulla 13, kun hän aikoo osoittaa ne todelliset perusteet, joille kuninkaalliset kollegiot ovat rakentaneet valtakunnan korkea-arvoisille säädyille 10. huhtikuuta 1723 antamansa mietinnön1 valtakunnan kaupasta yleensä. Siinä sanotaan: ”Ulkomaalaiset ovat tarpeeksi pitkään ja aina muinaisista ajoista lähtien imeneet itselleen valtakunnan ydinmehua. Tätä he ovat tehneet hankkimalla kauppavoittoa sekä valtakunnan tuottein – joita he lähes kaikissa kotimaanliikenteen merisatamissa ostivat edullisesti ja josta saatu voitto olisi muuten voinut jäädä valtakunnan asukkaille, mikäli tuotteet olisi kuljetettu maasta omin laivoin – että myös ulkomailta tuoduin tarpeellisin tavaroin. Jälkimmäisessäkään tapauksessa voitto ei olisi poistunut valtakunnasta, jos omien alusten riittämättömyys ei olisi pakottanut hankkimaan tavaroita välikäsiltä eli luottamaan tässä asiassa englantilaisiin ja hollantilaisiin. Ei pidä myöskään vähätellä sitä, mitä ulkomaalaiset ansaitsivat ruotsalaisten kaupunkien välisillä rahdeilla, sillä samasta syystä kotimaiset laivanrakennus- ja varustamoyritykset eivät myöskään mitenkään voineet saavuttaa vaadittavaa taloudellista asemaa, ja siksi eivät myöskään valtakunnan merenkulku ja kauppa voineet laajentua ja kasvaa, kuten kokemus tarkasti osoitti. Siksi edellä mainitut kuninkaalliset kollegiot, tarkastellessaan tunnollisesti tästä johtuvaa jatkuvaa kansallista tappiota ja yhä suurempaa kaupan alijäämää, ottivat tarkimpaan harkintaansa, kuinka ja millä keinoin tätä tilannetta varmimmin voitaisiin parantaa ja ehkäistä.”2
Jo useiden vuosisatojen ajan on joissakin Euroopan valtioissa elätelty kansallisesta voitosta kummallista käsitystä, joka40 sovellettaessa on ristiriidassa kaikkien asiasta muuten esitettyjen järkevien käsitysten kanssa. Kansallisen voiton ensimmäisestä ja yksinkertaisimmasta kuvauksesta lähes kaikki ovat yksimielisiä, nimittäin että se koostuu erosta ulos- ja sisäänlaivattavien tavaroiden arvossa, mutta niin pian kun tätä ryhdytään soveltamaan, päädytään sellaisiin väitteisiin, jotka ovat tämän kuvauksen kanssa vaikeasti yhteensovitettavissa, ja hyväksytään ne täysin ilman todisteita päivänselviksi seurauksiksi tästä yleisestä käsityksestä. Esimerkiksi: mitä paremmin kyetään sulkemaan vieraat kauppiaat ulos valtakunnasta, sitä suuremmaksi sen kansallinen voitto kasvaa. Mitä useampia elinkeinoja voidaan keksiä ja käynnistää, sitä enemmän kansakunnan väki- ja tavaramäärä kasvaa ilman, että ennalta olisi ratkaistu, voiko uusista tulla kannattavampia kuin vanhoista. Jos työn teettäminen maksaisi tuhannen verran, mutta sen tulos ei olisi enemmän kuin sadan arvoinen, niin sanotaan silti, että liiketoimi on voitollinen kansakunnalle. Kyllä, tämä on mennyt niin pitkälle, että on melkein uskottu, että kruunun ja yksityisten kassoja voidaan verottaa ja tyhjentää ilman, että olisi juuri toiveita saada koskaan omiaan takaisin, ja että tämä kaikki koituu kansalliseksi voitoksi. Ja kun sellaiset väitteille on annettu kansakunnan keskuudessa tunnustettu asema ja kun ne luetaan perustotuuksiksi kuuluisissa kirjoituksissa, onko ihmeellistä, jos ihmiset taloudenpitoa koskevine ehdotuksineen säntäilevät ristiin toistensa kanssa ja säädökset tulee laadittua niiden mukaan?
Aihe on itsessään niin laaja ja totuus niin yleisen maun vastainen, että se ansaitsee perusteellisemman ja seikkaperäisemmän selvityksen kuin tähän vastaukseen on voitu mahduttaa.
Tämä asia on jopa niin merkittävä käsillä olevan kysymyksen kannalta, että siitä olennaisesti riippuu kirjoittajan ja kriitikon välille nousseen kiistan ratkaisu. Siksi on hiljattain julkaistu painosta kirjoitus nimeltä Kansallinen voitto3, jossa tätä aihetta on tarkastelu lähemmin ja johon siten katson tarpeelliseksi viitata, lukijani, koska se muodostaa perustan tälle vastaukselle.
§. 24.
I Critici Afhandling finnes någre sådane satser antagne för grund-sanningar, som efter all min öfwertygelse, åtminstone ännu äro obewiste, om icke aldeles oriktige, såsom då han pag. 13. är i begrep, at wisa de sanskylliga grunder, hwaruppå Kongl. Collegierne bygt sitt til Riksens Höglofl. Ständer under den 10 April 1723 afgifne betänkande,4 om Rikets Handel i gemen, då det heter: ”Sedan utlänningarne nog länge och alt ifrån urminnes tider dragit åt sig Rikets märg och must, dymedelst, at de icke allenast gjort sig den Handels-winst af Rikets Producter, (hwilka de i nästan alla inrikes Sjö-hamnar med fördel uphandlade), som eljest kunnat tilfalla inbyggarena, så framt Producterne hade med egne Fartyg blifwit utförde; utan ock den båtnad5 på de utrikes ifrån införde nödige Warorne, som äfwen icke hade gått utur Riket, om icke i brist af egne tilräckelige Fartyg, man warit nödtwungen, at taga Warorne utur andra handen, eller at därom tillita Ängelsmän och Holländare; Icke at förtiga, hwad utlänningarne förtjänte på Frakter Swenska Städer imellan: sedan äfwen för samma orsak skul, de inhemske Skeps- Bygg- och Rederierne, omöjeligen kunde komma i det stånd, som wederborde;6 och altså icke eller Rikets Sjö-fart och Handel utwidgas och tilwäxa, som erfarenheten nogsamt wiste; Så ock i öm betraktan af den härifrån flytande ständiga Nationelle förlusten, och den därutaf följande större och större underwigt i Handelen, togo Högbemälte Kongl. Collegier under nogaste öfwerwägande, huru och igenom hwad medel detta säkrast skulle kunna hjelpas, och förekommas.”7
Det är et underligt begrep om den Nationnale winsten, som man redan i flere Secler gjort sig hos några Stater i Europa, som40 i sin tillämpning stöter de förnuftiga begrep man annars wille göra sig om den samma. I dess första och enfaldigaste beskrifning äro nästan alla ense, nämligen, at den består i differencen af ut- och inskepnings Warornes wärde; men så snart man kommer, at göra tillämpning däraf, faller man in uti sådane satser, hwilka swårligen därmed kunna förenas, och antager dem aldeles utan bewis, såsom solklara fölgder af detta allmänna begrepet. Til exempel: Ju mera man är i stånd, at utestänga främmande Handlande utur et Rike, ju större skal dess Nationnale winst därigenom blifwa. Ju flere näringar man kan hitta uppå och få i gång, ju mera skal en Nations Folk- och Waru-mängd ökas, utan at det är förut afgjort, om de nya kunna blifwa mera lönande, än de förre, eller icke. Om et arbete kostade tusende, men tilwerkningen däraf ej wore wärd mer än 100:de, så säger man ändå, at den handteringen är winst för Nation. Ja! det har gått så långt, at man nästan trott Kronans- och Privatorum Cassor kunna beskattas och uttömas med föga apparance,8 at någonsin få sitt tilbaka, alt til en Nationnal winst: och när dylika satser wunnit burskap i en Nation och läsas i berömliga Skrifter, såsom grund-sanningar, hwad under, om man med sina hushålls Förslager löper kors om hwarannan, och författningarne blifwa tilskapade därefter?
Ämnet är så widsträckt i sig sjelf och sanningen så stridande emot den allmänna smaken, at den fordrar en mera utförlig och granlaga utredning, än i detta Swar kunnat få rum.
Den är äfwen så betydande i förewarande Frågomål, at däruppå wäsendteligen beror utgången af den imellan Auctor och Criticus upkomna twist. Därföre är nyligen utgifwen af Trycket en Skrift, under namn af den Nationnale Winsten,9 hwarest detta ämnet finnes närmare granskat; dit jag altså ser mig föranlåten, at hänwisa, min Läsare! såsom en grundläggning til detta Swar.
§ 24
Kriitikon kirjoituksessa on oletettu perustaviksi totuuksiksi joitakin sellaisia väitteitä, jotka minun vakuuttuneen näkemykseni mukaan ovat ainakin vielä todistamatta, elleivät täysin vääriä. Näin on esimerkiksi sivulla 13, kun hän aikoo osoittaa ne todelliset perusteet, joille kuninkaalliset kollegiot ovat rakentaneet valtakunnan korkea-arvoisille säädyille 10. huhtikuuta 1723 antamansa mietinnön10 valtakunnan kaupasta yleensä. Siinä sanotaan: ”Ulkomaalaiset ovat tarpeeksi pitkään ja aina muinaisista ajoista lähtien imeneet itselleen valtakunnan ydinmehua. Tätä he ovat tehneet hankkimalla kauppavoittoa sekä valtakunnan tuottein – joita he lähes kaikissa kotimaanliikenteen merisatamissa ostivat edullisesti ja josta saatu voitto olisi muuten voinut jäädä valtakunnan asukkaille, mikäli tuotteet olisi kuljetettu maasta omin laivoin – että myös ulkomailta tuoduin tarpeellisin tavaroin. Jälkimmäisessäkään tapauksessa voitto ei olisi poistunut valtakunnasta, jos omien alusten riittämättömyys ei olisi pakottanut hankkimaan tavaroita välikäsiltä eli luottamaan tässä asiassa englantilaisiin ja hollantilaisiin. Ei pidä myöskään vähätellä sitä, mitä ulkomaalaiset ansaitsivat ruotsalaisten kaupunkien välisillä rahdeilla, sillä samasta syystä kotimaiset laivanrakennus- ja varustamoyritykset eivät myöskään mitenkään voineet saavuttaa vaadittavaa taloudellista asemaa, ja siksi eivät myöskään valtakunnan merenkulku ja kauppa voineet laajentua ja kasvaa, kuten kokemus tarkasti osoitti. Siksi edellä mainitut kuninkaalliset kollegiot, tarkastellessaan tunnollisesti tästä johtuvaa jatkuvaa kansallista tappiota ja yhä suurempaa kaupan alijäämää, ottivat tarkimpaan harkintaansa, kuinka ja millä keinoin tätä tilannetta varmimmin voitaisiin parantaa ja ehkäistä.”11
Jo useiden vuosisatojen ajan on joissakin Euroopan valtioissa elätelty kansallisesta voitosta kummallista käsitystä, joka40 sovellettaessa on ristiriidassa kaikkien asiasta muuten esitettyjen järkevien käsitysten kanssa. Kansallisen voiton ensimmäisestä ja yksinkertaisimmasta kuvauksesta lähes kaikki ovat yksimielisiä, nimittäin että se koostuu erosta ulos- ja sisäänlaivattavien tavaroiden arvossa, mutta niin pian kun tätä ryhdytään soveltamaan, päädytään sellaisiin väitteisiin, jotka ovat tämän kuvauksen kanssa vaikeasti yhteensovitettavissa, ja hyväksytään ne täysin ilman todisteita päivänselviksi seurauksiksi tästä yleisestä käsityksestä. Esimerkiksi: mitä paremmin kyetään sulkemaan vieraat kauppiaat ulos valtakunnasta, sitä suuremmaksi sen kansallinen voitto kasvaa. Mitä useampia elinkeinoja voidaan keksiä ja käynnistää, sitä enemmän kansakunnan väki- ja tavaramäärä kasvaa ilman, että ennalta olisi ratkaistu, voiko uusista tulla kannattavampia kuin vanhoista. Jos työn teettäminen maksaisi tuhannen verran, mutta sen tulos ei olisi enemmän kuin sadan arvoinen, niin sanotaan silti, että liiketoimi on voitollinen kansakunnalle. Kyllä, tämä on mennyt niin pitkälle, että on melkein uskottu, että kruunun ja yksityisten kassoja voidaan verottaa ja tyhjentää ilman, että olisi juuri toiveita saada koskaan omiaan takaisin, ja että tämä kaikki koituu kansalliseksi voitoksi. Ja kun sellaiset väitteille on annettu kansakunnan keskuudessa tunnustettu asema ja kun ne luetaan perustotuuksiksi kuuluisissa kirjoituksissa, onko ihmeellistä, jos ihmiset taloudenpitoa koskevine ehdotuksineen säntäilevät ristiin toistensa kanssa ja säädökset tulee laadittua niiden mukaan?
Aihe on itsessään niin laaja ja totuus niin yleisen maun vastainen, että se ansaitsee perusteellisemman ja seikkaperäisemmän selvityksen kuin tähän vastaukseen on voitu mahduttaa.
Tämä asia on jopa niin merkittävä käsillä olevan kysymyksen kannalta, että siitä olennaisesti riippuu kirjoittajan ja kriitikon välille nousseen kiistan ratkaisu. Siksi on hiljattain julkaistu painosta kirjoitus nimeltä Kansallinen voitto12, jossa tätä aihetta on tarkastelu lähemmin ja johon siten katson tarpeelliseksi viitata, lukijani, koska se muodostaa perustan tälle vastaukselle.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 24.
I Critici Afhandling finnes någre sådane satser antagne för grund-sanningar, som efter all min öfwertygelse, åtminstone ännu äro obewiste, om icke aldeles oriktige, såsom då han pag. 13. är i begrep, at wisa de sanskylliga grunder, hwaruppå Kongl. Collegierne bygt sitt til Riksens Höglofl. Ständer under den 10 April 1723 afgifne betänkande,13 om Rikets Handel i gemen, då det heter: ”Sedan utlänningarne nog länge och alt ifrån urminnes tider dragit åt sig Rikets märg och must, dymedelst, at de icke allenast gjort sig den Handels-winst af Rikets Producter, (hwilka de i nästan alla inrikes Sjö-hamnar med fördel uphandlade), som eljest kunnat tilfalla inbyggarena, så framt Producterne hade med egne Fartyg blifwit utförde; utan ock den båtnad14 på de utrikes ifrån införde nödige Warorne, som äfwen icke hade gått utur Riket, om icke i brist af egne tilräckelige Fartyg, man warit nödtwungen, at taga Warorne utur andra handen, eller at därom tillita Ängelsmän och Holländare; Icke at förtiga, hwad utlänningarne förtjänte på Frakter Swenska Städer imellan: sedan äfwen för samma orsak skul, de inhemske Skeps- Bygg- och Rederierne, omöjeligen kunde komma i det stånd, som wederborde;15 och altså icke eller Rikets Sjö-fart och Handel utwidgas och tilwäxa, som erfarenheten nogsamt wiste; Så ock i öm betraktan af den härifrån flytande ständiga Nationelle förlusten, och den därutaf följande större och större underwigt i Handelen, togo Högbemälte Kongl. Collegier under nogaste öfwerwägande, huru och igenom hwad medel detta säkrast skulle kunna hjelpas, och förekommas.”16
Det är et underligt begrep om den Nationnale winsten, som man redan i flere Secler gjort sig hos några Stater i Europa, som40 i sin tillämpning stöter de förnuftiga begrep man annars wille göra sig om den samma. I dess första och enfaldigaste beskrifning äro nästan alla ense, nämligen, at den består i differencen af ut- och inskepnings Warornes wärde; men så snart man kommer, at göra tillämpning däraf, faller man in uti sådane satser, hwilka swårligen därmed kunna förenas, och antager dem aldeles utan bewis, såsom solklara fölgder af detta allmänna begrepet. Til exempel: Ju mera man är i stånd, at utestänga främmande Handlande utur et Rike, ju större skal dess Nationnale winst därigenom blifwa. Ju flere näringar man kan hitta uppå och få i gång, ju mera skal en Nations Folk- och Waru-mängd ökas, utan at det är förut afgjort, om de nya kunna blifwa mera lönande, än de förre, eller icke. Om et arbete kostade tusende, men tilwerkningen däraf ej wore wärd mer än 100:de, så säger man ändå, at den handteringen är winst för Nation. Ja! det har gått så långt, at man nästan trott Kronans- och Privatorum Cassor kunna beskattas och uttömas med föga apparance,17 at någonsin få sitt tilbaka, alt til en Nationnal winst: och när dylika satser wunnit burskap i en Nation och läsas i berömliga Skrifter, såsom grund-sanningar, hwad under, om man med sina hushålls Förslager löper kors om hwarannan, och författningarne blifwa tilskapade därefter?
Ämnet är så widsträckt i sig sjelf och sanningen så stridande emot den allmänna smaken, at den fordrar en mera utförlig och granlaga utredning, än i detta Swar kunnat få rum.
Den är äfwen så betydande i förewarande Frågomål, at däruppå wäsendteligen beror utgången af den imellan Auctor och Criticus upkomna twist. Därföre är nyligen utgifwen af Trycket en Skrift, under namn af den Nationnale Winsten,18 hwarest detta ämnet finnes närmare granskat; dit jag altså ser mig föranlåten, at hänwisa, min Läsare! såsom en grundläggning til detta Swar.
§ 24
Kriitikon kirjoituksessa on oletettu perustaviksi totuuksiksi joitakin sellaisia väitteitä, jotka minun vakuuttuneen näkemykseni mukaan ovat ainakin vielä todistamatta, elleivät täysin vääriä. Näin on esimerkiksi sivulla 13, kun hän aikoo osoittaa ne todelliset perusteet, joille kuninkaalliset kollegiot ovat rakentaneet valtakunnan korkea-arvoisille säädyille 10. huhtikuuta 1723 antamansa mietinnön19 valtakunnan kaupasta yleensä. Siinä sanotaan: ”Ulkomaalaiset ovat tarpeeksi pitkään ja aina muinaisista ajoista lähtien imeneet itselleen valtakunnan ydinmehua. Tätä he ovat tehneet hankkimalla kauppavoittoa sekä valtakunnan tuottein – joita he lähes kaikissa kotimaanliikenteen merisatamissa ostivat edullisesti ja josta saatu voitto olisi muuten voinut jäädä valtakunnan asukkaille, mikäli tuotteet olisi kuljetettu maasta omin laivoin – että myös ulkomailta tuoduin tarpeellisin tavaroin. Jälkimmäisessäkään tapauksessa voitto ei olisi poistunut valtakunnasta, jos omien alusten riittämättömyys ei olisi pakottanut hankkimaan tavaroita välikäsiltä eli luottamaan tässä asiassa englantilaisiin ja hollantilaisiin. Ei pidä myöskään vähätellä sitä, mitä ulkomaalaiset ansaitsivat ruotsalaisten kaupunkien välisillä rahdeilla, sillä samasta syystä kotimaiset laivanrakennus- ja varustamoyritykset eivät myöskään mitenkään voineet saavuttaa vaadittavaa taloudellista asemaa, ja siksi eivät myöskään valtakunnan merenkulku ja kauppa voineet laajentua ja kasvaa, kuten kokemus tarkasti osoitti. Siksi edellä mainitut kuninkaalliset kollegiot, tarkastellessaan tunnollisesti tästä johtuvaa jatkuvaa kansallista tappiota ja yhä suurempaa kaupan alijäämää, ottivat tarkimpaan harkintaansa, kuinka ja millä keinoin tätä tilannetta varmimmin voitaisiin parantaa ja ehkäistä.”20
Jo useiden vuosisatojen ajan on joissakin Euroopan valtioissa elätelty kansallisesta voitosta kummallista käsitystä, joka40 sovellettaessa on ristiriidassa kaikkien asiasta muuten esitettyjen järkevien käsitysten kanssa. Kansallisen voiton ensimmäisestä ja yksinkertaisimmasta kuvauksesta lähes kaikki ovat yksimielisiä, nimittäin että se koostuu erosta ulos- ja sisäänlaivattavien tavaroiden arvossa, mutta niin pian kun tätä ryhdytään soveltamaan, päädytään sellaisiin väitteisiin, jotka ovat tämän kuvauksen kanssa vaikeasti yhteensovitettavissa, ja hyväksytään ne täysin ilman todisteita päivänselviksi seurauksiksi tästä yleisestä käsityksestä. Esimerkiksi: mitä paremmin kyetään sulkemaan vieraat kauppiaat ulos valtakunnasta, sitä suuremmaksi sen kansallinen voitto kasvaa. Mitä useampia elinkeinoja voidaan keksiä ja käynnistää, sitä enemmän kansakunnan väki- ja tavaramäärä kasvaa ilman, että ennalta olisi ratkaistu, voiko uusista tulla kannattavampia kuin vanhoista. Jos työn teettäminen maksaisi tuhannen verran, mutta sen tulos ei olisi enemmän kuin sadan arvoinen, niin sanotaan silti, että liiketoimi on voitollinen kansakunnalle. Kyllä, tämä on mennyt niin pitkälle, että on melkein uskottu, että kruunun ja yksityisten kassoja voidaan verottaa ja tyhjentää ilman, että olisi juuri toiveita saada koskaan omiaan takaisin, ja että tämä kaikki koituu kansalliseksi voitoksi. Ja kun sellaiset väitteille on annettu kansakunnan keskuudessa tunnustettu asema ja kun ne luetaan perustotuuksiksi kuuluisissa kirjoituksissa, onko ihmeellistä, jos ihmiset taloudenpitoa koskevine ehdotuksineen säntäilevät ristiin toistensa kanssa ja säädökset tulee laadittua niiden mukaan?
Aihe on itsessään niin laaja ja totuus niin yleisen maun vastainen, että se ansaitsee perusteellisemman ja seikkaperäisemmän selvityksen kuin tähän vastaukseen on voitu mahduttaa.
Tämä asia on jopa niin merkittävä käsillä olevan kysymyksen kannalta, että siitä olennaisesti riippuu kirjoittajan ja kriitikon välille nousseen kiistan ratkaisu. Siksi on hiljattain julkaistu painosta kirjoitus nimeltä Kansallinen voitto21, jossa tätä aihetta on tarkastelu lähemmin ja johon siten katson tarpeelliseksi viitata, lukijani, koska se muodostaa perustan tälle vastaukselle.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 23
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 25
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: