Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Seikkaperäinen vastaus

Seikkaperäinen vastaus, § 19

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 19

Tuoteplakaatti ja kielto asiamieskauppaa vastaan oli juuri pantu toimeen, kun edellä mainitussa muistiossa esitetty enne alkoi silminnähden toteutua. Vuosi vuodelta pahentunut raudan alihinta sekä ruukinomistajien ja työntekijöiden vaikeudet ja hätä antoivat tästä kammottavan todistus­aineiston niin, että seuraavilla valtiopäivillä säädyillä näyttää olleen monia huolekkaita neuvotteluja tästä asiasta. Samaan suuntaan viittaavat salaisen valiokunnan ehdottamat ja kuninkaallisen majesteetin vuonna 1747 rautakonttorille antamat privilegiot1, joissa muun muassa sanotaan: jos rautaa viedään nykyiseen matalaan hintaan ja korkealla vaihtokurssilla, se johtaa väistämättä tuhoon ne, jotka saavat tästä elinkeinosta leipänsä ja toimeentulonsa.

Se, mistä tämä matala hinta johtui, ei myöskään ollut mikään arvoitus. Tämä tuli vuoden 1743 valtiopäivillä selvästi todistettua suuren liikemiehemme2 salaiselle kauppa- ja manufaktuurideputaatiolle antamassa muistiossa, ja sen arvoisa laatija selittää matalasta raudanhinnasta toisaalla, että sen takana olivat lainanantajien liittoutumat, kun (huom.!) mitään kontrollia ei asetettu ruukinomistajien puolelta heitä vastaan, jolloin koko valtakunta kärsi siinä missä ruukinomistajat.

Tästä seuraa mielestäni kolme täysin huomionarvoista kysymystä.

Miksi Bergslagen oli tänä aikana niin kiinnostunut lainanantajista, kun nähdään, että Värmlannin vuorikunta kolmen vuoden aikana, vuodesta 1719 vuoteen 1723, pelkästään Uddevallan tapulioikeuden ansiosta tuli kykeneväksi huolehtimaan suurimmasta osasta liiketoimintaansa omilla pääomillaan? Eiköhän syy ole sama, joka saattoi tämän vuorikunnan vuodesta 1681 vuoteen 1719 yhtä surkuteltavaan tilaan, nimittäin raudan matala hinta?

Mikä mahdollisti lainanantajien liittoutumisen näin matalan raudan hinnan saamiseksi? Eiköhän vain se, että ostajia oli vähän ja he olivat liittyneet yhteen, kuten Göteborgin kaupungin kauppiaat olivat vuodesta 1681 vuoteen 1719.

Miksi raudan ostajia oli vuodesta 1724 vuoteen 1747 vähemmän kuin aiemmin? Eiköhän tämä tapahtunut siksi, että ulkomaiset asiamiehet suljettiin ulos tekemästä tarjouksia raudastamme ja laivat eivät tuoteplakaatin takia voineet noutaa sitä samoissa määrin kuin aiemmin? Haastan kriitikon kaikkine kannattajineen lausumaan näistä kysymyksistä totuuden ja antamaan kaikkiin aikaisempiin profetioihin ja tapahtumiin paremmat selitykset.

Näet nyt, lukijani, kuinka kriitikon käy, ja kuinka valtakuntaa hyödyttäviä nämä taloussäädökset ovat olleet. Eikö hän ole joutunut harhaan, tai hänen ääneen päästämänsä vakava ja hyvää tarkoittava porvarismiehensä, kun tämä lähellä sivun yhdeksän loppua sanoo, että taloussäädöksiemme vaikutukset ja hedelmät3 eivät valtion olosuhteiden takia ole vielä voineet (40 vuoden aikana) tulla näkyville, kun ne kuitenkin viitenä ensimmäisenä voimassaolovuotenaan pudottivat raudan hintaa jopa 10–12 taaleria ja seuraavina kymmenenä vuonna jopa 18 taaleria jokaiselta kippunnalta.

Kun me samalla tavalla punnitsemme surkuteltavaa tilaa, johon ruotsalainen merenkulku tähän aikaan muutoin oli kauppasäädöstemme takia ajautunut, totuus saa yhä lisää voimaa.

Portugaliin matkaavat suolalaivat hukuttivat tuon maan uskomattomaan määrään tervaa, lautoja, rautaa ja muita vuorikuntiemme tuotteita, ja meidän oli pakko ostaa sieltä vuosittain jopa 80 000 tynnyrillistä suolaa.

Näin portugalilaisille annettiin mahdollisuus määrätä hinnat molemmissa tapauksissa. He laskivat niitä ostaessaan meidän tavaroitamme ja täysin vastoin puheitaan ja sopimuksia korottivat myydessään omiaan, sillä he tiesivät hyvin, että ruotsalaiset laivat, jotka kerran olivat purjehtineet sinne, eivät voineet jättää kuormaansa myymättä, eivätkä niin pitkän matkan jälkeen kääntyä takaisin ilman suolalastia, niin kauan kun Espanjan kauppa oli meille vielä täysin vierasta. Tämän kaiken johdosta ja kauppakollegion hänen kuninkaalliselle majesteetilleen 4. maaliskuuta 1732 tekemän nöyrimmän ehdotuksen4 mukaan ruotsalaista asiamiestä Bachmansonia5 (nyt herra kauppaneuvos Nordencrantz) pyydettiin tekemään salainen tiedustelumatka ja huomaamatta hankkimaan itselleen tietoja siitä, mitä hintoja ruotsalaisilla olisi tavaroilleen odotettavissa Espanjassa, ja mikäli ­sinne ei voitaisi avata mitään kaupankäyntiä, samaan aikaan kuninkaallinen majesteetti yrittäisi Portugalin kuninkaalle osoittamansa korkea-arvoisen kirjoituksen vakavahenkisin sanakääntein suostutella portugalilaiset kohtuullisuuteen.

Ruotsin kauppa oli näin sidottu joka puolelta mitä onnettomimmin kahlein ja tarvitsi nopeaa ja voimallista apua, ettei se pian kaatuisi halvaukseen tai kuolettavaan verensyöksyyn.

Omaksuttu kauppajärjestelmä oli voittanut kansakunnan viisaimpien yleisen hyväksynnän. Siksi ei etsitty syytä mistään aiemmin hyväksytystä säädöksestä, vaan syytettiin erilaisia muita yhteensattumia ja pieniä onnettomuuksia, jotka eivät onnettomimman sodankaan aikaan olleet koskaan kyenneet johtamaan kauppaa niin pahaan ahdinkoon kuin mihin se nyt keskellä parasta rauhanaikaa oli joutunut.

Yksi jos toinenkin napisi varmaankin salaa itse toimenpiteistä, mutta omaksutut periaatteet katsottiin niin pyhiksi, ettei kukaan uskaltanut näkyvästi puuttua niihin ilman, että häntä olisi pidetty petturina.

Vieraiden nimien suojassa ja kertomusten avulla yritettiin silti vaivihkaa tuoda esille totuus. Erään Mentorin esitettiinkin puhuneen näin vuonna 1738: ”Mutta”, hän sanoo valittaen, ”muutoksen saavuttamiseksi mikään ei olisi parempi keino kuin sallia vapaa ulkomaankauppa, jolloin ehkäistäisiin ja lakkauttettaisiin kaikki kaupankäynnin monopolistiset järjestelyt, jotka juuri nyt uhkaavat viedä maan ankaraan köyhyyteen.”6

Mutta näinä aikoina oli hyödytöntä puhua sellaiseen äänensävyyn. Meillä oli toki satoja muita keinoja vaivojemme parantamiseen. Luulimme että kalliiden tehtaiden perustaminen oli kaikki kaikessa. Näimme maanviljelyksemme parantuvan ja kaupan virkistyvän niiden avulla. Niiden avulla myös meidän turmioon kallistunut kauppataseemme kääntyisi toiseen suuntaan. Olimmehan aiemmin auttaneet varustamojamme tuoteplakaatilla ja siten sulkeneet ulkomaalaiset jakamasta voittojamme. Ajateltiin, että jos vientimme kasvaa vielä tehtaiden ansiosta ja tuontitavaroiden tarve pienenee, ei ole enää mitään epäilystä, etteikö Ruotsi pian voisi saavuttaa onnensa huipun.


  1. vuonna 1747 rautakonttorille antamat privilegiot: viitataan asiakirjaan Jernkontorets stiftelse­urkund 29.12.1747, Handlingar för jernkontorets stiftelse och organisation 1743–50, Jernkontorets arkiv, SRA
  2. suuren liikemiehemme: Anders Nordencrantz
  3. Tämä on osa samaa ”vakavan ja hyvää tarkoittavan porvarismiehen” puheenvuoroa kuin edellä s. 43 oleva lainaus. Kokonaisuudessaan virke Omständelig wederläggningin s. 9 kuuluu. ”Valtio, joka on niin järjetön, että antaa jonkun toisen valtion useiden vuosisatojen aikana kokoaman vallan ja rikkauden sokaista itsensä, niin että se kärsimättömänä oman varallisuutensa vähäisyydestä tai halusta tulla nopeasti rikkaaksi ja mahtavaksi purkaa taloutensa järkevät säädökset, ennen kuin ne ovat saavuttaneet sellaisen vakauden, että niiden valtakunnan oloista riippuvaiset vaikutukset ja hedelmät olisivat voineet tulla näkyville, tällainen valtio ajautuu väistämättä tuhoon, jonka se on itse pohjustanut, sillä tuhoaminen jättää jälkeensä autiomaan.”
  4. nöyrimmän ehdotuksen: Kommerskollegium till Kungl. Maj:t 4.3.1732, vol. 35, Kollegiers m.fl., landshövdingars, hovrätters och konsistoriers skrivelser till Kungl Maj:t, SRA.
  5. Anders Bachmanson, sittemmin aateloituna Nordencrantz, oli Ruotsin konsuli Lissabonissa 1727–1738 ja sai asiamiehen (agentin) arvon 1731.
  6. ”Mutta”, hän sanoo ... ankaraan köyhyyteen.”: lainaus Lars Salviuksen teoksesta Tanckar öfwer den swenska oeconomien igenom samtal yttrade. Det 26te emellan fru Swea. herr Mentor. och Frans (1738)

Alkuperäisdokumentit

Jaksot

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: