Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Seikkaperäinen vastaus

Seikkaperäinen vastaus, § 16

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 16

Ruotsi on ikimuistoisista ajoista lähtien rajoittanut kauppaansa. Jo vuonna 1303 asetettiin kielto viljan maastaviennille1, mikä toi välittömästi mukanaan puutteen. Kuningas Erik XIII:n2 aikaan toteutetiin ensimmäinen kaupan luokittelu. Vuonna 1420 kiellettiin kauppa laittomissa satamissa. Vuonna 1444 kuningas Kristoffer uudisti tämän kiellon ja edelleen vuonna 1461 Kristian3 erityisesti estääkseen tullien kavaltamisen, mutta vuonna 1491 valtaneuvokset päättivät kypsän harkinnan jälkeen, että Lyypekin kaupasta oli valtakunnalle paljon etuja4. Vuonna 1463 kauppaedustajia kiellettiin harjoittamasta maakauppaa5 eli toisin sanoen palvelemasta maata ja tulemasta samalla itse palvelluiksi.

Sten Sture nuorempi rajoitti vuonna 15026 muutamien pikkukaupunkien ulkomaankauppaa Tukholman eduksi vahvistaakseen valtakunnanhoitajuutensa ja tehdäkseen mieliksi Tukholman kaupungille, jonka myötämielisyydestä hänen hallintonsa suurelta osalta riippui. Ulkomaalaisten valtakunnassa harjoittaman kaupan mustamaalaamiseen saatiin syy ulkopoliittisten seikkojen sekä lyypekkiläisten kanssa vuonna 1522 solmitun, vuonna 1523 kruunulle 68 681 Lyypekin markan velat aiheuttaneen liiton7 takia. Tämän velan vuoksi Kustaa I:n oli pakko myydä pois alamaistensa kauppavapaus, eikä liitto voinutkaan olla kauaa voimassa. Rajoitukset seurasivat toisiaan seuraavina aikakausina, ja niistä erityisesti vuosien 1617 ja 1673 kauppa-asetukset8 sekä ulkomaisia kauppaedustajia koskeva päätös 28. huhtikuuta 16879, kuten myös toinen vuodelta 169910, olivat arveluttavimmat. Niillä oli tässä asiayhteydessä niin valitettava vaikutus, ettei niitä voitu panna toimeen aiheuttamatta maan ja Bergslagenin rappiota ja kaupan lamautumista.

Vaikkei niitä säädöksiä noudatettukaan, ne sulkivat tästäkin huolimatta ulos suuren osan tavaroidemme ulkomaisista ostajista. Harvojen jäljellejääneiden toimintaa rajoitettiin ja vaarannettiin, minkä takia kaupan suonet tukkeutuivat ja liiketoiminta ja sen mukana kaikki tuotantoalat saivat vaikean iskun.

Meidän kauppiaittemme täytyi silloin itse viedä tuotteemme maasta, aina­kin suurimman osan niistä. Aikaisemmin heillä oli ollut oikeus vapaasti valita, tekivätkö sen itse vai eivät. He saivat kyllä itse ansioikseen rahdit, mitä he niin kovin kaipasivat, mutta tämä osoittautui myös miltei ainoaksi maksuksi, jonka he saivat ulkomaalaisilta. Nämä näet tulivat silloin kykeneviksi määrittämään hinnan, osittain sen perusteella, miten tukalaan asemaan ulkomaalaiset näkivät kauppiaittemme tavaroineen joutuvan heidän näin saavuttuaan vieraaseen satamaan, ja osittain myös sen johdosta, että kauppiaidemme tuottajille maksamat hinnat olivat alentuneet, mitä ulkomaalaiset kaikkina aikoina ovat niin hyvin osanneet käyttää hyväkseen.

Tapulikauppiaittemme täytyi siksi kääntyä toisaalle ja hankkia voittonsa kansalaisilta matalan raudan ostohinnan ja kalliiden suolan ja viljan myynti­hintojen kautta. Näin ruukinomistajilla oli edessä köyhtyminen, eivätkä he voineet muuta kuin turvautua kauppiaisiin, joilla tuolloin oli paras kyky antaa luottoa, sekä asettaa tuotantonsa ja omistuksensa pantiksi. Ruukinomistajien velkojen kasvettua vuodesta toiseen he eivät voineet enää kuin huokaista ja jättää hyvästit esi-isiensä kiinteistöille.

Valtakunnan ja kansakunnan kannalta olisi vielä ollut jonkinlainen lohtu, jos kauppiaamme todellakin olisivat voittaneet sen, mitä toiset olivat menettäneet, koska silloin omaisuus olisi kuitenkin heidän ja samalla valtakunnan, mutta kuten äskettäin sanoin, myös heidän oman voittonsa täytyi jäädä vaatimattomaksi niin kauan kun he voivat saada sen kansalaisilta, mutta se kutistui vielä pienemmäksi, kun nämä sortuivat. Tämän takia kauppiaat joutuivat lopulta turvautumaan ulkomaalaisiin saadakseen ne pääomat, jotka he itse ennen olivat ennakkomaksuina antaneet ruukinomistajien käsiin, mistä ei voinut seurata muuta kuin että omaisuudet todellakin joutuivat muukalaisille, vaikkakin ruotsalaisen nimen alla.


  1. kielto viljan maastaviennille: Chydeniuksen tiedot ovat mahdollisesti peräisin Olof von Dalinin teoksesta Svea rikes historia ifrån dess begynnelse til wåra tider. Andre delen, som innehåller påfviska tiden (1750), jonka s. 338 Dalin kuvailee 1303 säädettyä elintarvikkeiden vientikieltoa.
  2. Kuningas Erik XIII:n: Erik Pommerilaisen
  3. Vuonna 1420 kiellettiin ... vuonna 1461 Kristian: Jo Magnus Erikssonin kaupunkilain mukaan kaupankäynnin piti tapahtua kaupungeissa. Kielto käydä kauppaa ”laittomissa” eli maaseudun satamissa uudistettiin 1400-luvulla useaan otteeseen. Chydeniuksen lähteenä on ilmeisesti Anders Botinin teos Utkast till svenska folkets historia. Sjätte tid-hvarfvet [del 4] (1764), s. 617. Vuosiluku 1461 viittaa luultavasti Kristian I:n tuona vuonna Tukholmalle osoittamaan privilegiokirjeeseen. Ks. Nils Herlitz (red.), Privilegier, resolutioner och förord­ningar för Sveriges städer. D. 1, (1251–1523) (1927), s. 151.
  4. 1491 valtaneuvokset ... valtakunnalle paljon etuja: Viittaa Täljen herrainpäivien päätökseen, jolla perustettiin vapaamarkkinoita useisiin kaupunkeihin.
  5. kiellettiin harjoittamasta maakauppaa: Viitataan Kristian I:n kirjeeseen 17.10.1463. Ks. Herlitz, Privilegier, resolutioner och förordningar för Sveriges städer. D. 1, s. 158.
  6. Sten Sture rajoitti vuonna 1502: Viitataan Sten Sturen kirjeeseen 10.8.1502. Alkutekstissä on virheellisesti vuosiluku 1520. .
  7. lyypekkiläisten kanssa vuonna 1522 solmitun ... liiton: Kustaa I (Vaasa) sai 1522 Lyypekin sitoutumaan taloudellisen tuen antamiseen johtamalleen kapinaliikkeelle. Vastikkeeksi lyypekkiläisille kauppiaille myönnettiin tullivapaus Ruotsissa, minkä lisäksi ruotsalaiset sitoutuivat käymään kauppaa pelkästään Itämeren alueella, jolloin Juutinrauman kautta kulkeva ulkomaankauppa jäi Lyypekin yksinoikeudeksi.
  8. 1617 ja 1673 kauppa-asetukset: Viitataan asetuksiin Ordinantie, huruledes kiöphandelen af rijksens inbyggiare så wäl som fremmande drifwas skal. Giordt i Upsala, then 12. Octobris, åhr 1617 ja Kongl may:tz handels-ordinantie, hwar effter alla the, som medh handel och wandel umgås, hafwe sigh at effterrätta 21.3.1673.
  9. päätös 28. huhtikuuta 1687: Kongl. maij:ts nådige resolution och förklaring öfwer dhe främmande handelsmäns och expediters inlagde supplication, sampt bärgmästare och rådhz där emoot underdånigst gifne förklaring, angående contributioners erläggiande, sampt dhe främmandes handels frijhet. Gifwen Stockholm 28.4.1687
  10. toinen vuodelta 1699: Kongl. Maj:ts plakat och påbud, angående bruks-förvaltare, att de skola försälja deras järn till stapel-stads borgare 25.11.1699

Alkuperäisdokumentit

Jaksot

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: