Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 85 [b]
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 87
§ 86
Sivulla 54 kriitikko riisuu tyystin naamionsa ja paljastaa, mikä hän on miehiään. Se ei liity niinkään paljon asiaan kuin pikemminkin henkilöön, mutta koska kirjoittajalle nauraminen ja tämän pilkkaaminen on kriitikon taidonnäyte, ja kriitikon siveltimenvedoista voidaan syystä sanoa sic linea prodit Apellem1, lukija vaivautunee malttamaan vilkaista lyhyesti asiaa, joka ansaitsee varmasti hieman huomiota.
Kun kriitikon tarkoituksena on osoittaa, kuinka kirjoittajan tapa ajatella on varsin erikoinen, kun parhaimmastakin asiasta tulee hänen käsissään epäpuhdas ja likainen, hän esittää tästä todisteeksi kirjoittajan kertomuksen skoonelaisesta härkäkaupasta ja pelaa sen avulla peliään. Lukijani, katso kirjoittajan tutkielmasta sivua 192, jossa tämä kertomus on.
Hän esittää tässä edellämainittuun asiaan viitaten väitteen, että kaupankäynti ei siedä vähäisintäkään pakkoa kärsimättä siitä. Koko tämän sivun hän käyttää tämän osoittamiseen historiallisten todisteiden ja tapahtumien avulla. Niiden joukossa on myös yksi, joka käsittelee skoonelaista härkäkauppaa. Kirjoittajan sanat ovat nämä: Niin kauan kuin ulkomaalaiset saivat itse tulla Skooneen ostamaan härkiä, maksu oli verrattoman hyvä ja tuli piinkovina riikintaalareina. Nyt me itse olemme ryhtyneet tähän uhkayritykseen, viemään karjaa meren yli ulkomaille, mutta joudumme tyytymään huomattavasti alempaan hintaan.
Tästä kertomuksestaan kirjoittajaa pilkataan kuin hän ei tutkielmassaan tuntisi pienintäkään laupeutta meriväkeämme kohtaan, kun skoonelaiset härät ovat kuitenkin herättäneet hänessä myötätuntoa. Näin kuuluvat kriitikon sanat: kirjoittaja on sitä mieltä, että näiden elikoiden henkeä ei pitäisi vaarantaa merellä, vaan mieluummin hylätä tuoteplakaatti, joka kaiken muun lisäksi on jopa syyllinen näiden viattomien eläinten vaarallisiin merimatkoihin ruotsalaisilla aluksilla. Mitä tulee kirjoittajan käsitykseen luonnon omien toimien täydellisyydestä, kun luonto jätetään itsekseen, hän lienee kyllä oikeassa, sillä luonto ei ole tarkoittanut härkiä merenkulkijoiksi, tai ainakaan niitä ei pitäisi viedä maasta ennen kuin niitä on niin paljon, että niiden itsensä havaitaan ahtautta välttääkseen haluavan lähteä merille ja ryhtyä maastamuuttajiksi. Silloin se näet olisi luonnon työtä. Mutta kuten olen kuullut kerrottavan, niin härkien merikuljetukset Skoonesta eivät ole tuoteplakaatin seuraus, vaan pelkkää toisten matkimista, kun nämä tapaavat tuoda härkiään meriteitse tänne vakuuttamattomina. Tämä on siis kriitikon taidonnäyte.
Aina kun kirjoittaja esittää jotain, kriitikko pitää itsestäänselvänä, että sen täytyy olla tuoteplakaattia vastaan. Hän unohtaa pian tai ei edes lue, mitä kirjoittaja on juuri edellä esittänyt yleisesti kauppaa koskien, mistä tämä yhtenä esimerkkinä on esitetty todisteeksi. Kriitikko väittää suoraan, että kirjoittajan tarkoitus on, ettei meidän pidä vaarantaa näiden elikoiden henkeä merellä, vaan mieluummin hylätä tuoteplakaatti, joka kaiken muun lisäksi on myös syyllinen näiden viattomien eläinten vaarallisiin merimatkoihin ruotsalaisilla aluksilla.
Tehdäkseen kirjoittajan näin useammalla kuin yhdellä tavalla naurettavaksi hän juottaa yhteen kirjoittajan puolesta kaksi ajatusta, joista kumpikaan väite ei silti ole kirjoittajan, puhumattakaan niiden välisestä järjettömästä yhdistelmästä, joka tässä pannaan hänen tiliinsä. Kriitikko ei kykene todistamaan kenellekään, joka osaa ajatella, että kirjoittaja olisi sanonut mitään härkien elämän vaarantamisesta merillä. Hän puhuu häristä kuten muusta kauppatavarasta, mitä ei mitenkään ilman riskiä voida kuljettaa. Siltä varalta, että se kirjoittajan väite pitäisi paikkansa, että niistä maksetaan nyt Saksassa vähemmän kuin mitä ne aiemmin ulkomaalaisten itse niitä noutaessa ovat maksaneet Skoonessa, niin en tiedä, mitä pahaa tällaisessa väitteessä on, tai miksi kriitikko näin omituisella tavalla on halunnut takertua näin vähämerkityksiseen lauseeseen ja tehdä kirjoittajan naurettavaksi.
Mitä tulee toiseen väitteeseen, niin se, mikä koskee tuoteplakaatin lakkauttamista, on hyvinkin kirjoittajan, mutta sitä lisäystä, että plakaatti olisi syyllinen näiden viattomien härkien vaarallisiin merimatkoihin ruotsalaisilla aluksilla, kirjoittaja ei tunnista lainkaan. Jos häntä syytetään, niin syytös täytyy todistaa. Rehellisenä miehenä kriitikon kuuluu se tehdä. Mutta jos hän ei ole kyennyt siihen, niin – – – niin – – – en tiedä, tohdinko sanoa.
Kriitikko liittää näiden kahden väitteen edellä esitetyt sanat kirjoittajan nimissä yhteen, vaikkei niillä ole toistensa kanssa mitään yhteistä, tuodakseen siten hänen argumentaatiotapansa järjettömyyden elävämmin esille. Mutta kun lukija saa nyt nähdä, että kirjoittaja ei koko tällä 19. sivulla, saati edeltävällä, eikä koko tutkielman loppuosassa, enää edes käsittele tuoteplakaattia vaan puhuu kauppajärjestelmästämme yleensä, ja hän kaikesta tästä huolimatta saa kantaa syyn siitä, mitä kriitikko itse on keittänyt kokoon, niin koko kunniallisen maailman täytyy todistaa, että kirjoittaja kärsii myös yhtä syyttömänä kuin se, jota rangaistaan siitä, mitä hänen syyttäjänsä on tehnyt.
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 85 [b]
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 87
Henkilöt: Apelles
Raamatunkohdat:
Aiheet: