Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 79
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 81
§ 80
4) Kirjoittajaa syytetään asioiden yksinkertaistamisesta ja siitä, ettei hän tunne muuta liiketoimintaa kuin pikkukaupunkien puoti- ja markkinakaupan, koska hän on esittänyt seuraavanlaisia kaupan perustotuuksia: mitä enemmän ostajia tulee markkinoille, sitä paremman hinnan myyjä saa tavarastaan, ja jos joudun tarjoamaan tavaraa ostajalle, hinta ei ole milloinkaan yhtä korkea kuin jos ostaja joutuu etsimään sitä1. Mutta tässä lukija nyt saa nähdä, miten hyväuskoisesti kriitikko on tässä asiassa antanut itseänsä johdatella niiden, joiden asiaa hän on puolustanut. Hän sanoo, etteivät ulkomaalaiset lähetä tänne ainoatakaan laivaa noutaakseen mitään tavaraa ennen kuin he saavat tietää hinnan. Minä voin kuitenkin kertoa hänelle, että tämä on puhdas epätotuus, vaikkakaan en usko, että juuri hän on siitä vastuussa. Eräs tukkukauppias kertoi minulle hiljattain täällä kaupungissa, että kun hollantilaiset ovat tilanneet useita kertoja tervaa häneltä, hän ei ole lainkaan päättänyt hintaa ennen kuin hänen aluksensa on saapunut Amsterdamiin. Tämän kaupungin vähittäiskauppiasseura2 tilasi useita vuosia sitten merkittävän erän voita Skotlannista sopimatta mitään hinnasta. Lastin saapuessa tänne 15 taaleria paunalta oli matalin hinta, johon omistaja saattoi tyytyä myydäkseen tavaransa, mutta seura ei tarjonnut hänelle enempää kuin 13 taaleria. Joitakin päiviä kului, ja tarjous pieneni 10–11 taaleriin paunalta ja mainittu ulkomaalainen olisi sillä kertaa joutunut todella vaikeuksiin, ellei seuran oltermanni lopulta olisi armahtanut häntä ja lunastanut omaan laskuunsa koko erää 13 taaleriin. Kysyn: oliko hinta silloin ennalta sovittu? Ja eikö tapahdu edelleen päivittäin, että voin, juuston, viljan ja muiden ulkomaalaisten tavaroiden hinnat nousevat ja laskevat niiden maatessa ulkomaalaisten omissa aluksissa? Eräs holsteinilainen saapui reilut kaksikymmentä vuotta sitten Tukholmaan mukanaan tuntuva erä juustoa ja sopi myyvänsä koko erän vähittäiskauppiasseuralle suunnilleen sadalla taalerilla kippunnalta, mutta kun tavara piti lunastaa, se hylättiin ilman mitään osoitettua virhettä siksi, että se oli saanut sivuihinsa hieman kolhuja, ja hänen täytyi sopia myyvänsä siitä suurin osa pois puoleen arvoon. Kun tavara saapui vaa’alle, se hylättiin uudestaan, niin että hänen täytyi kyynelet silmissä myydä siitä suurin osa reiluun kahteenkymmeneen taaleriin kippunnalta. Oliko tavarasta siis sovittu jotakin etukäteen?
Kuninkaallinen kauppakollegio valitti vuonna 1732 siitä, että portugalilaiset nostivat suolan hintaa vastoin antamaansa sanaa ja sopimusta ja että samassa valtiossa oli ylitarjontaa ruotsalaisista vientituotteista, minkä vuoksi niistä maksettiin tuskin mitään. Etsi kollegion asiakirjoista kirje hänen kuninkaalliselle majesteetilleen tästä aiheesta 4. maaliskuuta3, niin tulet vakuuttuneeksi asian todenperäisyydestä. Mitäköhän kriitikko pitää tämänlaisista sopimuksista? Kuinka kaikki tämä sopii nyt hänen taulukkoonsa? Eikö tämä todistakin kirjoittajan perusväitteiden paikkansapitävyyttä?
Näistä ja sadasta vastaavasta tapahtumasta voitaisiin asettaa päivänvaloon lukuisia tosiasioita, joita muuten tuskin tultaisiin ajatelleeksi, mutta aika ei salli sitä. Olen kuitenkin liian laveasanainen useimpien lukijoitteni mielestä, vaikkakin liian lyhytsanaisena minua pitää se joukko, joka löytää huvinsa asioiden yhteyksistä. Meidän täytyy sivuuttaa monia vähäarvoisempia asioita ja kiirehtiä eteenpäin, sillä edessämme on nyt
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 79
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 81
paikat: Amsterdam Hollanti Holstein Portugali Skotlanti Tukholma
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: