Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 56
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 58
§ 57
Vesinäytteiden ottaja jää kertomuksessaan lyypekkiläisten vahingollisesta kaupasta Ruotsissa jälleen kiinni tietoisesta virheestä, kun hän yrittää hämätä lukijaa. Hän kritisoi kirjoittajan antamia vuosilukuja ja myöntää kuitenkin, että asia oli samana vuonna esillä valtiopäivillä Västeråsissa1. Hän luettelee lyypekkiläisten Ruotsissa saamat suuret kauppavapaudet, mutta salaa niiden vuosiluvut, huutaa kauppavapauksien myötä nousseista suolan hinnoista, sekoittaa kaiken tämän kätevästi muinaisten tapahtumien kanssa ja sanoo: ilman kauppa-asetuksia, laivoja ja tuoteplakaattia eläneiden esi-isiemme täytyi ottaa vastaan näiden vendiläisten päättäväisten miesten kauppasaattueita2, ja lisää 33. pykälässä tähän, että valtakunta oli kyllin kauan istunut tässä vaikeassa ansassa. Tästä lukijalle ei voi tulla muuta mieleen kuin että lyypekkiläisten itselleen hankkimat kauppavapaudet olivat vanhoja ja seuraus siitä asetusten ja tuoteplakaatin puutteesta, joka tuohon aikaan vallitsi Ruotsissa, mikä tässä yhteydessä kuulostaa varsin hyvältä kriitikon kannalta. Minä pyydän kuitenkin saada valaista lukijaa oikeasta asiayhteydestä.
Tämä onneton kauppasopimus lyypekkiläisten kanssa solmittiin alunperin vuonna 15233 ja allekirjoitettiin toisena keskiviikkona Kristuksen ruumiin ja veren päivän jälkeen4, eikä sopimus kestänyt kauempaa kuin vuoteen 15295. Tämän sopimuksen taustalla ei suinkaan ollut asetusten ja tuoteplakaattien puute vaan ulkopoliittinen syy, nimittäin se kiusallinen tilanne, johon valtakunta oli joutunut, kun se ei ilman lyypekkiläisten apua kyennyt irtautumaan silloisesta tanskalaisesta ikeestä, ja lyypekkiläisten määräämät ankarat ehdot, joita kruunu ei kyennyt täyttämään, vaan joutui näiden 68 681 Lyypekin markkaan nousseiden saatavien takia myymään tai paremmin sanoen jättämään pantiksi alamaistensa kauppavapaudet. Tällaista hätätilanteessa luvattua sopimusta ei Ruotsi koskaan tulisi pitämään, eikä se olisi siihen pystynytkään.
Mikä on tämä varjo, jolla vesinäytteiden ottaja siis yrittää meitä pelotella? Kun hänen on määrä selvittää, mistä vesi saa vieraan värin, hän ottaa jotain omasta pussistaan, heittää sen lasiin ja asettaa ruskean lasin huomaamatta katsojan silmien eteen, jotta lähteen vesi näyttäisi tummemmalta.
Kirjoittaja ei ole koskaan halunnut puolustaa tällaista lyypekkiläisten tai kenenkään muun kauppapakkoa, mutta on myös nähnyt kovin varmoja todisteita siitä, etteivät pakkoa ja monopoleja ole harjoittaneet yksin muukalaiset, vaan omat kauppiaamme ovat itsekin kelpo lyypekkiläisiä, kun he säädösten kautta saavat siihen mahdollisuuden.
Ulkomaankauppa oli ennen aivan toisella tolalla kuin miten kriitikot sitä kuvaavat, sillä kun valtaneuvosto ja säädyt vuonna 1491 Täljen6 herrainpäivillä tarkastelivat sen ajan kauppa- ja finanssiasioita, ne vakuuttivat päätöksessään, että valtakunnan kaupungit ovat saaneet paljon etuja siitä, että saksalaiset kauppiaat ovat halunneet purjehtia Söderköpingiin, Kalmariin ja useisiin ruotsalaisiin satamiin. Jo tuohon aikaan tiedettiinkin pitkästä kokemuksesta, että Ruotsi hävisi aina kun se harjoitti vientikauppaansa itse.
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 56
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 58
paikat: Kalmar Lyypekki Ruotsi Söderköping Södertälje (Tälje) Västerås
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: