Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Yhdeksäs saarna Jumalan kymmenestä käskystä

Yhdeksäs saarna käskyistä, § 6

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 6

Ensimmäinen osa

Jotta voisin lupaukseni mukaisesti oikein selittää teille, hyvät kuulijani, mitä Jumala tässä kahdeksannessa käskyssä kieltää, on tarpeen ennakolta tuntea tarkoin se oleellinen ero, joka on epätotuuden ja valheen välillä. Epätotta on kaikki se mitä luulemme, sanomme tai kirjoitamme jostakin asiasta vastoin sen todellista ja totuudenmukaista tilaa, kun taas valheeksi on perusteltua kutsua vain sellaista epätotuutta, joka joko pilkkaa Jumalaa tai vahingoittaa lähimmäistämme ja itseämme. Edellinen voi olla luvallista, jopa toisinaan rakentavaa ja asiaankuuluvaa, jälkimmäinen ei koskaan. Sepite, joka ei ole lainkaan tosi, voi olla paitsi luvallinen, myös hyödyllinen ja kohottava, jos se johtaa ymmärryksen ja tahdon kohentumiseen. Jonatanin käyttämää epätotuutta, jolla hän pelasti Daavidin tämän verenhimoisen vihollisen, kuningas Saulin käsistä, ei lueta Raamatussa hänelle moitteeksi vaan pikemmin kiitokseksi 1. Sam. 20:29, ja meille salaisesti uskotun totuuden kätkeminen epätotuuden kaapuun on joskus meidän kallis velvollisuutemme, jos sen syynä on204 lähimmäisen luvallinen puolustaminen, mutta toisella kerralla, kun Jumalan ja lähimmäisen kunnia vaativat meiltä totuutta, se on erittäin tuomittava teko. Näemme siis, ettei Jumala suinkaan ole kieltänyt kaikkea epätotuutta, mutta kylläkin kaiken valheen, joka esitetään lähimmäisen vahingoittamiseksi jollakin tavalla. Ne epätotuudet, jotka varsinaisesti koskevat jumalallista olemusta ja tähtäävät hänen majesteettisuutensa, hänen armonsa ja hänen ilmoitetun sanansa totuuden vähättelyyn, kielletään Jumalan lain ensimmäisessä taulussa. Tässä sen sijaan sanotaan nimenomaan: Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan, tai jos haluamme sanoa sen sanatarkemmin pohjatekstin mukaan: Älä puhu lähimmäistäsi vastaan valheellisesti todistaen. Tästä nähdään selvästi, että suuri ja kaikkivaltias Lainsäätäjä tässä käskyssä yleisesti kieltää kaiken väärän todistuksen ja valheen lähimmäistä vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä itsellämme on tai me välitämme muille lähimmäisestä sellaisia käsityksiä, jotka vahingoittavat häntä tai muita ihmisiä eivätkä pidä yhtä totuuden ja sen sisällön kanssa, eli asetamme häneen virheellisen leiman. Tämän käsittämiseksi paremmin meidän tulee toisaalta muistaa, että kukaan muu kuin kaikkivaltias Jumala ja sydänten tarkastaja ei voi täysin tuntea meidän ja kaikkien muiden ihmisten todellista sisäistä ja ulkoista olemusta,205 ja siksi vain hän voi olla arvioissaan erehtymätön. Mutta toisaalta meidän tulee tietää, että meidän varmuutemme siitä, että arviomme lähimmäisestä on todenmukainen, ei millään muotoa vapauta meitä tuon käskyn rikkomisesta koituvasta vastuusta, vaan tämä riippuu ensinnäkin siitä, kuinka ahkerasti olemme tutkineet sitä asiaa, jota arvioimme. Jos nimittäin otamme asian sellaisena kuin se äkkikatsomalta meille näyttäytyy, käy monta kertaa niin, että erehdymme usein piilossa olevasta totuudesta, vaikka tarkemmin tutkimalla olisimme voineet saada sen selville. Toiseksi asia riippuu varsin paljon siitä, miten puolueettomia totuuden etsimisessä olemme. Millaisen vaikutelman voinkaan teille, hyvät kuulijani, antaa tällaisesta asiasta muutamalla sanalla, kun tuskin varmaankaan saisin teitä tarpeeksi vakuuttuneiksi edes kokonaisessa saarnassa? Tässä käy usein niin, että olemme osapuolia ja tuomareita samassa asiassa, ja useimmiten omassa asiassamme. Yleensä asetamme lähimmäisen ja oman kunniamme samaan vaakaan, ja kun synnynnäisen itserakkautemme ja ylpeytemme vuoksi haluamme kohottaa itseämme toisessa vaakakupissa, lähimmäistä täytyy toisessa vastaavasti alentaa. Sukua, omaisia ja ystäviä, jotka koettavat tukea meitä, uskotaan, ja heitä puolustetaan täydellä vakaumuksella, mutta ikävä kyllä ei aina totuudenmukaisesti ja puolueettomasti, ja206 se, joka on koettanut jollakin tavalla vahingoittaa meitä ja väheksyä meidän tavoittelemaamme arvostusta, tulee helposti mustamaalatuksi, vaikka hän muuten olisi aivan viaton. Kuka voisi sanoa, kuinka paljon valheellisia todistuksia on syntynyt lähimmäistä vastaan yksinomaan tästä syystä, ja jopa niin, että valehtelija itse ei juuri ole tietoinen siitä? Kolmanneksi ja viimeiseksi tähän kuuluu inhottavin kaikista valheista, nimittäin se joka tapahtuu vastoin omaa vakaumusta, siis kun tietää asian todellakin olevan toisin kuin miten sen muille esittää, joko viattoman loukkaamiseksi tai rikkomuksen tekijän puolustamiseksi.

Kaikki tällainen valheellinen todistaminen kielletään selkeästi tässä käskyssä. Valhe on niin vastenmielistä, ettei myöskään terve järki voi muuta kuin yleisesti inhota sellaista, koska se on koko ihmissuvulle erittäin vahingollista. Myös viisaat pakanat ovat sen tuominneet *), ja kuinka selkeästi se kielletäänkään monessa ilmoituksen kohdassa? Jumala määräsi Mooseksen sanomaan Israelin lapsille: Älkää varastako, älkää valehdelko älkääkä pettäkö toisianne 3. Moos. 19:11. Viisas kuningas207 Salomo luettelee sen niiden kuuden asian joukossa, joita Herra vihaa Sananl. 6:16–17, ja siksi sanoo: Oikeamielinen vihaa valheellisuutta, jumalaton on iljettävä ja häpeällinen1 Sananl. 13:5. Suuri pakanoiden opettaja2 kehottaa efesolaisiaan näin: Luopukaa siis valheesta ja puhukaa toinen toisillenne totta, ja kertoo syyn: sillä me olemme saman ruumiin jäseniä Ef. 4:25, ja kolossalaisille hän antaa lyhyen mutta painokkaan käskyn: Älkää valehdelko toisillenne Kol. 3:9. Hän lukee valheen vanhan minän tekojen joukkoon, eikä se lainkaan kuulu kristitylle eli uudestisyntyneelle ihmiselle Kol. 3:9. Ja olkoon se todella kauhistuttavaa kaikkien kristittyjen silmissä, kun he lisäksi muistavat, että se on peräisin itseltään pimeyden ruhtinaalta, hirveältä murhaajalta ja koko sukumme autuuden tuhoajalta, josta totuuden suulla sanotaan: Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras, sen sijaan hän on valehtelija ja itse valheen isä Joh. 8:44. Hänestä se siis on peräisin; tähän valheen paulaan hän vangitsi ensimmäiset vanhempamme ja heidän mukanaan koko sukumme, ja samalla kylvi valheen myrkyllisen siemenen sydämeemme. Yhä edelleen hän imartelee syntisiä valheellisilla autuuden toiveilla, samalla kun208 hän johtaa näitä turmioon. Paheen, joka niin pahoin alentaa ja turmelee meidät niin ajassa kuin ikuisuudessakin, tulee siten olla kaikkien meidän silmissämme erityisen vastenmielinen.

 

*) Aristoteles sanoo Etiikan 4. kirjassa: Omne mendacium pravum & fugiendum est.3 Themistokles teoksessaan Oratio 4: Mentiri turpissimun ac liberali homini indignum est.4

  1. 1933/1992
  2. Suuri pakanoiden opettaja: apostoli Paavali
  3. Aristoteles sanoo ... pravum & fugiendum est.: Lainaus Aristoteleen teoksesta Nikomakhoksen etiikka, kirja IV. Simo Knuuttilan suomennoksena: ”Valheellisuus on itsessään alhaista ja moitittavaa”. Aristoteles, Teokset VII, Nikomakhoksen etiikka, Helsinki: Gaudeamus 2008, s. 78.
  4. Themistokles teoksessaan ... indignum est.: Chydenius (tai latoja) on tässä erehtynyt. Lainaus ei ole peräisin Themistokleelta vaan Themistioksen teoksesta Oratio 22 (Themistii Orationes Quae Supersunt, H. Schenkl, G. Downey & A. F. Norman 1965–1974, 2.75–95), joka on aikaisemmin usein numeroitu Oratio 4. Lainaus on suomennettuna: ”Valehteleminen on häpeällistä eikä sovi kunniallisen ihmisen arvolle”.

Alkuperäisdokumentit

Jaksot

Alkukieli

§. 6.

Förra Delen.

At efter låfven kunna rätt förklara för Eder, mine Åhörare, hvad Gud i detta Åttonde Budet förbjuder, blifver nödigt at förut noga känna den väsenteliga åtskilnad, som är emellan osanning och lögn. Osanning är alt hvad vi tro, tale eller skrifve i någon sak, emot dess verkeliga och sanskyldiga beskaffenhet, hvaremot allenast den osanning med rätta får namn af lögn, hvilken antingen vanärar Gud, eller skadar nästan och oss sjelfva. Den förra kan ofta vara låflig, ja ock stundom upbyggelig och tilbörlig, men den sednare aldrig. En dickt, ehuru den ingen sanning äger, kan icke allenast vara låflig, utan ock om den leder til förståndets eller viljans förbättring, nyttig och upbyggelig. Jonathans osanning at förvara David ifrån sin blodtorstiga fiendes, Konung Sauls hand, står honom ingalunda til last i Bibelen, utan häldre til beröm, 1 Sam. 20:29, och at ibland dölja en hemligen förtrodd sanning under osanningens mantel, blifver en så öm skyldighet, då det länder til204 nästans låfliga försvar, som det en annan gång, då Guds och nästans ära fordra sanningen af oss, måste blifva i högsta måtto lastbart. Derföre finne vi ock at Gud här ingalunda förbudit all osanning, men väl all lögn, som på något sätt framföres at skada nästan; ty de osanningar som egenteligen röra det Gudomeliga väsendet och lända til förringande af hans Majestät, hans nåd och det uppenbarade ordets sanning, förbjudas i den Förra Taflan af Guds Lag; men här heter det uttryckeligen: Tu skalt icke bära falskt vitnesbörd emot tin nästa, eller om man ville taga orden närmare efter Grundtexten: Tala icke emot tin nästa, såsom et lögnvitne; hvaraf tydeligen ses, at den store och Alsmägtige Lagstiftaren i detta budet förbjuder alt falskt vitnesbörd och lögn emot nästan i gemen, som består deruti, när vi antingen sjelfve hyse eller gifva andra sådana begrep om nästan, til dess eller andra människors skada, som ej stämma öfverens med sanningen och dess inre halt, det är, sätta en oriktig stämpel på honom. At fatta detta närmare, böra vi ärhindra oss på ena sidan, at ingen annan än en allvetande Gud och hjertats ransakare kan fullkomligen känna vår och alla andra människors sanskylliga in- och utvärtes beskaf205fenhet, och derföre allena vara utan fel uti sitt omdöme; men vi böre ock på den andra veta, at vår egen öfvertygelse om sanningen af vårt omdömme om nästan ingalunda på långt när frikallar oss ifrån detta budets öfverträdelse, utan ankommer det först derpå, huru flitigt vi undersökt den sak vi döme om; ty tager man saken sådan, som den allenast i hastighet förekommer oss, måste det ofta hända, at vi tage miste, om den så ofta sig döljande sanningen, den vi dock genom en nogare granskning kunnat upfinna. För det andra beror saken ganska mycket uppå vår oväldughet vid sanningens sökande. Hvad intryck skal jag gifva Eder, mine Åhörare, härom, med några få ord, en sak, som jag knapt trodde mig hinna nog öfvertyga Eder om i en hel predikan? Här händer det oftast, at vi äre parter och domare i en och samma sak och oftast i vår egen. Nästans och vår egen ära ställe vi gemenligen på en våg; då vi genom den medfödda egenkärleken och högmodet vilja höja oss sjelfva i den ena skålen, måste nästan i den andra i samma mån förnedras: slägt, anhöriga och vänner, som söka at understödja oss, de tros och försvaras af full öfvertygelse, men beklageligen icke altid med sanning och oväldughet, och206 färgen på den, som i någor måtto skadat oss eller sökt at förringa det af oss eftersträfvade anseende, blifver gemenligen svart, ehuru oskyldig han äfven annars måtte vara. Hvem kan uttala mängden af de falska vitnesbörder emot nästan, som endast af denna orsak upkomma, så at lögnaren sjelf nästan icke vet derutaf? Änteligen hörer ock hit 3:o den styggaste af alla lögner, nemligen den som sker emot egen öfvertygelse, då man vet saken annorlunda värkeligen vara beskaffad, än man upgifver den för andra, at antingen såra oskulden, eller försvara öfverträdaren.

Alt sådant falskt vitnesbörd förbjudes tydeligen i detta budet; och är lögnen så vederstyggelig, at äfven et sundt förnuft ej annat kan än fatta en allmän afsky för den samma, såsom högst skadelig för hela människoslägten, så at ock visa hedningar hafva fördömt den *); och huru tydeligen förbjudes den icke på ganska många ställen uti Uppenbarelsen? Gud befalte Moses at säga til Israëls barn: I skolen icke stjäla eller ljuga, eller handla falskeliga then ena med then andra. 3 Mos. B. 19:11. Den vise Ko207nung Salomo räknar den ibland de sex stycken som Herren hatar, Ordspr. B. 6:16,17. och säger derföre; at then rättfärdige är lögnenes fiende, men then ogudaktige skämmer och försmäder. Cap. 13:5. Den stora Hedningarnas Lärare5 förmanar sina Epheser sålunda: Lägger bort lögnen, och taler sanningen, hvar och en med sin nästa, och upgifver orsaken, efter vi ärom inbördes lemmar, Ephes. 4:25. och til de Collosser skrifver han åter denna korta men märkeliga befallning: Ljuger icke för hvarannan, Coll. 3:206. och räknar lögnen ibland gamla människans gerningar,7 som ingalunda anstå en Christen eller på nytt född människa. Cap. 3:9. Och må den väl vara rätt faselig i alla Christnas ögon, när de tillika ärhindra sig, at den härstammar ifrån sjelfva mörksens förste den grufveliga mandråparen, och hela vårt slägtes sällhets förstörare, om hvilken sanningenes mun säger, at han icke blef ståndandes i sanningene; ty sanningen är icke i honom, utan at han är lögnaktig och sjelfva lögnenes fader. Joh. 8:44. Den härstammar således ifrån honom; i denna lögnenes snara fångade han våra första Föräldrar, och med dem hela vårt slägte, och sådde med det samma et förgiftigt lögnenes frö i vårt hjerta, och smickrar ännu syndare med et lögnaktigt hopp om lycksalighet, just under208 det han leder dem til förderfvet. En last, som så lågt förnedrar oss och förderfvar i tid och evighet, må då vara högst vederstyggelig i allas våra ögon.

*) Aristoteles säger Lib. 4. Etic. Omne mendacium pravum & fugiendum est.8 Themistocles Orat. 4. Mentiri turpissimum ac liberali homini indignum est.9

  1. Den stora Hedningarnas Lärare: aposteln Paulus
  2. bör vara Kol 3:9
  3. gamla människans gerningar: Gärningar som den icke-pånyttfödda människan gör sig skyldig till. Kol 3:8–10 lyder i Karl XII:s bibel (1703) ”Men lägger ock nu I bort altsammans; wrede / grymhet / ondsko / försmädelse / skämlig ord / af edar mun. Liuger icke för hwar annan: afkläder eder then gamla menniskian medh hans gierningar; Och ikläder eder then nya / then ther förnyas til hans kundskap och beläte / som honom skapat hafwer.”
  4. Aristoteles säger … fugiendum est: Hänvisar till den grekiske filosofen Aristoteles verk Den nikomachiska etiken, bok IV. Citatet lyder i Mårten Ringboms svenska översättning ”I och för sig är det falska ont och förkastligt, ...” (Aristoteles, Den nikomachiska etiken, andra upplagan, Göteborg: Daidalos 2004, s. 119).
  5. Themistocles … indignum est: Chydenius (eller sättaren) misstar sig här. Citatet är inte hämtat ur något verk av Themistokles utan ur Themistios verk Oratio 22 (Themistii Orationes Quae Supersunt, H. Schenkl, G. Downey & A. F. Norman 1965–1974, 2.75–95), tidigare ofta numrerad som Oratio 4. Citatet lyder i svensk översättning ”att ljuga är skamligt och ovärdigt en hedervärd människa”.

Suomi

§ 6

Ensimmäinen osa

Jotta voisin lupaukseni mukaisesti oikein selittää teille, hyvät kuulijani, mitä Jumala tässä kahdeksannessa käskyssä kieltää, on tarpeen ennakolta tuntea tarkoin se oleellinen ero, joka on epätotuuden ja valheen välillä. Epätotta on kaikki se mitä luulemme, sanomme tai kirjoitamme jostakin asiasta vastoin sen todellista ja totuudenmukaista tilaa, kun taas valheeksi on perusteltua kutsua vain sellaista epätotuutta, joka joko pilkkaa Jumalaa tai vahingoittaa lähimmäistämme ja itseämme. Edellinen voi olla luvallista, jopa toisinaan rakentavaa ja asiaankuuluvaa, jälkimmäinen ei koskaan. Sepite, joka ei ole lainkaan tosi, voi olla paitsi luvallinen, myös hyödyllinen ja kohottava, jos se johtaa ymmärryksen ja tahdon kohentumiseen. Jonatanin käyttämää epätotuutta, jolla hän pelasti Daavidin tämän verenhimoisen vihollisen, kuningas Saulin käsistä, ei lueta Raamatussa hänelle moitteeksi vaan pikemmin kiitokseksi 1. Sam. 20:29, ja meille salaisesti uskotun totuuden kätkeminen epätotuuden kaapuun on joskus meidän kallis velvollisuutemme, jos sen syynä on204 lähimmäisen luvallinen puolustaminen, mutta toisella kerralla, kun Jumalan ja lähimmäisen kunnia vaativat meiltä totuutta, se on erittäin tuomittava teko. Näemme siis, ettei Jumala suinkaan ole kieltänyt kaikkea epätotuutta, mutta kylläkin kaiken valheen, joka esitetään lähimmäisen vahingoittamiseksi jollakin tavalla. Ne epätotuudet, jotka varsinaisesti koskevat jumalallista olemusta ja tähtäävät hänen majesteettisuutensa, hänen armonsa ja hänen ilmoitetun sanansa totuuden vähättelyyn, kielletään Jumalan lain ensimmäisessä taulussa. Tässä sen sijaan sanotaan nimenomaan: Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan, tai jos haluamme sanoa sen sanatarkemmin pohjatekstin mukaan: Älä puhu lähimmäistäsi vastaan valheellisesti todistaen. Tästä nähdään selvästi, että suuri ja kaikkivaltias Lainsäätäjä tässä käskyssä yleisesti kieltää kaiken väärän todistuksen ja valheen lähimmäistä vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä itsellämme on tai me välitämme muille lähimmäisestä sellaisia käsityksiä, jotka vahingoittavat häntä tai muita ihmisiä eivätkä pidä yhtä totuuden ja sen sisällön kanssa, eli asetamme häneen virheellisen leiman. Tämän käsittämiseksi paremmin meidän tulee toisaalta muistaa, että kukaan muu kuin kaikkivaltias Jumala ja sydänten tarkastaja ei voi täysin tuntea meidän ja kaikkien muiden ihmisten todellista sisäistä ja ulkoista olemusta,205 ja siksi vain hän voi olla arvioissaan erehtymätön. Mutta toisaalta meidän tulee tietää, että meidän varmuutemme siitä, että arviomme lähimmäisestä on todenmukainen, ei millään muotoa vapauta meitä tuon käskyn rikkomisesta koituvasta vastuusta, vaan tämä riippuu ensinnäkin siitä, kuinka ahkerasti olemme tutkineet sitä asiaa, jota arvioimme. Jos nimittäin otamme asian sellaisena kuin se äkkikatsomalta meille näyttäytyy, käy monta kertaa niin, että erehdymme usein piilossa olevasta totuudesta, vaikka tarkemmin tutkimalla olisimme voineet saada sen selville. Toiseksi asia riippuu varsin paljon siitä, miten puolueettomia totuuden etsimisessä olemme. Millaisen vaikutelman voinkaan teille, hyvät kuulijani, antaa tällaisesta asiasta muutamalla sanalla, kun tuskin varmaankaan saisin teitä tarpeeksi vakuuttuneiksi edes kokonaisessa saarnassa? Tässä käy usein niin, että olemme osapuolia ja tuomareita samassa asiassa, ja useimmiten omassa asiassamme. Yleensä asetamme lähimmäisen ja oman kunniamme samaan vaakaan, ja kun synnynnäisen itserakkautemme ja ylpeytemme vuoksi haluamme kohottaa itseämme toisessa vaakakupissa, lähimmäistä täytyy toisessa vastaavasti alentaa. Sukua, omaisia ja ystäviä, jotka koettavat tukea meitä, uskotaan, ja heitä puolustetaan täydellä vakaumuksella, mutta ikävä kyllä ei aina totuudenmukaisesti ja puolueettomasti, ja206 se, joka on koettanut jollakin tavalla vahingoittaa meitä ja väheksyä meidän tavoittelemaamme arvostusta, tulee helposti mustamaalatuksi, vaikka hän muuten olisi aivan viaton. Kuka voisi sanoa, kuinka paljon valheellisia todistuksia on syntynyt lähimmäistä vastaan yksinomaan tästä syystä, ja jopa niin, että valehtelija itse ei juuri ole tietoinen siitä? Kolmanneksi ja viimeiseksi tähän kuuluu inhottavin kaikista valheista, nimittäin se joka tapahtuu vastoin omaa vakaumusta, siis kun tietää asian todellakin olevan toisin kuin miten sen muille esittää, joko viattoman loukkaamiseksi tai rikkomuksen tekijän puolustamiseksi.

Kaikki tällainen valheellinen todistaminen kielletään selkeästi tässä käskyssä. Valhe on niin vastenmielistä, ettei myöskään terve järki voi muuta kuin yleisesti inhota sellaista, koska se on koko ihmissuvulle erittäin vahingollista. Myös viisaat pakanat ovat sen tuominneet *), ja kuinka selkeästi se kielletäänkään monessa ilmoituksen kohdassa? Jumala määräsi Mooseksen sanomaan Israelin lapsille: Älkää varastako, älkää valehdelko älkääkä pettäkö toisianne 3. Moos. 19:11. Viisas kuningas207 Salomo luettelee sen niiden kuuden asian joukossa, joita Herra vihaa Sananl. 6:16–17, ja siksi sanoo: Oikeamielinen vihaa valheellisuutta, jumalaton on iljettävä ja häpeällinen10 Sananl. 13:5. Suuri pakanoiden opettaja11 kehottaa efesolaisiaan näin: Luopukaa siis valheesta ja puhukaa toinen toisillenne totta, ja kertoo syyn: sillä me olemme saman ruumiin jäseniä Ef. 4:25, ja kolossalaisille hän antaa lyhyen mutta painokkaan käskyn: Älkää valehdelko toisillenne Kol. 3:9. Hän lukee valheen vanhan minän tekojen joukkoon, eikä se lainkaan kuulu kristitylle eli uudestisyntyneelle ihmiselle Kol. 3:9. Ja olkoon se todella kauhistuttavaa kaikkien kristittyjen silmissä, kun he lisäksi muistavat, että se on peräisin itseltään pimeyden ruhtinaalta, hirveältä murhaajalta ja koko sukumme autuuden tuhoajalta, josta totuuden suulla sanotaan: Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras, sen sijaan hän on valehtelija ja itse valheen isä Joh. 8:44. Hänestä se siis on peräisin; tähän valheen paulaan hän vangitsi ensimmäiset vanhempamme ja heidän mukanaan koko sukumme, ja samalla kylvi valheen myrkyllisen siemenen sydämeemme. Yhä edelleen hän imartelee syntisiä valheellisilla autuuden toiveilla, samalla kun208 hän johtaa näitä turmioon. Paheen, joka niin pahoin alentaa ja turmelee meidät niin ajassa kuin ikuisuudessakin, tulee siten olla kaikkien meidän silmissämme erityisen vastenmielinen.

 

*) Aristoteles sanoo Etiikan 4. kirjassa: Omne mendacium pravum & fugiendum est.12 Themistokles teoksessaan Oratio 4: Mentiri turpissimun ac liberali homini indignum est.13

  1. 1933/1992
  2. Suuri pakanoiden opettaja: apostoli Paavali
  3. Aristoteles sanoo ... pravum & fugiendum est.: Lainaus Aristoteleen teoksesta Nikomakhoksen etiikka, kirja IV. Simo Knuuttilan suomennoksena: ”Valheellisuus on itsessään alhaista ja moitittavaa”. Aristoteles, Teokset VII, Nikomakhoksen etiikka, Helsinki: Gaudeamus 2008, s. 78.
  4. Themistokles teoksessaan ... indignum est.: Chydenius (tai latoja) on tässä erehtynyt. Lainaus ei ole peräisin Themistokleelta vaan Themistioksen teoksesta Oratio 22 (Themistii Orationes Quae Supersunt, H. Schenkl, G. Downey & A. F. Norman 1965–1974, 2.75–95), joka on aikaisemmin usein numeroitu Oratio 4. Lainaus on suomennettuna: ”Valehteleminen on häpeällistä eikä sovi kunniallisen ihmisen arvolle”.

Englanti

Unfortunately this content isn't available in English

Ruotsi

§. 6.

Förra Delen.

At efter låfven kunna rätt förklara för Eder, mine Åhörare, hvad Gud i detta Åttonde Budet förbjuder, blifver nödigt at förut noga känna den väsenteliga åtskilnad, som är emellan osanning och lögn. Osanning är alt hvad vi tro, tale eller skrifve i någon sak, emot dess verkeliga och sanskyldiga beskaffenhet, hvaremot allenast den osanning med rätta får namn af lögn, hvilken antingen vanärar Gud, eller skadar nästan och oss sjelfva. Den förra kan ofta vara låflig, ja ock stundom upbyggelig och tilbörlig, men den sednare aldrig. En dickt, ehuru den ingen sanning äger, kan icke allenast vara låflig, utan ock om den leder til förståndets eller viljans förbättring, nyttig och upbyggelig. Jonathans osanning at förvara David ifrån sin blodtorstiga fiendes, Konung Sauls hand, står honom ingalunda til last i Bibelen, utan häldre til beröm, 1 Sam. 20:29, och at ibland dölja en hemligen förtrodd sanning under osanningens mantel, blifver en så öm skyldighet, då det länder til204 nästans låfliga försvar, som det en annan gång, då Guds och nästans ära fordra sanningen af oss, måste blifva i högsta måtto lastbart. Derföre finne vi ock at Gud här ingalunda förbudit all osanning, men väl all lögn, som på något sätt framföres at skada nästan; ty de osanningar som egenteligen röra det Gudomeliga väsendet och lända til förringande af hans Majestät, hans nåd och det uppenbarade ordets sanning, förbjudas i den Förra Taflan af Guds Lag; men här heter det uttryckeligen: Tu skalt icke bära falskt vitnesbörd emot tin nästa, eller om man ville taga orden närmare efter Grundtexten: Tala icke emot tin nästa, såsom et lögnvitne; hvaraf tydeligen ses, at den store och Alsmägtige Lagstiftaren i detta budet förbjuder alt falskt vitnesbörd och lögn emot nästan i gemen, som består deruti, när vi antingen sjelfve hyse eller gifva andra sådana begrep om nästan, til dess eller andra människors skada, som ej stämma öfverens med sanningen och dess inre halt, det är, sätta en oriktig stämpel på honom. At fatta detta närmare, böra vi ärhindra oss på ena sidan, at ingen annan än en allvetande Gud och hjertats ransakare kan fullkomligen känna vår och alla andra människors sanskylliga in- och utvärtes beskaf205fenhet, och derföre allena vara utan fel uti sitt omdöme; men vi böre ock på den andra veta, at vår egen öfvertygelse om sanningen af vårt omdömme om nästan ingalunda på långt när frikallar oss ifrån detta budets öfverträdelse, utan ankommer det först derpå, huru flitigt vi undersökt den sak vi döme om; ty tager man saken sådan, som den allenast i hastighet förekommer oss, måste det ofta hända, at vi tage miste, om den så ofta sig döljande sanningen, den vi dock genom en nogare granskning kunnat upfinna. För det andra beror saken ganska mycket uppå vår oväldughet vid sanningens sökande. Hvad intryck skal jag gifva Eder, mine Åhörare, härom, med några få ord, en sak, som jag knapt trodde mig hinna nog öfvertyga Eder om i en hel predikan? Här händer det oftast, at vi äre parter och domare i en och samma sak och oftast i vår egen. Nästans och vår egen ära ställe vi gemenligen på en våg; då vi genom den medfödda egenkärleken och högmodet vilja höja oss sjelfva i den ena skålen, måste nästan i den andra i samma mån förnedras: slägt, anhöriga och vänner, som söka at understödja oss, de tros och försvaras af full öfvertygelse, men beklageligen icke altid med sanning och oväldughet, och206 färgen på den, som i någor måtto skadat oss eller sökt at förringa det af oss eftersträfvade anseende, blifver gemenligen svart, ehuru oskyldig han äfven annars måtte vara. Hvem kan uttala mängden af de falska vitnesbörder emot nästan, som endast af denna orsak upkomma, så at lögnaren sjelf nästan icke vet derutaf? Änteligen hörer ock hit 3:o den styggaste af alla lögner, nemligen den som sker emot egen öfvertygelse, då man vet saken annorlunda värkeligen vara beskaffad, än man upgifver den för andra, at antingen såra oskulden, eller försvara öfverträdaren.

Alt sådant falskt vitnesbörd förbjudes tydeligen i detta budet; och är lögnen så vederstyggelig, at äfven et sundt förnuft ej annat kan än fatta en allmän afsky för den samma, såsom högst skadelig för hela människoslägten, så at ock visa hedningar hafva fördömt den *); och huru tydeligen förbjudes den icke på ganska många ställen uti Uppenbarelsen? Gud befalte Moses at säga til Israëls barn: I skolen icke stjäla eller ljuga, eller handla falskeliga then ena med then andra. 3 Mos. B. 19:11. Den vise Ko207nung Salomo räknar den ibland de sex stycken som Herren hatar, Ordspr. B. 6:16,17. och säger derföre; at then rättfärdige är lögnenes fiende, men then ogudaktige skämmer och försmäder. Cap. 13:5. Den stora Hedningarnas Lärare14 förmanar sina Epheser sålunda: Lägger bort lögnen, och taler sanningen, hvar och en med sin nästa, och upgifver orsaken, efter vi ärom inbördes lemmar, Ephes. 4:25. och til de Collosser skrifver han åter denna korta men märkeliga befallning: Ljuger icke för hvarannan, Coll. 3:2015. och räknar lögnen ibland gamla människans gerningar,16 som ingalunda anstå en Christen eller på nytt född människa. Cap. 3:9. Och må den väl vara rätt faselig i alla Christnas ögon, när de tillika ärhindra sig, at den härstammar ifrån sjelfva mörksens förste den grufveliga mandråparen, och hela vårt slägtes sällhets förstörare, om hvilken sanningenes mun säger, at han icke blef ståndandes i sanningene; ty sanningen är icke i honom, utan at han är lögnaktig och sjelfva lögnenes fader. Joh. 8:44. Den härstammar således ifrån honom; i denna lögnenes snara fångade han våra första Föräldrar, och med dem hela vårt slägte, och sådde med det samma et förgiftigt lögnenes frö i vårt hjerta, och smickrar ännu syndare med et lögnaktigt hopp om lycksalighet, just under208 det han leder dem til förderfvet. En last, som så lågt förnedrar oss och förderfvar i tid och evighet, må då vara högst vederstyggelig i allas våra ögon.

*) Aristoteles säger Lib. 4. Etic. Omne mendacium pravum & fugiendum est.17 Themistocles Orat. 4. Mentiri turpissimum ac liberali homini indignum est.18

  1. Den stora Hedningarnas Lärare: aposteln Paulus
  2. bör vara Kol 3:9
  3. gamla människans gerningar: Gärningar som den icke-pånyttfödda människan gör sig skyldig till. Kol 3:8–10 lyder i Karl XII:s bibel (1703) ”Men lägger ock nu I bort altsammans; wrede / grymhet / ondsko / försmädelse / skämlig ord / af edar mun. Liuger icke för hwar annan: afkläder eder then gamla menniskian medh hans gierningar; Och ikläder eder then nya / then ther förnyas til hans kundskap och beläte / som honom skapat hafwer.”
  4. Aristoteles säger … fugiendum est: Hänvisar till den grekiske filosofen Aristoteles verk Den nikomachiska etiken, bok IV. Citatet lyder i Mårten Ringboms svenska översättning ”I och för sig är det falska ont och förkastligt, ...” (Aristoteles, Den nikomachiska etiken, andra upplagan, Göteborg: Daidalos 2004, s. 119).
  5. Themistocles … indignum est: Chydenius (eller sättaren) misstar sig här. Citatet är inte hämtat ur något verk av Themistokles utan ur Themistios verk Oratio 22 (Themistii Orationes Quae Supersunt, H. Schenkl, G. Downey & A. F. Norman 1965–1974, 2.75–95), tidigare ofta numrerad som Oratio 4. Citatet lyder i svensk översättning ”att ljuga är skamligt och ovärdigt en hedervärd människa”.

Suomi

§ 6

Ensimmäinen osa

Jotta voisin lupaukseni mukaisesti oikein selittää teille, hyvät kuulijani, mitä Jumala tässä kahdeksannessa käskyssä kieltää, on tarpeen ennakolta tuntea tarkoin se oleellinen ero, joka on epätotuuden ja valheen välillä. Epätotta on kaikki se mitä luulemme, sanomme tai kirjoitamme jostakin asiasta vastoin sen todellista ja totuudenmukaista tilaa, kun taas valheeksi on perusteltua kutsua vain sellaista epätotuutta, joka joko pilkkaa Jumalaa tai vahingoittaa lähimmäistämme ja itseämme. Edellinen voi olla luvallista, jopa toisinaan rakentavaa ja asiaankuuluvaa, jälkimmäinen ei koskaan. Sepite, joka ei ole lainkaan tosi, voi olla paitsi luvallinen, myös hyödyllinen ja kohottava, jos se johtaa ymmärryksen ja tahdon kohentumiseen. Jonatanin käyttämää epätotuutta, jolla hän pelasti Daavidin tämän verenhimoisen vihollisen, kuningas Saulin käsistä, ei lueta Raamatussa hänelle moitteeksi vaan pikemmin kiitokseksi 1. Sam. 20:29, ja meille salaisesti uskotun totuuden kätkeminen epätotuuden kaapuun on joskus meidän kallis velvollisuutemme, jos sen syynä on204 lähimmäisen luvallinen puolustaminen, mutta toisella kerralla, kun Jumalan ja lähimmäisen kunnia vaativat meiltä totuutta, se on erittäin tuomittava teko. Näemme siis, ettei Jumala suinkaan ole kieltänyt kaikkea epätotuutta, mutta kylläkin kaiken valheen, joka esitetään lähimmäisen vahingoittamiseksi jollakin tavalla. Ne epätotuudet, jotka varsinaisesti koskevat jumalallista olemusta ja tähtäävät hänen majesteettisuutensa, hänen armonsa ja hänen ilmoitetun sanansa totuuden vähättelyyn, kielletään Jumalan lain ensimmäisessä taulussa. Tässä sen sijaan sanotaan nimenomaan: Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan, tai jos haluamme sanoa sen sanatarkemmin pohjatekstin mukaan: Älä puhu lähimmäistäsi vastaan valheellisesti todistaen. Tästä nähdään selvästi, että suuri ja kaikkivaltias Lainsäätäjä tässä käskyssä yleisesti kieltää kaiken väärän todistuksen ja valheen lähimmäistä vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä itsellämme on tai me välitämme muille lähimmäisestä sellaisia käsityksiä, jotka vahingoittavat häntä tai muita ihmisiä eivätkä pidä yhtä totuuden ja sen sisällön kanssa, eli asetamme häneen virheellisen leiman. Tämän käsittämiseksi paremmin meidän tulee toisaalta muistaa, että kukaan muu kuin kaikkivaltias Jumala ja sydänten tarkastaja ei voi täysin tuntea meidän ja kaikkien muiden ihmisten todellista sisäistä ja ulkoista olemusta,205 ja siksi vain hän voi olla arvioissaan erehtymätön. Mutta toisaalta meidän tulee tietää, että meidän varmuutemme siitä, että arviomme lähimmäisestä on todenmukainen, ei millään muotoa vapauta meitä tuon käskyn rikkomisesta koituvasta vastuusta, vaan tämä riippuu ensinnäkin siitä, kuinka ahkerasti olemme tutkineet sitä asiaa, jota arvioimme. Jos nimittäin otamme asian sellaisena kuin se äkkikatsomalta meille näyttäytyy, käy monta kertaa niin, että erehdymme usein piilossa olevasta totuudesta, vaikka tarkemmin tutkimalla olisimme voineet saada sen selville. Toiseksi asia riippuu varsin paljon siitä, miten puolueettomia totuuden etsimisessä olemme. Millaisen vaikutelman voinkaan teille, hyvät kuulijani, antaa tällaisesta asiasta muutamalla sanalla, kun tuskin varmaankaan saisin teitä tarpeeksi vakuuttuneiksi edes kokonaisessa saarnassa? Tässä käy usein niin, että olemme osapuolia ja tuomareita samassa asiassa, ja useimmiten omassa asiassamme. Yleensä asetamme lähimmäisen ja oman kunniamme samaan vaakaan, ja kun synnynnäisen itserakkautemme ja ylpeytemme vuoksi haluamme kohottaa itseämme toisessa vaakakupissa, lähimmäistä täytyy toisessa vastaavasti alentaa. Sukua, omaisia ja ystäviä, jotka koettavat tukea meitä, uskotaan, ja heitä puolustetaan täydellä vakaumuksella, mutta ikävä kyllä ei aina totuudenmukaisesti ja puolueettomasti, ja206 se, joka on koettanut jollakin tavalla vahingoittaa meitä ja väheksyä meidän tavoittelemaamme arvostusta, tulee helposti mustamaalatuksi, vaikka hän muuten olisi aivan viaton. Kuka voisi sanoa, kuinka paljon valheellisia todistuksia on syntynyt lähimmäistä vastaan yksinomaan tästä syystä, ja jopa niin, että valehtelija itse ei juuri ole tietoinen siitä? Kolmanneksi ja viimeiseksi tähän kuuluu inhottavin kaikista valheista, nimittäin se joka tapahtuu vastoin omaa vakaumusta, siis kun tietää asian todellakin olevan toisin kuin miten sen muille esittää, joko viattoman loukkaamiseksi tai rikkomuksen tekijän puolustamiseksi.

Kaikki tällainen valheellinen todistaminen kielletään selkeästi tässä käskyssä. Valhe on niin vastenmielistä, ettei myöskään terve järki voi muuta kuin yleisesti inhota sellaista, koska se on koko ihmissuvulle erittäin vahingollista. Myös viisaat pakanat ovat sen tuominneet *), ja kuinka selkeästi se kielletäänkään monessa ilmoituksen kohdassa? Jumala määräsi Mooseksen sanomaan Israelin lapsille: Älkää varastako, älkää valehdelko älkääkä pettäkö toisianne 3. Moos. 19:11. Viisas kuningas207 Salomo luettelee sen niiden kuuden asian joukossa, joita Herra vihaa Sananl. 6:16–17, ja siksi sanoo: Oikeamielinen vihaa valheellisuutta, jumalaton on iljettävä ja häpeällinen19 Sananl. 13:5. Suuri pakanoiden opettaja20 kehottaa efesolaisiaan näin: Luopukaa siis valheesta ja puhukaa toinen toisillenne totta, ja kertoo syyn: sillä me olemme saman ruumiin jäseniä Ef. 4:25, ja kolossalaisille hän antaa lyhyen mutta painokkaan käskyn: Älkää valehdelko toisillenne Kol. 3:9. Hän lukee valheen vanhan minän tekojen joukkoon, eikä se lainkaan kuulu kristitylle eli uudestisyntyneelle ihmiselle Kol. 3:9. Ja olkoon se todella kauhistuttavaa kaikkien kristittyjen silmissä, kun he lisäksi muistavat, että se on peräisin itseltään pimeyden ruhtinaalta, hirveältä murhaajalta ja koko sukumme autuuden tuhoajalta, josta totuuden suulla sanotaan: Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras, sen sijaan hän on valehtelija ja itse valheen isä Joh. 8:44. Hänestä se siis on peräisin; tähän valheen paulaan hän vangitsi ensimmäiset vanhempamme ja heidän mukanaan koko sukumme, ja samalla kylvi valheen myrkyllisen siemenen sydämeemme. Yhä edelleen hän imartelee syntisiä valheellisilla autuuden toiveilla, samalla kun208 hän johtaa näitä turmioon. Paheen, joka niin pahoin alentaa ja turmelee meidät niin ajassa kuin ikuisuudessakin, tulee siten olla kaikkien meidän silmissämme erityisen vastenmielinen.

 

*) Aristoteles sanoo Etiikan 4. kirjassa: Omne mendacium pravum & fugiendum est.21 Themistokles teoksessaan Oratio 4: Mentiri turpissimun ac liberali homini indignum est.22

  1. 1933/1992
  2. Suuri pakanoiden opettaja: apostoli Paavali
  3. Aristoteles sanoo ... pravum & fugiendum est.: Lainaus Aristoteleen teoksesta Nikomakhoksen etiikka, kirja IV. Simo Knuuttilan suomennoksena: ”Valheellisuus on itsessään alhaista ja moitittavaa”. Aristoteles, Teokset VII, Nikomakhoksen etiikka, Helsinki: Gaudeamus 2008, s. 78.
  4. Themistokles teoksessaan ... indignum est.: Chydenius (tai latoja) on tässä erehtynyt. Lainaus ei ole peräisin Themistokleelta vaan Themistioksen teoksesta Oratio 22 (Themistii Orationes Quae Supersunt, H. Schenkl, G. Downey & A. F. Norman 1965–1974, 2.75–95), joka on aikaisemmin usein numeroitu Oratio 4. Lainaus on suomennettuna: ”Valehteleminen on häpeällistä eikä sovi kunniallisen ihmisen arvolle”.

Englanti

Unfortunately this content isn't available in English

Alkuperäisdokumentit

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: