Edellinen jakso: Muistutuksia, § 98
Seuraava jakso: Muistutuksia, § 100
§ 99
Kriitikko hapuilee sivulla 71 ensimmäisessä kappaleessa aivan ympäri seiniä eikä tiedä, miten hän saisi kirjoittajan kiinni. Hän haluaa kiistää sen, että jokainen kansalainen voi voittaa silloin, kun hänellä on tilaa elättää itsensä miten hän haluaa, ellei rikoslakia kumota samalla, minkä hän haluaa vaivihkaa asettaa kirjoittajan aikomusten joukkoon. Mutta sen takana täytyy seisoa keksijän itsensä, joka siis luulee, että jokainen kansalainen voisi voittaa silloin, kun rosvoamalla, varastamalla, tappelemalla ja muita kammottavia paheita harjoittamalla saisi rankaisutta riistää rauhallista ja ahkeraa väkeä ja tuhota kaikki yhteisölliset siteet ihmisten kesken.
Kirjoittajan syytetään edelleen pitävän kiistattomana ja annettuna, että valtakunta voittaa, kun yksityiset voittavat. Mutta tässä käy kriitikolle todisteiden kanssa väkisinkin yhtä huonosti kuin hänelle on käynyt joitakin kertoja aiemminkin, koska kirjoittaja antaa useissa kohdissa selvästi ymmärtää, että juuri se voitto, jonka muutamat säädösten suojissa keräävät kansalaisilta, on kansakunnalle kaikkein suurin ajateltavissa oleva tappio ja tuhoaa sen tasapainon, jonka täytyy vallita elinkeinojen välillä. Ja koska kriitikko haluaa lopultakin todisteet siitä, että elinkeinonharjoittajien edut osuvat lähimmin yhteen itse valtakunnan etujen kanssa silloin, kun säädökset eivät määrää heidän välilleen mitään arvojärjestystä, minä haluan aikaa voittaakseni suositella hänelle sitä huomionarvoista esimerkkiä, joka on esitetty tämän tutkielman alussa kymmenennestä aina 15. pykälään1. Siinä osoitetaan selvästi, kuinka juuri se, että Uddevalla menetti tapulioikeutensa, asetti 1681 Göteborgin asemaan, jossa se saattoi ajaa Bergslagenin ja kruunun vastaista etuaan, ja että tilanne tasaantui itsestään kerralla Uddevallan saatua takaisin tapulioikeudet vuonna 1719.
En tarkoita, etteikö jokaisen yksilön tahtoon sisältyisi luonnon antama valtion vastainen intressi, mutta se tasapaino, johon elinkeinot pysähtyvät vapaiksi päästyään, on se, joka estää työntekijöitä vahingoittamasta toisiaan ja valtiota siinä määrin kuin muuten tapahtuisi.
Ihmissuku muistuttaa tältä osin täydellisesti merta, jossa toinen vesipatsas vaikuttaa joka hetki toiseen äärettömällä paineella, mutta jossa yhtä suuri vastapaine
aiheuttaa sen, että meren pinta pysyy kuitenkin tasaisena ja vaakasuorana, ja tämä kaikki ilman mitään erityisiä jokaisen pylvään välisiä esteitä tai sulkuja, tai mitään mutkikkaita toimenpiteitä. Mutta heti kuin halutaan, että yksi vesipatsas seisoo korkeammalla kuin muut, siihen vaaditaan erityistä voimaa, paljon rakentamista sekä suurta taitoa ja työtä, ja vesipatsasta voidaan kaikella varovaisuudellakaan tuskin säilyttää sellaisena ilman, että sulkurakenne vuotaa ja vesi lisää alla makaavan taakkaa.Voikohan joku sanoa, että kauppiaamme olisivat voineet vahingoittaa valtiota niin vakavasti korkealla kurssilla, ellei heitä olisi tuettu tässä pankkilainoja ynnä muuta koskevilla säädöksillä? Uskaltaakohan joku vakuuttaa, että vaihtokonttorin osakkaat2 olisivat menneet niin pitkälle operaatioissaan, jos he eivät olisi säädösten avulla saaneet ulos pankista kultaa, hopeaa ja plootuja? Väitän tämän johdosta, että näistä asioista yhdessä jos toisessakin kauppiaitamme tuskin voidaan syyttää juuri enemmästä kuin siitä, että he ovat olleet ihmisiä.
Samalla sivulla kirjoittajaa syytetään siitä, ettei hän ole todistanut viidennessä pykälässään esittämäänsä väitettä, jokainen tavoittelee itsestään sitä asemaa ja elinkeinoa, jossa hän eniten kasvattaa kansallista voittoa, sikäli kuin säädökset eivät estä pääsyä siihen. Jos kriitikko olisi tässä väittänyt, että kirjoittajan todistus ei ole täydellinen tai on täysin väärä, se olisi ollut hyväksyttävissä, mutta kun kriitikko nyt sanoo, ettei kirjoittaja ole edes esittänyt todisteita väitteelleen, niin se on minusta käsittämätöntä.
Todiste muuten on hyvin yksinkertainen. Mitä suurempi on elinkeinonharjoittajan valmistamien tavaroiden arvo, sitä suuremmaksi tulee kansakunnan voitto, katso pykäliä 3 ja 4. Jokainen elinkeinonharjoittaja ryhtyy mieluiten siihen elinkeinon, josta hän saa parhaat ansiot, eli siihen, missä hänen valmistamiensa tavaroiden arvo on korkein, mikä tässä viidennessä pykälässä tulee selitettyä. Mutta mitä korkeampi on elinkeinonharjoittajan valmistamien tavaroiden arvo, sitä suuremmaksi tulee kansakunnan voitto, mikä on kolmannessa ja neljännessä pykälässä selvästi todistettu. Siten ei ole jäljellä muuta kuin tehdä tästä sellainen johtopäätös, jonka kirjoittaja on esittänyt.
Edellinen jakso: Muistutuksia, § 98
Seuraava jakso: Muistutuksia, § 100
paikat: Amsterdam Bergslagen Göteborg Ranska Ruotsi Uddevalla
Henkilöt: Nordencrantz (vuoteen 1743 Bachmanson), Anders
Raamatunkohdat:
Aiheet: