Edellinen jakso: Muistutuksia, § 96
Seuraava jakso: Muistutuksia, § 98
§ 97
Kriitikko kohdistaa hyökkäyksensä erityisesti pykäliin 11, 12, 13 ja 14. Niissä kirjoittaja esittää neljä pääperustetta1, jotka saavat hänet uskomaan tiettyjen säädösten olevan taloudelle vahingollisia. Hän tekee sen niin rajusti, että sanoo: Valitan, että kirjoittaja on tässä erehtynyt niin pahasti, että ensimmäistä,156 toista ja neljättä perustetta arvioidaan hänen kannaltaan mahdollisimman suotuisasti, kun halutaan uskoa, että ne on esitetty kiireessä tai riittämättömin tiedoin. Hän kokoaa seuraavassa niiden sisällön yhteen ja kertoo, etteivät ne koko laajuudessaan kerro muuta kuin sen, että ellemme tunne kaupan ja talouden luontoa, on parasta jättää luonnolle itselleen taloustoimiemme koko ohjailu. Mutta kirjoittaja ei lainkaan tunnista näitä sanoja: taloustoimiemme koko ohjailu, sillä tämä ei mitenkään seuraa siitä, mitä hän on esittänyt. Hän tarkastelee erityisiä taloutta koskevia säädöksiä, jotka jakavat työt tietyille elinkeinoille, mutta ei sitä yleistä huolenpitoa alamaisten kaupasta ja taloudesta, joka on esivallan velvollisuutena ja jota on myös tässä edellä seikkaperäisemmin käsitelty. Lukija havaitsee näin, kuinka kirjoittajaa yritetään tarkoituksella laittaa syntipukiksi siihen, mihin hänellä ei ole mitään osuutta.
Susi löysi hyvän syyn laskea sotkettu vesi lampaan syyksi, vaikka lammas seisoi juomassa kaukana virran alajuoksulla.2
Havaitsen kriitikon pelkäävän kummallisesti, että elinkeinot joutuisivat suuren sekasorron valtaan, jos niitä luokittelevat säädökset kumottaisiin. Kertokaa meille, miten siinä kävisi. Kostettakoon ja rangaistakoon tappeleminen, varastaminen, ryyppääminen, kiroaminen ja muut ihmissukua tuhoavat paheet kaikella Jumalan sanan ja luonnon lain määräämällä ankaruudella, ja suojeltakoon häntä, joka haluaa elää rauhassa ja lakia noudattaen.
Väitetään, että kansa virtaa silloin laumoittain tiettyihin elinkeinoihin ja raunioittaa itsensä ja samalla muutkin elinkeinonharjoittajat. Tällaista täytyy tapahtua silloin kun ainoastaan muutama elinkeino avataan, mutta kun kahleet irrotetaan samaan tapaan niiltä kaikilta, niin jokainen elinkeino säilyttää suurin piirtein luonnollisen määränsä; jos sillä on vajausta, se vetää väkeä luokseen muilta, joita vaivaa ylenmääräisyys. Se, jolla on kykyä, voimaa ja taipumuksia työhönsä, jää jäljelle ja voi hyvin. Keskinkertainen ruokkii itsensä ja elää, mutta laiskan ja lisäksi epäkelvon täytyy poistua hyvällä silloin, kun hän ei nauti mitään erityistä säädösten suojaa. Häntä ei kuitenkaan pidä laskea sen takia valtion kannalta menetetyksi,157 sillä valtiossa on niin moninaisia tehtäviä, ettei siinä synny juuri ketään, joka ei olisi jollakin tavalla hyödyllinen, ja kun hän on yrittää jotakin muuta, hän jää lopulta sille paikalle, johon Kaitselmus on hänet valtioruumiissa tarkoittanut.
Meidän työläisjoukkomme pannaan meidän aikoinamme kantamaan niin paljon huolta siitä, kuinka se saisi luvan elättää itsensä, niin että useimmat unohtavat tärkeimmän, eli miten he kykenisivät tähän, kun he kuitenkin ovat saaneet tämän luvan jo syntymässään, mutta ammattitaito heidän on opeteltava. Moni on menettänyt isänsä ja äitinsä perinnön oikeudenkäynneissä saadakseen porvarisoikeudet kaupungissa eikä ole ajatellut lainkaan, voiko hän elää siellä vai ei, ja kun hän lopultakin saapuu perille, hän huomaa, että ruokasäkki on jäänyt matkalle, ja kaikella vaivannäöllään hän ei ole kyennyt muuhun kuin hankkimaan itselleen oikeuden, jonka hän on perinyt luonnolta mutta jota hän nyt tuskin voi hyödyntää ensimmäistäkään vuotta.
Puhutaan laiskureiden, kampaajien3 ja irtolaisten paljoudesta. Mitä tämä köyhä väki voi muuta olla, kun jokainen elinkeino ja käsityö on rajattu niin vahvasti, että ulkopuolella oleville työnteko on rikos? Kriitikko voi sanoa tätä vastaan mitä hän tahtoo, mutta tältä osin sekä Englannin että Hollannin esimerkit todistavat vastaansanomattomasti, että elinkeinot säätelevät parhaiten ja luonnollisimmin itse itseään, kun niitä ei luokitella niin tarkkaan kuin mihin meillä pyritään, eivätkä ne aiheuta sellaista pelättyä sekasortoa, joka itsessään ei ole muuta kuin kummitusolento, jonka tarkoitus on pitää kansa poissa linnoituksista, joissa sisällä olevat haluavat istua siellä yksin.
§. 97.
Auctors 11:te, 12:te, 13:de och 14:de § §, hwarest han anförer fyra hufwud-skäl,4 hwilka föranlåta honom at tro specielle Författningar, in Oeconomicis5 wara skadelige, äro i synnerhet de, som Criticus angriper, och det så hårdt, at han säger: Jag beklagar det Auctor häruti så mycket misstagit sig, at det för156sta, andra och fjerde skälet blifwer til hans största möjeliga fördel yttradt,6 när man wil tro, at de blifwit anförde af förhastande, eller otilräckelig insigt. Han hämtar i det följande af dem, innehållet tilsammans, och berättar, at de wilja i hela sin widd icke annat säga, än at, så wida wi icke känna Handelens och Hushållningens natur, så är bäst, at lämna naturen sjelf all styrelse öfwer wårt Hushålls werk. Men Auctor kännes aldeles icke wid de orden: all styrelse öfwer wårt Hushålls-werk; Ty det följer aldrig, af hwad han här anfört. Han hafwer at göra med speciela hushålls-författningar, som fördela arbetet i wissa näringar; men ej om den allmänna wård, som åligger Öfwerheten för sina undersåtares handel och hushållning, hwarom äfwen här frammanföre är mera omständeligen handladt. Läsaren finner således, huru man med flit söker swepsak7 med Auctor, i det han ingen del äger.
Wargen fant godt skäl, at dömma Lammet för upgrymlat watten, fast Lammet stod et godt stycke nedanföre wid strömmen och drack.8
Jag förmärker hos Criticus en underlig fruktan, för den stora willerwalla, som näringarne råkade uti, i fall Författningarne, som Classificera dem, skulle uphäfwas. Lät oss då få weta, huru det skulle gå. Slåss, stjäla, supa, bannas, och andra Människo-slägtet förstörande laster, må med alt det alfware, som Guds Ord och Naturens Lag föreskrifwer, hämmas och straffas, och den som späkt, och med lagom lefwa wil9 beskyddas.
Folket, säger man, strömmar då hopetals i några näringar, och ruinerar sig sjelf, och andra Närings-idkare med sig. Sådant måste hända, då allenast en eller annan näring finge en sådan öpning; men låssas banden tillika på dem alla, så behåller hwarje näring i det närmaste sitt naturliga quantum: hafwer en förlitet, drager den åt sig från andra, som beswäras af öfwerflöd. Den som äger drift, styrka och böjelse til sin handtering, blifwer qwar och wälmående därwid. Den medelmåttige föder sig och lefwer; men den lata och därtil illa fallna, måste godwilligt gå ut, då han af Författningarna ej njuter något särskildt beskydd. Han bör dock ej räknas därföre förlorad utur Staten;157 ty syslorna äro däruti så mångfaldiga, at nästan ingen födes i Staten, som icke til något är tjenlig, och när han försökt annat, stannar han ändteligen qwar på det ställe, han i Stats-kroppen är af Försynen inpassad.
Wår arbetshop syslosättes så mycket i wår tid med bekymmer, huru den måtte få lof at nära sig, at de flästa förgäta10 det angelägnaste, huru de äro i stånd därtil, då de likwäl födas til det förra, men böra upöfwas til det senare. Mången har processat bårt sitt Fäderne och Möderne,11 at winna burskap i en Stad,12 och glömt bårt, om han kan lefwa där eller ej, och när han ändteligen kommer in, märker han, at mat-säcken lämnats på wägen, och han med all sin möda ej hunnit längre fram, än förwärfwa sig en rättighet, den han, ärft af naturen, men kan nu til äfwentyrs näppeligen nyttja et enda år.
Man talar om en myckenhet Lättingar, Hår-freserare13 och Lös-drifware; Hwad skal det arma folket annat wara, då hwarje Näring och Handtwerk är så inspärrad, at det blifwer för dem, som utanföre äro, et brott at arbeta? Criticus må häremot inwända hwad han wil; men både Änglands och Hollands exempel i denna delen, bewisa owedersägeligen, at näringarna, utan en så noga rangering, som wi fare efter, bäst och naturligast reglera sig sjelf, utan at åstadkomma en sådan willerwalla, som befaras, och i sig sjelf ej annat är, än et tanke-spöke, at afhålla folket från deras förskansningar, som wilja sitta allena där inne.
§ 97
Kriitikko kohdistaa hyökkäyksensä erityisesti pykäliin 11, 12, 13 ja 14. Niissä kirjoittaja esittää neljä pääperustetta14, jotka saavat hänet uskomaan tiettyjen säädösten olevan taloudelle vahingollisia. Hän tekee sen niin rajusti, että sanoo: Valitan, että kirjoittaja on tässä erehtynyt niin pahasti, että ensimmäistä,156 toista ja neljättä perustetta arvioidaan hänen kannaltaan mahdollisimman suotuisasti, kun halutaan uskoa, että ne on esitetty kiireessä tai riittämättömin tiedoin. Hän kokoaa seuraavassa niiden sisällön yhteen ja kertoo, etteivät ne koko laajuudessaan kerro muuta kuin sen, että ellemme tunne kaupan ja talouden luontoa, on parasta jättää luonnolle itselleen taloustoimiemme koko ohjailu. Mutta kirjoittaja ei lainkaan tunnista näitä sanoja: taloustoimiemme koko ohjailu, sillä tämä ei mitenkään seuraa siitä, mitä hän on esittänyt. Hän tarkastelee erityisiä taloutta koskevia säädöksiä, jotka jakavat työt tietyille elinkeinoille, mutta ei sitä yleistä huolenpitoa alamaisten kaupasta ja taloudesta, joka on esivallan velvollisuutena ja jota on myös tässä edellä seikkaperäisemmin käsitelty. Lukija havaitsee näin, kuinka kirjoittajaa yritetään tarkoituksella laittaa syntipukiksi siihen, mihin hänellä ei ole mitään osuutta.
Susi löysi hyvän syyn laskea sotkettu vesi lampaan syyksi, vaikka lammas seisoi juomassa kaukana virran alajuoksulla.15
Havaitsen kriitikon pelkäävän kummallisesti, että elinkeinot joutuisivat suuren sekasorron valtaan, jos niitä luokittelevat säädökset kumottaisiin. Kertokaa meille, miten siinä kävisi. Kostettakoon ja rangaistakoon tappeleminen, varastaminen, ryyppääminen, kiroaminen ja muut ihmissukua tuhoavat paheet kaikella Jumalan sanan ja luonnon lain määräämällä ankaruudella, ja suojeltakoon häntä, joka haluaa elää rauhassa ja lakia noudattaen.
Väitetään, että kansa virtaa silloin laumoittain tiettyihin elinkeinoihin ja raunioittaa itsensä ja samalla muutkin elinkeinonharjoittajat. Tällaista täytyy tapahtua silloin kun ainoastaan muutama elinkeino avataan, mutta kun kahleet irrotetaan samaan tapaan niiltä kaikilta, niin jokainen elinkeino säilyttää suurin piirtein luonnollisen määränsä; jos sillä on vajausta, se vetää väkeä luokseen muilta, joita vaivaa ylenmääräisyys. Se, jolla on kykyä, voimaa ja taipumuksia työhönsä, jää jäljelle ja voi hyvin. Keskinkertainen ruokkii itsensä ja elää, mutta laiskan ja lisäksi epäkelvon täytyy poistua hyvällä silloin, kun hän ei nauti mitään erityistä säädösten suojaa. Häntä ei kuitenkaan pidä laskea sen takia valtion kannalta menetetyksi,157 sillä valtiossa on niin moninaisia tehtäviä, ettei siinä synny juuri ketään, joka ei olisi jollakin tavalla hyödyllinen, ja kun hän on yrittää jotakin muuta, hän jää lopulta sille paikalle, johon Kaitselmus on hänet valtioruumiissa tarkoittanut.
Meidän työläisjoukkomme pannaan meidän aikoinamme kantamaan niin paljon huolta siitä, kuinka se saisi luvan elättää itsensä, niin että useimmat unohtavat tärkeimmän, eli miten he kykenisivät tähän, kun he kuitenkin ovat saaneet tämän luvan jo syntymässään, mutta ammattitaito heidän on opeteltava. Moni on menettänyt isänsä ja äitinsä perinnön oikeudenkäynneissä saadakseen porvarisoikeudet kaupungissa eikä ole ajatellut lainkaan, voiko hän elää siellä vai ei, ja kun hän lopultakin saapuu perille, hän huomaa, että ruokasäkki on jäänyt matkalle, ja kaikella vaivannäöllään hän ei ole kyennyt muuhun kuin hankkimaan itselleen oikeuden, jonka hän on perinyt luonnolta mutta jota hän nyt tuskin voi hyödyntää ensimmäistäkään vuotta.
Puhutaan laiskureiden, kampaajien16 ja irtolaisten paljoudesta. Mitä tämä köyhä väki voi muuta olla, kun jokainen elinkeino ja käsityö on rajattu niin vahvasti, että ulkopuolella oleville työnteko on rikos? Kriitikko voi sanoa tätä vastaan mitä hän tahtoo, mutta tältä osin sekä Englannin että Hollannin esimerkit todistavat vastaansanomattomasti, että elinkeinot säätelevät parhaiten ja luonnollisimmin itse itseään, kun niitä ei luokitella niin tarkkaan kuin mihin meillä pyritään, eivätkä ne aiheuta sellaista pelättyä sekasortoa, joka itsessään ei ole muuta kuin kummitusolento, jonka tarkoitus on pitää kansa poissa linnoituksista, joissa sisällä olevat haluavat istua siellä yksin.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 97.
Auctors 11:te, 12:te, 13:de och 14:de § §, hwarest han anförer fyra hufwud-skäl,17 hwilka föranlåta honom at tro specielle Författningar, in Oeconomicis18 wara skadelige, äro i synnerhet de, som Criticus angriper, och det så hårdt, at han säger: Jag beklagar det Auctor häruti så mycket misstagit sig, at det för156sta, andra och fjerde skälet blifwer til hans största möjeliga fördel yttradt,19 när man wil tro, at de blifwit anförde af förhastande, eller otilräckelig insigt. Han hämtar i det följande af dem, innehållet tilsammans, och berättar, at de wilja i hela sin widd icke annat säga, än at, så wida wi icke känna Handelens och Hushållningens natur, så är bäst, at lämna naturen sjelf all styrelse öfwer wårt Hushålls werk. Men Auctor kännes aldeles icke wid de orden: all styrelse öfwer wårt Hushålls-werk; Ty det följer aldrig, af hwad han här anfört. Han hafwer at göra med speciela hushålls-författningar, som fördela arbetet i wissa näringar; men ej om den allmänna wård, som åligger Öfwerheten för sina undersåtares handel och hushållning, hwarom äfwen här frammanföre är mera omständeligen handladt. Läsaren finner således, huru man med flit söker swepsak20 med Auctor, i det han ingen del äger.
Wargen fant godt skäl, at dömma Lammet för upgrymlat watten, fast Lammet stod et godt stycke nedanföre wid strömmen och drack.21
Jag förmärker hos Criticus en underlig fruktan, för den stora willerwalla, som näringarne råkade uti, i fall Författningarne, som Classificera dem, skulle uphäfwas. Lät oss då få weta, huru det skulle gå. Slåss, stjäla, supa, bannas, och andra Människo-slägtet förstörande laster, må med alt det alfware, som Guds Ord och Naturens Lag föreskrifwer, hämmas och straffas, och den som späkt, och med lagom lefwa wil22 beskyddas.
Folket, säger man, strömmar då hopetals i några näringar, och ruinerar sig sjelf, och andra Närings-idkare med sig. Sådant måste hända, då allenast en eller annan näring finge en sådan öpning; men låssas banden tillika på dem alla, så behåller hwarje näring i det närmaste sitt naturliga quantum: hafwer en förlitet, drager den åt sig från andra, som beswäras af öfwerflöd. Den som äger drift, styrka och böjelse til sin handtering, blifwer qwar och wälmående därwid. Den medelmåttige föder sig och lefwer; men den lata och därtil illa fallna, måste godwilligt gå ut, då han af Författningarna ej njuter något särskildt beskydd. Han bör dock ej räknas därföre förlorad utur Staten;157 ty syslorna äro däruti så mångfaldiga, at nästan ingen födes i Staten, som icke til något är tjenlig, och när han försökt annat, stannar han ändteligen qwar på det ställe, han i Stats-kroppen är af Försynen inpassad.
Wår arbetshop syslosättes så mycket i wår tid med bekymmer, huru den måtte få lof at nära sig, at de flästa förgäta23 det angelägnaste, huru de äro i stånd därtil, då de likwäl födas til det förra, men böra upöfwas til det senare. Mången har processat bårt sitt Fäderne och Möderne,24 at winna burskap i en Stad,25 och glömt bårt, om han kan lefwa där eller ej, och när han ändteligen kommer in, märker han, at mat-säcken lämnats på wägen, och han med all sin möda ej hunnit längre fram, än förwärfwa sig en rättighet, den han, ärft af naturen, men kan nu til äfwentyrs näppeligen nyttja et enda år.
Man talar om en myckenhet Lättingar, Hår-freserare26 och Lös-drifware; Hwad skal det arma folket annat wara, då hwarje Näring och Handtwerk är så inspärrad, at det blifwer för dem, som utanföre äro, et brott at arbeta? Criticus må häremot inwända hwad han wil; men både Änglands och Hollands exempel i denna delen, bewisa owedersägeligen, at näringarna, utan en så noga rangering, som wi fare efter, bäst och naturligast reglera sig sjelf, utan at åstadkomma en sådan willerwalla, som befaras, och i sig sjelf ej annat är, än et tanke-spöke, at afhålla folket från deras förskansningar, som wilja sitta allena där inne.
§ 97
Kriitikko kohdistaa hyökkäyksensä erityisesti pykäliin 11, 12, 13 ja 14. Niissä kirjoittaja esittää neljä pääperustetta27, jotka saavat hänet uskomaan tiettyjen säädösten olevan taloudelle vahingollisia. Hän tekee sen niin rajusti, että sanoo: Valitan, että kirjoittaja on tässä erehtynyt niin pahasti, että ensimmäistä,156 toista ja neljättä perustetta arvioidaan hänen kannaltaan mahdollisimman suotuisasti, kun halutaan uskoa, että ne on esitetty kiireessä tai riittämättömin tiedoin. Hän kokoaa seuraavassa niiden sisällön yhteen ja kertoo, etteivät ne koko laajuudessaan kerro muuta kuin sen, että ellemme tunne kaupan ja talouden luontoa, on parasta jättää luonnolle itselleen taloustoimiemme koko ohjailu. Mutta kirjoittaja ei lainkaan tunnista näitä sanoja: taloustoimiemme koko ohjailu, sillä tämä ei mitenkään seuraa siitä, mitä hän on esittänyt. Hän tarkastelee erityisiä taloutta koskevia säädöksiä, jotka jakavat työt tietyille elinkeinoille, mutta ei sitä yleistä huolenpitoa alamaisten kaupasta ja taloudesta, joka on esivallan velvollisuutena ja jota on myös tässä edellä seikkaperäisemmin käsitelty. Lukija havaitsee näin, kuinka kirjoittajaa yritetään tarkoituksella laittaa syntipukiksi siihen, mihin hänellä ei ole mitään osuutta.
Susi löysi hyvän syyn laskea sotkettu vesi lampaan syyksi, vaikka lammas seisoi juomassa kaukana virran alajuoksulla.28
Havaitsen kriitikon pelkäävän kummallisesti, että elinkeinot joutuisivat suuren sekasorron valtaan, jos niitä luokittelevat säädökset kumottaisiin. Kertokaa meille, miten siinä kävisi. Kostettakoon ja rangaistakoon tappeleminen, varastaminen, ryyppääminen, kiroaminen ja muut ihmissukua tuhoavat paheet kaikella Jumalan sanan ja luonnon lain määräämällä ankaruudella, ja suojeltakoon häntä, joka haluaa elää rauhassa ja lakia noudattaen.
Väitetään, että kansa virtaa silloin laumoittain tiettyihin elinkeinoihin ja raunioittaa itsensä ja samalla muutkin elinkeinonharjoittajat. Tällaista täytyy tapahtua silloin kun ainoastaan muutama elinkeino avataan, mutta kun kahleet irrotetaan samaan tapaan niiltä kaikilta, niin jokainen elinkeino säilyttää suurin piirtein luonnollisen määränsä; jos sillä on vajausta, se vetää väkeä luokseen muilta, joita vaivaa ylenmääräisyys. Se, jolla on kykyä, voimaa ja taipumuksia työhönsä, jää jäljelle ja voi hyvin. Keskinkertainen ruokkii itsensä ja elää, mutta laiskan ja lisäksi epäkelvon täytyy poistua hyvällä silloin, kun hän ei nauti mitään erityistä säädösten suojaa. Häntä ei kuitenkaan pidä laskea sen takia valtion kannalta menetetyksi,157 sillä valtiossa on niin moninaisia tehtäviä, ettei siinä synny juuri ketään, joka ei olisi jollakin tavalla hyödyllinen, ja kun hän on yrittää jotakin muuta, hän jää lopulta sille paikalle, johon Kaitselmus on hänet valtioruumiissa tarkoittanut.
Meidän työläisjoukkomme pannaan meidän aikoinamme kantamaan niin paljon huolta siitä, kuinka se saisi luvan elättää itsensä, niin että useimmat unohtavat tärkeimmän, eli miten he kykenisivät tähän, kun he kuitenkin ovat saaneet tämän luvan jo syntymässään, mutta ammattitaito heidän on opeteltava. Moni on menettänyt isänsä ja äitinsä perinnön oikeudenkäynneissä saadakseen porvarisoikeudet kaupungissa eikä ole ajatellut lainkaan, voiko hän elää siellä vai ei, ja kun hän lopultakin saapuu perille, hän huomaa, että ruokasäkki on jäänyt matkalle, ja kaikella vaivannäöllään hän ei ole kyennyt muuhun kuin hankkimaan itselleen oikeuden, jonka hän on perinyt luonnolta mutta jota hän nyt tuskin voi hyödyntää ensimmäistäkään vuotta.
Puhutaan laiskureiden, kampaajien29 ja irtolaisten paljoudesta. Mitä tämä köyhä väki voi muuta olla, kun jokainen elinkeino ja käsityö on rajattu niin vahvasti, että ulkopuolella oleville työnteko on rikos? Kriitikko voi sanoa tätä vastaan mitä hän tahtoo, mutta tältä osin sekä Englannin että Hollannin esimerkit todistavat vastaansanomattomasti, että elinkeinot säätelevät parhaiten ja luonnollisimmin itse itseään, kun niitä ei luokitella niin tarkkaan kuin mihin meillä pyritään, eivätkä ne aiheuta sellaista pelättyä sekasortoa, joka itsessään ei ole muuta kuin kummitusolento, jonka tarkoitus on pitää kansa poissa linnoituksista, joissa sisällä olevat haluavat istua siellä yksin.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Muistutuksia, § 96
Seuraava jakso: Muistutuksia, § 98
Henkilöt: Aisopos
Raamatunkohdat:
Aiheet: