Edellinen jakso: Toinen katekismussaarna, § 20
Seuraava jakso: Toinen katekismussaarna, § 22
§ 21
Kun näin olemme saaneet selkeän käsityksen Kristuksen tämän viran luonteesta, on vielä vastattava kolmanteen kysymykseen: kuinka hän sitä hoitaa? Sen hoitaminen on yleisesti ottaen kahdenlaista, nimittäin välillistä ja välitöntä. Välittömäksi kutsutaan sitä mitä kallis Vapahtajamme itse teki omassa persoonassaan näkyvän elinaikansa aikana maan päällä. Välillinen viranhoito taas on sitä, mitä hän palvelijoidensa välityksellä on tehnyt ja edelleen tulee tekemään maailman kaikkina aikoina. Meidän täytyy jollain tavalla valaista kumpaistakin. Tämän tehtävän kuulumisesta ensisijaisesti Vapahtajallemme Jeesukselle Pyhä kirja tarjoaa täysin selvät todisteet. Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, joka lunastaa sinut vapaaksi: – Minä olen Herra, sinun Jumalasi, Minä opetan sinulle, mikä on sinulle hyväksi, minä opastan sinua tielläsi. Kunpa kuulisit minun käskyjäni! Jes. 48:17–18. Ja Jeesuksemme itse sanoo: Isää ei tunne kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa Matt. 11:27. Siksi myös evankelista Johannes sanoo: Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet1 Joh. 1:18. Mutta kaikkein suurin on kuitenkin epäilyksettä taivaallisen Isän todistus, jonka hän antoi maan asukkaille samalla kun hän ikään kuin asetti Jeesuksen tähän opettajanvirkaan, nimittäin Jeesuksen kasteen ja vuorella tapahtuneen kirkastumisen yhteydessä: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” Matt. 3:17, 17:5. Siksi hän onkin maallisen elämänsä aikana hoitanut tätä virkaansa voimallisesti, erityisen tarmokkaasti ja hyvin vakavasti, sillä sellaiseksi pyhät evankelistat hänen saarnaamistapaansa kuvaavat. Hän ei puhunut niin, että hän itse ja muut siihen nukahtivat, ei, vaan hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin kirjanoppineet2 Matt. 7:29 ja niin, että kansa pelästyi hänen oppiaan Matt. 7:28. Se tunkeutui rajuna heidän sydämiinsä saakka ja heidän täytyi pysähtyä jollain tapaa hämmästyneinä ja kauhistuneina. Hän yhdisti pyhän innon ja mitä suurimman hellyyden niin, että hän voitti heidän sydämensä, ja heidän täytyi ihmetellä niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti Luuk. 4:22. Jopa hänen vihollisensa täytyi häntä kuultuaan vakuuttua ja sanoa Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän Joh. 7:46. Hän oli myös väsymätön tässä tehtävässään, minkä voimme nähdä jo hänen lapsuudessaan, kun hän 12 vuoden iässä jaksoi uupumatta istua kolme päivää kirjanoppineiden parissa kuuntelemassa ja kyselemässä heiltä Luuk. 2:46. Näemme Mark. 8:2, että hän saarnasi kansalle, joka tuli hänen luokseen, kolmen päivän ajan, sillä he viipyivät niin kauan hänen luonaan. Hän sanoi, että hänen tuli olla Isänsä luona.3 Jeesus teki aina niin, että kun hän näki paljon väkeä tulevan, hän avasi suunsa ja opetti Matt. 5:1–2. Mutta minun täytyy myös omaksi ja veljieni mielenylennykseksi ja rohkaisuksi mainita, että tämä suuri esikuvamme ei saarnannut vain suullaan, vaan hän saarnasi vahvasti koko pyhällä elämällään. Kokemus osoittaa meille, että opettaja, joka elää jumalatonta elämää, hajottaa tällä tavoin Jumalan valtakuntaa paljon enemmän kuin mitä hän parhailla saarnoillaan pystyy rakentamaan. Niin ei tämä taivaallinen profeetta suinkaan tehnyt. Hänen nöyrä, siveellinen, kohtuullinen, kärsivällinen ja rakastava elämänsä saarnasi hänen kuulijoilleen yhtä paljon kuin hänen mieltäylentävät puheensa. Kun opettajan sydän ja suu tekevät samaa, saarnan voima kaksinkertaistuu, mutta kun koko hänen elämänsä on tämän kanssa yhdenmukaista, sellainen opetus tunkeutuu kuulijoiden sydämiin. Näin oli meidän Vapahtajamme laita. Hän saattoi turvallisesti kysyä kiivaimmilta vastustajiltaan: Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Joh. 8:46, hän saattoi asettaa itsensä esikuvaksi ja kysyä kuulijoiltaan: Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä Matt. 11:29, ja kun hän pesi opetuslapsiensa jalkoja: Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille Joh. 13:15.
Mutta Jeesus hoiti tehtäväänsä myös välillisesti eli toisten välityksellä, siitä ei ole epäilystäkään. Olemme aiemmin osoittaneet ja todistaneet, että tämä virka todella kuuluu hänelle eikä kenellekään muulle, minkä hän myös itse koko elämänsä vaarantaen todisti tuomarilleen Pilatukselle: Sitä varten minä olen syntynyt, että todistaisin totuuden puolesta4 Joh. 18:37. Tästä seuraa, että kaikki toiset, olkoot he ketä hyvänsä itseään Jumalaa lukuun ottamatta, jotka ovat julistaneet Jumalan neuvoja meidän autuutemme edistämiseksi, olkoot he sitten enkeleitä tai ihmisiä, eivät ole olleet muuta kuin välineitä Vapahtajamme kädessä, joiden kautta hän on hoitanut profeetallista virkaansa. Sillä jopa taivaalliset sankarit ja sanansaattajat olivat meidän suuren profeettamme rinnalla vain Kristuksen Jumalan pojan, enkelien Herran, lähettämiä palvelevia henkiä. Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden Hepr. 1:14. Mutta etupäässä Vapahtajamme on käyttänyt välineenään ihmisiä, niin kuin hän itse sanoo: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja kirjanoppineita Matt. 23:34. Niin hän puhui Moosekselle, palavasta pensaasta, ja sanoi: Mene siis, minä lähetän sinut 2. Moos. 3:10, ja profeetta Jeremiaalle: mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua Jer. 1:7. Evankelista Luukas kertoo samoin Johannes Kastajasta, että tämä sai käskyn Jumalalta ja käskyn saatuaan alkoi saarnata parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi5 Luuk. 3:2–3. Niin hän itse lähetti kaksitoista apostoliaan ja seitsemänkymmentä opetuslastaan, ja sanoi heille: missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: Taivasten valtakunta on tullut lähelle6 Matt. 10:7. Mutta ylösnousemuksensa jälkeen hän lähetti heidät matkaan paljon laajemmin valtuuksin, kun hän sanoo: Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille Mark. 16:15, tai: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla jne. Matt. 28:19–20. Ja taivaaseenastumisensa jälkeen hän sanoi näyssä Ananiaalle Paavalista, että hänet on valittu kantamaan minun nimeäni pakanoiden ja kuninkaiden ja Israelin lasten eteen7 Ap. t. 9:15. Siksi myös Paavali osasi antaa kuulijoilleen oikean käsityksen tehtävästään, kun hän sanoo: Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina8 1. Kor. 4:1. Ja tästä lähettämisestä yleisesti hän sanoo, että Kristus antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi9 Ef. 4:11. Tästä kaikesta voidaan aivan selvästi nähdä, että meidän suuri profeettamme on näiden vähäpätöisten välineidensä, siis ihmisten avulla, joille on uskottu kallis aarre saviastioissa10 2. Kor. 4:7, kaikkina maailman aikoina suorittanut ja yhä aina maailman loppuun asti välillisesti suorittaa profeetallista virkaansa. Nämä ihmiset eivät suinkaan voi vapaasti hoitaa sitä oman mielensä mukaan tai pelkästään niin, että he välttyvät vastuusta ihmisten edessä, vaan heille on asetettu ankara velvollisuus, ei vain saarnata Jeesuksen oppia puhtaasti ja selvästi, väärentämättömänä, vaan myös kokonaisena, niin että he apostoli Paavalin sanoin julistavat kaikkia Jumalan ohjeita11 Ap. t. 20:27. Heidän pitää myös tehdä se innosta ja täydellä sydämellä, kuten heidän mestarinsakin, heidän pitää olla siinä väsymättömiä, mutta ennen kaikkea heidän pitää päämiehensä esimerkin mukaisesti saarnata sekä opetuksellaan että elämällään.
Edellinen jakso: Toinen katekismussaarna, § 20
Seuraava jakso: Toinen katekismussaarna, § 22
paikat:
Henkilöt: Ananias (opetuslapsi) Jeremia Johannes Johannes Kastaja Luukas Mooses Paavali Pontius Pilatus
Raamatunkohdat:
Aiheet: